Euroopan itäisessä naapurustossa on tänä vuonna vietetty vilkasta vaalisyksyä. Kauden avasivat Valko-Venäjän parlamenttivaalit, joita seurasivat Azerbaidžanissa järjestetty kansanäänestys perustuslain muutoksista sekä Georgian kaksivaiheiset parlamenttivaalit. Euroopan unionille vaaleissa on ennen kaikkea kyse kumppanimaiden näytöistä demokraattisten uudistusten saralla – maasta riippuen odotetaan joko pieniä positiivisia edistysaskelia tai vahvaa näyttöä uudistusten jatkamishalusta ja vakiinnuttamisesta.

“Eurooppalainen perspektiivi” eli tiekartta kohti jäsenyysneuvotteluja siintää useammankin kumppanimaan tavoitteissa. Kumppanuuden tarkoituksena ei kuitenkaan ole ylläpitää vain EU:n ja kohdemaiden kahdenvälisiä suhteita, vaan lisätä alueellista vakautta ja parantaa valtioiden keskinäistä dynamiikkaa. Näin tehdään mm. vauhdittamalla taloudellista yhteistyötä ja tarjoamalla kaikille yhteinen poliittinen toimintafoorumi. Lisäksi tavoitellaan yhtäläistä edistymistä reformisektoreilla, kuten oikeusjärjestelmässä. Tästä näkökulmasta vaalien järjestäminen on paitsi yksittäisille kumppanimaille todellinen näytön paikka, myös tilaisuus EU:lle eräänlaiseen välitilinpäätökseen yhteistyön saavutuksista ja suunnasta.

Valko-Venäjällä kaksi opposition ehdokasta parlamenttiin – valtakoneiston luvalla

Euroopan viimeisen diktatuurin titteliä kantavalla, presidentti Aljaksandr Lukašenkan johtamalla, Valko-Venäjällä äänestettiin parlamenttivaaleissa 11. syyskuuta. Kansainvälistä huomiota herätti kahden valtakoneiston ulkopuolisen ehdokkaan nouseminen 110-jäseniseen parlamenttiin, mikä tapahtui maassa ensimmäistä kertaa 16 vuoteen. Opposition edustajien läpimeno ei kuitenkaan anna suuria toiveita maan poliittisen kurssin muuttumisesta, eikä sitä voi pitää merkkinä länsimaisen demokratian mukaisista vapaista vaaleista.

Paikallisten kansalaisjärjestöjen mukaan tämänkertaisissa vaaleissa nähtiin monia pieniä parannuksia vuoden 2012 parlamenttivaaleihin (joita oppositio boikotoi) ja vuoden 2015 presidentinvaaleihin nähden. Etyjin lähettämien tarkkailijoiden mukaan vaalit olivat “tehokkaasti järjestetyt” ja havaittavissa oli “näkyviä pyrkimyksiä puuttua eräisiin pitkäaikaisiin ongelmiin”.

Järjestelmässä on kuitenkin monia puutteita, ja muun muassa ääntenlaskennassa havaittiin edelleen runsaasti väärinkäytöksiä. Lukuisat pienet parannukset eivät siten tarkoita, että suuressa kuvassa muutosta olisi tapahtunut – ihmisoikeustilanne maassa on edelleen vaikea ja erityisesti oikeussektorin reformeille olisi huutava tarve. Osa ongelmista juontuukin suoraan perustuslain ja muun lainsäädännön uudistustarpeista: järjestäytymis-, kokoontumis- ja ilmaisunvapautta rajoitetaan, mikä on kaventanut merkittävästi julkista tilaa vaikuttaen negatiivisesti vaalien ilmapiiriin. Venäjän tavoin Valko-Venäjän voidaankin sanoa kärsivän eräänlaisesta poliittisesta apatiasta, kun todelliset vaikutusmahdollisuudet puuttuvat. Yksi suurimmista vaikuttimista on opposition rajattu näkyvyys julkisessa tilassa, mikä osaltaan estää äänestäjiä aidosti arvioimasta erilaisia poliittisia vaihtoehtoja.

Valko-Venäjän poliittisen johdon tavoitteena oli järjestää vaalit mahdollisimman hyvin miellyttääkseen yhdysvaltalaisia ja eurooppalaisia neuvottelukumppaneitaan. Vuoden 2010 presidentinvaaleihin liittyneet levottomuudet ja opposition väkivaltainen painostaminen saivat kansainvälisen yhteisön asettamaan taloudellisia ja poliittisia sanktioita Valko-Venäjää kohtaan. Valko-Venäjä on viime aikoina kärsinyt huonosta taloudellisesta tilanteesta ja työttömyyden kasvusta pääasiassa Venäjän talouden kohtaamien vaikeuksien vanavedessä, joten maa tarvitsisi kipeästi uusia lainoja kansainvälisiltä markkinoilta. Niiden ehdoksi on kuitenkin asetettu demokraattisten uudistusten toteuttaminen.

Lukašenkan päätös vapauttaa poliittisia vankeja elokuussa 2015 ja saman vuoden lokakuussa rauhallisesti sujuneet presidentinvaalit saivatkin EU:n päättämään osittaisesta sanktioiden purkamisesta ja lopulta niiden poistamisesta lähes kokonaan helmikuussa. Unionin ulkopoliittinen edustaja Federica Mogherini perusteli sanktioiden höllentämistä sillä, että EU:n on osoitettava tukensa pienillekin parannuksille ja rohkaistava positiivisia askeleita valkovenäläisessä poliittisessa ilmapiirissä.

Valtaapitävillä olisi edelleen ollut kaikki mahdollisuudet estää oppositiokandidaattien nousu Valko-Venäjän parlamenttiin, mutta olennaista on, että tällä kertaa niin ei tehty. Nyt läpimenneet valtakoneiston ulkopuoliset ehdokkaat, yhdistyneen kansanpuolueen Anna Konopatskaja ja itsenäisen valitsijayhdistyksen ehdokas Alena Anisim ovat monin tavoin regiimille vaarattomia.

Konopatskaja on yritysmaailmassa vaikuttanut lakimies, jonka taustapuolue on kiinnittänyt huomiota erityisesti taloudellisten uudistusten tarpeeseen – tätä ongelmaa valtaapitävät eivät kiistä, päinvastoin. Konopatskajan nostamisella parlamenttiin voidaan osoittaa valtion ottavan keskustelun taloustilanteen parantamisesta vakavasti. Anisim on puolestaan lingvisti, valkovenäjän kieliyhdistyksen varapuheenjohtaja, jonka agendalla on ensi sijassa valkovenäläisen kulttuurin ja identiteetin edistäminen.

Valkovenäläisen opposition ongelma on perinteisesti ollut sen hajaannus, mikä osaltaan lisää näiden kahden kansanedustajan vaarattomuutta regiimille. Poliittisesti järjestäytynyt oppositio (jonka ehdokas Konopatskaja on) ja kansalaisyhteiskunta (Anisimin taustajoukot) ovat olleet kykenemättömiä löytämään yhteisiä tapoja ja tahtoa toimia. Toisaalta opposition vastapuolikin on perinteisen puoluepolitiikan mielessä hahmottumaton, sillä vain 15 kansanedustajaa kuuluu puolueisiin – loput 93 ovat Anisimin tavoin itsenäisiä ehdokkaita.

Tietyllä tapaa vaalitulos on edelliseen verrattuna merkittävä, minkä myös ihmisoikeusaktivistit ja oppositio tunnustavat. Ei niinkään merkkinä demokratian edistymisestä tai todellisten poliittisten vaikutusmahdollisuuksien lisääntymisestä, vaan siitä, että poliittisten vaihtoehtojen olemassaolo ylipäätään tunnustetaan. Vielä on aikaista sanoa, mitä muutos tulee valkovenäläisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa merkitsemään. Vaalituloksella tuskin tavoitellaan Venäjän kaltaisen systeemisen opposition muodostamista, mutta pidemmällä aikavälillä tällainen strategia on mahdollinen. Nyt otetut positiiviset askeleet, olivat ne kuinka näennäisiä tahansa, antavat kuitenkin Valko-Venäjän johdolle aiheen odottaa jonkinlaista vastasignaalia myös Euroopan unionilta.

Azerbaidžan keskittää valtaa presidentin lähipiiriin

EU:n itäisten kumppanuusmaiden demokratiavajeesta kärsii myös Azerbaidžan. Maata itsevaltaisesti vuodesta 2003 johtanut Ilham Aliyev valittiin tehtävään isänsä kolmikymmenvuotisen hallitsijanuran jälkeen, eikä poika ole aikaillut vallan keskittämisessä itselleen. Syyskuun lopussa järjestetty kansanäänestys perustuslain muutoksista vahvisti entisestään presidentin asemaa: yksittäisen presidenttikauden pituutta kasvatettiin viidestä vuodesta seitsemään. Rajoitukset peräkkäisten kausien määrästä poistettiin jo vuonna 2009. Jatkossa presidentti voi myös määrätä ennenaikaisista presidentinvaaleista mielensä mukaan ja yleisesti arvellaan, että muutoksiin sisältyvä presidentin viran alaikärajan poistaminen tekisi tietä Aliyevin pojalle, 19-vuotiaalle Heydar Aliyeville.

Perustuslakimuutokset heikentävät merkittävästi vain nimellistä valtaa käyttävän parlamentin asemaa: presidentti saa laajat oikeudet parlamentin hajottamiseen ja eräitä pääministerille ennen kuuluneita valtaoikeuksia siirretään uutena perustettavan varapresidentin viran yhteyteen. Näitä varapresidenttejä voidaan nimittää rajoittamaton määrä, joten käytännössä Aliyev pystyy jatkossa suvereenisti hallitsemaan ylintä valtaa käyttävien ketjua myös mahdollisissa poikkeustilanteissa. Huhujen mukaan yhdeksi varapresidentiksi kaavailtaisiin Ilham Aliyevin vaimoa Mehriban Aliyevia, joka jo nykyisellään käyttää huomattavaa poliittista ja taloudellista valtaa maassa.

Perustuslakiuudistuksista päätellen presidentti Aliyevin valtakoneisto varautuu pitkään negatiivisen kasvun kauteen. Azerbaidžanin talouden kasvu oli tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä negatiivinen ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1996. Öljystä ja kaasusta tulonsa saava valtiontalous on kärsinyt pahasti maailmanmarkkinahintojen laskusta. Lisäksi Venäjän talouden ja ruplan voimakas heikkeneminen ovat vieneet arvoa Venäjällä työskentelevien azerbaidžanilaisten kotimaahan suuntautuvilta rahalähetyksiltä. Aliyevin avustajan Ali Hasanovin mukaan perustuslakimuutokset ovat tarpeen nimenomaan poliittisen päätöksenteon jatkuvuuden takaamiseksi. Tällä viitataan ennen kaikkea mahdollisuuteen tehdä pikaisia taloudellisia uudistuksia, jotta öljyn hinnan laskusta kärsivää Azerbaidžanin talousrakennetta saataisiin monipuolistettua.

Rakenteellisten uudistustarpeiden lisäksi Aliyev laskeskellee, että heikkenevä taloudellinen tilanne voi johtaa levottomuuksiin, joita nyt hyväksyttyjen perustuslakimuutosten turvin olisi helpompi hallita. Ihmisoikeuksien kannalta ongelmallisia ovat erityisesti ne uudistuksiin lukeutuvat kohdat, joilla kokoontumisvapautta voidaan tulevaisuudessa rajoittaa “yleisen järjestyksen” tai “moraalin” nimissä. Lisäksi uudistuksilla helpotetaan kansalaisuuden kumoamista ja kansanedustajan mandaatin menettämistä, mikä käytännössä tarkoittaa mahdollisuutta poliittisen vastarinnan eliminointiin – sekä ennakoivasti pelotteluefektillä, että akuutisti lainsäädännöllistä tietä.

Azerbaijanin keskusvaalilautakunta ilmoitti pian vaalien jälkeen, että kaikki äänestyksessä olleet 29 kohtaa astuvat voimaan. Presidentin valtaa lisäävät uudistukset saivat noin 90 prosentin tuen, äänestysaktiivisuuden ollessa lähes 70 prosenttia. Euroopan neuvoston asiantuntijaryhmä, Venetsian komissio, kritisoi kansanäänestystä: sen mukaan asiasta ei ehditty käydä kunnollista debattia maan parlamentissa tai julkisuudessa. Komissio ei myöskään nähnyt perustetta suurimmalle osalle perustuslakimuutoksista, vaan oli päinvastoin erittäin huolissaan niiden valtaa keskittävästä ja ihmisoikeuksia heikentävästä luonteesta.

EU:lle yhteistyö Azerbaidžanin kanssa on ollut tasapainoilua vaativa tehtävä. Välit ovatkin olleet viime aikoina verrattain viileät jatkuvien ihmisoikeus- ja demokratiaongelmien takia. Maan jääminen kaikkien yhteistyömuotojen ulkopuolelle olisi EU:lle kaikesta huolimatta ikävä vaihtoehto: Unionin itäinen kumppanuuspolitiikka menettäisi helposti uskottavuuttaan, kun kuudesta valtiosta kaksi (Valko-Venäjä ja Azerbaidžan) olisi parlamentaarisen yhteistyön ulkopuolella. Liian ylpistynyt suhtautuminen Unioniin Azerbaidžanin hallinnon taholta olisi puolestaan lyhytnäköistä, sillä se tarvitsee kipeästi EU:n rakenteellista tukea pelastaakseen öljyn hinnan laskusta kärsivän taloutensa.

Georgia – itäisen kumppanuuden mallimaa odottaa viisumivapautta

Jos EU:n ja Azerbaidžanin yhteistyö herättää nikottelua puolin ja toisin, nähdään naapurimaa Georgia tämänhetkisenä itäisen kumppanuuden nousevana tähtenä. Georgian entisen presidentin Mikheil Saakashvilin ajoille leimallista ollut vastakkainasettelu Venäjän kanssa on lientynyt uuden hallinnon valittua pragmaattisemman lähestymistavan Etelä-Ossetian ja Abhasian konfliktien ratkaisemattomuudesta huolimatta. Samalla Georgia on kuitenkin ollut hyvin avoin pyrkimyksissään Naton jäsenmaaksi ja viimekesäisessä huippukokouksessa jälleen kerran saamatta jäänyt Membership Action Plan oli maalle suuri pettymys. Georgia on jo tähän mennessä antanut resurssejaan erilaisiin Naton operaatioihin varsin avokätisesti.

Naton ohella Georgia on pyrkinyt erittäin määrätietoisesti yhteistyöhön Euroopan unionin kanssa. Joulukuussa 2014 Euroopan parlamentti hyväksyi Georgian kanssa tehtävän assosiaatiosopimuksen, minkä jälkeen hallinto on toimeenpannut uudistuksia pikavauhtia. Ratifiointikierros saatiin päätökseen tämän vuoden kesäkuussa. Georgia haluaa osoittaa sitoutumisensa eurooppalaisiin arvoihin ja arvostuksiin sekä päästä irti alueelle tyypillisestä jälkineuvostoliittolaisuuden leimasta. Lokakuun 8. päivä pidettyjen parlamenttivaalien alla se korosti Euroopan suuntaan tekemiään reformeja muun muassa naisten ja vähemmistöjen oikeuksien saralla. Maassa on selvästi tiedostettu eurooppalaisen identiteettinarratiivin ydinainekset ja osataan nyt käyttää niitä hyödyksi. Hallinnon edustajien mukaan läntinen integraatioagenda yhdistää georgialaisia yli puoluekentän. Tosin suurin osa kansanedustajan paikkaa hakevista antoi sangen maanläheisiä vaalilupauksia, kuten rahaa teiden korjaamiseen ja muihin infrastruktuurihankkeisiin, eläkkeisiin ja sosiaalietuuksiin.

Vaalien ensimmäisellä kierroksella nykyinen valtapuolue, liikemies Bidzina Ivanishvilin rahoittama “Georgialainen unelma” saavutti noin 49 % äänistä. Pääoppositiopuolue, nykyään Ukrainassa Odessan kuvernöörinä toimivan Saakashvilin Yhdistynyt kansallinen liike UNM, sai noin 27 % äänistä. Viime sunnuntaina järjestetty toinen kierros sementoi Ivanishvilin puolueen ylivoiman – Georgialainen unelma kahmi lähes kaikki yksilömandaattialueiden paikat ja hallitsee parlamenttia tulevalla kaudella yli kolmen neljäsosan enemmistöllä, mikä antaa puolueelle mahdollisuuden perustuslakimuutoksiin. Ennakkoon on arvioitu, että puolue saattaisi käyttää tätä perustuslaillista enemmistöään kaventamalla presidentin valtaoikeuksia pääministerin hyväksi.

Sekä Euroopan parlamentin vaalitarkkailumission että ETYJin alustavat raportit kuvaavat parlamenttivaalien sujuneen verrattain rauhallisessa ympäristössä. Silti vain päiviä ennen vaaleja raportoidut yhteenotot herättivät huolta: muun muassa tunnetun oppositiopoliitikon Givi Targamadzen auto räjähti Tbilisissä.

Georgialle EU:n hidastelu yhteistyön tiivistämisessä on ollut turhauttavaa. Kauan odotettua viisumivapautta ei ole tähän mennessä kuulunut siitä huolimatta, että komissio totesi jo keväällä Georgian täyttäneen kaikki sille prosessissa asetetut vaatimukset. Hanketta ovat rajoittaneet yksittäisistä jäsenmaista Saksa ja Ranska, jotka ovat sitoneet viisumivapauden niin sanottuun keskeyttämismekanismiin. Se antaisi jäsenvaltioille mahdollisuuden kontrolloida kohdemaan kansalaisten maahantuloa muuttuneiden olosuhteiden varjolla – eli esimerkiksi silloin, jos osoittautuisi, että viisumivapauden turvin hankkiudutaan oleskelemaan pysyvästi Unionin alueelle.

Toisena hidasteena Georgian viisumivapaudelle on ollut sen sitominen vastaavaan prosessiin Ukrainan ja Kosovon kanssa, jotka eivät ole edenneet vaatimusten täyttämisessä yhtä nopeasti. Huoli maahanmuutosta ja keskustelu Turkki-sopimukseen kuuluvasta viisumivapaudesta eivät nekään ole vauhdittaneet asiaa. EU-jäsenmaiden pysyvien edustajien komitea Coreper teki kuitenkin juuri Georgian vaalien alla päätöksen positiivisesta neuvottelupositiosta ilmaisten, ettei periaatteellista estettä viisumivapauden toteuttamiselle enää ollut. Georgian viisumivapaus on kuitenkin edelleen riippuvainen jäsenmaiden ja parlamentin välillä neuvoteltavasta uudesta keskeyttämismekanismista. Parhaassa tapauksessa viisumivapaus voitaisiin saattaa voimaan jo ennen tämän vuoden loppua.

Kaiken kaikkiaan syksyn vaalit olivat EU:lle hyvä muistutus siitä, miten erilaisia itäiset kumppanimaat keskenään ovat. Tähän lukeutuvat myös ne tavoitteet, joita kumppanuuspolitiikalta EU:n kanssa haetaan. Varsinkin Etelä-Kaukasiassa kehityksen heterogeenisyys on nyt voimakkaampaa kuin vuosikausiin. Siinä missä Georgian uudistushalut kumpuavat aidontuntuisesta halusta lukeutua eurooppalaisten valtioiden joukkoon, on Azerbaidžanin suhtautuminen kumppanuuteen lähinnä instrumentaalista. Myös EU:n on mietittävä tarkkaan toimintastrategiaansa tilanteessa, jossa on ilmeinen riski syntyä kahden kastin kumppanivaltioita ja poliittisia kaksoisstandardeja.