Vanha politiikan totuus kuuluu, että niin on kuin näyttää. Pohjimmiltaan jokaisen yksilön intuitio ohjaa merkittävästi suhtautumista ympäröivään todellisuuteen. Kun kaikesta ei ehdi tai jaksa ottaa selvää, arkijärki on käytännöllinen työkalu. Politiikankin kentällä päättäjällä on kiusaus sopeuttaa kantansa äänestäjäkuntansa mukaan, jos jokin politiikkavaihtoehto on äänestäjäkunnalle intuitionvastainen. Kiusaus kasvaa entisestään, mikäli kyseessä oleva politiikkatoimi ei sijoitu korkealle päättäjän omassa arvoasteikossa.

Kansainvälisillä kauppasopimuksilla on taipumus tippua tähän kategoriaan. Ensinnäkin kansainvälisen kaupan teoria suhteellisine etuineen on kiistatta vaikea ymmärtää pelkällä arkijärjellä. Toiseksi kauppasopimukset harvoin ovat päivänpoliittisen väittelyn keskeisimpiä aiheita.

Edellä kuvatun kaltainen asetelma paistaa läpi Yhdysvaltojen presidentinvaalikilvassa, jossa suurin osa ehdokkaista suhtautuu varauksella tai vastustaa syystä jos toisesta Obaman hallinnon vastikään neuvottelemaa Trans-Pacific Partnership (TPP) -vapaakauppasopimusta. TPP-sopimuksen lisäksi tässä artikkelissa arvioidaan ehdokkaiden vapaakauppakantoja niin sanottua Trade Promotion Authority -lakia (TPA) koskeneen Yhdysvaltain senaatin äänestyksen valossa. Senaatti äänesti kesäkuussa 2015 TPA-laista, joka tarjoaa presidentille oikeuden neuvotella vapaakauppasopimuksia siten, että kongressi voi vain joko hylätä tai hyväksyä sopimukset. Ehdokkaista tuossa äänestyksessä olivat läsnä senaattoreina kilpaan lähteneet demokraattien Bernie Sanders sekä republikaanien Marco Rubio, Ted Cruz ja Rand Paul, joista viimeisin on myöhemmin vetäytynyt kilvasta. TPA-lain käsittelyä Yhdysvaltain edustajainhuoneessa ei tässä tekstissä käsitellä, koska presidenttityrkkyjen joukossa ei ole edustajainhuoneen nykyisiä jäseniä.

Pew:n kyselytutkimusten mukaan Yhdysvaltojen väestöstä noin 58 prosenttia pitää vapaakauppasopimuksia hyvänä maan taloudelle. Päinvastainen mielipide on noin 33 prosentilla väestöstä. Yllätyksettä kannatus on suurempaa ylemmissä tulodesiileissä. Samaisen tutkimuslaitoksen toisessa kyselyssä 49 prosenttia yhdysvaltalaisista piti TPP-sopimusta hyvänä juttuna. Toisin sanoen julkinen mielipide Yhdysvalloissa vaikuttaa periaatteellisella tasolla myönteisemmältä vapaakauppasopimuksia kohtaan kuin käytännössä. Toisenkin käytännön esimerkin eli Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin välisen TTIP-sopimuksen kohdalla vastaava lukema on 53 prosenttia eli viisi prosenttiyksikköä alle periaatteellisen vapaakauppasopimusten kannatuksen.

Clinton ja Sanders vastaan

Yhdysvaltojen vasemmistolaisempi oikeistopuolue eli demokraatit on liukunut kohti varauksellisempaa suhtautumista kansainväliseen kauppaan. Kun Yhdysvaltain senaatti kesällä 2015 äänesti TPA-laista, enemmistö vastustajista löytyi demokraateista. Tilanteesta mielenkiintoisen tekee se, että nyt käsillä oleva TPP-sopimus on demokraattipresidentin hallinnon neuvottelema ja tukema. Tästä huolimatta demokraattien presidenttikilvan tuoksinassa sekä Hillary Clinton että Bernie Sanders ovat ilmoittaneet vastustavansa sopimusta.

Clintonin tilanteesta hullunkurisen tekee se, että vielä ulkoministerinä palvellessaan hän oli yksi sopimuksen näkyvistä korkean profiilin kannattajista. Vuonna 2012 Clinton kuvaili TPP-sopimusta kansainvälisen kaupan kultakannaksi, joka avaa vapaata, reilua ja läpinäkyvää kaupankäyntiä ja joka rakentaa vahvan suojan työntekijöille ja ympäristölle. Kun Obaman hallinto sai neuvottelut valmiiksi lokakuussa 2015, Clinton lausui julki, ettei hän koe neuvotellun sopimuksen saavuttavan sille asettamaansa rimaa. Kuriositeettina voitaneen toki todeta, että Clinton lankesi kriitikoille tyypilliseen pikaluentaan, jossa lopputulos torjutaan, ennen kuin varsinainen sopimussisältö on edes julki.

Clintonin position ymmärtää demokraattien esivaalikamppailun valossa. Clintonin haastaja Bernie Sanders on ollut sopimuksen äänekäs kriitikko Yhdysvaltain senaatissa. Clintonilla ei varsinaisesti ole mitään voitettavaa asiassa, joten omien kantojen optimointi suhteessa vastaehdokkaaseen on taktisesti järkevää.

Sandersin kanta TPP-sopimuksesta on ollut harvinaisen selvä – alusta asti. Tarkalleen ottaen Sanderin kanta ylipäänsä vapaakaupasta on ollut johdonmukaisen kriittinen. Sanders on sekä edustajainhuoneen jäsenenä että senaattorina vastustanut enemmän tai vähemmän jokaista Yhdysvaltojen kauppapoliittista ratkaisua 1990-luvulta alkaen. TPP-sopimusta Sanders kutsuu katastrofaaliseksi vapaakauppasopimukseksi, jonka tarkoituksena on suojella monikansallisten yritysten intressejä työntekijöiden, kuluttajien, ympäristön ja yhdysvaltalaisen demokratian kustannuksella. Myös edellä mainitussa TPA-äänestyksessä Sanders otti kielteisen kannan. Kaiken kaikkiaan Sandersin vapaakaupan kritiikki, jossa korostuu kotimaisten työpaikkojen suojelu kansainväliseltä kilpailulta, on samansuuntaista kuin eurooppalaisella populistioikeistolla ja vasemmistolla.

Republikaanit – mixed feelings

Yhdysvaltojen oikeistolaisempi oikeistopuolue eli republikaanit on perinteisesti suhtautunut myönteisesti kansainväliseen kauppaan ja vapaakauppasopimuksiin. Grand Old Partyn (GOP) presidenttiehdokkaiden keskuudessa kannat TPP-sopimuksesta kuitenkin hajoavat. Tästä saatiin viitteitä jo kesän 2015 senaatin TPA-äänestyksessä, jossa Marco Rubio äänesti TPA:n myöntämisen puolesta, kun taas sekä Ted Cruz että presidenttikilvasta syrjään jäänyt Rand Paul äänestivät vastaan. Molempien viimeksi mainittujen kohdalla vastustamisen syyt tosin vaikuttivat olevan jossain muualla kuin vapaakaupan vastustamisessa itsessään. On hyvä muistaa, että Paul on aiemmin ilmaissut tukensa TPP-sopimukselle. Cruzille puolestaan TPA-lakia tai TPP-sopimuksen sisältöä suurempi ongelma tuntuu olevan se, kuka vapaakauppasopimuksia neuvottelee.

Vastikään esivaaleissa pillit pussiin laittanut Chris Christie on – yllättävää kyllä – samoilla jäljillä. Vapaakauppaa sinänsä kannattava Christie suhtautuu skeptisesti ennen kaikkea Obaman hallintoon kauppapolitiikan neuvottelijana. Cruzin ja Christien manöverointi muistuttaa surullisen kuuluisasta poliittisesta periaatteesta: olennaista ei ole se, mitä sanotaan, vaan kuka sanoo.

Myönteisestä TPA-kannastaan huolimatta Marco Rubio on vältellyt yksiselitteisen position ottamista TPP-sopimuksen kanssa. Sopimus on tarkastelun alla, kuten sanotaan. Ottaen huomioon Rubion aiemmat julkiset lausunnot, kyse lienee lähinnä poliittisesta taktikoinnista, jossa omaa myönteistä mielipidettä ei haluta varsinaisesti korostaa. Mielenkiintoista kyllä Rubio on ainoa GOP:n establishmentin ehdokas, joka on epäröinyt TPP-kantansa kanssa. Jeb Bush ja John Kasich molemmat kannattavat sopimusta. Etelä-Carolinan esivaalien jälkeen kisasta luopunut Bush on sanonut, ettei hänellä ole ongelmaa sopimuksen tukemisessa, ja Kasichin mukaan TPP on hyväksi sekä talouden että ulkopolitiikan kannalta. Bushin ja Kasichin kanssa samoilla linjoilla on myös Ben Carson.

Piikkinä GOP:n establishmentin lihassa hääräävä Donald Trump sen sijaan vastustaa TPP-sopimusta. Trump on luonnehtinut TPP:ia muun muassa kamalaksi, hirveäksi ja huonoksi. Trumpin retoriikkaa seuratessa näyttää siltä, että sopimussubstanssi jää miehen puheissa sivuun ja sopimusta käytetäänkin sopivana aasinsiltana yleisempään vallassa olevien poliitikkojen arvosteluun. Matkan varrella Trump on toki maininnut TPP:n ydinongelmaksi sen, ettei sopimus kata valuuttamanipulaatiota.

Lopuksi

Mielenkiintoista kyllä TPP vaikuttaa olevan teema, jossa presidenttikilvan ääripäät kohtaavat toisensa. Tätä taustaa vasten lienee aiheellista huomauttaa, että Trumpin ja Sandersin ulkopoliittisten näkemysten samansuuntaisuus ei rajoitu kauppapolitiikkaan, sillä molemmilla on omaleimainen käsitys myös Lähi-idän tilanteesta ja yhteistyön rajoista suhteessa Venäjään.

Myös TPP:ia laajemmassa kauppapolitiikan kehikossa Trump lähestyy Sandersia. Molemmat puhuvat vapaakaupan (free trade) rinnalla rehdistä kaupasta (fair trade), molemmat ovat huolissaan yhdysvaltalaisista työpaikoista ja molemmat ovat kutsuneet North American Free Trade Agreementia (NAFTA) katastrofiksi. Kaiken kaikkiaan Trumpin ja Sandersin muodostaman epäpyhän allianssin kärkevän protektionistiset näkemykset kansainvälisestä kaupasta ovat kuin suoraan merkantilismin oppikirjasta.

Kaksikon menestys esivaaleissa herättää väkisin kysymyksen, onko Euroopassakin varauduttava Yhdysvaltain presidenttiin, jolle kansainvälinen talous on vain nollasummapeliä.