Kiinan kommunistisen puolueen massiivinen kokous valitsee kuluvan viikon aikana Kiinalle uuden poliittisen eliitin. Samalla kokous valaisee puolueen sisällä vallitsevia epävirallisia valtasuhteita sekä presidentti Xi Jinpingin asemaa puolueen johdossa.

Kiinan kommunistinen puolue ryhmittäytyy tänään 19. puoluekokoukseensa Pekingiin. Ilmapiiri kaupungissa on äärimmäisen kireä: kadut ovat täynnä sekä virallisia turvamiehiä että vapaaehtoisia tarkkailijoita, baarien ovet saattavat sulkeutua mystisesti ja internetin sensuuriruuvi on väännetty (jos mahdollista) entistä tiukemmalle. Seuraavat pari viikkoa Pekingissä voi siis olla vaikea hengittää.

Puoluekokous ei ole mikä tahansa puoluekokous, eikä kommunistinen puolue ole mikä tahansa puolue. Kun läntisissä maissa poliittiset puolueet syntyivät tyypillisesti valtioiden sisällä vastaamaan omien intressiryhmiensä tarpeisiin, Kiinassa kommunistinen puolue perusti valtion vastaamaan omia tarpeitaan vuonna 1949 ja on hallinnut sitä niistä päivistä lähtien yksinvaltaisin ottein. Puoluekokouksien sujuminen ongelmitta on puolueelle ehdoton arvovaltakysymys, mutta laajan yleisön kannalta olennaisempaa on, että puoluekokouksissa nuijitut linjaukset vaikuttavat suoraan Kiinan poliittisiin ja taloudellisiin linjauksiin.

Vaikka Kiina on autoritaarinen yksipuoluevaltio, sen hallintojärjestelmä on pitkälti vakiintunut ja institutionalisoitunut Deng Xiaopingin 1980-luvulla aloittamien taloudellisten ja poliittisten uudistusten jälkeen. Puolueen oman slangin mukaan puolue on muuttunut vallankumouksellisesta puolueesta hallitsevaksi puolueeksi: sen ei siis enää tarvitse olla varpaillaan ”vastavallankumouksellisten voimien” uhkan vuoksi, vaan se on vakiinnuttanut asemansa ja voi keskittyä yksinomaan maan johtamiseen. 1980-luvulta lähtien kommunistisen puolueen puoluekokoukset on järjestetty viiden vuoden välein ja jokaisessa kokouksessa puolueen keskeinen johtava ryhmä, puolueen keskuskomitea, on uudistettu. Kaksi viisivuotiskautta istuttuaan myös puolueen korkeimmat johtohenkilöt ovat väistyneet nuorempien tieltä, ja epävirallinen yläikäraja (68) puolueen korkeimpiin virkoihin nousemiselle on pitänyt. Neuvostoliiton loppuvuosien kaltaiselta muumioiden vallalta on Kiinassa onnistuttu välttymään.

Keskuskomitea, politbyroo, pysyväiskomitea

Kommunistisen puolueen puoluekokous kerää viiden vuoden välein yli 2 000 puolueen keskeistä vaikuttajaa ja toimijaa Pekingiin. Kokouksissa ”äänestetään” (puoluejohdon näkemyksen mukaisesti) puolueen keskuskomitea, jossa on noin 370 jäsentä. Keskuskomiteaan nousevat puoluepamput ovat jo esimerkiksi maakuntatason johtajia tai kansan vapautusarmeijan kenraaleita, ja keskuskomiteaan, tai edes sen varajäseneksi, nouseminen on hyvin merkittävä harppaus kiinalaisen kommunistin urapolulla.

Keskuskomitean keskuudesta nostetaan eliitin seuraava kerros, politbyroo, jossa on enää 25 jäsentä. Koko Kiinan poliittinen valta kiteytyy politbyroon keskuudesta valittuun politbyroon pysyväiskomiteaan, jossa on tyypillisesti seitsemästä yhdeksään puolueen arvovaltaisinta johtajaa. Pysyväiskomiteaan nousi edellisessä, vuoden 2012 puoluekokouksessa seitsemän tummapukuista miestä, jotka muodostavat Kiinan de facto hallituksen. Pysyväiskomitean jäsenet on asetettu nousevaan hierarkiaan, jonka huipulla, ensimmäisenä vertaistensa joukossa on puolueen pääsihteeri Xi Jinping.

Vaikka keskuskomitean, politbyroon ja pysyväiskomitean valitseminen tapahtuu puolueen korkeimman eliitin ehdoilla, on hyvä huomata, että jo vuosikymmenien ajan valittujen keskuskomiteoiden jäsenistä jopa 60 prosenttia on ollut uusia. Puolue-eliitin vaihtuvuusprosentti on siis hyvin korkea, korkeampi kuin esimerkiksi kansanedustajien vaihtuvuus Suomen eduskunnassa, jonne vaaleista nousevista ehdokkaista uusia nimiä on tyypillisesti noin yksi kolmasosa.

Puoluekokous on itsessään lähinnä seremoniaa ja teatteria, sillä tärkeimmät päätökset on nuijittu läpi jo aiemmin. Merkittävä mutta uutiskynnystä tuskin ylittävä tapahtuma on puoluejohdon perinteikäs kesäkokous Beidaihen merellisissä maisemissa. Beidaihessa virallisen puoluejohdon (keskuskomitean, politbyroon ja pysyväiskomitean jäsenien) lisäksi tuleviin linjauksiin vaikuttavat erilaiset ”harmaat eminenssit”, kuten eläköityneet pääsihteerit Jiang Zemin (vk. 1989–2002) ja Hu Jintao (vk. 2002–2012).

Jiang ja Hu ovat nykyään lähes näkymättömiä hahmoja Kiinan päivänpolitiikassa. Heillä ei ole virallista asemaa, mutta heidän arvovaltansa ja erityisesti heidän laajat verkostonsa vaikuttavat verhojen takana merkittävällä tavalla kommunistisen puolueen toimintaan. Kommunistisen puolueen on arveltu jakautuneen kahteen laajempaan ryhmittymään, jotka ovat muodostuneet juuri Jiangin ja Hun verkostojen ympärille. Muunlaisiakin ”klikkejä” puolueen sisällä toki on, mutta merkittävin vääntö käytäneen Jiangin ja Hun suojattien asemasta uudessa politbyroossa ja sen pysyväiskomiteassa. Suuren kysymysmerkin muodostaa myös itse presidentti Xi, jonka arvellaan kehittyneen ensimmäisen kautensa myötä niin vahvaksi, että hän kykenee päättämään puolueen tulevaisuudesta ohi vanhan kaartin, pitkälti omien mieltymyksiensä mukaan.

Esimakua puoluekokouksen tunnelmista saatiin jo kesällä, kun megakaupunki Chongqingin puoluesihteeri Sun Zhengcai potkaistiin pihalle puolueesta ”puoluekurin rikkomisen” vuoksi. Sun oli yksi vuonna 2012 valitun politbyroon nousevista tähdistä. Häntä pidettiin pitkään erittäin potentiaalisena ehdokkaana uuteen pysyväiskomiteaan ja mahdollisesti myöhemmin jopa koko maan johtoon. Sunin ”puhdistus” puoluekokouksen alla muistuttaa eläväisesti vuoden 2012 puoluekokouksen alla elinkautiseen vankeuteen tuomitun, niin ikään Chongqingin puoluesihteerin Bo Xilain kohtaloa. Kummankaan herran profiili ei istunut syystä tai toisesta puolue-eliitin visioihin, mikä katkaisi molempien urakehityksen lopullisesti.

Pekingologian alkeet

Puoluekokouksen alla Kiina-tarkkailijoiden katse keskittyy uuteen pysyväiskomiteaan ja sen koostumukseen, sillä se paljastaa huomattavia yksityiskohtia puolueen sisäisistä valtasuhteista ja erityisesti Xin vallan rajoista (tai sen rajattomuudesta). Puolueen ikärajojen vuoksi kaikkien, paitsi Xin ja pääministeri Li Keqiangin tulisi erota pysyväiskomiteasta. 19. puoluekokouksen alla spekulointia on käyty laajasti siitä, pidetäänkö ikärajoista yhä kiinni, vai pistääkö Xi niille nyt pisteen antamalla esimerkiksi luotetun korruptionvastaisen taistelijansa Wang Qishanin (69) jatkaa tehtävissään. Hyvin olennainen kysymys on myös se, koskevatko ikärajat Xitä itseään, vai suunnitteleeko hän jatkavansa vallassa jopa vuoden 2022 jälkeen.

Henkilökysymysten ohessa puoluekokouksissa esitellään myös puolueen tulevia linjauksia. Pöytään lyödään väistyvän puoluejohdon raportti kuluneesta viidestä vuodesta sekä todennäköisesti tehdään myös lisäyksiä puolueen perustuslakiin. Monet Kiinan tarkkailijat ovat jo ehtineet ennustaa, että perustuslakiin kirjattaisiin Xi Jinpingin kontribuutio Kiinan kommunistiselle ideologialle: xijinpingismi. Se tarkoittaisi, että Xi kohotettaisiin Mao Zedongin ja Deng Xiaopingin kaltaiseksi ideologiseksi visionääriksi, mikä luonnollisesti vahvistaisi käsitystä Xistä Kiinan ehdottomana ja itsevaltaisena johtajana.

Jos kuitenkin oletamme, että Xi noudattaa ainakin osaa vallitsevista käytännöistä, voidaan puoluejohdon tulevasta koostumuksesta laatia jonkinlaisia ennusteita. Perinteisesti iso osa pysyväiskomiteasta on nostettu politbyroossa jo aiemmin istuneista jäsenistä. Jos myös 68 vuoden yläikäraja pysyväiskomiteaan nousemiselle pitää, eikä asevoimien kenraaleita oteta huomioon (pysyväiskomiteassa on viimeksi istunut kenraali, Liu Huaqing, vuonna 1997), jää jäljelle yllättävän lyhyt lista vaihtoehdoista:

• Li Yuanchao (s. 1950), varapresidentti.
• Li Zhanshu (s. 1950), puolueen keskustoimiston johtaja. Hallinnon ”chief of staff”.
• Sun Chunlan (s. 1950), yhteisrintaman työosaston johtaja. Nainen!
• Liu Qibao (s. 1953), kommunistisen puolueen propagandaosaston päällikkö.
• Zhang Chunxian (s. 1953), Xinjiangin autonomisen alueen puoluesihteeri.
• Han Zheng (s. 1954), Shanghain puoluesihteeri.
• Wang Huning (s. 1955), hovi-ideologi, puolueen policy-tutkimuskeskuksen johtaja.
• Wang Yang (s. 1955), varapääministeri.
• Zhao Leji (s. 1957), puolueen organisaatio-osaston johtaja.
• Hu Chunhua (s. 1963), Guangdongin puoluesihteeri.

Hoover-instituutin ansiokkaan China Leadership Monitor -julkaisun mukaan tätäkin ryhmää voidaan edelleen kaventaa, sillä pitkään vallinneen käytännön mukaan uuteen pysyväiskomiteaan on aina napattu väistyvän politbyroon senioreinta kaartia. Näin ollen katse kohdistuu listan noin viiteen ensimmäiseen nimeen.

Varapresidentti Li Yuanchao voisi olla potentiaalinen nousija, mutta hänen vahvat yhteytensä edelliseen presidenttiin, Hu Jintaoon, saattavat olla etenemisen esteenä. Li Zhanshu on puolestaan melko varma ehdokas, jonka voisi kuvitella perivän Wang Qishanin tehtävät puolueen kurinpitokomitean päällikkönä. Sun Chunlanin nousu pysyväiskomiteaan olisi varsinainen jymypaukku, koska hän olisi pysyväiskomitean historian ensimmäinen nainen. Sunin menestyksekkäästä urasta huolimatta tämä on valitettavan epätodennäköistä. Hänen sijaansa Xinjiangin poikkeusoloissa kovettunut puoluesihteeri Zhang Chunxian voisi sopia Xin autoritaariseen tatsiin. Propagandamies Liu Qibao saattaa myös saada ylennyksen, kuten sai edellinen propagandapäällikkö Liu Yunshan.

On kuitenkin muistettava, että nyt alkavan puoluekokouksen myötä ovat alkamassa myös Xin ja Lin toiset eli viimeiset kaudet Kiinan johdossa. Uuteen pysyväiskomiteaan tulisi siten nostaa kaksi nuorempaa puoluepamppua opiskelemaan vallan keskipisteen käytäntöjä ja valmistautumaan ottamaan komennon vuoden 2022 puoluekokouksessa. Tämä tarkoittaa, että vanhempien puoluejohtajien ohessa pysyväiskomiteaan nousisi kaksi, mieluiten 1960-luvulla syntynyttä ja pätevyytensä monipuolisella uralla osoittanutta henkilöä.

Nuorin ja potentiaalisin olisi Guangdongin puoluesihteeri Hu Chunhua, jonka yhteydet Hu Jintaoon saattavat olla ongelmallisia, mutta ylitettävissä. Hun ohessa ”Zhongnanhailogit” ovat kiinnittäneet katseensa kesällä puhdistetun Sun Zhengcain seuraajaan, Chen Min’eriin, joka ei kylläkään kuulu nykyiseen politbyroohon mutta on selvästikin Xi Jinpingin suosikkeja. Vahva veikkaus on, että Chen kohoaa pysyväiskomiteaan vanhan kaartin ohi ja ryhtyy opiskelemaan Kiinan (ja maailman suurimman poliittisen puolueen) johtamisen taitoja. Hu Chunhua valmistautuisi puolestaan tehtäväänsä pääministeri Li Keqiangin seuraajana.

Kiinan puolue-eliitin sekavaa henkilögalleriaa voi selventää Chicagon yliopiston Paulson-instituutin laatimassa The Committee -pelissä, jossa itse kukin voi koostaa haluamansa pysyväiskomitean potentiaalisista ehdokkaista. The Committee tarjoaa pelin ohessa myös instituutin tutkijoiden omat veikkaukset ja analyysit todennäköisimmistä kokoonpanoista. Instituutti ennustaa “55 prosentin todennäköisyydellä” seuraavan pysyväiskomitean koostumukseksi Xi Jinping, Li Keqiang, Li Zhanshu, Wang Yang, Wang Huning, Hu Chunhua ja Chen Min’er.

Spekulointi ja huhumyllyt käyvät mediassa aina villeinä ennen Kiinan puoluekokouksia, eikä niille kannata antaa liikaa painoarvoa. Puoluekokouksen kiemuroiden ennustaminen on usein teelehtien luennan tai kiinalaisittain kilpikonnan kilven polttamisen kaltaista toimintaa, ja Paulson-instituutin nimilistan kaltaisia arvioita on internet pullollaan. Jääkäämme siis rauhassa odottelemaan, mitä punaisen pääkaupungin syövereissä tällä kertaa juonitaan, sillä vastauksia alkaa tippua hyvin pian seuraavien päivien aikana. The Ulkopolitist palaa analysoimaan puoluekokouksen satoa pian kokouksen päätyttyä.

Puoluekokouksen etenemistä voi seurata esimerkiksi näillä nettisivuilla:

• South China Morning Post – Honkongilaisen laatulehden teemasivu.
• People’s Daily Online – Puolueen virallinen äänitorvi tarjoaa ortodoksisen tulkinnan.