Kaksi tarinaa Afganistanista

Ensikuulolta kirja joka kostuu kahden virkamiehen – olkoonkin kahden hyvin ansioituneen virkamiehen, Puolustusvoimien viestintävastaavan Jyrki Iivosen ja Suomen Afganistanin suurlähettilään Pauli Järvenpään – välisestä kirjeenvaihdosta ei välttämättä vaikuta kovin houkuttelevalta.  Tosin täytyy myöntää, että ennakkoluuloni osottautuivat vääriksi: Kirjeitä Kabulista paljastuukin kiinnostavaksi ja hyvin kirjoitetuksi.

Kirja koostuu Iivosen & Järvenpään henkilökohtaisesta kirjeenvaihdosta Afganistanin tilanteesta ja kansainvälisestä läsnäolosta maassa. Kirjallisena tuotoksena teosta on hankala määritellä. Kirjeenvaihto painottuu asiakeskusteluun, joka kulkeutuu eri aiheiden käsittelyn kautta sivutarinoihin ja tarjoaa pieniä vilahduksia henkilöiden yksityiselämään ja ajatuksiin. Muistelmasta kyse ei ole, sillä loppujen lopuksi lukija saa vain rajatun kosketuksen itse kirjoittajiin. Kyse ei myöskään ole tietokirjasta, sillä tavoite ei suinkaan ole esittää kokonaisvaltaista kuvaa Afganistanista vaan käsitellä tiettyjä sen elementtejä omakohtaisen tulkinnan kautta.  Tämä ilmenee myös kirjoittajien hieman vanhahtavassa kielenkäytössä (Pasilan pommiuhkauksesta: ”Meillä tuntuu olevan täällä Suomessa kuitenkin myös verkon käytön hallitseva anarkistiryhmä…”).

Yleisesti ottaen, kirjoittajien esittämä analyysi  ja nostamat kysymykset Afganistanista ovat teräviä. Afganistania kirjassa käsitellään kahden eri prisman kautta: yhtäältä on itse Afganistanin maan ja kansan kohtaamat olosuhteet ja haasteet ja toisaalta on kotimaanpoliittinen keskustelu Afganistanista ja kansainvälisestä operaatiosta.  Alusta pitäen Iivonen & Järvenpää korostavat, että heidän näkymyksensä Afganistanin tilanteesta ja potentiaalisista kehityssuunnista ovat optimistisia. Mutta keskustelu Afganistanin konfliktin luonteesta ei ole vahvinta kirjassa. Puhe Talibanista ja al-Qaidasta nojaa yleistyksiin kuten islamin/islamismin rooli yleisemminkin: eräässä kohdassa kirjaa puhutaan Pakistanin ”islamilaisesta ydinpommista” ja Talibanin mahdollisesta ”islamistisesta [ydin]pommista”, toisessa kohdassa taas verrataan Talibania ja Hamasia suhteessa rauhanneuvotteluihin.

Afganistan-keskustelun puinti on vahvempaa kirjassa.  Kirjoittajat ovat ehdottomasti oikeassa, että siinä olisi parantamisen varaa. Sensaatiohakuiset pikagallupit ISAF-operaation suosiosta ja epätarkka uutisointi tapahtumista vie pois keskustelun laadusta. Iivonen etenkin päivittelee suomalaisen Afganistan-keskustelun laatua ja myös joidenkin keskustelijoiden lähtökohtaisesti asenteellista suhtautumista kansainväliseen operaatioon. Anti-imperialisteihin – joista eräs esimerkki on ruotsalainen Pierre Schori, jonka Afganistan-kirjan haukkumiseen omistetaan oma kirjeensä – kohdistuu tämä kritiikin kärki. Yhteenvedon huomio, että ”koska Yhdysvallat herättää jostain syystä voimakasta epäluuloa [joissain piireissä, niin ongelma Afganistanin-operaatiossa on] mitä ilmeisimmin se, että Yhdysvalloilla on sen rauhoittamisessa ja vakauttamisessa liian keskeinen rooli” osuu naulan kantaan.

Kirjoittajat tosin sivuuttavat vähemmän ideologiapohjaiset kritiikit Afganistanin-operaatiosta.  Ne kritiikit jotka korostavat realistisen strategian puutetta Afganistanin-operaatiossa ja resurssinhukkaa ei käsitellä. Toisenlainen ongelma on myös se, että kirjoittajat korostavat yksioikoisesti, että Suomi on päättänyt osallistua Afganistanin-operaatioon ja siksi siihen pitää osallistua sovitusti loppuun asti riippumatta sinäänsä itse tilanteesta. Väite, että ”suhtautumisestamme Afganistaniin on tullut kansainvälisen solidaarisuutemme mittari” piti paikkansa vielä muutama vuosi sitten, mutta isompien länsimaiden vetäytyessä tähän solidaarisuuteen viittaaminen on onttoa. Samalla tavalla säännölliset viittaukset Afganistanin-operaation nauttimaan laajaa poliittiseen tukeen on vähintäänkin kummallista ottaen huomioon yleisen negatiivisen kansalaismielipiteen.

Kirjeitä Kabulista on monipuolinen teos, mutta sen monipuolisuutta rajoittaa kontekstin puute.  Kirjeenvaihdon synnystä ja aiheen rajaamisesta Afganistaniin ei kerrota – ei myöskään syitä kirjeenvaihdon lopettamiseen, tai leikkaamiseen tästä kirjasta kerrota. Tämä rajaus on valitettavaa, sillä se vaikeuttaa lukijan suhtautumista teoksen kokonaisuuteen ja jättää keskeneräisyyden vaikutelman. Vaikka transitioprosessista puhutaan koko kirjan läpi, kirja päättyy ennen kuin mitään lopputulosta suhteessa transitioon saavutetaan. Kuten Arto Luukkanenkin arvioi, kirjeenvaihdosta syntyy jälleenkäsittely vaikutelma. Juorun vähäisyyden ohella, puhekielisyyden lähes täysi puute kirjeissä vaikuttaa äärimmäisen epäuskottavalta kuten lukijaystävällisyyttä ajatellen tehdyt avaukset (”Merikasarmilta Katajanokalta eli työnantajaltamme ulkoasianministeriöltä”). Johdonmukaisuus tuntuu myös puuttuneen jälleenkäsittelystä sillä ilmaisutyylit vaihtelevat yllättävän paljon kirjeiden välillä.

Kaiken kaikkiaan, ehdottomasti kirjan kiinnostavinta antia on nimenomaan sen kuvaus kriisinhallinnan monimutkaisesta todellisuudesta. Kautta kirjan Iivonen & Järvenpää käyvät antoisaa paralleelikeskustelua suomalaisten suhtautumisesta puolustukseen, rauhanturvaamistoimintaan ja kriisinhallintaan – ja myös siihen millä tavoilla Suomi voi ylipäätäänsä auttaa Afganistanissa.  Nostamansa huomiot voidaan yleistääkin: Suomen panos missä tahansa operaatiosta on yleensä suhteellisen pientä kun katsoo operaation kokonaisuutta, mutta se voi olla silti hyvinkin tärkeää  ja Suomella voi olla hyvinkin paljon annettavaa tietyissä täsmäsektoreissa. Afganistanin tapauksessa poliisikoulutus lienee parhaiten tunnettua, mutta Järvenpään ehdotukset suomalaisen puurakennustyön kauppaamisesta Afganistaniin tai klassisen musiikin koulutuksen tuesta ovat myös erilaisia tapoja auttaa. Yhteistyön poliittisen kontekstin laittaa kiinnostavaan valon se kuinka vaalit ja politikointi Suomessa muodostaa kirjoittajien huomion vievän teeman kirjan loppuosassa – ja tämä on jotain jota tähänastiset Afganistan-kirjat eivät tarjoa.

Kirjeitä Kabulista: Afganistanin toinen todellisuus, Jyrki Iivonen & Pauli Järvenpää, Paasilinna (2012).  ISBN: 978-952-5856-57-6

One response to “Kaksi tarinaa Afganistanista

  1. Päivitysilmoitus: Ulkopolitistin lukusuositukset kesälle | The Ulkopolitist·

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s