(Huomioithan, että tämä artikkeli on 13 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Suomi aseistaa ihmisoikeuksia polkevia valtioita edelleen – Hautala haluaa aseviennin tarkkailuun

Jopa 44% Suomen asevientikohteista joutuu Safer Globe Finlandin uusimman asevientiraportin harmaalle listalle. Järjestö huomauttaakin, että asevientilupien tulisi olla yhdenmukaisia Suomen oman ulko- ja turvallisuuspolitiikan, sekä EU:n asevientikriteereiden kanssa.

Rauhan ja turvallisuuden tutkimusverkosto SaferGlobe Finland on julkaissut tänään järjestyksessä toisen asevientiraporttinsa. Siitä käy ilmi, etteivät viime päivinä esillä olleen Patrian lahjusepäilyjen tyyppiset tapaukset ole Suomen aseviennissä ainoa ongelma.

Järjestön tarkoituksena on arvioida raporttien kautta Suomen asevientipolitiikkaa verrattuna toisaalta esimerkiksi EU:n suosituksiin, toisaalta Suomen omaan kehitys- ja ulkopolitiikkaan.

Aseviennin käytännön ja kehitys- sekä ulkopoliittisten tavoitteiden välillä on raportin mukaan usein epäjohdonmukaisuuksia. Aseita viedään useisiin ihmisoikeuksia polkeviin maihin ja konfliktialueille, vaikka tämä on EU:n vientikriteerien vastaista.

Järjestö onkin laatinut raportteihinsa ns. harmaan listan maista, joihin asevientiä tulisi hakita uudelleen. Maissa saattaa olla päällä konflikti, siellä saatetaan polkea ihmisoikeuksia, tai asevienti alueelle saattaa muuten olla ristiriidassa Suomen oman ulko- ja turvallisuuspolitiikan tai EU:n aseviennin yhteisen kannan kanssa. Uusimman raportin mukaan tällaisia maita olisi jopa 44 prosenttia Suomen asevientikohteista, eli 38 maata, kun edellisessä raportissa harmaalle listalle joutui 26 maata. Uusia asevientikohteita olivat vuonna 2009 muun muassa Venäjä ja Meksiko.

Ongelma on kansainvälinen, eikä Suomi ole asiassa yksin. Raportista käykin ilmi, että EU-maat aseistivat Libyaa ja muita Lähi-idän maita merkittävästi vuonna 2009.

”EU-maiden asevienti Lähi-itään kaksinkertaistui edellisestä vuodesta 9,6 miljardiin euroon vuonna 2009. Samoin asevienti Pohjois-Afrikkaan kaksinkertaistui kahteen miljardiin euroon. EU-maista vietiin aseita vuonna 2009 esimerkiksi Libyaan yhteensä 343 miljoonan euron arvosta”, kirjoittavat Pamela Baarman ja Jarmo Pykälä.

Vuonna 2010 julkaistu ensimmäinen asevientiraportti valotti pienasekauppaa, ja nyt julkaistu  raportti keskittyy niin kutsuttuihin kaksoiskäyttötuotteisiin. Kaksoiskäyttötuotteilla tarkoitetaan sotilaalliseen käyttöön soveltuvaa, tai sotilaallisessa toiminnassa keskeisessä osassa oleva siviiliteknologia. Kyseisen teknologian suurimmat kauppa-alueet ovat Lähi-itä ja Aasia, ja merkittävimpien vientikohteiden joukossa on Kiina, Intia ja Turkki. Kannattaakin lukea koko raportti saadakseen kuvan siitä, mitä Suomalaiset yhtiöt vievät, ja minne.

Kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) ehti tuoreeltaan kommentoimaan raporttia, ja kertoi Taloussanomissa, että Suomen asevienti tulisikin ottaa tarkkailuun.

Raportin voi ladata SaferGlobe Finlandin sivuilta PDF-kopiona osoittesta
http://www.saferglobe.fi/tutkimusverkosto/tiedotteet/asevienti2009/.