Poliisi ampuu Zurichissa taloonsa linnoittautuneensa miehen. Israelin ilmavoimat tekee raketti-iskun Hamas-johtajan asuttamaan kerrostaloon, tappaen hänen lisäkseen monia sivullisia. Amerikkalaissotilaat ampuvat Osama Bin Ladenin huvilaansa.

Ovatko edellä mainitut teot olleet oikeudenmukaisia? Erityisesti Bin Ladenin kuolema on innoittanut globaaleja instutuutioita aina Canterburyn arkkipiispasta Ulkopolitistiin pohtimaan tapauksen eettistä ulottuvuutta. Palatkaamme kuitenkin hetkeksi positivismin hengessä kaikissa niissä ilmi tulevaan keskeiseen oikeudelliseen kysymyksenasetteluun: missä olosuhteissa julkinen valta voi käyttää kuolettavaa voimaa?

Tai toisin sanoen, miten voimaa pyritään oikeuttamaan. Moderni valtio perustelee  yleensä käyttämäänsä väkivaltaa joko rikollisten kiinniottamisena tai osana sotaa. Zurich-tapauksessa paradigma on selkeä: kyseessä on poliisioperaatio, joka kuuluu Sveitsin oikeusjärjestelmän sisälle. Kansainvälistä väkivallan käyttöä on perinteisesti käsitetty osana sodan oikeussääntöjä. Kuitenkin sodan epäsymmetrinen vallankumous on nopeasti tehnyt fin de siecle Euroopassa solmituista Haagin sopimuksista vanhentuneita.

Nils Melzerin (Targeted Killing in International Law, Oxford 2008) mukaan tuomarit Britanniassa, Israelissa että Yhdysvalloissa nojaavat päätöksensä voimankäytön laillisuudesta kahteen common law-perinteestä kumpuavaan oikeusnormiin: välttämättömyyteen ja suhteellisuuteen. Käytetyn väkivallan on oltava ainoa vaihtoehto, sekä suhteellista koettuun uhkaan nähden. Toisin sanoen lapseen joka on nostamassa kiveä maasta tulee käyttää voimaa eri tavalla kuin johtoja pitelevään itsemurhapommittajaan. Nämä samat oikeusperiaatteet pätevät molempiin tapoihin, joilla moderni valtio yleensä perustelee  käyttämäänsä väkivaltaa: rikollisten kiinniottamiseen ja sodan oikeuteen (jota joskus myös ’humanitaarikseksi’ oikeudeksi myös kutsutaan’).

Terroristien suhteen, jotka eivät sovi vanhaan siviili-sotilas dikotomiaan, juristit voivat valita kahdesta lähestymistavasta tai omaksua ’sekä-että’ ratkaisun. Näin ollen esimerkiksi Bin Laden-operaatiota voidaan puolustaa sekä poliisioperaationa, jossa voimankäytön kynnys oli erityisen alhainen ottaen huomioon epäillyn vaarallisuuden, tai sitten ’aseellisen hyökkäyksen’ aiheuttamana ’kansallisena itsepuolustuksena’ kuten Yhdysvaltain oikeusministeri Eric Holder tekikin.

Kummassakin tapauksessa samat välttämättömyyden ja suhteellisuuden koetukset pätevät. Jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä yksittäisestä tapahtumasta, mutta oikeuskäytännön muodostumisen ja jatkuvan sopivan ja ylilyönnin välisen rajan uudelleenarviointiin vaikuttaa valtioiden väkivaltaviranomaisten käytännöt sekä diplomaattien ja tuomareiden tekoihin omaksumat kannat.