Tutkivaa kansalaisjournalismia tekevä Bellingcat-ryhmä on tänään julkaissut raportin, jonka mukaan Venäjältä Ukrainaan suunnatut rajan ylittävät kenttätykistöiskut ovat olleet niin laajamittaisia ja järjestelmällisiä, että niiden voi todeta olevan osa valtiollisia sotatoimia. Raportin perusteella voi siis argumentoida Venäjän federaation olevan sodassa Ukrainan tasavallan kanssa.

Mistä on kyse?

Bellingcat-ryhmä julkaisi tänään 45-sivuisen raportin ‘Putin’s Undeclared War: Summer 2014 Artillery Strikes against Ukraine’ (raportti englanniksi ja venäjäksi). Avointa dataa ja yleisesti saatavilla olevia satelliittikuvia hyödyntävä raportti keskittyy analysoimaan kesällä 2014 tapahtuneita Ukrainaan suuntautuneita tykistö- ja raketti-iskuja Luhanskin ja Donetskin alueella.

Venäjä kieltää osallisuutensa Ukrainan sotaan. Venäjän virallisen kannan mukaan Ukrainan sota on sisällissota, jolle Venäjä toivoo pikaista loppua, mihin sisältyisi Donetskin itsenäisyyden tunnustaminen.

Bellingcat on tunnettu geolokaatioon (maantieteelliseen paikantamiseen) keskittyvistä tutkimuksistaan, jotka hyödyntävät sosiaalista mediaa ja avoimesti saatavilla olevia paikannustietoja sekä satelliittikuvaa. Useat Bellingcatin tutkimukset, Syyrian kemiallisista iskuista Meksikon huumekartelleihin, tähtäävät tunnustamattomien iskujen tekijöiden tunnistamiseen empiirisiin faktoihin perustuen. Vahva tunnustus Bellingcatin metodille saatiin tänä syksynä, kun kansainvälisen tutkimusryhmän pitkään valmisteltu raportti MH17-koneen alasampumisesta Venäjältä tuodulla Buk-ohjuksella vastasi kaksi vuotta aiemmin julkaistun Bellingcatin tutkimuksen päätelmiä. Kyseisestä Bellingcatin tutkimuksesta on julkaistu esimerkiksi Teppo Tiilikaisen perusteellinen juttu Suomen Kuvalehdessä.

Kesän 2014 merkitys Ukrainan sodalle

Euromaidanin mielenosoituksista alkanut Ukrainan kriisi leimahti sodaksi viimeistään Krimin valtauksessa helmikuussa 2014. Itä-Ukrainan taistelut Donetskin ja Luhanskin alueilla ovat jatkuneet keväästä 2014 lähtien. Sota Ukrainan keskushallinnon ja niin kutsuttujen Itä-Ukrainan separatistien – tai nyt julkaistun raportin mukaan Venäjän – välillä oli kuumimmillaan juuri kesällä 2014. Siitä lähtien etulinjat idässä ovat pysyneet huomattavasti muuttumattomampina, vaikka taistelut erityisesti Debaltseven alueella ovatkin viime viikkoina jälleen leimahtaneet. Erinomainen aikajana tapahtumista Euromaidanilta tähän päivään saakka on tutkittavissa täällä.

Bellingcatin raportin mukaan iskut Venäjän puolelta Ukrainan valtion joukkoja vastaan Luhanskin ja Donetskin alueelle alkoivat viimeistään heinäkuun alussa 2014, ja jatkuivat Minskin 1. tulitaukosopimuksen allekirjoittamiseen asti syyskuussa 2014. Myös lento MH17 ammuttiin alas Luhanskin alueelta tuona kesänä 17. heinäkuuta. Vaikka taistelut jatkuivatkin vielä seuraavana talvena Minskin 2. tulitaukosopimukseen asti (ja jatkuvat edelleen), on kesä 2014 sotatoimiltaan kuitenkin määrittävin aika sodan etulinjojen osalta, ja siksi tärkeä aika myöhempää tarkastelua varten.

Miten tutkimus tehtiin?

Nyt julkaistua raporttia varten tehty tutkimus keskittyi 22 km leveälle kaistaleelle Ukrainan ja Venäjän välisen rajan molemmin puolin Donetskin ja Luhanskin alueilla. Alueen leveys rajattiin Venäjän asevoimien käyttämän 122 mm DA18 haupitsin kantaman mukaan. Tältä kaistaleelta analysoitiin Google Earthin ja satelliittikuvien perusteella valikoituneet 2254 mahdollista paikkaa tykistö- tai raketinheitintulen lähtöasemiksi tai osumakohteiksi. Paikoista 518 tunnistettiin iskujen kohteiksi Ukrainan puolella. Venäjän puolella tunnistetuista 305 mahdollisesta hyökkäysasemasta voitiin kahden tutkijan yksimielisyydellä vahvistaa todennäköisiksi iskujen ampumapaikoiksi 279. Näistä 149 voitiin lisäksi satelliittikuvin vahvistaa tykistö- tai raketinheitintulen ampumapaikoiksi maastoon jääneiden tunnistettavien laukaisujälkien perusteella. Näkyviä laukaisujälkiä oli 503. Raportti korostaa arvioiden kuvastavan vain murto-osaa todellisista iskuista. Raportin tiukan seulan takia tuhansista iskuvyöhykkeen osumajäljistä sisällytettiin tutkimuksiin vain ne, jotka voitiin yhdistää tarkkoihin laukaisuasemiin Venäjällä.

Tykistö- ja raketti-iskujen ampumapaikkoja ja kohteita voi tutkia esimerkiksi päivämäärän tai iskun vahvuuden mukaan alla olevan interaktiivisen kartan avulla. (Kartta: Bellingcat, Carto)

https://bellingcatukraine.carto.com/builder/79a5c4ec-c29d-11e6-9676-0e05a8b3e3d7/embed

Mikä on totta, mikä ei?

Venäjän jonkinasteinen osallisuus Ukrainan sotaan on poliittinen tosiasia, johon Yhdysvallat ja EU ovat reagoineet mittavin talouspakottein jo maaliskuusta 2014 lähtien. Todellinen kysymys osallisuudesta sotaan onkin juridinen – jos valtion suoraa osallisuutta ei voida osoittaa, ei sille voida määrätä kansainvälisoikeudellisia seurauksia hyökkäyssodan aloittamisesta tai jatkamisesta. Voimassa oleva talouspakotteet Venäjää vastaan koskevat separatistien tukemista ja “Ukrainan vakauden horjuttamista”, mikä on melko lievä sanamuoto, jos Venäjän asevoimat todellisuudessa taistelevatkin Itä-Ukrainassa Kremlin käskystä.

Nykyaikaiseen sodankäyntiin ja eri vaikuttamistapoja yhdistelevään hybridisotaan erityisesti kuuluu valtion poliittisten intressien tavoittelu sotilaallisin keinoin sotaa julistamatta. Tällaisen toiminnan tarkoituksena voi muun muassa olla  oman vajavaisen sotilaallisen kapasiteetin puutteiden tai sen käyttöön kohdistuvien rajoitteiden välttely, sotilaallisen voimankäytön kiistäminen kokonaisuudessaan, tai sen laajuuden vähättely tarkoituksena ylläpitää valtion virallisen strategian viesti konfliktin “todellisuudesta”. Tässä viitekehyksessä Venäjä on käyttänyt Ukrainan sodassa tunnustuksettomia erikoisjoukkoja sekä merijalkaväen yksiköitä, yksityisten turvallisuusalan yritysten palkkasotilaita, sekä organisoituneen rikollisuuden verkostoja omien motiiviensa ajamien Itä-Ukrainassa vaikuttavien paikallisten toimijoiden lisäksi. Tämän lisäksi konfliktiin on osallistunut merkittävä määrä – enimmäkseen Venäjältä – matkanneita vierastaistelijoita, joista valtaosa on taistellut Ukrainan joukkoja vastaan. Muutamat alueelle matkanneet henkilöt ovat myös näkyvästi osallistuneet länsimaihin kohdistuneeseen informaatiovaikuttamiseen tarkoituksenaan esittää Venäjän virallisen kannan mukainen tai “Venäjä-ystävällinen” versio konfliktialueen todellisuudesta, tapahtumista ja taustoista.

Ukrainan kaltaista hybridisotaa ei kuitenkaan voi käydä täysin ilman konventionaalisia sotilaallisia keinoja. Ukrainassa on eri arvioiden mukaan kaatunut 2000-3500 venäläistä sotilasta. Venäjän virallisen kannan mukaan Ukrainassa taistelevat Venäjän asevoimien sotilaat ovat paikalla omasta tahdostaan ja anottuaan ensin vapautuksen asevoimien palveluksesta. Palanneet ovat kuitenkin jatkaneet palveluksessa ja heille on myönnetty mitaleja. Kaatuneiden tarkka määrä ja kuolemaan johtaneet olosuhteet halutaan pitää salassa. Vuosikymmeniä toimineet kansalaisjärjestöt Memorial ja Sotilaiden äidit rekisteröitiin hallinnon toimesta ulkomaisiksi agenteiksi, kun ne Ukrainan sodan alettua ryhtyivät seuraamaan kaatuneiden määrää.

Kuka haluaa sotaa?

Miksi sodan osallisuuden tunnustaminen tai tunnistaminen on niin merkittävää? Yksi syy sotimiselle ilman sotatilaa on omien poliittisten kustannusten minimointi. Hyökkäyssodan aloittaminen on kallista paitsi ulkopoliittisesti, myös sisäpoliittisesti. Aloittaessaan sodan hallitus asettaa hyvin mahdollisen aikarajan omalle vallalleen. Kreml ei ymmärrettävästi tahdo aloittaa sotaa, jonka se voi hävitä. Sodan peittely on kuitenkin haitallista kansainvälisen oikeuden toteutumiselle, mikä horjuttaa kansainvälistä järjestystä. Status quon haastajana Venäjälle tämä on toki mahdollisesti sen intressien mukaista.

Kuinka paljon tosiasiallista sotimista voi nykypäivänä tehdä piilossa? Tuntuu uskomattomalta, että valtio voisi lähettää joukkoja taistelualueelle useiden vuosien ajan joutumatta siitä edesvastuuseen. Tosiasia on, että venäläisiä sotilaita taistelee Itä-Ukrainassa. Kansainvälinen rikosoikeustuomioistuin (ICC) julkaisi marraskuussa raportin, jonka mukaan Venäjän toimet Krimillä ja Donetskissa voidaan tulkita Krimin osalta valtaukseksi ja molemmissa tapauksissa kansainvälisen oikeuden vastaisiksi. Venäjä vetäytyi rikostuomioistuimesta tämän seurauksena. Myös YK:n yleiskokous hyväksyi aiemmin tällä viikolla päätöslauselman, joka arvostelee Venäjän toimia Krimillä oikeudettomana valloituksena.

Bellingcatin uusin raportti on tässä valossa vain viimeisin tilastollisesti periksiantamaton todiste Kremlin osallisuuden vaakakupissa. Raportin merkitys on sen avoimissa lähteissä ja sen empiirisyydessä. Todisteet ovat vapaasti saatavilla, ja niiden perusteella raportin johtopäätöstä on vaikea kieltää.

Tästä huolimatta myös Bellingcatin vahvistamien faktojen kohdalla länsimaista – mukaanlukien Suomesta – tulee jatkossakin löytymään henkilöitä, jotka edistävät Venäjän virallista näkemystä sodasta todellisuuden kustannuksella. Tämä heijastaa strategisen viestinnän ja informaatiovaikuttamisen korostunutta merkitystä sodankäynnin mahdollistamisessa, ja mahdollisesti jopa sen oikeuttamisessa de jure sodanjulistuksen ulkopuolella.

Ei ole epäselvää sotivatko Venäjän joukot Ukrainassa. Jos sodan sijaan kutsumme sotimista konfliktiksi, kriisiksi tai Ukrainan tapahtumiksi, asetamme näillä sanaleikeillä päämme hiekkaan ja piiloudumme uuden eurooppalaisen sodan – sekä hyökkäyssodan aloittaneen Venäjän – todellisuudelta.