Aiemmin tässä kuussa mediassa levisi kaksikin eri videota Ison-Britannian pääministeri Theresa Maysta tanssimassa Etelä-Afrikan- ja Kenian-matkoillaan. Tanssidiplomatia oli osa Mayn Afrikkaan suuntautunutta kauppamatkaa, jonka tarkoituksena oli edistää Britannian omia kahdenvälisisiä kauppasuhteita Afrikan mantereella.

Vastaavia matkoja tarvittaneen jatkossa enemmän ja enemmän: kun Britannia on eronnut Euroopan unionista, saarivaltion pitää neuvotella yksitellen jokaisen maan kanssa kauppasopimuksensa uusiksi. Maaliskuun 29. päivä 2019 kello 23.00 Yhdistynyt kuningaskunta nimittäin eroaa Euroopan unionista – siis jos eroaa ollenkaan.

Sitä, miten ero tapahtuu ja mitä siitä seuraa, on miltei mahdotonta ennustaa, koska yhtälössä on monta tuntematonta osaa. Nyt, noin puoli vuotta ennen suunniteltua eroa, kanta ei ole juurikaan selvempi kuin kansanäänestyksen tuloksen selvittyä vuonna 2016. Suurin ongelma Britannian eroprosessissa on maan myrskyisä sisäpolitiikka, jossa varsinkin konservatiivit ovat äärimmäisen jakautuneita eivätkä karta brexit-agendan kaappaamista omien välienselvittelyjensä tarpeisiin. Konservatiivien puoluekokouksen häämöttäessä puolue on jakaantuneempi kuin aikoihin. Miten tähän tilanteeseen on tultu, ja miten se tästä etenee?

“Just get on with it” – Theresa May kansan tahdon toteuttajana

Kevättalvella 2013 silloinen pääministeri David Cameron sai idean vaientaa oman puolueensa euroskeptikot, jotka olivat jo kauan kylväneet  erimielisyyttä, ja tarjota houkuttimen vuoden 2015 parlamenttivaalien äänestäjille lupaamalla kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä, jos konservatiivit muodostaisivat hallituksen. Konservatiivit saivat vaaleissa enemmistön, ja näin ei-sitova EU-kansanäänestys päätettiin pitää heinäkuussa 2016.

Tulos oli erittäin tasaväkinen: 48,1 % äänesti eroa vastaan ja 51,9 % sen puolesta. Tuloksen seurauksena EU-jäsenyyden puolesta kampanjoinut Cameron erosi, mitä seurasi kiivas pääministerikilpa. Voittajaksi selvisi entinen sisäministeri Theresa May, joka teki selväksi, että “brexit tarkoittaa brexitiä”, mistä on tullutkin eräs hänen poliittisisista iskulauseistaan.

Karkeasti ottaen tämä linjaus tarkoittaa, että vuoden 2016 kansanäänestyksen tulosta kunnioitetaan, kansanäänestyksen tulosta ei peruta ja toista kansanäänestystä ei tule – Yhdistynyt kuningaskunta todellakin eroaa EU:sta.

Theresa May on linjannut edustavansa tavallisia brittejä eli hiljaista, tavallista työtätekevää enemmistöä, ja näin hän on tehnyt pesäeroa elitistisenä pidettyyn edeltäjäänsä David Cameroniin. Brexitin suosiota on myöhemmin kyseenalaistettu: uusimmat mielipidetutkimukset osoittavat brittien niukan enemmistön muuttaneen mielipiteensä brexitin vastaiseksi.

Uusimpien mittausten valossa sukupolvien väliset erot ovat selkiintyneet entisestään: nuoremmat kannattavat unioniin jäämistä, ja vanhemmat vastustavat sitä. Tyytymättömimpiä hallituksen neuvotteluihin ovat brexitin puolesta äänestäneet, kun taas remainia eli Euroopan unionissa pysymistä äänestäneet kannattavat uutta äänestystä. Lontoon pormestari Sadiq Khan herätti julkisuudessa huomiota kiteyttämällä argumentin uuden kansanäänestyksen puolesta näin: Brexitistä äänestäessä ei tiedetty, mistä äänestetään, koska Brexitin puolesta kampanjoineet antoivat äänestäjille katteettomia lupauksia. Nyt, kun ihmisillä on enemmän tietoa siitä, mitä brexit käytännössä tarkoittaa, siitä pitäisi järjestää uusi äänestys.

Theresa Mayn linja vastustaa juuri tällaista linjan muuttamista. Hänen kantansa on sama kuin brexitin kannattajien: jos kansa on puhunut, sitä on kuunneltava. Theresa Mayn toiseksi iskulauseeksi onkin muodostunut toisen maailmansodan aikainen hokema: “Keep calm and carry on”.

May on kannattanut brexitin toteuttamista niin, että se mahdollistaisi hyvät kauppasuhteet EU:n jäsenvaltioiden kanssa mutta pitäisi Britannian unionin vapaan liikkuvuuden ulkopuolella. Tämä linjaus oli keskiössä niin sanotussa Chequers planissa, jonka oli tarkoitus olla Britannian EU-eron perusta.

Tätä suunnitelmaa kuitenkin kritisoidaan monesta suunnasta. EU painottaa, ettei ole mahdollista poimia rusinoita pullasta; tavaroiden vapaa liikkuvuus tarkoittaa myös ihmisten vapaata liikkuvuutta. Kovan brexitin kannattajat taas sanovat tällaisen sopimuksen olevan käytännössä huonompi kuin unioniin jääminen: Britannian pitäisi noudattaa EU:n sääntöjä ilman, että se pääsee itse laatimaan niitä. Kolmannen suunnitelmaa kritisoivan tahon muodostaa se ryhmä EU-jäsenyyden kannattajia, jotka ovat pettyneitä siihen, että ero lopettaisi vapaan liikkuvuuden.

Oma ongelmansa erosopimuksessa on Yhdistyneen kuningaskunnan raja Irlannin kanssa: Pohjois-Irlannin ja Irlannin tasavallan välillä kulkeva raja on saatu rauhalliseksi ja nimelliseksi kovalla työllä 30 vuotta kestäneiden levottomuuksien jälkeen, eikä käytännössä kukaan halua tätä rajaa takaisin. Vastedes se kuitenkin muuttuisi EU:n ja Yhdistyneen kuningaskunnan väliseksi rajaksi. Miten tahansa unionin ja Britannian suhteet määritellään, sen pitäisi näkyä tälläkin rajalla, vaikka kaikki ymmärtävät sen erityisaseman.

May on ottanut tavoitteekseen, että Irlannin ja Pohjois-Irlannin raja säilyttää erityisasemansa myös brexitin jälkeen. Tämä on kuitenkin paradoksi: jos raja on vain nimellinen, se on portti myös Euroopan unioniin. Päätöksiä asian suhteen ei ole vielä tehty.

Aikajana, jonka Euroopan unioni on asettanut erolle, edellyttäisi erosopimuksen laatimista lokakuussa 2018 mutta viimeistään tammikuussa 2019. EU:n brexitistä vastaava neuvottelija Michel Barnier on ilmoittanut uskovansa sopimuksen aikaansaamiseen marraskuuhun mennessä, mikä on viime aikoina vahvistanut punnan kurssia.

EU:ta hankalammaksi neuvottelijaksi Maylle onkin osoittautunut hänen oma konservatiivinen Tory-puolueensa, jonka kanssa hän ei näytä pääsevän sopuun eron luonteesta. Jos sopimusta ei tule, Britannian jäsenyys raukeaa automaattisesti. Sopimuksen valmistuminen ajoissa näyttääkin jo niin epätodennäköiseltä, että Britannian hallitus on alkanut varautua niin sanottuun “no deal -brexitiin”, mikä tarkoittaa sitä, että Britannia jättää sopimatta tulevaisuuden pelisäännöistä unionin kanssa.

”No deal better than a bad deal”, sanovat eräät

“No deal -Brexitin” tapauksessa suuri määrä Britannian nykyistä elämää ja varsinkin kauppaa säätelevistä määräyksistä pitäisi kirjoittaa uusiksi. Tämä tulevaisuudennäkymä kuulostaa kaoottiselta. Hallitus julkaisikin elokuussa joukon asiakirjoja, jotka antavat ohjeistusta maansa kansalaisille siitä, miten tulee toimia ja kuinka elämä jatkuu maaliskuun jälkeen, ellei erosopimusta synny.

Esimerkiksi kaupankäynti edellyttäisi uuden tietojärjestelmän hankkimista uuden sääntelyn toteuttamiseksi, ja korttimaksuista voitaisiin taas periä palvelumaksu. Dokumentit vastaavat eri alojen huolenaiheisiin siitä, mitä tapahtuu, jos yhtäkkisen eron myötä tavaroita, lääkkeitä tai ruokaa jäisi tullijonojen takia rajoille. Dokumenttien tarkoituksena on lähinnä rauhoittaa, mutta samaan aikaan ne ovat herättäneet huolen ruoka- ja lääkepulasta sekä korotetuista hinnoista.

Jos sopimusta ei synny, Isosta-Britanniasta tulee  sitoutumaton valtio, jolla ei karkeasti ottaen ole siteitä muihin kansainvälisiin instituutioihin kuin YK:hon ja maailman kauppajärjestö WTO:hon. Tämä tilanne vaatisi sitä, että Britannia solmisi uudet kauppasuhteet sekä jäsenyydet kansainvälisiin instituutiohin ja sopimuksiin, kuten mikä tahansa vastikään itsenäistynyt valtio.

Ihmisten vapaa liikkuvuus rajojen yli lakkaisi, ja tullit palautuisivat kaikille rajoille. Brexitin toteutumista ennen Britanniassa rekisteröityneet EU-kansalaiset ja EU-maassa rekisteröityneet britit saavat kuitenkin laillistaa oleskelunsa asuinmaassaan, joten “no deal” ei sinänsä vaarantaisi esimerkiksi Britanniassa asuvien suomalaisten asemaa. Britanniaan muuttoa kaavailevan, kannattaakin tehdä se ennen huhtikuuta.  Myös maan jäsenyys Erasmus-ohjelmassa jatkuu ainakin vuoteen 2021. Kauppasuhteiden ja jäsenyyksien neuvottelu on kuitenkin pitkä prosessi, joten todennäköisintä lienee, että siinäkin tilanteessa, että brexit tapahtuu ilman sopimusta, eroon kuuluu jonkinlainen siirtymäaika.

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF varoittaa Britanniaa brexitistä ilman sopimusta, koska se povaa valtion taloudelle merkittävää taantumaa. Silti joukko kovan brexitin kannattajia on muodostanut ryhmittymän juuri “no deal -brexitin” ympärille.

Tähän Clean Break -nimiseen koulukuntaan kuuluvat muun muassa entinen brexitistä vastuussa ollut ministeri David Davis, entinen ulkoministeri Boris Johnson ja konservatiivipuolueen äänekkäin kovan brexitin kannattaja Jacob Rees-Mogg. Ryhmän mukaan Britannian kauppasuhteet tulisi määrittää maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjen mukaisesti ja jättää EU ilman sopimusta, joka heidän mukaansa vain sitoisi Britannian kädet sen luodessa uusia kauppasuhteita ympäri maailman.

Sisäpolitiikka ulkopolitiikan esteenä

Clean Break -ryhmittymä on Theresa Maylle hyvin vaarallinen. Ei vain siksi, että se kampittaa Mayn omat suunnitelmat, vaan myös siksi, että ryhmässä muhii mahdollinen vallankaappaus. Davis ja Johnson molemmat jättivät ministerin virkansa periaatteellisista syistä: heidän mukaansa May ei johda Britanniaa suuntaan, joka hyödyttäisi valtiota. Johnson herättikin huomiota kirjoittamalla sanomalehti Daily Mailiin mielipiteensä Mayn brexit-politiikasta ja vertaamalla sitä pommiliiviin. Tämä joukko on julkisesti miettinyt ratkaisuja Mayn syrjäyttämiseksi pääministerin paikalta.

Yksi brexitin tärkeimmistä elementeistä on Britannian epävakaa sisäpoliittinen tilanne. Mayn konservatiivit menettivät enemmistönsä tarpeettomissa ennenaikaisissa vaaleissa keväällä 2017, ja he ovat nyt riippuvaisia Pohjois-Irlannin konservatiiveista. Britannian konservatiivipuoluetta vaivaa sisäinen eripura, koska Rees-Moggin ja Johnsonin kaltaiset jäsenet peräänkuuluttavat kovan linjan brexitiä ja ilmaisevat julkisesti tyytymättömyytensä Mayn hallintoon. Osa konservatiivikansanedustajista on ilmoittanut pitävänsä vaihtoehtoisen puoluekokouksen syys- ja lokakuun vaihteessa pidettävän Tory-puoluekokouksen aikana, koska heidän mukaansa “konservatiivipuolue ei ole enää konservatiiveille”.

Mahdollinen erosopimus tulee hyväksyttää parlamentilla, eikä se ole tässä tilanteessa läpihuutojuttu – varsinkaan, kun sama sopimus tulee hyväksyttää EU:n 27:n  jäsenmaan kanssa. Sopimus voi johtaa hallituksen eroon ja uusiin ennenaikaisiin vaaleihin, joissa kaikki on mahdollista.

Vaikka työväenpuolue voittaisi vaalit, se ei suinkaan olisi takuu jouhevammasta brexitistä tai sen perumisesta, sillä työväenpuolueen nykyinen johtaja Jeremy Corbyn ei myöskään kannata Euroopan unionissa pysymistä. Oma lukunsa on työväenpuolueen oma sisäinen eripuraisuus, jossa Corbynin kaltaiset jäsenet vetävät puoluetta vasemmalle, kun taas osa jäsenistöstä kaipaa Tony Blairin keskustavasemmistolaisuutta. Lisäksi puoluetta syytetään jatkuvasti antisemitismistä, mikä heikentää entuudestaan puolueen toimivuutta.

Kaiken kaikkiaan brexitissä on ainakin neljä tällä hetkellä täysin mahdollista näkymää:

1) Ero tapahtuu määräaikaan mennessä Isossa-Britanniassa ja muissa EU-maissa hyväksytyn erosuunnitelman mukaisesti. Britannian ja unionin suhde jatkuu tiiviinä ainakin vuoden 2020 loppuun, mikä on hallitulle erolle myönnetty siirtymäaika. Sen aikana uuden suhteen pelisäännöistä sovitaan tarkemmin.

2) Ero tapahtuu määräaikaan mennessä ilman suunnitelmaa. Hinnat nousevat Britanniassa, eikä jatkosta ole tietoa.

3) Ero perutaan ainakin toistaiseksi, ja Iso-Britannia säilyy EU:n jäsenenä.

4) Asiasta järjestetään uusi kansanäänestys.

Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk on ilmoittanut, että brexit on mahdollista perua.Theresa May on vahvasti sitä vastaan, mutta Britannian sisäpoliittinen tilanne saattaa kärjistyä sellaisiin mittasuhteisiin, ettei hänen mielipiteellään ole väliä. Jos kovan linjan konservatiivit syrjäyttävät Mayn,  Brexit tapahtuu ilman sopimusta. Jos taas hallituksen muutoksen takana ovat ennenaikaiset vaalit, uuden hallituksen muodostamisesta tulee brexitiä tärkeämpi asia.

EU:n ja Britannian välisiä neuvotteluja hankaloittaakin brexitin luonne: mistään ei pystytä sopimaan, ennen kuin kaikesta on sovittu, myös Ison-Britannian sisäpolitiikasta.