Haluatko viettää kesääsi kuin Kekkonen? The Ulkopolitistin kuumat kirja- ja kulttuurivinkit mahdollistavat tyylikkään ja analyyttisen rantaloman vieton. Kansainvälisen ja ulko- sekä turvallisuuspolitiikan koukeroita käsittelevä kirjallisuus herättää rannoilla ja puistoissa enemmän positiivista huomiota kuin öljytty ja treenattu vartalo konsanaan (kysy vaikka blogimme toimituksen jäseniltä). Jos lukeminen ei satu nappaamaan, The Ulkopolitist antaa myös muita vinkkejä, joiden avulla kesä ei ole pelkästään grillaamista vaan myös älyllistä harjoittelua. Ottakaa vinkeistämme vaari, niin olette valmiita pätemään syksyn kahvipöytäkeskusteluissa.

Kirjavinkit

Erkki Tuomioja (2014), Siinä syntyy vielä rumihia – poliittisen päiväkirjat 1991-1994. Helsinki: Tammi.

Tuomiojan pitkä valtakausi Merikasarmilla on, ainakin väliaikaisesti, ohitse. Tätä voi surra/juhlia lukemalla Tuomiojan syksyllä julkaistut poliittiset päiväkirjat. Teos on erittäin kiinnostava katsaus aktiivisen kansanedustajan elämään sekä aikakautena tapahtuneisiin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin muutoksiin. Parhaimmillaan taitava ja terävä kirjoittaja antaa erinomaisia aikalaiskuvauksia kylmän sodan jälkeisen ajan alusta. Samalla kirja avaa Tuomiojan sielunmaailmaa ja paljastaa hänen heikkoutensa ja vahvuutensa, jotka tulivat myös ilmi hänen toimiessaan ulkoministerinä. Molemmat nivoutuvat Tuomiojan älykkyyteen. Hän on tavattoman tietoinen omasta älykkyydestään, osaamisestaan ja erinomaisuudestaan eri elämän ja politiikan osa-alueilla, mikä taas aiheuttaa ylimielistä ja ylenkatsovaa suhtautumista muiden toimintaa ja argumentteja kohtaan.

Jan Store (2014), Euroopan ytimessä. Helsinki: Otava.

Eläköityneen Suomen pysyvän EU-edustuston päällikön omiin kokemuksiin perustuva teos Suomen integroitumisesta Eurooppaan on hyvä katsaus varsinkin Unionin valtioidenväliseen puoleen. Kirja alkaa väkevästi Storen viitatessa ulkopoliittisessa johdossa kohahduttaneeseen raporttiinsa, jossa hän kritisoi Suomen EU-politiikassa orastanutta paradigmamuutosta, joka tapahtui perussuomalaisten jytkyn ja Kataisen hallituksen aloittamisen myötä. Harmi kyllä muuten hyvän kirjan Suomen EU-politiikan analyysi lässähtää loppua kohden lähinnä eurokriisin tapahtumien yleiseksi kuvaamiseksi.

Arto Mansala (2015), Kohti kaaoksen pitkää yötä. Helsinki: WSOY.

Entisen Moskovan-suurlähettilään muistelmateos, joka on idealtaan samantyylinen, mitä Storen jo mainittu kirja. Teos on siis oman uran kulkuun nivoutuva analyysi Suomen ja Neuvostoliiton/Venäjän suhteista sekä elämästä Moskovassa ja erityisesti Suomen suurlähetystössä. Analyysi ja johtopäätökset ovat, myös valtiosihteerinä toimineella, Mansalalla valitettavan varovaisia. Suomen ulkopoliittisesta historiasta ja Neuvostoliiton/Venäjän tapahtumista kiinnostunut kuitenkin kokee varmasti hyödylliseksi osiot, jotka kuvaavat Neuvostoliiton politiikan muuttumista Suomen suhteen Tshekkoslovakian miehityksen jälkeen sekä Venäjän tapahtumia Neuvostoliiton hajottua. Ihmissuhteista kiinnostuneille Jaakko ja Anita Hallaman saippuaoopperasta lukeminen tuottaa varmasti mukavia hetkiä.

Yusuf M. Mubarak, Eva Nilsson & Niklas Saxén (2015), Suomen somalit. Helsinki: Into.

Lähes sataan haastatteluun pohjautuva teos on ensimmäinen Suomen somaleita käsittelevä tietokirja. Kolmen hengen kirjoittajakaartiin kuuluu myös The Ulkopolitistissa humanitaarisesta avusta, Guinean vaaleista ja Kolumbiasta kynäillyt Niklas Saxén. Lyhyen historiallisen katsauksen jälkeen lukija pääsee tutustumaan haastateltujen omiin näkemyksiin hyvin monenlaisista arkielämään ja identiteettiin liittyvistä kysymyksistä. Etenkin Suomessa syntyneiden ja kasvaneiden kertomukset elämästä kahden kulttuurin välissä tarjoavat mielenkiintoisia näkökulmia suomalaisuuteen ja sen muuttuvaan merkitykseen. Kirjan kertomukset 1990-luvulta tähän päivään toimivatkin mielenkiintoisena peilinä suomalaisen yhteiskunnan muutoksiin laajemminkin.

Timo R. Stewart (2015), Ja sana tuli valtioksi – Suomalaisen kristillisen sionismin aatehistoria. Helsinki: Unigrafia ja E-thesis.

The Ulkopolitistin toimitukseen kuuluvan Timo R. Stewartin poliittisen historian väitöskirja pureutuu suomalaisen uskonnollisen Israel-ystävyyden syihin ja taustoihin. Samalla se hahmottelee suomalaisten käsityksiä Raamatun maista, niiden kansoista sekä Raamatun suhteesta näihin molempiin laajalla jaksolla aina 1800-luvun lopulta 1960-luvulle. Teos avaa historiakuvien muutosta sekä selittää kristittyjen Israel-innostuksen syntyä. Stewartin mukaan monet kristityt ajattelivat Israelin valtion todistavan Raamatun luotettavuuden. Tulkinta ei aikanaan herättänyt juurikaan vastalauseita, sillä 1950–1960 -luvuilla Israelin ja Suomen kansallisten tarinoiden välillä nähtiin paljon yhtäläisyyksiä. Israelin roolia Lähi-idän konfliktissa ei koettu ongelmalliseksi eivätkä esimerkiksi palestiinalaisten äänet päässeet Suomessa käytännössä lainkaan kuuluviin ennen vuoden 1967 sotaa. Lisää myös aiemmasta Ulkopolitistin jutusta.

Christer Pursiainen ja Tuomas Forsberg (2015), Ulkopolitiikkaa norsunluutornista. Tampere: Chan Puma House.

Ulkopolitiikan teoriosta on vähän – jos lainkaan – suomenkielistä tekstiä. Uudessa kirjassaan kaksi kokenutta kansainvälisen ja ulkopolitiikan tutkijaa käyvät läpi kansainvälisen politiikan ja ulkopolitiikan analyysin keskeisiä teoriaperinteitä. Kirjassa on käytetty lähteitä erittäin kattavasti, ja siinä esiintyviä teorioita on myös sidottu nykykontekstiin. Pursiaisen ja Forsbergin teos on erityisen suositeltavaa luettavaa niille, joita turpo- ja kansainvälisen politiikan kärpänen on päässyt puremaan ja jotka haluavat teoreettisempia virikkeitä ajatteluunsa.

Arndt Graf, Schirin Fathi ja Ludwig Paul (toim. 2011), Orientalism and Conspiracy. New York: I.B. Tauris.

Edward Saidin kuuluisan 1978 puheenvuoron jälkeen on ollut vaikeaa käydä keskustelua jossa mainitaan sekä ”länsi” ja ”islamilainen maailma” ilman, että orientalismi mainittaisiin.   Eräs yleinen kritiikki Saidia kohtaan on, että itsekin sortuu occidentalismiin konstruoidessaan orientalistisen ajattelumallin.  Tämä kokoelmateos lähestyy tätä tuttua miinakenttää hieman uudella tulokulmalla, nimittäin salaliittojen kautta.

Teoksen eri osat käyvät läpi miten idea länsimaiden kattavasta ja luomasta orientalismista, eräiden liki fetissinomainen keskittyminen islamistisiin liikkeisiin, tai käsitys kaikkivoipasta lännestä lopulta perustuu salaliittomaiseen ajatteluun,- sanomattomasta, maiden ja toimijoiden ylittävästä ymmärryksestä.   Kokoelma on ehdottomasti kiinnostava, ja tähän kannattaa tarttua jos kaipaa kesäänsä ajatuksellisesti haastavampaa luettavaa orientalismistä, salaliitoista ja niiden välimaastosta.

Lehtivinkit

Jos haluaa pysyä tehokkaasti ajan tasalla, niin  mitä sanomalehtiä kannattaisi kesällä lukea saunaa lämmittäessä? Pysyttelemme tässä lyhyessä osiossa englanninkielisen median parissa; vaikka hyviä vaihtoehtoja ja erilaisia painotuksia löytyy myös muista isoista kielialueista. Harvalla lehdellä on enää resursseja suureen ulkomaantoimitukseen ja analyyttisempien artikkelien tekoon.  New York Times on ehkä edelleen maailman  tasokkain päivittäinen sanomalehti. Hyvän ulkomaanosion lisäksi lukija pysyy perillä Yhdysvaltojen sisäpolitiikasta. Brittilehdistä Financial Times tarjoaa erinomaista analyysiä Euroopan politiikasta ja talousasioista. The Guardian on paitsi hyvä lehti niin  avoin ja ilmainen nettisivu on nykyään poikkeuksellinen. Viikkojulkaisuista The Economist päihittää tällä hetkellä tasovertailussa amerikkalaiset kilpailijansa, mm. Newsweekin taannoinen Suomi-aiheinen skuuppi ei herätä paljoa luottamusta. Jos kaipaa kevennystä ulkolaiseen uutispäiväänsä, niin The Onion tarjoaa lehtilehtimäisen näkökulman.

Elokuvat

Leviathan

Venäläisohjaaja Andrej Zvjagintsevin Leviathan on karunkaunis ja traaginen teos venäläisyhteiskunnan nykytilasta. Cannesissa 2014 palkittu elokuva pääsi keväällä Suomessakin teatterilevitykseen, ja se pyörii edelleen joissakin teattereissa. Elokuva kertoo Barentsinmeren rannalla asuvan Koljan onnetonta tarinaa tämän taistellessa korruptoitunutta paikallishallintoa vastaan. Zvjagintsevin Venäjällä puhuvat raha, suhteet, väkivalta ja viina. Elokuvan otsikon Hobbes -viittauksen voikin tulkita viittaavan samanaikaisesti sekä venäläisen politiikan autoritaarisuuteen että venäläisen yhteiskunnan rappioon. Leviathanin raamatullisuus ei lopu yhtäläisyyksiin Jobin ja Joonan kertomusten kanssa – se on eeppinen, tarinallinen teos, jossa pienellä ihmisellä on loppujen lopuksi vain vähän valtaa jumalansa edessä. Kukin voi itsessään miettiä, miten tämä liittyy elämään Putinin Venäjällä.

Bitter Lake

Kunnianhimoisista dokumenteistaan tunnetuksi tullut brittiohjaaja Adam Curtis ei petä tälläkään kertaa. Bitter Lake käy läpi länsimaiden poliittista ja moraalista historiaa 1950-luvulta nykypäivään – Afganistanin kautta kerrottuna. BBC:n iPlayer -palvelun kautta ilmaiseksi katsottavana oleva dokumenttielokuva on terävä ja analyyttinen sen laajasta näkökulmasta huolimatta. Pohjimmiltaan elokuva pyrkii kertomaan tarinan siitä, miten Lännessä todellisuutta yksinkertaistavat ”hyvä vastaan paha” -narratiivit ovat johtaneet suuriin ongelmiin aina pankkikriiseistä sotiin. Toisinaan dokumentti oikoo mutkia suoraksi (eritoten, mitä finanssijärjestelmään tulee), mutta Afganistanin sodasta sekä länsimaisesta interventionismista kiinnostuneille elokuva on pakollista katseltavaa.

Timbuktu

Mauritanialaisohjaaja Abderrahmane Sissakon elokuva on koskettava ja ajankohtainen kuvaus elämästä ääri-islamistien miehittämässä Timbuktussa. Se esittää islamistien ja paikallisväestön välistä vuorovaikutusta ansiokkaan terävästi. Aluksi jihadisteille on vaikea olla nauramatta – yksi haluaa naiskalakauppiaan käyttävän puuvillahanskoja siveyden vuoksi, toinen kuuluttaa megafonilla musiikin, pallopelien ja ”kaikkien vanhojen juttujen” olevan nyt kielletyä. Absurdius kääntyy kuitenkin traagiseksi, eikä katsoja voi kaiken mielettömyyden keskellä olla kokematta hämmenystä, surua ja sympatiaa. Elokuva onkin eritoten viimeaikaisen Isis-uutisoinnin valossa tärkeä ja inhimillinen katsaus minkä tahansa miehityksen uhrien kärsimykseen.