Sodan tulevaisuus?

Kuva: ISAFmedia -flickr-tili

Viimeisen vuoden aikana olen kirjottanut blogiin usein sodasta, sen eri ilmentymistä sekä globaalista turvallisuudesta – aina vuoden 2011 rauhanindeksistä ja ydinaseista lähtien, kyberturvallisuuden sekä suomen puolustupolitiikan kautta humanitaariseen interventioon. Sota on ollut siis ollut paljon tapetilla, mutta miltä näyttää sen tulevaisuus? Onko maailma tällä vuosisadalla väkivaltaisempi vai rauhallisempi kuin aikaisemmin? Miltä näyttävät sodat lähitulevaisuudessa? Onko sodalla ylipäänsä tulevaisuutta? Entä mitä tämä merkitsee Suomen puolustuspolitiikalle? Tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa – varsinkin lyhyessä blogikirjoituksessa – mutta kenties kansainvälisen politiikan käsitteet voivat tuoda selkeyttä näihin vaikeisiin kysymyksiin.

Yhdysvaltain puolustusvoimien korkea-arvoisin sotilas, Joint Chiefs of Staffin puhemies kenraali Martin Dempsey, sanoi hiljattain puheessaan Harvardin yliopistolla (tässä video), että maailma on nyt vaarallisempi paikka kuin koskaan aikaisemmin, vaikka valtioidenvälinen sota onkin epätodennäköisempää kuin aikaisemmin. Tätä kenraali Dempsey kutsuu “turvallisuusparadoksiksi”: maailma vaikuttaa entistä turvallisemmalta, vaikkei sitä tosiasiassa ole. Dempseyn mukaan tämä johtuu väkivallan monopolin heikkenemisestä kahdella tavalla.

Ensimmäinen trendi on pitkälle kehittyneen sotateknologian levinneisyys valtioiden kesken, “horisontaalisesti”. Vuonna 1945 oli ainoastaan yhdellä valtiolla maailmassa hallussaan ydinase, kun tänä päivänä tuo luku on virallisesti kahdeksan, ja yhdeksän kun mukaan lasketaan Israel. Lisäksi risteilyohjusten, miehittämättömien lennokkien, sekä etenkin kyberturvallisuuden saralla ovat yhä useammat valtiot tehneet merkittäviä harppauksia. Toisaalta, valtiot ovat tänä päivänä taloudellisesti riippuvaisia toisistaan, eikä Dempsey siten näe valtioidenvälisen sodan uhkaa kovinkaan suurena.

Tämän lisäksi väkivallan monopoli on heikentynyt tuhovoiman vuotaessa valtioilta epävaltiollisille toimijoille, “vertikaalisesti”. Siinä missä aiemmin sodissa käytettävä tuhovoima oli yksinomaan valtioiden hallussa, on tänä päivänä yhä useammalla toimijalla mahdollisuus käyttää väkivaltaa poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Al-Qaidan, Meksikon huumeparonien sekä Ugandan LRA:n kaltaiset toimijat voivat saada aikaan merkittävää tuhoa, mikä puolestaan haastaa valtioiden yksinoikeutta järjestäytyneen poliittisen väkivallan käyttäjinä.

Kenraali Dempseyn arviot globaalin turvallisuuden ja sodan tulevaisuudesta ovat suureksi osaksi esitetty jossain muodossa aikaisemmin. Norman Angell esimerkiksi väitti jo vuonna 1909 julkaistussa Suuri Illuusio -kirjassaan, että kansainvälinen kauppa tekisi sodasta epäkannattavaa – ja siten epätodennäköisempää. Valitettavasti jo Angellin elinaikana maailma suistui kahdesti valtavan tuhoisiin sotiin taloudellisesta keskinäisriippuvuudesta huolimatta. Osittain Dempseyn kommentit aiheesta voidaankin nähdä perusteluina Yhdysvaltojen puolustusbudjetin leikkauksille ja uudelle strategialla, jonka mukaan Yhdysvallat pyrkii keskittymään entistä enemmän uusiin teknologioihin perinteisen massa-armeijan sijaan.

Kuvaa tulevaisuudesta, jossa suurin osa sodista käydään valtioiden sisällä ja epävaltiollisten toimijoiden kesken (tai niiden ja valtioiden välillä), on puolestaan maalaillut jo 1990-luvulla Mary Kaldor kirjassaan New and Old Wars. Varsinkin Afganistanin, Keski-Afrikan, Kosovon ja Irakin konfliktien jälkimainingeissa ovat perinteisen sodan loppua olleet monet ennustamassa kerta toisensa jälkeen useat aiheesta kirjottavat. Tämän seurauksena on syntynyt varsin suuri määrä sekä käsitteitä kuvaamaan epäperinteistä sotaa että asiantuntijoita, jotka tutkivat ilmiötä.

Miltä näyttää siis sodan tulevaisuus? Valitettavasti en voi tässä väittää, ettei sitä olisi. Vaikka valtioidenväliseen sotaan eivät tänä päivänä monet usko, tulee se ikävä kyllä olemaan mitä todennäköisimmin osa kansainvälistä politiikkaa vielä pitkän aikaa. Kirjassaan Another Bloody Century brittitutkija Colin Gray esimerkiksi väittää, että koska sodan logiikka ei muutu, tulee tästä vuosisadasta valitettavasti väkivaltainen siinä missä aikaisemmistakin. Monien mielestä sodan logiikka kuitenkin on itsessään ristiriitainen käsite, koska he näkevät soda tuhoisuudessaan täysin epärationaalisena. Kaikessa mielettömyydessään sota eli järjestäytynt väkivalta on ikävä kyllä kuitenkin väline, jonka monet toimijat – olivat ne sitten valtioita tai pienempiä ryhmittymiä – näkevät tapana saavuttaa päämääriään. Irak hyökkäsi vuonna 1980 vallankumouksen runtelemaan Iraniin, koska se halusi vahvistaa asemaansa alueellisena suurvaltana. Iran näki luonnollisesti sodan luovuttamista parempana vaihtoehtona. Yhdysvallat puolestaan tuki kumpaakin osapuolta, koska sen etujen mukaista oli heikentää sekä Irania että Irakia. Lopputuloksena oli kahdeksan vuotta kestäny sota jota taisteltiin varsin perinteisellä tavalla – suurten joukkojen välillä ja verisesti.

Sota ei siis johdu ihmisten pahuudesta tai välttämättä edes epärationaalisuudesta, vaan valtiojärjestelmän luonteesta. Anarkisessa yhteisössä ei voi koskaan olla täysin varma omasta turvallisuudestaan, ja siksi valtiot varautuvat sotiin ja taistelevat niitä – ja maksavat siitä erittäin kalliin hinnan. Pitkällä aikavälillä täytyy varautua myös epätödennäköisiin vaihtoehtoihin, ja siksi Suomikin ylläpitää yleistä asepalvelusta sekä noin 350 000 sotilaan reserviä, ja käyttää vuosittain aseisiin noin 2,8 miljardia euroa – yhtä paljon kuin korkeakoulutukseen ja tutkimukseen. Se, että onko tämä hinta maksamisen arvoinen, on tärkeä kysymys jota Suomen tulee yhteiskuntana pohtia.

Entä rauha, onko sillä tulevaisuutta? Se riippuu siitä, että minkälainen kansainvälinen järjestys tällä vuosisadalla luodaan. On jo viitteitä siitä, että sota on yhä vahvemmin kansainvälisten normien vastaista – tavallaan sosiaalisesti epähyväksyttävää käyttäytymistä kansainvälisessä yhteisössä – mutta valitettavasti se on hinta, jonka monet ovat valmiita maksamaan turvallisuudesta. On kuitenkin mahdollista, että ajan myötä tämä kehitys vahvistuisi ja yhä useammat valtiot olisivat halukkaita rankaisemaan valtioita jotka rikkovat kansainvälisiä normeja, joka puolestaan saattaisi toimia sotaa ehkäisevänä mekanismina. Näin ei kuitenkaan kenties käy – varsinkaan kun ajatellaan, kuinka suuri uhraus sota kansakunnille on.

Dempsey kuitenkin huomauttaa puheessaan, että joskus sitkeätkin ajatukset voivat olla vääriä. Sota on varsin sitkeä ajatus, eikä valitettavasti näytä poistuvan lähitulevaisuudessa. Ajatuksilla on kuitenkin merkitystä, ja siksi onkin tärkeää että myös ikävistä ajatuksista, kuten sodasta, puhutaan sellaisina kuin ne ovat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s