(Huomioithan, että tämä artikkeli on 12 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Humanitäärisen sodan haasteet

taivaanrannanmaihari | 17.02.2012

Syyrian tilanteen muuttuessa yhä vakavammaksi on keskustelusta humanitäärisestä interventiosta tullut jälleen kerran ajankohtaiseksi. Jo 11 kuukautta kestänyt kansannousu on shokeerannut väkivaltaisuudellaan – useimmat arviot kuolonuhrien määrästä ovat noin 7000 hengessä – ja kansainvälinen paine Assadin hallintoa kohtaan on kasvanut varsinkin Homsin verilöylyn jälkimainingeissa. YK:n turvallisuusneuvostossa Kiinan ja Venäjän toimesta torpattu päätöslauselma hyväksyttiin eilen YK:n yleiskokouksessa hieman muunneltuna versiona. Päätöslauselma ei varsinaisesti ota kantaa intervention puolesta, mutta vaatii Assadia luopumaan vallasta ja tuomitsee kovasanaisesti Syyrian väkivallan. Kielenkäyttö ja toimet Syyrian hallintoa kohtaan kovenevat, ja monet (esimerkiksi ranskalaiset, The Economist, John McCain, Syyrian oppositio sekä Anne-Marie Slaughter) ovatkin alkaneet liputtaa jonkinasteisen intervention puolesta. Interventioon liittyy kuitenkin aina sarja eettisiä, laillisia ja strategisia kysymyksiä, jotka monesti unohtuvat. Soitellen ei pidä mennä edes, tai varsinkaan humanitääriseen sotaan.

Kansainväliset normit interventioon liittyen ovat kokeneet melkoisen muutoksen sitten kylmän sodan loppumisen. Siinä missä YK:n peruskirja puolustaa vankasti valtion suvereniteettiä sekä puuttumattomuusperiaatetta (non-intervention), on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana alettu kiinnittää entistä suurempaa huomiota ihmisoikeuksiin. Ajatus siitä, että valtioiden tulee ansaita suvereniteettinsä huolehtimalla kansalaistensa hyvinvoinnista ja ihmisoikeuksista johti suojeluvastuun periaatteen eli Responsibility to Protect (tuttavallisemmin R2P) -normin kehittämiseen. Alunperin Kanadan hallituksen toimeenpanema ICISS-komissio julkaisi vuonna 2001 raportin, jossa esiteltiin R2P:n pääperiaatteet. Suojeluvastuun periaate lähtee liikkeelle siitä, että mikäli valtio ei kykene tai halua suojelemaan kansalaisiaan kansanmurhan kaltaisilta kauheuksilta, täytyy kansainvälisen yhteisön kantaa vastuu heidän suojelemisestaan.

Monet ovat kuitenkin skeptisiä suverenititeetin määrittämisestä tällä tavoin. Esimerkiksi Kiinan ja Venäjän mielestä valtion alueellinen koskemattomuus on lähtökohta, josta ei tingitä. On helppo nähdä miksi Syyrian hallinto argumentoi näin, mutta on tärkeää muistaa, että taustalla on tiettyjä olettamuksia kansainvälisen yhteisön olemuksesta. Michael Walzer esimerkiksi väittää mainiossa Just and Unjust Wars -kirjassaan, että kansainvälisellä yhteisöllä ei useimmissa tapauksissa ole oikeutta puuttua valtioiden sisällä tapahtuviin konflikteihin tai vääryyksiin, koska ulkopuolisten on mahdotonta ymmärtää paikallisia arvoja ja valtajärjestelyjä. Esimerkiksi Libyan interventiossa olivat päämäärät aivan hukassa, eikä tilanne Libyassa tänä päivänä ole välttämättä ollenkaan parempi kuin Gaddafin Libyassa, argumentoi Walzer.

Moraalinen oikeutus ei kuitenkaan ole monesti humanitäärisen sodan vaikein osuus. Jos kansainvälinen yhteisö pystyisi varmasti estämään esimerkiksi kansanmurhaa tapahtumasta, on moraalinen vastuu melko selvä: muiden maiden on toimittava ihmisoikeuksien puolesta ja suvereniteettia vastaan. Vaikeinta humanitäärisessä sodassa on kuitenkin seurauksien ennustaminen ja strateginen suunnittelu. On helppoa vedota etiikkaan ja kannattaa interventiota, mutta äärimmäisen vaikeaa saada aikaan muutosta  kohdemaassa. Somalian, Afghanistanin, Irakin ja joidenkin mielestä myös Kosovon katastrofaaliset interventiot osoittavat, että ulkopuolisten sekaantumisella paikalliseen kriisiin voi olla varsin odottamattomia ja suunnattoman väkivaltaisia seurauksia. Somaliaan Yhdysvallat menivät YK:n siunauksella 90-luvun alussa vailla harmainta aavistusta siitä, mitä voimankäytöllä piti saada aikaan ja kenen puolesta. Afghanistanissa liittouma ei tunnu vieläkään ymmärtävän paikallista kulttuuria tai vallanjakoa, ja Irakissa Yhdysvaltojen interventio sai aikaan verisen sisällissodan. Kosovossa etnisen puhdistuksen kohteeksi joutuivat myös Kosovon serbit, kun taas Libyassa valtaa pitää epämääräinen joukko kapinallisia jotka eivät ole olleet lempeämielisiä poliittisia vihollisiaan kohtaan.

Humanitäärinen sota on arvaamatonta, ja se saattaa monesti aiheuttaa paljon enemmän kärsimystä kuin mitä se yrittää estää. Kansainvälisen yhteisön tulee siis harkita interventiota tarkoin myös silloin kun moraalinen oikeutus on vahva. Strateginen päämäärättömyys on erityisen tuhoisaa silloin kun valtioilla ei tunnu olevan intressejä tai halua uhrautua muiden puolesta. Kosovossa siviiliuhreja aiheutti strateginen pommitus korkealta yläilmoista, joka puolestaan johtui NATO-maiden haluttomuudesta hyväksyä henkilötappioita (kts. riskiyhteiskunta). Syyrian tilanteen todennäköisesti vain pahentuessa tulee muun maailman miettiä kovasti, minkälaisia arvoja se haluaa puolustaa, millä hinnalla ja minkälaisilla seurauksilla.


Kommentit

[…] koskaan oikeutettua – humanitaarinen interventio on kiistanalainen poikkeustapaus, josta olen kirjoittanut aikaisemmin – mutta puolustussotaa on edelleen laajasti hyväksytty organisoidun väkivallan muoto. Useat […]


[...] lisäksi Natosta on varsinkin Kosovon ja Libyan jälkimainingeissa povattu kriisinhallintaan ja humanitaariseen sotaan keskittyvää liittoumaa. Alun perin yksinomaan Euroopan puolustusta varten vuonna 1949 perustettu [...]


[...] ja ydinaseista lähtien, kyberturvallisuuden sekä suomen puolustupolitiikan kautta humanitaariseen interventioon. Sota on ollut siis ollut paljon tapetilla, mutta miltä näyttää sen tulevaisuus? Onko maailma [...]


[...] kontekstissa kuin yleisemminkin. Vaikka humanitaarinen interventionismi onkin ongelmallinen niin käsitteellisesti kuin strategisesti, sillä on kuitenkin tarkoituksensa, eikä sen rooli kansainvälisessä [...]


[...] viikkoa sitten kirjoitin humanitäärisestä sodasta, sen historiasta ja moraalisesta oikeutuksesta. Aihe herätti The [...]


Parahin M, Olet aivan oikeassa siinä, että sodan kutsuminen humanitääriseksi on monilla tavoin ongelmallista – oxymoron on varsin osuva sanavalinta tässä yhteydessä: sota on rumaa, brutaalia toimintaa jossa kuolee ihmisiä. Tämä siitäkin huolimatta – tai kenties juuri sen vuoksi – että modernissa sodankäynnissä käytetään aseita jotka ovat tehokkaampia ja tarkempia kuin koskaan aikaisemmin. Osut naulan kantaan kun huomautat, että “humanitäärisin” perustein aloitetuttujen sotien seuraukset voivat olla tuhoisia. Näin käy monesti juurikin siksi, että humanitääriset sodat lähtevät liikkeelle moraalisesta perustelusta eivätkä sotilaallisesta suunnittelusta. Kun lopputulos ei miellytäkkään, on ulkopuolisten helppo pestä kädet koko sotkusta. Olen kuitenkin eri mieltä siitä, että “sota” ja “sotilaallinen interventio” olisivat aivan eri asioita. Ajatus “humanitäärinen interventiosta” on ongelmallinen ei ainoastaan mainitsemiesi syiden vuoksi, vaan myös siksi että sillä luodaan illuusio interventiosta siistinä ja yksioikoisena työkaluna. Tosiasiassa sotilaallinen interventio, myös humanitäärisin perustein, on sodankäyntiä ja siksi likaista siinä missä muutkin sodat. Käytin käsitettä “humanitäärinen sota” juurikin tästä syystä: halusin tuoda esille mainitsemiesi ristiriitojen lisäksi sen seikan, että sotilaallinen interventio on sotaa ja vaatii näin ollen strategista ajattelua. Sodan tutkijat Sun Tzusta ja Clausewitzista lähtien ovat ymmärtäneet, että sota on ikävää toimintaa. Koen, että puhe “humanitäärisestä interventiosta” edesauttaa väärinkäsitystä, jonka mukaan sota humanitäärisin perusteisin voisi olla vähemmän ikävää. Ja puheella, toden totta, on merkitystä. Kirjoitan interventiosta ja Syyriasta huomiseksi jatkokirjoituksen, jossa käsittelen myös lukijoiden kantoja asiaan ja jatkan tätä ajatusketjua. Keskustelu siis jatkukoon!


Tuskin sotia tänä päivänä käydään siksi, että edellisistä on kulunut liikaa aikaa.


Maailmansodasta on jo niin kauan että porukoilla on kiire osallistumaan kun jossakin rähistään...


Ja edit edelliseen: iran eikä irak, tietysti. :)


Hei, toki käsitteitä voi käyttää synonyymeina, mutta todellisuudessa "sota" ja "interventio" ovat kaksi aivan eri asiaa. Kuten mainitsitkin, käsitteeseen "humanitäärinen sota" liittyy sisäisiä ristiriitoja. Mielestäni termi on suoranainen oxymoron, itseristiriita. Sota ei missään tapauksessa voi olla humanitäärinen. Sota on aseellinen koflikti, molemmin puolin tappamista. Kun sotaa tai tässä tapauksessa interventiota kutsutaan humanitääriseksi, kun sille näin annetaan oikeutus, pystytään paljon paremmin pyyhkimään kädet niiltä seurauksilta, joita sota väistämättä tuo tullessaan. Pahimmillaan humanitääriseksikin ulkovaltojen puolesta selitetty sota johtaa vuosien sisällisotiin, poliittiseen ja taloudelliseen epävarmuuteen ja tuhansien siviilien kuolemaan. Ei tarvitse mennä kovin kauas historiaan, kun alkaa nähdä niitä järkyttäviä ja epäonnistuneita tapauksia, joissa länsivallat ovat lähteneet sotimaan, "humanitäärisin" ja muin aikein. Syyria on keskellä sisällissotaa, ja tilanne on erittäin monimutkainen, sillä ei ole kahta toisiaan vastaan taistelevaa puolta, ei mitään selkeää oppositiota, ei selkeitä vaatimuksia. Lähi-idän kannalta Syyria on nyt myös kiehumispiste, sekä sijaintinsa että irak- ja hizbollah-yhteyksiensä vuoksi. Tilanteen ratkeaminen vaatii monenlaisia toimia, myös länsimailta. En missään tapauksessa ole sotilaallisen intervention kannalla, mutta jos muita ratkaisuja ei saada aikaiseksi, lienee ulkovaltojen sotilaallinen puuttuminen Syyriassa lähestulkoon välttämätön paha. Mielestäni ei kuitenkaan ole perusteltua nimittää ulkovaltojen sotilaallista interventiota humanitäärikseksi, sillä termin käyttö tällaisissa yhteyksissä yksinkertaistaa syy- ja seuraussuhteita, antaa oikeutuksia asioille jotka niitä muuten eivät saisi ja on suorastaan propagandistinen, yhdysvaltojen maailmanpoliisiaseman mainos. Samalla viedään pohjaa niiltä arvoilta ja asioilta,joita termiin humanitäärinen voidaan liittää muissa yhteyksissä. Kyseessä on ehkäpä pieni asia ja tekstissäsi tuot ansiokkaasti esille tilanteen muita aspekteja, mutta takerruin sanaan, koska toivon todella, että tällaisten ristiriitaisten termien käyttö ei yleisty tai jää itsestäänselvyydeksi. Puheella, sanoilla ja niiden merkityksillä on todella paljon merkitystä.


Näkisin itse, että kansainväliselle yhteisölle (lue: länsivalloille, jotka olisivat valmiit ottamaan osaa) huonoista vaihtoehdoista "paras" olisi osallistuminen Syyrian konfliktiin proxyjen kautta, mikäli sisällissota ei ole enää vältettävissä. Valitettavasti tilanne on se, että Syyrian konfliktin eskaloitumista on vaikea estää ilman laajamittaista maajoukkojen käyttöä, johon länsivallat tuskin ovat valmiita.Ilmapommituksilla muutoksen aikaansaaminen on huomattavasti vaikeampaa, vaikkakin sen käyttö olisi poliittisesti helpompaa. Mikäli Assadeista haluttaisiin eroon aseellisella interventiolla, sen tulisi käytännössä olla multilateraalinen sota, jossa tehdään eksplisiittisesti selväksi, että sen tavoitteena on syrjäyttää Assad sotatoimin. Minkä tahansa kansainvälisesti legitiimin mandaatin tai toimijan alla tämä on käytännössä mahdotonta - YK:n "humanitäärisen intervention" alla ei saa syrjäyttää edellistä regiimiä, Natolla ei ole syytä toimia, ja EU ei siihen kykene vaikka haluaisikin. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi ad hoc koalitio, joka saisi varmasti suurta kritiikkiä osakseen, eikä vähiten alueellisilta valtioilta, vaikka niiden regiimit "puolivirallisesti" sitä tukisivatkin (vrt. Libyan operaatio). Laajamittainen operaatio Syyriassa todennäköisesti tulisi kustantamaan länsivalloille liikaa taloudellisesti, poliittisesti ja sotilaallisesti. Myöskin, on mahdoton ennustaa etukäteen, pysyisikö konflikti puhtaasti Syyrian sisäisenä, mikäli moinen interventio tehtäisiin. Strategisin termein, laajamittainen interventio on liian riskialtis työkalu, vaikka siihen syytä olisikin. Länsivalloille paras tapa pyrkiä vaikuttamaan konfliktiin onkin lobata muiden kv. yhteisön toimijoiden johtamaa interventiota, niin epätodennäköinen kuin se onkin, sekä aseistaa, kouluttaa ja kehittää Syyrian aseellisia oppositiotoimijoita ja pyrkiä vaikuttamaan konfliktiin epäsuorasti. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että aseita voidaan antaa - ja varmasti annettaisiinkin - myös aivan vääränlaisille toimijoille.


Kiitos paljon Sunnuntaistrategistille mielenkiintoisista kommenteista. Ymmärrän kyllä tilanteen hankaluuden. Epäilen kuitenkin, että alamme lähestyä tilannetta, jossa kansainvälisen yhteisön on valittava huonoista vaihtoehdoista se vähiten huonoin. Syyria on jo suuri sotku ja jo sen maantieteellinen sijainti sanelee sen, että Syyrian tilanne tulee epävakauttamaan koko Lähi-itää ja aiheuttamaan suurta päänvaivaa myös länsimaille, puuttuivat ne sitten tilanteeseen tai eivät. Sanoisin, että ennemmin tai myöhemmin kansainvälinen yhteisö joutuu puuttumaan tilanteeseen (mukaan lukien jälleenrakennusprosessiin) Syyriassa. Uskoisin, että se voidaan tehdä vähemmillä kuluilla nyt, kuin vuosia, mahdollisesti vuosikymmeniä, kestäneen verisen sisällissodan jälkeen, sekä ennen kuin Syyrian tilanne syöksee naapurimaista ainakin Libanonin sisällissotaan. Siinä tapauksessa, että kansainvälinen yhteisö ei puutu tilanteeseen, eikä Venäjää saada painostamaan Assadia lopettamaan väkivaltaisuudet, on syytä odottaa paljon suurempia määriä siviiliuhreja Assadin armeijan toteuttaessa muutaman vuoden 1982 Haman operaation kaltaisen (tai vielä massiivisemman) iskun; ”etnisen väkivallan” lisääntymistä; verikostojen kierrettä; massiivisia joukkosurmia molemmin puolin; nykyistä paljon suurempaa pakolaisvirtaa Syyrian naapurimaihin ja Allah tietää mitä kaikkea muuta. On myös hieman ironista, että länsimaissa pelätään radikaalin islamin valtaannousua Syyriassa ja kapinallisten (omien tietojeni mukaan olemattomia) linkkejä aina Muslimiveljeskunnasta Al Qaedaan on arvuuteltu kansannousun alusta saakka: jos joku on omiaan radikalisoimaan Syyrian sunneja, niin se, että he joutuvat käymään loputonta taistelua Assadin alaviittihallintoa vastaan, kuten syyrialaiset itse asian usein ilmaisevat ”pelkästään Jumalan tuella”. Luulisin myös, että Syyrian alaviitit saattaisivat vielä toistaiseksi (ainakin muualla kuin Homsin kaupungissa) selvitä melko vähällä, jos tilanteeseen puututtaisiin ja Assad poistettaisiin vallasta nyt. Jos taas Assadin (suurelta osin alaviitti)joukot saavat jatkaa siviilien tappamista hamaan tulevaisuuteen saakka, tulee (pääosin sunni) kapinallisten kosto alaviiteille olemaan todella verinen. Jonathan Freedland peräänkuulutti the Guardianissa reilu viikko sitten erilaisia väkivallattomia keinoja painostaa Assadia, joita länsimaat eivät ole vielä hyödyntäneet. Mikäli näistäkään ei kuitenkaan ole apua, eikä Venäjää saada saada painostamaan Assadia lopettamaan väkivaltaisuudet, alan kallistua sille kannalle, että jonkinlainen interventio on, kuten sanottua, huonoista vaihtoehdoista ”vähiten huonoin”


Hieno vastaus. Syyrian, kuten aikaisemmin Libyankin tapauksessa, on vaikea nähdä, että kukaan vastustaisi humanitäärisen intervention ideaa. Al-Assadin kansallinen ja kansainvälinen legitimiteetti on regiimin tekojen myötä kyseenalaistettu aivan oikein perustein. Olen samaa mieltä Yhdysvaltain ulkopoliittisen johdon kanssa siitä, että Assadia on nyt mahdoton nähdä Syyrian johtajana, ja kansainvälisen yhteisön tulisi tehdä parhaansa, että Syyria saisi uuden - mieluiten demokraattisen - johdon. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että johdon syrjäyttäminen intervention avulla on valitettavasti paljon vaikeampaa kuin sen turvaaminen. Kuten todettua, Syyrian tapauksessa Assadia tukeva interventio on jo tehty. Regiimin syrjäyttäminen vaatisi kuitenkin merkittävän sotilaallisen panostuksen sekä poliittisen konsensuksen. Jälkimmäiselle ei ole edellytyksiä ainakaan YK:n alaisuudessa, ja ensimmäiseen ei taida olla poliittista halua siinä mittakaavassa kuin mitä onnistuneen intervention toteuttaminen vaatisi. On myös vaikea nähdä sotilaallista inteventiota toimivana työkaluna Syyrian tilanteen ratkaisemiseksi. Mikäli kansainvälinen yhteisö saisi aikaiseksi sotilaallisen intervention, ja sen taakse riittävän poliittisen yhteistyörintaman, ongelmia silti riittää: Syyrian tapaisen maan vakauttaminen ulkopuolisten valtojen toimesta vaatisi mittavat maajoukot, vahvan mandaatin maan poliittisen johdon syrjäyttämiseksi (joka on perinteisesti "big no no" kun puhutaan humanitäärisestä interventiosta) ja ennen kaikkea pitkän - ja onnistuneen - poliittisen prosessin sekä jälleenrakennusprojektin, Ainakaan länsimaat eivät loista historiallaan humanitäärisessä sodankäynnissä. Libyan tapauksessa puuttui selkeät päämäärät ja strategia, Afganistanin ja Irakin tapauksissa ongelmia on aivan liikaa tässä mainittavaksi, ja Syyrian tapauksessa ei ole syytä olettaa, että tilanne olisi erilainen. Tässä yhteydessä, mikäli länsimaat haluavat vaikuttaa Syyrian tilanteeseen, hyvät vaihtoehdot ovat vähissä.


Hei! En ole yleensä humanitääristen interventioiden kannalla kuin ääritapauksissa juuri yllä mainittujen ogelmien vuoksi. Mutta mitä tulee Syyriaan, niin tilannetta arvioidessa pitäisi muistaa, että 1) syyrialaiset ovat järjestäneet rauhanomaisia mielenosoituksia kohta vuoden ajan; he eivät ole tarttuneet aseisiin, lukuun ottamatta nk. Vapaata armeijaa, jonka tehtävä on suojella mielenosoittajia. Tämä siitä huolimatta, että Al Assadin joukot ovat tappanet ainakin 7000 henkilöä ja vanginneet , raiskanneet, kiduttaneet jne. moninkertaisesti saman määrän ihmisiä 2) Iran ja Venäjä ovat jo kauan sitten tehneet oman "interventionsa" tukemalla Al Assadia monin tavoin 3) Huolimatta hallinnon lukuisista provokaatioyrityksistä, Syyrian vähemmistöihin, edes alaviitteihin, ei ole kohdistunut huomattavaa väkivaltaa 4) ennen väkivaltaisuuksien alkua Syyrian eri etnisten ja uskonnollisten ryhmien välillä ei ollut aistittavissa vihamielisyyttä ja eri ryhmien edustajat olivat keskenään paljon enemmän tekemisissä kuin esimerkiksi Libanonissa Kaikki tämä on vähitellen muuttumassa. Siinä vaiheessa kun Al Assadin hallinnon eroa vaativille syyrialaisille alkoi käydä selväksi, ettei kansainvälinen yhteisö aio puuttua tilanteeseen, vallankumous alkoi vähitellen muuttua aseelliseksi vastarinnaksi. Homsista kuulemieni uutisten mukaan vallankumouksellisten viha on jo kauan sitten alkanut kohdistua, ei pelkästään Syyrian hallintoon, vaan alaviitteihin yleensä. Eilen Damaskoksessa (jossa tilanne on moniin muihin kaupunkeihin verrattuna ollut toistaiseksi rauhallinen) vaadittiin tiettävästi kostoa koko Mezzeh Jabalin kaupunginosassa asuvalle alaviittiväestölle, saman päivän mielenosoituksissa kuolleiden lasten puolesta. Al Assadin tukijaksi tunnettu imaami tapettiin. Näyttää toisin sanoen melko selvältä, että Syyria on luisumassa kohti veristä sisällissotaa. Vakauden ja toimivan demokratian aikaan saaminen Syyriassa tällaisen konfliktin jälkeen tulee olemaan erittäin vaikea ja pitkäaikainen prosessi. Lisäksi syyrialaiset tulevat kyllä muistamaan, miten kansainvälinen yhteisö antoi Al Assadin rauhassa tappaa heitä, puuttumatta tilanteeseen mitenkään. Tällaisessa tilanteessa humanitäärinen interventio saattaisi olla paikallaan. Hyvä blogi!


Hei M! En ole täysin varma miksi termi "humanitäärinen sota" on mielestäsi ongelmallinen. Toki usein käytetään termiä "humanitäärinen interventio" (toisinaan, mutta harvemmin myös "sotilaallinen humanitarismi"), mutta samasta ilmiöstä artikkelissa puhun. Toki itse käsitteeseen liittyy tiettyjä sisäisiä ristiriitoja: miten voi olla humanitäärinen käymällä sotaa? Mutta tätä ristiriitaa pyrinkin tekstissä tuomaan esille: vaikka oikeutus interventiolle olisi "humanitäärinen", ovat teot silti sotaa kaikki tyyni. Sodalla puolestaan on tiettyjä ominaispiirteitä, kuten arvaamattomuus ja väkivaltaisuus, joista ei pääse eroon vaikka sota olisi kuinka moraalisesti oikeutettu. Siksi termi "humanitäärinen sota". Olisi mielenkiintoista tietää miksi käsite "humanitäärinen sota" ei ole mielestäsi perusteltua.


Hei Taivaanrannanmaihari! Miksi mielestäsi on perusteltua tässä yhteydessä käyttää termiä "humanitäärinen sota"?


Vastaa käyttäjälle Sunnuntaistrategisti Peruuta vastaus

Jätäthän vain asiallisia kommentteja. Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua.


Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *