(Huomioithan, että tämä artikkeli on 12 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Vieraskynä: Rio+20 – suljettuja ovia ja avoimia kysymyksiä

vieraskynä | 16.06.2012

Joni Karjalainen osallistuu Dodon edustajana Rio+20-kokoukseen. Hän on Lontoossa asuva helsinkiläinen ja paikalla Rio de Janeirossa 12.–24. kesäkuuta 2012.

Rio de Janeirossa, Brasiliassa järjestettävä Rio+20-huippukokous kokoaa yhteen 193 valtiota, 100-120 valtionpäämiestä ja 50 000 akkreditoitunutta ihmistä, ja sen odotetaan olevan historian suurin YK-kokous. Lyhyen oppimäärän saa Guardianin ja Forbesin jutuista.

Karkeasti ottaen, Rio+20:n pääteemoina ovat vihreä talous, globaalien ympäristöinstituutioiden kehittäminen sekä kestävän kehityksen tavoitteet. Lisäksi keskustellaan uusiutuvasta energiasta, kestävistä kaupungeista, energiatehokkuudesta, työpaikoista ja ruoantuotannosta.

Ja 40 km keskustasta järjestettävästä Riocentron messupaikalta Flamengossa kokoontuu kansalaisyhteiskunnan People’s Summit, ei-valtioiden välinen, järjestäjien mukaan rahoituksen pidikkeistä vapaa kansalaisyhteiskunnan avoin kokoontumispaikka.

Mutta niin, vihreä talous.

Intellektuellia vääntöä kasvusta ovat Suomessa hiljan käyneet vihreä talous- ja degrowth –ajattelijat.

Hiljattaisessa talouteen liittyvässä postauksessaan Ulkopolitist-blogi analysoi eurokriisiä, joka on johtanut ennätykselliseen nuorisotyöttömyyteen Kreikassa, Espanjassa, Portugalissa ja Italiassa.

Teksti viittasi rakenteellisiin ja institutionaalisiin syihin, jotka vaikeuttavat eurokriisin ratkaisemista, ja samanlaisia haasteita liittyy myös ilmastokysymyksen ratkaisuun.

Eurokriisiin ja ilmastouhan välillä on yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.

Erona on, että samaan aikaan, kun päivälehdet siteeraavat Paul Krugmania, eivätkä keynesiläiset ymmärrä, miksi kansallisten talouksien ajaminen henkitoreisiin lisäisi markkinoiden luottamusta ja siten kokonaiskysyntää, Rio+20:ssa yritetään löytää ratkaisuja, joilla siirtää koko maailmantalous kestävälle uralle.

Valitettavasti näitä kahta talouskeskustelua käydään erillään, vaikka kysymykset talouskasvun, sosiaalisten näkökohtien ja ilmasto- ja ympäristönäköuhkien yhteensovittamisessa liittyvät kiinteästi toisiinsa.

On kiinnostavaa, että Rio+20:n kysymykset linkittyvät ajankohtaisesti Suomeen, missä alkuvuosi on analysoitu Talvivaaran vahinkoja ja pohdittu yritysten yhteiskuntavastuun merkistystä 2010-luvulla. Tämän lisäksi kaivosteollisuutta pohditaan nyt uutena suomalaisena vientistrategiana, ja tässä ideassa länsimainen yhteiskuntavastuu esitetään argumenttina kaivostoiminnan puolesta.

Vihreän talouden kysymykset ansaitsevatkin kriittistä tarkastelua myös muilta kuin ympäristöekonomisteilta.

Rio+20 on yritys purkaa vastakkainasettelut, sillä Riossa on tarkoitus rakentaa vihreää taloutta. Se tapahtuu jotakuinkin seuraavasti.

Yksi, tuttu YK-moodi. Rio+20:ssa väännetään tällä ja ensi viikolla loppuun kunnianhimoinen asiakirja nimeltään ”The Future We Want”. Tammikuisesta nolladraftista (zero draft tai outcome document) on YK-pöydissä valtioiden diplomaattien moukaroinnin jälkeen syntynyt sopimusteksti, jonka painoarvoa tulkitaan jälkeenpäin kansainvälisoikeudellisesti sekä poliittisesti. Mitä kirjoitettiin, millä sanamuodoin – ja mitä seurauksia sillä on?

Kysymys vihreästä taloudesta on erityisen maailmanpoliittinen.

Ratkaisuja, miten luoda ympäristölle ei-haitallista kasvua rajoittavat erityisesti teollisuusmaiden tukipolitiikka, IPR-oikeudet sekä kauppapolitiikka.

’Common but differentiated responsibilities’- näkökulmasta, joka oli yksi vuonna 1992 Rion kokouksen tärkeitä saavutuksia, kehitysmaiden pitää saada kasvaa, kehittyneiden maiden laskea päästöjään ja nousevien talouksien sekä kasvaa että laskea päästöjään. Edelleen kehitysmaat pelkäävät, että teollistuneet maat myyvät vihreän talouden troijan hevosena, mikä rajoittaisi niiden oikeutta kehittyä lisääntyvien sertifikaattien ja standardien johdosta.

Kaksi. Poliittisista kiistoista ja ideologioiden ristipaineesta huolimatta Riossa luodaan samanaikaisesti kumppanuuksia, uusia ideoita, tavoitteita ja ratkaisuja niin kansalaisyhteiskunnassa, yritysten kuin valtioiden välillä – ja toivottavasti kaikkien näiden kolmen ryhmän kesken.

Toisin sanoen, käytävillä tavataan tyyppejä, istutaan alas, juodaan cokiksia, syödään luomukeksejä sekä vaihdetaan käyntikortteja. (Lue: Vähän niin kuin start up –hautomo.)

Mitä tämä tarkoittaa?

Ensinnäkin, konferenssilta voi odottaa ja nähdä olevan monenlaisia tuloksia. Poliittinen taso on niistä perinteisesti näkyvin ja näkymättömin. Uutiset kertovat lähinnä neuvotteluista, jotka käydään suljettujen ovien takana.

Mutta YK-prosessit ovat monivivahteisia, ja aivan kuin politiikka, kyse ei ole vain vaaleista, vaan politiikasta ja politiikkamuutoksista massatapahtumien välillä.

Toiseksi, vaikka Rio+20 pyrkii ratkaisuhakuisuuteen välttääkseen ilmastokokousten (Kööpenhamina, Cancun, Durban) tuottamat pettymykset, ja se nähdään mukavana ympäristö- ja kehityskokouksena, tiukkoja taloudellisia ja sosiaalisia kysymyksiä on haastava välttää.

Chatham Housen Bernice Lee kritisoi kokouksen alla, että vaikeista asioita, kuten resurssi- ja luonnonvarakysymyksistä ei ole puhuttu. Kehityspolitiikan seuraajille puolestaan Dohan neuvottelukierros (Doha Round) kauppapolitiikassa sekä IPR-oikeudet ovat tuttuja keskustelunaiheita.

Ilmastokriisiä tuskin ratkaisevat ympäristönsuojelijat yksin. Ratkaisut jäävät ideoiksi, ellei niitä oteta käyttöön päivittäisen elämän alueilla. Siksi niitä määrittävät erityisesti elinkeino-, teollisuus- ja sosiaalipolitiikka, jotka lopulta ohjaavat ihmisten arkisia valintoja.

Tästä kaikesta ei yksin Riossa päätetä.

Kolmanneksi, kestävä kehitys on tästä johtuen vaativa käsite.

Ideologisesta suuntauksesta riippuen maailmaa parannetaan vihreästi joko vihreällä yrittäjyydellä tai vaihtoehtoisesti tiukan linjan aktivismilla, joka on tyypillisesti hyvin kehityskriittistä. Kummallakin on nähdäkseni oma paikkansa.

Kun vihreän talouden yhtälöön lisätään köyhyyden poistaminen ja kehityspolitiikka, neoklassisen talousteorian keinot loppuvat.

Vaikka vihreän talouden voi ajatella välttämättömänä, ei se tee taloudesta kestävää, jos biopolttoaineet vähentävät päästöjä ja heikentävät paikallisia elinolosuhteita, mikäli yhteiskuntavastuulliset yritykset samanaikaisesti etsivät arktista öljyä, tai mikäli kehitys ja talouskasvu vievät alkuperäiskansojen elintilan teollisuus- tai kehitysmaissa.

Jos Winston Churchill totesi demokratiasta, että: ”se on huonoin hallintomuoto, lukuun ottamatta kaikkia muita kokeiluja”, samaa voitaneen sanoa talouskasvusta.

Neljänneksi, kestävä kehitys tahi vihreä talous, yhteiskuntapoliittista edistystä ei saada, jos eri politiikan foorumit jatkavat puhumista toistensa ohi.

Poliittisesti pidetään tärkeänä, että Meksikossa samanaikaisesti pidettävä G20-kokous (17.–19.6.) huomioisi Rio+20:n keskustelut.

Kansalaisjärjestöt toivovat, että Rio+20 ei muutu Rio-20-kokoukseksi, vaan lopputeksti on vahva, joka ei vain huomioi, vaan lupaa tehdä jotain niiden tarpeille, jotka julistuksia eniten tarvitsevat.

Itse huippukokousvaihe kestää vain kolme päivää (20.-22.6.), joten loppuväännölle ei jää hirveästi aikaa. Valtionpäämiesten ja muiden kuin yksin ympäristö- ja kehitysministereiden läsnäolo osallistuminen on tässä vaiheessa välttämätöntä.

Kertauksena lopuksi faktat.

Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) mukaan – huom. IEA on yleensä lausunnoissaan varovainen – jatkuvasti kasvavat päästöt johtavat tilanteeseen, jossa vuonna 2017 on rakennettu niin paljon infrastruktuuria, että maapallo lämpenee väistämättä tulevaisuudessa yli +2°C asteen.

Kiinan päästömäärään ei koko maailmalla ole varaa.

Kriittisimmät arviot varoittavat ’tipping pointseista’ ja siksi ympäristöpolitiikkaa pitäisi ohjata ’precautionary principle’, jonka mukaan on toimittava ennaltaehkäisevästi.

Politiikassa puhutaan kompromissina yhä kahdesta asteesta, vaikka tiedeyhteisö pitää turvallisena rajana itse asiassa +1,5°C-astetta.

TOP 5 maailmanpoliittiset vinkit Rio+20 -kokoukseen:

  1. Mitä lukee päätöslauselmassa ja millä tavalla se on kirjoitettu? Lupaudutaanko vai kannustetaanko? Onko teksti (suluissa)? Mistä asioista lauselmassa ei lue? Mitä poikkeuksia on kirjattu alaviitteisiin?
  2. Kuinka paljon puhutaan rakentavasti epämukavista asioista? Uusi-Seelanti on nostanut esiin fossiilisten polttoaineiden tukien poistamisen.
  3. Mitä päätetään kestävän kehityksen tavoitteista (SDGs), joiden on ehdotettu korvaavan vuosituhattavoitteet (MDGs) vuoden 2015 jälkeen?
  4. Desertec-projekti suunnittelee Afrikan täydeltä aurinkovoimaa, aina Eurooppaan asti tuotavaksi. Suomi ei ole ollut keskusteluissa mukana. Mutta Saharan eteläpuolinen Afrikka tarvitsisi virtaa paljon kipeämmin.
  5. Puhutaanko G20-kokouksessa vain talouskriisistä?

Yleistajuista Rio+20-journalismia kannattaa seurata erityisesti The Guardianin sivuilta, joka on harvoja ilmasto-yhteiskuntapoliittisista kysymyksistä raportoivia medioita sekä Twitteristä tagilla #RioPlus20. Allekirjoittanut raportoi Facebookilla, Twitterillä sekä Flickriin.