(Huomioithan, että tämä artikkeli on yhdeksän vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Soini: Oikeassa pitää olla oikeaan aikaan

The Ulkopolitist | 09.04.2015

Kuva: Jussi Heinonkoski

Ovatko perussuomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittiset kannat muuttuneet viime vaalikauden aikana? Entä miltä näyttää Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu? Tänään The Ulkopolitistin eduskuntavaalihaastattelussa 6/8 on perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini. ”Vaalipolitist”-haastattelusarja käy läpi kaikkien merkittävimpien eduskuntapuolueiden ulko- ja turvallisuuspoliittisia näkemyksiä.

Perussuomalaisten ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja ottaa The Ulkopolitistin haastatteludelegaation vastaan työhuoneessaan Veikko Vennamon ja Carl Gustaf Emil Mannerheimin valvovien katseiden alla. Soini on silmin nähden tyytyväinen siihen, että hyvin informoidun ulkoasianvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajuudet lankesivat perussuomalaisille. Oppositiolle kun ei muualla Euroopassa samanlaisia paikkoja tunnu heruvan. Soini onkin hoitanut vakanssiaan sille kuuluvalla arvokkuudella. Puheenjohtaja ei ole halunnut nostaa ”jumalatonta rälläkkää” tai ”heittää kymmentä tikkua laudalta”, vaan ulkopolitiikan johtoa on tietoisesti tuettu. Samalla Soini myöntää, että perussuomalaisten, The Ulkopolitistinkin kritisoimissa, ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kannoissa on tapahtunut viimeisen neljän vuoden aikana kehitystä. Kysyttäessä vieläkö perussuomalaiset ovat sitä mieltä, että eliitti ajaa kansaa Natoon, Soini toteaa, että pahin hurmoshenki on Nato-jäsenyyden suhteen Suomessa laantunut, ja presidentti Niinistön valtaantulon myötä ”kolkkapojat” ovat olleen hiljempaa.

Esitettäessä kysymyksen turvallisuusympäristön muutoksista Soini menee mietteliääksi ja myös aavistuksen hapuilevaksi. ”Turvallisuusympäristö on muuttunut”, Soini toteaa suoraan. Näkemys Ukrainasta ja myös Venäjästä on synkähkö. Hänen mukaansa Ukrainan konflikti joko laajenee tai jäätyy. Venäjän taloudelliset ongelmat ja sen politiikka taas vaikuttavat Soinin mukaan huoltovarmuuteen ja vauhdittavat Suomen ja Ruotsin yhteistyötä puolustuspolitiikassa.

Isisin uhka on Soinille myös suuri huoli. Häntä pohdituttaa erityisesti internetin rooli, sillä ”netti radikalisoi ja tyhmentää” mahdollistaen kanssakäymisen pelkästään sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat asioista samaa mieltä. Ongelman ratkaisussa Soini korostaa Suomen muslimiyhteisön panosta, ja yhteisö onkin hänen mielestään tehnyt ”hemmetin hyvää duunia”. Uhkaan vastaamiseksi tarvitaan Soinin mukaan myös pehmeämpiä sosiaalipoliittisia keinoja. Valvontaakin tarvitaan, mutta kymmenien ihmisten samanaikaiseen tarkkailuun ei ole resursseja. Ukrainan konfliktin ohella Isis on pitkän aikavälin ongelma, jota ei Soinin analyysin mukaan pysty nopeasti murentamaan.

Kysymysten edetessä Euroopan unioniin ja sen turvallisuuspoliittiseen merkitykseen Soini alkaa, kuten odottaa saattaa, lämmetä. Hän vie keskustelun yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka ”ei toimi eikä näy”, ja EU:n taistelujoukot ovat lähinnä ”iso vitsi”, koska suurin osa jäsenmaista kuuluu Natoon. Hän painottaa erityisesti Merkelin johtoroolia ja sitä, miten muut maat lukevat tapahtumista ja neuvotteluista lähinnä ”Reutersin printistä”. Hän alleviivaa kuitenkin voimakkaasti, että Suomen tulee pysyä EU:n rintamassa. Linjasta erkanemisen kustannukset nykytilanteessa olisivatkin maamme johtavan EU-kriitikon mukaan ”hirvittävän suuret”. Soini tuo esiin tyytyväisyytensä siitä, että presidentillä on Suomessa edelleen ulkopoliittista valtaa mikä mahdollistaa Sotshin- ja Kiovan-reissujen kantaiset ulkopoliittiset avaukset. Perinteisempiä soinilaisia äänenpainoja tulee esille, kun hän päivittelee, että Kreikan suhteen yhteisvastuuta kyllä painotetaan, mutta sanktiopolitiikan epäsymmetriset shokkivaikutukset jäävät jäsenmaiden omalle kontolle. Varmuuden vuoksi Soini vielä toistaa tutun näkemyksensä siitä, että EU:lla on paikkansa talous- ja vapaakauppaliittona.

Puolustuspolitiikasta puhuminen tuntuu avaavan Soinin ketsuppipullon. Hän aloittaa korostamalla, että perussuomalaiset eivät koskaan hyväksyneet tehtyjä leikkauksia puolustusbudjettiin, vaikka puolustusvoimauudistus olikin välttämätön. Soini sanoo suoraan, että valtiojohdon toimintavapauksia rajoittavia kirjauksia ei tule tehdä seuraavaan hallitusohjelmaan viitaten nykyisen ohjelman kirjaukseen, jossa todetaan, että vaalikaudella ei jäsenyyttä haeta. Sen sijaan uusi selvitys Nato-jäsenyyden vaikutuksista olisi tehtävä, koska maailma on muuttunut dramaattisesti. Hän myös sanoo, että Suomi-Ruotsi-yhteistyö on lähtenyt käyntiin ”sutjakasti” ja että Ruotsin valinnoilla on Suomelle keskeinen merkitys.

Puolustuspolitiikasta puhuttaessa Soini myös innostuu puolustamaan käynnissä olevia neuvotteluja EU:n ja Yhdysvaltain välisestä kauppa- ja investointisopimuksesta (TTIP), jota hän tuki myös syksyllä linjapuheessaan Atlantti-seuran syyskokouksessa. Euroopassa tulisi Soinin mukaan nähdä ”iso kuva”, eikä transatlanttinen yhteys voi olla pelkästään Britannian ja Yhdysvaltain välinen juttu. Hän korostaa, että ei ole yhdentekevää, minkälaisin standardein maailmassa kauppaa käydään. Sopimus on toivottava, kunhan tietyt ongelmakohdat saadaan kuntoon.

Suomen Nato-jäsenyyden suhteen Soini vaikuttaa olevan aidosti avoin – joskin myös laskelmoiva. ”Puolueen johtaja on puolueen kannalla” Soini toteaa kiinnostavasti viitaten puolueen kielteiseen Nato-kantaan. ”Isä-Vennamoa” lainaten hän lisää, että ”oikeassa pitää olla oikeaan aikaan”, mikä voidaan nähdä viittauksena siihen, että kansan syvien rivien Nato-tunteita puoluessa kyllä tulkitaan. Soini antaakin ymmärtää, että Nato-kysymys ei ole perussuomalaisille politiikanteon väline, toisin kuin esimerkiksi vasemmistoliitolle, ja olosuhteiden muuttumista tarkastellaan.

Poliittisen viestinnän ja retoriikan taitajaa tuntuu tympivän suomalainen turvallisuuspoliittinen keskustelu, mikä tulee esiin useampaan otteeseen haastattelun aikana. Pelkkä Nato-selvityksen vaatiminen saa hänen mukaansa aikaan ”jumalattoman huudon” siitä, että ”Soini lonksuttelee Nato-ovea”. Positiiviset kannanotot TTIP:n suhteen tekevät taas hänestä suuryritysten puolella olevan. Syyksi keskustelun tason huonoudelle Soini näkee sen, että Suomi on vielä ”nuori kulttuuri”.

Kehitysyhteistyöstä keskustellessa Soini sanoo hyväksyvänsä, että heikommassa asemassa olevia maita autetaan. Hän on kuitenkin skeptinen sen suhteen, mitä valtiojohtoisella kehitysyhteistyöllä on saatu aikaan, ja painottaakin eri järjestöjen roolia. Samalla hän syyttää erityisesti vasemmistoliittoa ja vihreitä tekopyhyydestä. Soinin ihmetteleekin, että miksi perussuomalaiset saavat kehitysyhteistyökeskustelussa kritiikkiä, vaikka hallituksessa istuneet puolueet eivät itse ole onnistuneet nostamaan kehitysyhteistyömäärärahoja.

Lopuksi Soini kehuu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikaa: ”Hyvin on mennyt meistä johtuen tai meistä huolimatta”. Nuotti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta puhuttaessa on kuulemma erilainen, ja sen kyllä huomaa. Soinista näyttää pikkuhiljaa kuoriutuneen ulkopolitiikko, ja voi hyvin olla, että hän toivoo seuraavan työhuoneensa löytyvän Merikasarmilta.