(Huomioithan, että tämä artikkeli on 12 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Lennokit vastatuulessa

taivaanrannanmaihari | 11.06.2012

Miehittämättömät lennokit ovat olleet osa Yhdysvaltain terrorisminvastaista sotaa pian jo vuosikymmenen: ensimmäinen isku Pakistanissa tehtiin tiettävästi vuonna 2004. Kuitenkin vasta Obaman presidenttiyden aikana miehittämättömien lennokkien käyttö on todella saanut tuulta siipiensä alle, ja niistä on nopeasti tullut yksi tunnetuimmista ja halutuimmista modernin sodankäynnin välineistä (löytyypä niitä Suomen Puolustusvoimiltakin). Keskustelu lennokien strategisista hyödyistä ja eettisistä ongelmista onkin herännyt jälleen kerran kiivaana, tällä kertaa The New York Timesissa hiljattain julkaistun, Obaman ’tappolistoja’ käsittelevän artikkelin myötä. Niin kuin olen kerran aiemmin jo todennutkin, liittyy miehittämättömien lennokkien käyttöön liittyykin sarja haastavia strategisia ja eettisiä kysymyksiä.

Tarkastellaan kuitenkin aivan aluksi lennokkien käyttöä osana Yhdysvaltain turvallisuuspolitiikkaa. Kenties huomionarvoisin seikka Obaman terrorisminvastaisessa strategiassa on sen kiistanalaisuus. Monet yllättyivät ”liberaalin” Obaman kovasta linjasta, ja sitä onkin monessa yhteydessä verrattu Bushin ulkopolitiikkaan. Presidentti Obama ei ole ujostellut miehittämättömien lennokkien käytössä: New America Foundationin ’Year of the Drone’ -tilastojen (sivustolla voi tutkia myös iskujen sijaintia kartalla) mukaan vuosina 2004-2008 tehtiin iskuja Pakistanissa yhteensä 42, kun taas vuoden 2009 alusta lähtien niitä on tehty peräti 248. Iskuissa ennen vuotta 2009 kuolleiden määräksi on arvioitu 350-400 henkeä, kun vuosien 2009-2012 arviot vaihtelevat 1500-2500 kuolleen välillä. Toki teknologian kehittyminen on osaltaan edesauttanut lennokkioperaatioiden lisäämistä, mutta taustalla on joka tapauksessa Obaman tietoinen poliittinen ja strateginen valinta panostaa lennokkien käyttöön.

Obaman hallinto kokee, että miehittämättömät lennokit ovat poliittisesti käyttökelpoinen ja pragmaattinen ratkaisu hankalassa tilanteessa. Ensinnäkin, lennokkien käyttö ei vaaranna amerikkalaissotilaiden henkiä, mikä puolestaan on muodostumassa poliittiseksi kynnyskysymykseksi Afganistanin ja Irakin sotiin turhautuneille (ja enenevissä määrin riskejä karttaville) amerikkalaisille. Lisäksi miehittämättömät operaatiot ovat ulkopoliittisesti hyväksytympiä – joskaan eivät suinkaan ongelmattomia – kuin esimerkiksi erikoisjoukkojen käyttö vieraan vallan maaperällä. Terrorisminvastaisessa strategiassa lennokit ovat avainasemassa, koska Yhdysvallat kokee pystyvänsä eliminoimaan niiden avulla Al-Qaidan johtohahmoja ilman merkittäviä siviiliuhreja, ja siten heikentämään globaalin Al-Qaidan ja sen paikallisverkostojen toimintaa.

Poliittisesti lennokkien käyttö on kuitenkin ollut yhä useammin navakassa vastatuulessa. Yhdysvalloissa kotiyleisö ei ole ollut pelkästään vastaanottavainen operaatioita kohtaan, ja monet kansalais- ja ihmisoikeusjärjestöt ovatkin kyseenalaistaneet operaatioiden laillisuuden tai vaatineet laillisten perustelujen julkistamista. Varsinkin Anwar Al-Awlakin – Jemenissä toimineen Yhdysvaltain kansalaisen – tappamista pidettiin laillisesti huterana, ja sitä jouduttiinkiin perustelemaan erillisellä salaisella muistiolla Obaman hallinnon toimesta. Operaatioiden kiistanalaisuudesta kertonee paljon myös se, ettei Yhdysvallat ollut ennen viime viikkoa virallisesti myöntänyt osallisuuttaan lennokki-iskuihin Pakistanissa. Myös kansainvälisellä tasolla lennokit ovat enenevissä määrin joutuneet matalapaineeseen. Pakistanissa lennokkien käyttö on alusta asti ollut erittäin epäsuosittua, mutta aikaisemmin Pakistanin poliittinen johto on ollut valmis maksamaan poliittisen hinnan hyvistä suhteista Yhdysvaltoihin. Nyt lennokeista on tullut merkittävä kiistakapula, jonka seurauksena Pakistan on sulkenut ISAF:in huoltoreitit Afganistaniin – Yhdysvaltain-suhteiden huonontuessa entisestään. Myös YK:n ihmisoikeuskomissaari on peräänkuuluttanut ihmisoikeusloukkauksien selvittämistä.

Taktisesti miehittämättömät lennokit ovat kyenneet saavuttamaan merkittäviä tuloksia. Yhdysvallat on kitkenyt kovalla prosentilla Al-Qaidan ja muiden Islamististen aseellisten järjestöjen johtohahmoja ennen kaikkea Pakistanissa ja Jemenissä. Lennokkien käytön yleistymisessä on kuitenkin usein vaikea kartoittaa niiden pitkäaikaisia seurauksia. Riskittömien ja ennen kaikkea kustannustehokkaiden  lennokkien tuomat taktiset edut usein saavat lennokkioperaatioiden kannattajat unohtamaan kaikista tärkeimmän kysymyksen: mitkä ovat lennokkien käytön strategiset seuraukset? Tätä keskustelua rajoittaa se, että monet strategisista seurauksista ovat vaikeasti havaittavissa, ja niiden vaikutukset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä (taktisten voittojen ollessa lähes heti nähtävillä). Lennokki-iskuja usein käytetään alueilla, jonne paikallisten liittolaismaiden hallituksen auktoriteetti ei ylety, ja paikalliset tiedustelulähteet (HUMINT) ovat lähes olemattomat. Iskuja tehdään usein jo valmiiksi tilanteessa, jossa toimitaan rajoitetun tiedonsaannin pohjalta, ja lennokki-iskujen yleistyminen on tehnyt tiedustelumateriaalin saamisesta yhä haastavampaa. Luotettavan tiedustelun puute onkin johtanut vapaampiin iskuprotokolliin.

Iskujen seuraukset kohdeyhteisöissä ovatkin yksi tärkeimmistä strategisista kysymyksistä. Edistävätkö lennokki-iskut radikalisoitumista kohdealueillaan ja siten terroriryhmien toimintaa ja suosiota? Jemenissä, jonne lennokki-iskujen käyttö on vasta leviämässä, strategisten iskujen (lennokeilla tai perinteisemmillä ilmaiskuilla) merkitys on ollut havaittavissa jo jonkin aikaa. Paikallisen al-Qaidan (AQAP) suosio on enimmäkseen kasvanut iskujen jälkeen, ja toisin kuin Pakistanissa, lennokki-iskujen taktiset seuraukset eivät ole olleet merkittäviä. Lennokki-iskujen käyttö Jemenissä onkin toistaiseksi lähinnä pahentanut tilannetta: al-Qaida on pystynyt laajentamaan toimintaansa tappioista huolimatta. Pakistanissa tilanne on kuitenkin toinen. Vaikka on liioittelua väittää, että al-Qaidan keskusjohto on lähes pommitettu sukupuuttoon, lennokki-iskujen luomat tappiot al-Qaidalle ovat olleet merkittäviä. Iskujen strateginen hinta on kuitenkin ollut Yhdysvaltain ja Pakistanin välisen suhteen mureneminen ja muutos entistä vihamielisimpään suuntaan. Tämän seurauksena huoltoreitit Pakistanista Afganistaniin ovat olleet suljettuna, mutta tätäkin huolestuttavampaa on Pakistanin historiallinen rooli jihadiryhmien tukijana sekä tukikohtana. Pahimmassa tapauksessa suhteiden heikkeneminen saattaa vapauttaa Pakistanin erinäiset valtion sisällä olevat toimijat tukemaan vapaammin islamistisia ryhmittymiä ja verkostoja, kuten Lashkar-e-Taibaa, joka oli vastuussa mm. Mumbain iskuista 2008. Al-Qaidan militanttien tappaminen Pakistanin-suhteiden kustannuksella  on strategisesti kyseenalaista toimintaa, varsinkin jos ottaa huomioon, että al-Qaidan tuhoaminen pelkästään sotilaallisen toiminnan kautta on lähes mahdotonta.

Lennokkien moraalista ulottuvuutta voi tarkastella usealta kantilta. Jotkut ovat kritisoineet iskuja tehottomina ja tarpeettomia siviiliuhreja aiheuttavina: joidenkin arvioiden mukaan jokaista tapettua militanttia kohden on Pakistanissa kuollut kymmenen siviiliä. Obaman hallinto on puolustanut iskuja eettisinä ja tehokkaina, mutta on syytä suhtauta vähintäänkin skeptisesti CIA:n aavistuksen absurdiin väittämään, jonka mukaan vuoden 2010 jälkeen ei 600 kuolleen joukossa ollut yhtään siviiliuhria. Todennäköisesti totuus lienee jossakin näiden ääripäiden välimaastossa: esimerkiksi Lontoossa toimivan tutkivien journalistien järjestön mukaan siviiluhrien osuus on noin 20% kaikista kuolleista. Näiden lukujen valossa lennokki-iskut eivät kohdistukaan suunnattoman usein siviileihin, ainakaan jos verrataan siviiliuhrien määrään toisen maailmansodan jälkeisissä konflikteissa, joissa vain noin joka kymmenes kuollut on ollut sotilas. Siviilien koskemattomuutta aseellisissa konflikteissa tulee noudattaa, mutta Pakistanin rajaseudun kaltaisissa tilanteissa siviilin ja taistelijan raja on usein varsin häilyvä ja vaikeaa havaita suurella varmuudella – varsinkin kun liipasinta painaa Yhdysvaltain sotilas toisella puolella maailmaa.

Kenties tärkein moraalinen ongelma onkin lennokkien lupaus helposta sodasta. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan lennokkien avulla voidaan päästä vihdoin eroon sodan epävarmuudesta (engl. fog of war) – joka puolestaan on amerikkalaisten sotafuturistien märkä uni: loppuun asti suunniteltu ja hiottu sota ilman Clausewitzilaista kitkaa, epävarmuutta ja rumuutta. Väkivalta on kuitenkin aina brutaalia toimintaa, jolla on vaikutuksia sekä sen käyttäjään että uhreihin. Yhdysvalloista käsin lennokkeja ohjaavilla sotilailla onkin todettu joissain yksiköissä yhtä paljon post-traumaattista oireyhtymää kuin Irakissa ja Afganistanissa taistelevilla sotilailla. Siviiluhrit operaatioiden kohdemaissa kertovat myös epävarmuuksista, joista ei pääse eroon teknologiaa käyttämällä. Robottien käyttö sodassa ei ole tieteiskirjallisuutta, se on nykypäivää, ja tällä seikalla tulee olemaan yhä enemmän vaikeita eettisiä seurauksia – varsinkin kun tappaminen automatisoituu entisestään. Sotaan liittyvät moraaliset kysymykset eivät siis häviä mihinkään, vaikka ihminen meidän puoleltamme sotaa häviäisikin.

Aiheesta kiinnostuneet voivat löytää lisälukemista muun muassa The Browser -sivuston lennokkiaiheisista kirjoituksista.