Lasse Männistö (kok.) on helsinkiläinen kansanedustaja. 

Afrikka on maantieteellisesti maailman toiseksi suurin maanosa ja sen yli miljardi asukasta muodostavat noin 14,8 % ihmiskunnasta. Luonnonvaroiltaan se on rikas, mutta vielä toistaiseksi taloudellisesti köyhä manner.

Pari vuosikymmentä sitten Afrikka nähtiin ”toivottomana mantereena”. Viimeisten kymmenen vuoden aikana kuitenkin kymmenen maailman nopeimmin kasvanutta taloutta on ollut afrikkalaisia. IMF arvioi Afrikan kasvuksi tänä vuona 6 % ja yli 10 %:n kasvuun yltäviä maita on useita.

Syitä muutoksiin on tietenkin monia. Sotiminen on vähentynyt ja vakaus lisääntynyt. Samanaikaisesti raaka-aineiden, erityisesti metallien, kysynnän ja hintojen nousu on kiihdyttänyt Afrikan maiden talouskasvua. Samalla niihin on syntynyt myös tehdastuotantoa ja palvelusektorin työpaikkoja. Erityisesti Kiina on investoinut Afrikkaan ja monet Brics-maat seuraavat sen esimerkkiä. Eikä mikään ihme – Afrikassa on paitsi metalleja, myös öljyä. Näille riittää kysyntää etenkin kehittyvissä talouksissa.

Standard Bankin mukaan noin 60 miljoonaa afrikkalaista tienaa nyt vähintään 3000 dollaria vuodessa ja määrä kasvaa pankin arvioin mukaan vuoteen 2015 mennessä 100 miljoonaan.  600 miljoonalla afrikkalaisella on matkapuhelin ja näistä 10 %:ssa pääsy internetiin.

Summaten voi sanoa, että Afrikassa kasvavat niin talous kuin tämän myötä keskiluokka ja palvelusektorikin. Tämä luo myös paljon kaupallisia mahdollisuuksia. Markkina ei toki ole helppo, mutta jos se olisi helppo, olisi kilpailukin kovempaa.

Vaikeuksia kaupallisen voittokulun tiellä on tietenkin useita: epävakaus, korruptio, puutteellinen lainsäädäntö, kaupan esteet sekä Afrikan maiden heikko kyky tuottaa ja markkinoida vientikelpoisia tuotteita. Mikään näistä ei kuitenkaan ole pysyvää tai vaikutusmahdollisuuksien ulottumattomissa.

Meidät suomalaiset tunnetaan maailmalla suoraviivaisesta ja läpinäkyvästä tavastamme toimia. Lisäksi maineemme ongelmien ratkaisijoina on hyvä, olipa kyse sitten rauhanturvaamisesta tai vaikka mobiiliratkaisujen tuomisesta köyhimmälle kansanosalle. Yritystemme laajentuminen Afrikassa tarkoittaisi siis paitsi kaupallisia mahdollisuuksia, myös aktiivista ratkaisujen etsimistä Afrikan ongelmiin.

Meillä on monella sektorilla vielä paljon tekemistä osaamisemme kaupallistamisessa ja paketoimisessa kansainvälisesti skaalautuvaksi liiketoiminnaksi. On esimerkiksi hämmästyttävää, miten jatkuvasta Pisa-menestyksestä huolimatta kukaan suomalainen ei ole onnistunut tekemään suomalaisesta peruskoulusta kansainvälistä vientituotetta.

Tahto ja kaupallinen osaaminen eivät yksin poista haasteita kauppasuhteiden kehitykselle Afrikan ja Suomen välillä. Lisäksi tarvitaan ponnisteluita kaupan esteiden ja rajoitteiden purkamiseksi, suuntaan ja toiseen. Kyse ei ole vain EU:n ja Afrikan maiden välisten kauppasopimusten solmimisesta vaan esimerkiksi Euroopan  maatalouden vientituista. Mikäli näistä luovuttaisiin, kohoaisivat Afrikan edellytykset nostaa omaa tuotantoaan kilpailukyvyssä kohti eurooppalaisia tehomaatalousmaita. Tämä heijastuisi afrikkalaisten elintason nousuna ja kauppasuhteiden syvenemisenä muillakin sektoreilla. Afrikkaa arvioidessa nousee väistämättä esiin, että EU:n kauppa- ja kehityspolitiikan tulisi toimia samaan suuntaan ja koordinaation olla nykyistä vahvempaa.

Tiivistyvät kauppasuhteet mahdollistavat myös länsimaisista lähtökohdista tärkeiden ihmisoikeuskysymysten edistämisen Afrikan mantereella, jossa myös ongelmat ihmisoikeuksien toteutumisessa ovat suurimpia. Tätä roolia voimme tuskin langettaa Afrikassa aktiivisten Aasian maiden vastuulle.

Afrikka ei ole pelkkä kehitysyhteistyön kohde tai väestöreservi, kuten vieläkin länsimaissa usein mielletään. Afrikka on pinta-alalla, luonnonvarojen määrällä sekä väestöllä mitattuna valtava maanosa, jonka merkitys kasvaa ja jonka potentiaali on valtava. Se ei ole yhtenäinen, vaikka sitä niin yllä käsittelinkin, vaan eri valtioiden välillä on suuria eroja. Valtamedian sota- ja nälänhätä-uutisointien ohella mantereelta löytyy muutakin.

Suomi on syrjäinen ja pieni maa. Siksi Suomen ulkopolitiikalla on oltava myös ovia avaava ja tietoisuutta lisäävä rooli. Kehitysavun ohella on yhä enemmän nostettava esiin yksityisen sektorin tarjoamia mahdollisuuksia Afrikan eri maissa, ja toisaalta avattava Afrikan maiden vientimahdollisuuksia Eurooppaan ja Suomeen. Pidemmällä aikavälillä katsottuna kestävien edellytysten luominen menestyvälle liiketoiminnalle on parasta ja tehokkainta kehityspolitiikkaa.

Suomen vienninedistämisen kohdemaina ovat olleet tällä vaalikaudella erityisesti Brics- ja valtiokapitalistiset maat. Vaikka taloudellinen potentiaali onkin Afrikassa lyhyellä aikavälillä pienempi, puolustan silti Suomelta aktiivisempia vienninedistämisponnisteluita myös Afrikassa.

Pitkällä aikavälillä etunojassa Afrikkaan lähteneet ovat suuria voittajia. Tällä tulevaisuuden mantereella on tilausta suomalaiselle osaamiselle.