Elinkeinoelämän Valtuuskunta (EVA) julkaisi vuosittaisen suomalaisten arvo- ja asennetutkimuksensa tulokset raportissaan viime kuun lopulla. The Ulkopolitist oli paikalla tutkimuksen julkistustilaisuudessa, jonka yhteydessä pääsimme myös jututtamaan raportista vastannutta EVA:n tutkimuspäällikkö Ilkka Haavistoa. Mitä tutkimus ja huomiota hertättäneet tulokset oikein kertovat suomalaisten asennoitumisesta EU:hun ja Natoon?

Tuloksia, komisario Palmu

Mielenkiintoisimpana yksittäisenä havaintona erottuu suomalaisten suhtautuminen maansa EU-jäsenyyteen. Myönteisesti EU-jäsenyyteen suhtautuvien määrä on vuodessa noussut 37 prosentista peräti 55 prosenttiin. Niin itse luku kuin muutos on suurin koko Suomen EU-jäsenyyden aikana, ts. EU on kyselyn perusteella suositumpi kuin kertaakaan aiemmin Suomen jäsenyyden aikana. Tämä suosio ei kuitenkaan edusta kritiikitöntä näkemystä, sillä raportistssa näkyy paitsi EU-kritiikin legitimaatio yleisemmin, myös selkeä vastustus liittovaltiokehitystä kohtaan. Liittovaltiokehityksen suosio vertautuu mielenkiintoisella tavalla EU:n hajoamisen kannatukseen, sillä molemmat ovat yhtä mitättömästi kannatettuja. Asennoitumisessa EU:n tehokkuuteen on suomalaisten kanta epäkoherentti. 63% vastanneista päätöksentekokyvyn puutetta yhtenä EU:n suurimmista ongelmista, mutta vain 41% on valmis laajentamaan enemmistöpäätöksellä päätettävien asioiden kenttää ja rajoittamaan yksittäisten valtioiden veto-oikeutta.

Tutkimuksesta heijastuu myös tietynlainen klusteroituminen. EU:n kannattajat ovat yhä selkeämmin kokoomuslaisia (83% kokoomuslaisista) tai sosiaalidemokraatteja (76%). Vastaavasti Perussuomalaiset ovat EU-kielteisyyden selkeä ykköspesäke, sillä peräti 59% puolueen äänestäjistä suhtautuvat kielteisesti EU:hun. Toiseksi penseimmin unioniin suhtautuva Vasemmistoliitto seuraa kaukana perässä 26% luvullaan.

Tähän liittyen korostuu sivuhuomiona, että Perussuomalaisten äänestäjien kokema tietämys EU-asioista on suurempi kuin EU-myönteisillä kokoomuslaisilla ja RKP:n kannattajilla. Erittäin tai melko hyvin EU-asioista perillä katsoi olevansa 50% perussuomalaisista, siinä missä Kokoomuksella vastaava luku on 45% ja RKP:llä 49%. Ulkopolitistinkin pääkirjoituksessaan uumoiltua EU-tiedostamisen haastetta kuvaa kuitenkin paremmin yleisen tason luvut. Kaikista kyselyyn vastanneista EU-asioista perillä katsoi olevansa vain yksi prosentti, melko hyvin jyvällä olevien määränkin jäädessä vain 37 prosenttiin. Mitään dramaattista muutosta ei ole tapahtunut kysymyksen tiimoilta viimeksi (2007) saatuihin vastauksiin verrattuna, mutta parannettavaa selkeästi löytyy.

Naton kohdalla tutkimus ei tarjoa yllätyksiä. Kuten gallupeista on jo pidemmällä aikavälillä voinut todeta, on Nato-jäsenyyden kannatus Suomessa alemmalla tasolla kuin koskaan aiemmin. Tällä hetkellä muotoilun “Suomen tulisi liittyä Natoon” kansa on täysin eri mieltä 40 prosenttia, jokseenkin eri mieltä olevien osuuden jäädessä 25 prosenttiin. Enemmän tai vähemmän innokkaita kannattajia on vain 14 prosenttia. Huipussaan on Nato-kannatus ollut vuoden 1998 kyselyssä 25%. Jo kaksi vuotta myöhemmin tehdyssä kyselyssä näkyy epäilemättä Kosovon sodan tuoma suosion pieneminen, mistä lähtien luvut ovatkin pysyneet selkeästi ko. luvun alapuolella.

Rerum cognoscere causas

Mistä tulokset sitten johtuvat? Yksi tuloksiin hyvin todennäköisesti vaikuttanut tekijä on kyselyn aikana käyty ensimmäisen kierroksen presidentinvaalien kampanjointi. Haaviston mukaan vaalikampanjointi on toddennäköisesti kirkastanut vastaajien mielipidettä. Ensimmäisen kierroksen ehdokkaiden selkeä polarisoituminen EU-myönteisiin ja kriittisiin blokkeihin onkin epäilemättä ollut omiaan äänestäjien selkeämpää identifioitumista suuntaan tai toiseen EU-kysymyksissä.

EU-tietämyksen kohdalla lienee jo selvää, ettei eurokriisin kaikessa monimutkaisuudessaan edesauta suomalaisten eurotietämystä, Sixten Korkmanin tyylisten yrittäjien toimista huolimatta. Haavisto toteaakin, että yhden prosentin lukema kertoo siitä, että asiakysymysten kohdalla luotetaan yhtäältä poliitikkojen ja toisaalta median tulkintoihin siitä, mistä oikein on kysymys. Tuore HS-gallup, jonka mukaan suomalaiset näyttäisivät luottavan talousasioissa eniten juuri hallituksen tulkintaan, nättäisi tukevan tätä käsitystä. EU-kritiikin legitimisaatiota selittänee se, että Suomen jäsenyys harvojen ja valittujen AAA-luottoluokituskerhossa näyttäisi ehkäisseen nk. vakuusgatesta aiheutunutta diplomaattista vahinkoa siinä määrin, että valtionvarainministeri Jutta Urpilaisen ajama tiukempi linja koetaan menestyksekkäänä.

Naton kohdalla lienee ilmeistä, että 9/11 jälkeen etunenässä Yhdysvaltain tiimoilta harjoitettu ns. sota terrorismia vastaan on syönyt jonkinlaiseksi maan sotilaspoliittiseksi jatkeeksi koetun puolustusliiton kannatusta, kuten itse raportissakin todetaan. Vaikkei Bush nuorempi koskaan Natoa johtanutkaan, on ko. organisaanio koettu bushilaisen ulkopolitiikan jatkeena. Koska kuitenkin suomalaisten joukkojen osallistuminen Nato-operaatioihin rauhanturvaamisen kontekstissa on kuitenkin laajasti hyväksyttyä ja koska vuoden 2007 kyselyssä vastaajat toivoivat Suomen noudattavan harjoittavan, Ruotsin tapaan, aktiivisempaa ulkopolitiikkaa, on todettava, että Suomen kansainvälisessä puolustuspolitiikassa suomalaisille tuntuu merkitsevän vähintään yhtä paljon se missä kontekstissa asioita tehdään, kuin mitä varsinaisesti tehdään tai päätetään tehdä.

Sähkömetodologia             

Selityksistä huolimatta tulosten hämmentävänkin suuri poikkeavuus aiempaan nähden saattaa herättää kysymyksiä tutkimuksen metodologiasta, etenkin kun kyseessä on ensimmäistä kertaa  sähköisesti toteutettu tutkimus. Haavisto kertoo, että monet tekijät, mm. jo pitkään laskeneet vastausprosentit aiheuttivat tilanteen, jossa kyselyn toteuttamistapaa jouduttiin pohtimaan uudelleen. Eräänlaisen siirtymäkauden aikana kysely toteutettiin rinnakkain sekä paperisena että sähköisesti, jolloin tuloksia vertaamalla pystyttiin varmistumaan verkossa toteutetun kyselyn luotettavuudesta. Näin ollen vaikka vaatimus internet-yhteydestä saattaa joiltain osin vaikuttaa otokseen, on kyseessä paperikyselyihin nuivasti suhtautuvia pienempi ongelma.

Tämän vuoden tutkimuksen yllätyksellisyydestä huolimatta ensi vuoden tutkimuksesta tulee vielä mielenkiintoisempi, sillä vasta tuolloin näemme, onko lukujen muutoksessa kyseessä kestävämmästä sentimentistä vai kirjanpitotermein ilmaistuna ns. kertaerästä.