Yhdysvaltain presidenttinä aloittavan Donald Trumpin ulkopoliittinen retoriikka on herättänyt aiheellista huolta kaikkialla maailmassa. The Ulkopolitistin kaksiosainen artikkelisarja ”Aasia Donald Trumpin valtakaudella” tarkastelee Aasian tulevaisuudennäkymiä alueen keskeisimpien suurvaltojen, Yhdysvaltain ja Kiinan näkökulmista. Sarjan toinen osa on luettavissa täällä.

Donald Trumpin presidenttiyden myötä Yhdysvaltojen suhde Aasian ja Tyynenmeren maihin ja alueelliseen yhteistyöhön voi olla muutosten kourissa. Yhdysvallat ylläpitää turvallisuusyhteistyötä Aasian ja Tyynenmeren maiden kanssa ja hyötyy itse samalla strategisesti alueen vakaudesta. Kiinan taloudellinen nousu on kuitenkin ollut viime vuosina nopeaa ja haastanut Yhdysvaltojen aseman alueella. Aasian maat tasapainoilevatkin nyt vahvan Kiinan ja Yhdysvaltojen välissä: esimerkiksi Australiassa on vuosia käyty keskustelua siitä, mikä olisi maan rooli, jos supervaltojen välit kiristyisivät. Tähän asti alueen maat ovat luottaneet Yhdysvaltojen rooliin alueen vakauttajana, mutta Kiinan nousu ja nyt Trumpin valinta voivat muuttaa tilannetta radikaalisti tulevaisuudessa.

Obaman vastasi Kiinan nousuun tiivistämällä yhteistyötä

Yhdysvalloilla ja Kiinalla on monimutkainen, samanaikaisesti yhteistyöhön ja kilpailuun perustuva suhde. Virallisessa retoriikassa Yhdysvallat toivottaa tervetulleeksi Kiinan rauhanomaisen nousun, mutta käytännön tasolla suurvallat kilpailevat sotilaallisesta ja taloudellisesta vaikutusvallasta. Kiinan talous on noussut ennennäkemättömällä tavalla, ja maa on vahvistanut asemaansa myös liittymällä kansainvälisiin järjestöihin ja kasvattamalla sotilasmenonsa maailman toiseksi suurimmiksi. Yhdysvaltojen näkökulmasta kysymys kuuluu, tuleeko Kiina kilpailemaan Yhdysvaltojen kanssa sotilaallisen hegemonian asemasta vai tyytykö maa taloudellisen supervallan asemaan.

Barack Obama valittiin presidentiksi 2008, jolloin Yhdysvallat oli sidottuna kahteen massiiviseen sotaan Lähi-idässä ja kansalaiset olivat lopen kyllästyneitä maksamaan niistä aiheutuvia kustannuksia. Obaman kausia onkin värittänyt pragmaattisuus ja varovaisuus ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä multilateraalin yhteistyön korostuminen verrattuna George W. Bushin vuosiin. Kiinan nousuun Obama vastasi käynnistämällä 2011 niin kutsutun pivotin Aasiaan, pyrkimyksenään siirtää Yhdysvaltojen sotilaallisen ja taloudellisen toiminnan keskipiste Lähi-idän sijaan Aasiaan. Yhdysvaltojen fokus alueella ei ole mitään uutta, vaan pikemminkin maa on palauttanut huomionsa alueelle, jossa se on ollut länsimainen suurvalta 1930-luvulta lähtien. Irakin ja Afganistanin pitkittyneiden sotien jälkeen tavoitteena oli käyttää asevoimien resursseja tehokkaasti ja hyödyntää joustavaa yhteistyötä liittolaisten kanssa ennemmin kuin perustaa suuria, pysyviä sotilastukikohtia.

Pivotin avulla Yhdysvallat “vahvistaa kahdenvälisiä liittolaisuuksia; panostaa yhteistyöhön nousevien maiden, kuten Kiinan, kanssa; osallistuu alueellisten instituutioiden toimintaan; lisää investointeja alueelle; on laajasti läsnä sotilaallisesti ja edistää ihmisoikeuksia ja demokratiaa”. Sotilaallisesti pyrkimyksenä oli tiivistää yhteistyötä liittolaisten, kuten Japanin, Australian ja Etelä-Korean kanssa muun muassa yhteisten sotavoimien harjoitusten ja tiedusteluyhteistyön avulla. Yhdysvallat esimerkiksi perusti uuden sotilastukikohdan Australian pohjoisosaan, joka on lähellä maailman vilkkainta merenkulun reittiä ja jonne suurin osa Kiinan ohjuksista ei yllä. Tukikohtaan on tulossa vuoteen 2017 mennessä 2500 amerikkalaissotilaan joukko, ja se sitoo Australian yhä tiukemmin Yhdysvaltojen turvallisuuspolitiikkaan. Pivot on johtanut myös historiallisiin muutoksiin Yhdysvaltojen suhteessa alueen maihin: Yhdysvallat on esimerkiksi purkanut asevientikiellon Vietnamiin.

Talouden saralla Obaman suurin ponnistus oli neuvotella valtavasta kauppasopimuksesta, Trans Pacific Partnership (TPP), joka jättäisi Kiinan ulkopuolelle. Valtavaa, arvioiden mukaan 40 prosenttia maailman kaupasta ja 11 maata Yhdysvaltojen lisäksi kattavaa sopimusta alettiin neuvotella jo 2008. Sopimuksen pyrkimyksenä oli lisätä ja helpottaa Yhdysvaltojen kaupankäyntiä Aasian maiden kanssa sekä vahvistaa Yhdysvaltojen asettamien standardien merkitystä kansainvälisessä kaupassa. Obama ja ulkoministeri Kerry näkivät kauppasopimuksen keinona varmistaa Yhdysvaltojen johtajuus alueella jatkossa ja vakuuttaa liittolaisille, että Yhdysvallat on sitoutunut yhteistyöhön Aasiassa. Obama pyrki viimeisen asti saamaan sopimuksen maaliin ennen kautensa loppua, mutta se jäi jumiin kongressiin.

TPP on osoitus siitä, että Aasian ja Tyynenmeren alueella kauppa ja turvallisuuspolitiikka linkittyvät väistämättä toisiinsa. Kiinan aluevaltaukset Etelä-Kiinan merellä uhkaavat merenkulun vapautta ja kaupankäyntiä, mutta voivat johtaa myös sotilaalliseen konfliktiin. Yhdysvallat on painottanut kansainvälisten normien noudattamista Etelä-Kiinan meren aluekiistoissa ja valvoo merialueita laivastollaan. Pivotin strategisena tavoitteena ei kuitenkaan virallisesti ollut Kiinan patoaminen, vaan pikemminkin tehdä maan kanssa yhteistyötä ja integroida se mukaan ratkaisemaan globaaleja ongelmia.

Ero virkansa jättävän Obaman ja Trumpin välillä ei voisi olla suurempi: Vaikka molemmat tunnustavat Kiinan taloudellisen ja sotilaallisen nousun aiheuttaman haasteen Yhdysvalloille, Obama pyrki tasoittamaan suhdetta yhteistyön avulla, kun taas Trump on luvannut haastaa Kiinan suorastaan kaksintaisteluun ainakin talouspolitiikan saralla.

Miten Trump vastaa Aasian alueen turvallisuuspoliittisiin haasteisiin?

Perinteisesti Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa ulkopolitiikka ei ole ollut keskeinen tekijä, mutta 2016 vaaleissa ehdokkaat edustivat poikkeuksellisen eriäviä näkemyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikan suhteen. Ehdokkaat olivat yksimielisiä vain siitä, ettei TPP sellaisenaan tule toteutumaan. Hillary Clinton olisi pyrkinyt jatkamaan pivotia sekä painottamaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa Yhdysvaltain suhteissa Aasian maihin.  Trump taas otti kampanjansa aikana hampaisiin erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä vallitsevan kaupankäynnin epätasapainon: Kiina tuo Yhdysvaltoihin neljä kertaa enemmän tavaraa kuin Yhdysvallat vie Kiinaan. Trumpin kampanjan keskeinen vaalilupaus oli tuoda takaisin tuotannon työpaikat, jotka Yhdysvallat on “menettänyt” Kiinaan. Ehdokkuutensa julistuspuheessaan Trump totesi:  “I’ll bring back our jobs from China, from Mexico, from Japan, from so many places. I’ll bring back our jobs, and I’ll bring back our money.” Trumpin esittämillä muutoksilla voi olla kauaskantoiset seuraukset Kiinan ja Yhdysvaltojen välisiin suhteisiin. Tuloksena voi olla maiden välinen kauppasota, jonka seuraukset ovat vielä epävarmoja. Kiinan ja Yhdysvaltojen välien kiristyminen vaikuttaisi negatiivisesti koko Aasian ja Tyynenmeren alueen tasapainoon ja taloustilanteeseen.

Mearsheimerilaisen ajattelun mukaan Kiinan taloudellinen nousu johtaa väistämättä siihen, että maa haastaa Yhdysvallat myös turvallisuuspoliittisesti. Trump ei kuitenkaan ole yksilöinyt, kuinka pitkälle hän on valmis viemään maiden välisen kilpailun, vaan hän on keskittynyt puhumaan maiden välisestä kaupasta. Trumpin Kiina-neuvonantajana toiminut professori Peter Navarro on tunnettu Kiina-kriitikko, joka on kirjoittanut kirjan nimeltä Death by China. Navarron mukaan mukaan Yhdysvaltojen tulee olla tiukempi suhteessa Kiinaan ja erityisesti maan harjoittamaan valuuttamanipulointiin. Navarron talousoppeja on kritisoitu, eikä vielä ole selvää, valitseeko Trump hänet myös kabinettiinsa Valkoisessa talossa. Tärkein kysymys lienee, ulottuuko Trumpin ajatus taloudesta nollasummapelinä myös turvallisuuspolitiikkaan suhteessa Kiinaan.

Ihmisoikeuskysymykset eivät tule hidastamaan Trumpin suhteita alueen maihin

Trump aloittaa kautensa haastavassa tilanteessa: Kiinan nousun lisäksi Aasian ja Tyynenmeren alue on väestönkasvun, historiallisten konfliktien ja ilmastonmuutoksen aiheuttamien muutosten kourissa. Huolimatta siitä, että Obama halusi siirtää Yhdysvaltojen huomion yhteistyöhön Aasiassa, maa on joutunut keskittymään muihin kriiseihin. Arabikevät, Syyrian sisällissota, Krimin valtaus, terroristi-iskut Euroopassa sekä ISIS:n nousu ovat vaatineet Yhdysvaltojen huomiota ja resursseja. Ongelmia on ollut myös kahdenvälisissä suhteissa alueella: Filippiinien kanssa Yhdysvallat syvensi kaksi vuotta sitten vuonna 1951 tehtyä puolustussopimustaan ja uuden sopimuksen mukaan Yhdysvalloilla on oikeus kiertäviin (rotational) tukikohtiin Filippiineillä. Maan presidentti Rodrigo Duterte on kuitenkin viime aikoina varoittanut siitä, että haluaa sopimuksesta eroon ennen kautensa loppua tai vähintäänkin poistaa amerikkalaiset joukot maan alueelta.

Aasiassa Trumpin valintaan on suhtauduttu varovaisesti. Kampanjassaan Trump lupasi palauttaa Yhdysvaltojen “johtoaseman” kasvattamalla asevoimien rahoitusta ja rajoittamalla maan globaalia vastuuta esimerkiksi muiden maiden puolustuksesta. Kampanjan mukaan liittolaisuudet eivät ole strategisesti ehdottoman tärkeitä Yhdysvalloille, kauppasopimukset täytyy neuvotella uudelleen ja demokratian tai ihmisoikeuksien edistäminen ei ole tärkeä tehtävä ulkopolitiikassa. Trumpilla ei ole poliittista historiaa, jota arvioida, mutta hän on esimerkiksi kritisoinut kauppasopimuksia jo vuosikymmenten ajan. Onkin epätodennäköistä, että hän tekisi täyden suunnanmuutoksen presidenttinä. Suunnitelmat esimerkiksi laivaston uudistamisesta vaatisivat kuitenkin valtavia leikkauksia muualta Yhdysvaltojen budjetista, eikä ole selvää, miten ne rahoitettaisiin yhdessä luvattujen veronkevennysten kanssa.

Suurin ongelma liittolaisille on epävarmuus Trumpin aikeista. Japanin lehdistössä Trumpia kuvattiin aiemmin “poliittisesti kokemattomaksi” mutta todettiin samalla, ettei tämän kampanjapuheita kannata ottaa liian kevyesti. Japanilaisten vakavaa suhtautumista Trumpin linjauksiin kuvaa myös se, että pääministeri järjesti heti marraskuussa tämän kanssa tapaamisen. Yhtenä pivotin tavoitteena oli tiivistää yhteistyötä Japanin kanssa vastaamaan Pohjois-Korean uhkaan, joten mahdollinen muutos maiden suhteissa huolestuttaa Japania.  Tapaamisen jälkeen pääministeri Abe tiedotti, että Trumpiin voi luottaa mutta että he käyvät tarkempia neuvotteluita jatkossa. Australiassa, joka on sitonut itsensä Kiinaan kaupan ja Yhdysvaltoihin turvallisuuden suhteen, Trumpin valinta otettiin hermostuneesti vastaan. Esimerkiksi merenkulun vapaus, joka on Australialle kriittisen tärkeä asia ja vaatii yhteistyötä alueella, ei ole ollut voimakkaasti esillä Trumpin kampanjassa.

Autoritääristen hallitsijoiden kanssa neuvottelua helpottanee se, että Trump tuskin ottaa ihmisoikeus- tai demokratiakysymyksiä esiin kahdenvälisissä suhteissa. Päinvastoin, Trump on aikanaan esimerkiksi vähätellyt Kiinan toimia Tiananmenenin vuoden 1989 verilöylyssä. Valintansa jälkeen Trump on kritisoinut Yhdysvaltojen mediaa ja erityisesti häntä vastaan osoitettuja mielenosoituksia. Kampanjan aikana hän uhkasi Clintonia vankilatuomiolla, mikäli pääsee presidentiksi. Kiinan ja muiden autoritääristen maiden johdolle Trumpin retoriikka voikin olla merkki siitä, ettei Yhdysvallat tule yhtä aktiivisesti puuttumaan maiden sisäisiin asioihin. Trumpilla on mahdollisuus saavuttaa pikavoittoja ulkopolitiikassa, mikäli hän onnistuu vakuuttamaan Duterten yhteistyön jatkamisesta tai esimerkiksi avaamaan neuvottelut Pohjois-Korean kanssa.

Yhdysvallat ensin, mutta millaisin seurauksin?

Obaman pivot käynnistettiin vuonna 2011 mahtipontisella otsikolla “America’s Pacific Century”. Pivot on kohdannut TPP:n kariutumisen lisäksi muitakin ongelmia, kuten Yhdysvaltojen kyvyttömyys estää Kiinan aluevaltauksia Etelä-Kiinan merellä ja Pohjois-Korean ydinkokeiden jatkuminen. Ne osoittavat, miten vaikea ja monimutkainen toimintaympäristö Aasian ja Tyynenmeren alue on jopa Yhdysvaltojen kaltaiselle supervallalle. Filippiinien johdon esittämä uhkaus, ettei maa halua ulkomaisia joukkoja maaperälleen, on osoitus siitä, että turvallisuuspolitiikan navigointi tulevaisuudessa vaatii taidokasta diplomatiaa sekä kulttuurin, historian ja tapojen ymmärtämistä. Trumpin vaalikampanjassaan esittämät kannat muslimeista, maahanmuutosta ja “America first” -asenne tuskin lämmittävät välejä liittolaisiin. Toisaalta, mikäli Yhdysvallat ei jatkossa Trumpin kaudella painota esimerkiksi sananvapautta, median vapautta tai ihmisoikeuksia ulkopolitiikassaan, edessä on erittäin radikaali muutos, joka voi miellyttää joitakin Aasian maiden autoritäärisiä johtajia. Suurin kysymysmerkki Yhdysvaltojen liittolaisten näkökulmasta on kuitenkin se, miten voimakkaasti Trump reagoi Kiinan aluevaltauksiin Etelä-Kiinan merellä ja aikooko hän uudistaa liittolaissuhteita radikaalisti.

George W. Bushin kaudella Yhdysvallat jakoi maailman niihin, jotka olivat sen puolella, ja niihin, jotka olivat sitä vastaan terrorismin vastaisessa sodassa. Obama puolestaan painotti multilateraalia yhteistyötä ja kansainvälisten instituutioiden merkitystä ulkopolitiikassa. Obaman toimintaa Aasian ja Tyynenmeren alueella ohjasi ajatus siitä, että Kiinan tappio ei ole Yhdysvaltojen etu, vaan Kiina tulee sitoa kansainväliseen yhteistyöhön ja normeihin. Mikäli Trump todella näkee Kiinan ja Yhdysvaltojen väliset suhteet jatkossa nollasummapelinä, jossa on vain yksi voittaja, on alueella edessä hyvin erilainen tulevaisuus. Tämän artikkelisarjan toinen osa käsitteleekin alueen tulevaisuutta ja Trumpin presidenttiyttä Kiinan näkökulmasta.