(Huomioithan, että tämä artikkeli on 12 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Julian Assange, Heikki Patomäki ja Suomi

Synkeä yksinpuhelu | 21.08.2012

Free Assange –kertomus arvostelukyvystä. Lähde: Flickr.

Professori Heikki Patomäen mukaan Julian Assange on Ruotsissa ’vaarassa joutua poliittisen oikeudenkäynnin kohteeksi’ ja että ’Ennen kaikkea Ruotsin viranomaiset haluavat luovuttaa Assangen Yhdysvaltoihin. — Epäilyt hänen seksuaalirikoksistaan ovat sivuosassa.’ Patomäen mukaan Assange ’toi julkisuuteen asiakirjoja, jotka kuuluivatkin esille’ (Ilta Sanomat 17.8.2012). Aiemmin samainen Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professori on todennut että hänen on ’vaikea keksiä parempaa tapaa tukea demokraattista julkisuusperiaatetta sekä Euroopassa että koko maailmassa kuin tarjoamalla Assangelle turvapaikkaa Suomesta’ (patomäki.fi). Tässä artikkelissa kyseenalaistetaan Patomäen ajatuksenkulku reaalipoliittisesta, kansainvälisoikeudellisesta ja eettisestä näkökulmasta. Kenties Assange tulisikin luovuttaa Ruotsiin ja argumentti turvapaikan myöntämisestä hänelle –niin Suomessa kuin vaikka Ecuadorissa– on perin kestämätön idea?

Ajatus siitä että Yhdysvallat manipuloi Ruotsin oikeuslaitosta tuo lähinnä mieleen keskivertoa huonommat salaliittoteoriat. Jos Yhdysvallat suunnittelee pyytävänsä Assangen luovuttamista, miksei se olisi pyytänyt tätä läheisimmän liittolaisensa Iso-Britannian viranomaisilta? Miksi CIA on valinnut sotilaallisesti liittoutumattoman folkhemmetin honey trap -operaationsa toteutuspaikaksi, kun saman olisi kai voinut toteuttaa esimerkiksi Puolan ja Romanian kaltaisissa Nato-maissa, jotka aikanaan avustivat mielellään ’terrorismin vastaisen sodan’ pimeässä puolessa. Kuvaavaa on että ainoa argumentti minkä Patomäki saa kehitetyksi todistelemaan Ruotsin statusta Yhdysvaltojen klienttivaltiona on maiden kylmän sodan aikainen sotilasyhteistyö; Are the Swedish authorities acting impartially? We now know that parts of the allegedly neutral Swedish state, especially security and military organs, co-operated intimately with the Americans already during the Cold War (patomäki.fi). Ei ollenkaan kaukaa haettua. Vähän kuin sanoisi että Porvoon käräjäoikeuden päätös Ruandan kansanmurhaa käsitelleessä tapauksessa vaikuttaa epäilyttävältä ajojahdilta sen johdosta että Suomi oli Natsi-Saksan liittolainen toisen maailmansodan aikana.

Patomäen mukaan ’Epäilyt hänen seksuaalirikoksistaan ovat sivuosassa’ koska ’Suomen lakien mukaan syytökset eivät olisi edes johtaneet toimiin.’ Eli toisin sanoen se että  Suomen seksuaalirikoslainsäädäntö olisi hieman erilainen kuin Ruotsissa oikeuttaisi Suomen olemaan luovuttamatta henkilön jota epäillään naapurivaltion lainsäädännön rikkomisesta? Vaikuttaa mielenkiintoiselta ajatukselta että suomalainen tuomioistuin pohtisi luovuttamisoikeudenkäynnissä olisiko teko josta henkilöä epäillään laiton Suomessa, tai vielä paremmin, onko oikein (jossain abstraktissa  luonnonoikeudellisessa merkityksessä?) että teosta X voisi seurata jokin rikosoikeudellinen seuraus. Onnekseen Patomäki ei sentään päädy käyttämään kaikista absurdeinta Assange-apologistien argumenteista; se että miestä ei saa luovuttaa Ruotsiin kun häntä voisi uhata kuolemantuomio Yhdysvalloissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätyi jo 1989 Soering v Yhdistynyt kuningaskunta -tapauksessa toteamaan että Euroopan ihmisoikeussopimuksen allekirjoittajamaat (kuten Britannia, Ruotsi ja Suomi) eivät voi luovuttaa henkilöä maahan, jossa tätä voi uhata kuolemantuomio, ilman että hakijamaa antaa sitovat ja uskottavat takuut siitä että kuolemantuomiota ei tultaisi käyttämään.

Ollakseen oikeutettu turvapaikkaan tulisi olla hyviä perusteita olettaa että henkilö joutuisi poliittisen tai muunlaisen vainon kohteeksi. Tällaista pelkoa ei Assangen tapauksessa tosiaan ole. Sitä paitsi YK:n pakolaissopimuksessa vuodelta 1951 todetaan että pakolaisstatus ei koske henkilöä, jota voidaan vakavin perustein epäillä vakavista ei-poliittisista rikoksista (Artikla 1/F(b)). Asia tulee vieläkin selvemmäksi jos palaamme hetkeksi, Bradley Manningiin, siihen amerikkalaissotilaaseen, joka luultavasti vuosi Wikileaks-asiakirjat Assangelle, ja joka luultavasti tullaan tuomitsemaan maanpetoksesta hyvin pitkään vankeusrangaistukseen. Manning ei ole vankilassa poliittisten mielipiteittensä vuoksi vaan sen takia että on luovuttanut suuren määrän salaisia asiakirjoja kolmansille osapuolille. Teko olisi johtanut vakaviin rikosoikeudellisiin seurauksiin missä tahansa länsimaassa. Voimme toki nähdä Manningin jossain määrin sympaattisena hahmona verrattuna Kim Philbyyn tai Arne Treholtiin, mutta mielivaltaisen poliittisen vainon kohteena hän –tai ipso facto Julian Assange– ei ole.

Nyt kun olemme käyneet lyhyesti läpi tapauksen kansainvälisoikeudellisen ulottuvuuden, voimme kysyä mitä ulkopoliittisia seurauksia Suomelle koituisi päätöksestä ottaa Julian Joutsenon vastaanottokeskukseen (tai todennäköisemmin semi-pysyväksi yökyläilijäksi Lontoon lähettilään residenssiin Kensingtonissa). Teollaan Suomi kyseenalaistaisi sekä vanhimman ystävänsä Ruotsin oikeusjärjestelmän luotettavuuden että Euroopan ihmisoikeusregiimin luotettavuuden. Jos emme uskalla luovuttaa Assangea toiseen Pohjoismaahan, niin miten ihmeessä voimme tehdä rikosoikeudellista yhteistyötä Bulgarian tai Portugalin kanssa? Presidentti Niinistön valtiovierailuaikeet Washingtoniin voidaan haudata, yhdessä Suomen YK:n turvallisuusneuvostokampanjan kanssa samaan arkkuun. Toki vastapainossa suhteemme Venezuelan, Ecuadorin ja Nicaraguan kaltaisten ihmisoikeuksien mallimaiden ja maailmanpolitiikan toimijoiden kanssa varmaan kokisivat uuden renesanssin.

Turvapaikan antaminen Assangelle olisi myös eettisesti väärin. Seksuaalirikosoikeudenkäynneillä ei ole mitään tekemistä ’globaalin demokraattisen julkisuusperiaatteen’ edistämisen kanssa. Julkisuusperiaate tai sananvapaus ei oikeuta kaikkea mahdollista toimintaa, niin kotimaisessa (Jussi Halla-aho) kuin kansainvälisessä (Bradley Manning ja Julian Assange) asiayhteydessä. Wikileaks-asiakirjojen olematon editointi on johtanut siihen että niistä voi tunnistaa henkilöitä. Tämä on johtanut siihen että esimerkiksi Taliban on tappanut vastustajiaan aineiston pohjalta Afganistanissa (Daily Tech, 24.5.2011). Ironisesti Julian Assangen halu toteuttaa absoluuttista sananvapauttaan tullee antamaan Iso-Britannialle riittävän syyn käydä hakemassa tämä Ecuadorin lähetystöstä. Assange totesi 19.8.2012 puheessaan kannattajilleen Ecuadorin lähetystön parvekkeelta (Daily Telegraph, 20.8.2012) muun muassa että Yhdysvallat on käynnistänyt globaalin noitavainon Wikileaksia vastaan ja että vain mielenosoittajien läsnäolo sai brittipoliisin luopumaan yrityksestä tunkeutua lähetystöön (asian jonka poliisi kiisti). Hän myös kiitteli kuinka kunniakas latinalais-amerikkalaisvaltio on edistänyt oikeudenmukaisuutta maailmassa. Yksi merkittävimmistä poikkeuksista kansainvälisessä sananvapausregiimissa koskee diplomaatteja (ja diplomaattien työtiloja eli lähetystöjä). Vaikka Wienin sopimus diplomaattisuhteista vuodelta 1961 toteaa lähetystöjen olevan koskemattomia, ja että isäntämaan viranomaiset eivät saa niihin astua ilman lupaa niin Artiklassa 41(3) sanotaan että edustuston tiloja ei saa käyttää ihan miten huvittaa; The premises of the mission must not be used in any manner incompatible with the functions of the mission as laid down in the present Convention or by other rules of general international law or by any special agreements in force between the sending and the receiving State. Saman Artiklan kohdassa 1 todetaan eksplisiittisesti että diplomaateilla on velvollisuus olla puuttumatta isäntämaan sisäisiin asioihin. Näillä näkymin Assangella on huonot mahdollisuudet ylittää  Joszef Mindszentyn ennätystä (kardinaali vietti viisitoista vuotta Yhdysvaltojen Budapestin lähetystössä pakolaisena Unkarin kansannousun tultua kukistetuksi).

Sananvapaus on toki hyvä asia, mutta on vaikea kuvitella toimivaa liberaalia yhteiskuntaa joka ei ollenkaan rajoittaisi sitä mitä ihmiset voivat sanoa. Ihmisellä on vapauden mukana myös vastuuta, joka tulee kantaa. Tämä vastuu on sekä eettistä että  oikeudellista. Käyttämällä itsekkäästi sananvapautta keppihevosenaan Julian Assange tekee suuren karhunpalveluksen sananvapauden puolustajille ympäri maailmaa yhdistämällä hienon käsitteen suureen vastuuttomuuteen. Ecuadorin hallitus on samaten vienyt uskottavuutta globaalilta pakolaisregiimiltä myöntämällä ja kieltämällä turvapaikkoja täysin poliittisista syistä –samaan aikaan kun Ecuadorin ulkoministeri totesi että maa ’ei ole mikään Britannian siirtomaa’ ja suojeli Assangea ruotsalaiselta syyttäjältä maa karkoitti dissidentin Euroopan mallioikeusvaltioon, Aljaksandr Lukashenkon Valko-Venäjälle (Der Spiegel, 17.8.2012). Assangen puolustajien olisi hyvä muistaa David Allen Greenia lainatakseni että seksuaalirikosten mahdollisilla uhreilla on myös oikeuksia, myös silloin kun epäiltynä on Julian Assange (New Statesman 20.8.2012, Legal myths about the Assange extradition). Vai pitäisikö kenties joidenkin ihmisten oikeudet uhrata ’maailmanlaajuisen demokraattisen julkisuusperiaatteen’ alttarille?