(Huomioithan, että tämä artikkeli on 10 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Mitä jos Suomella olisi ydinaseita?

Mies ulkosuomalainen | 13.01.2014

Kuva: Dake~Commonswiki / Wikimedia Commons.

Osana Pariisin rauhansopimusta 1947 Suomen puolustuskyvylle luotiin erinäisiä sotilaallisia rajoitteita. Asevoimien kokoa rajoitettiin, tiettyjä asetyyppejä kiellettiin ja, esimerkiksi, 17. artiklassa Suomi luopui mahdollisuudesta pitää, valmistaa tai kokeilla ydinaseita.  Kylmän sodan aikana Pariisin rauhansopimuksen rajoitteet loivat merkittävän loven Suomen uskottavaan puolustukseen, joihin vedoten Suomi pikkuhiljaa onnistui höylentämään rajoitteita – esimerkiksi ilmatorjuntaohjusten osalta.  Saksan yhdistyttyä 1990-luvun tullen Suomi yksipuolisesti hylkäsi viimeisetkin sotilaalliset rajoitteet; muutoin onnistuneen ”Operaatio Paxin” osana Suomi kuitenkin ylläpiti vapaaehtoisesti ydinaseettomuutta – osana Suomen sitoutumista uuteen kansainväliseen normistoon koskien ydinaseettomuutta.

Mutta mitä jos Suomella oli ydinaseita? Tänään The Ulkopolitist sukeltaa ajatusleikkiin siitä, jos Suomi olisikin ydinasevaltio. Olisiko ydinpelote mahdollisesti ratkaisu Suomen puolustuksen uskottavuusongelmiin?

Pienvaltiot ja ydinpelote

Pelote (deterrence) on hyvin tunnettu käsite kansainvälisen politiikan tutkimuksessa, jota on sovellettu eniten nimenomaan suurvaltojen ydinaseisiin mutta käsite soveltuu myös pienvaltoiden puolustukseen.  Pelotteen ytimessä on pyrkimys vaikuttamaan vihollisen laskelmiin siten, että se menestyksekkäästi ehkäisee vihollisen toimintaa. Keskeistä pelotteen tehokkuudelle onkin sen uskottavuus, sillä vain uskottava pelote vaikuttaa laskelmiin.  Ydinaseiden suurenmoinen tuhovoima ja suurvaltojen kyky realisoida tämä tuho mannertenvälisten ohjusten kautta tottakai tekee niistä merkittävän pelotteen, mutta pelote voi koostua muistakin asioista – kuten lujasta maanpuolustustahdosta.

Summa summarum, ydinpelote on kenties tehokkain keino uskottavan puolustuksen luomiseksi – ainakin Pohjois-Korean ja Kenneth Waltzin mukaan.  Pienvaltoille tämän kapasiteetin hankkiminen ei ole helpointa, mutta ei se ole mahdontakaan. On lukuisia syitä miksi Suomi ei kykenisi hankkimaan ydinaseita, mutta teknillisen kyvyn puute ei ole yksi niistä.  Suomella on suhteellisen hyvin kehittynyt ydinfysiikan osaamus ja jossain määrin fasiliteettejakin, jonka johdosta Suomi lasketaankin ydinpotentiaaliseksi maaksi – yhdessä monen muun eurooppalaisen maan kanssa. Virallisesti Suomi, muun muassa Pariisin rauhansopimuksen ja myöhemmin Ydinsulkusopimuksen (1970) takia, ei ole harkinnut ydinaseiden hankkimista ja edes varsinaisesti toteuttanut valmistamiseen liittyviä kokeita.  Ajatuksella on kuitenkin leikitelty, nimenomaan taktisten ydinaseiden muodossa.  Ruotsin kylmän sodan aikainen ydinohjelma antaa osviittaa siitä mitä Suomenkin tapauksessa olisi voinut tehdä.

Logiikka Ruotsin ydinohjelman ympärillä soveltuu hyvin Suomen kontekstiin. Ydinasekapasiteetin omaaminen olisi vahvistanut Ruotsin puolustuksen uskottavuutta. Pikemminkin ydinaseen tuhovoima nosti sen esille tehokkaana ratkaisuna: pienellä määrällä ydinaseita voidaan saavuttaa sama uskottavuus kun laajamittaisella perinteisellä puolustusella.  Billingenin kotoperäisen uraanin takia, pelote olisi myös – teoriassa ainakin – omavarainen. Normisto ydinaseiden ja ydinvoiman ympärillä 1950/1960-luvuilla poikkeaa tuntuvasti nykypäivän arvoista, jonka johdosta ydinaseisiin ei kohdistunut sen erikoisempaa syyniä; normien muuttuessa myös ydinpelotteen tavoittelusta viimeistään luovuttiin.

Pelote ja uskottavuus

Suomi on jatkuvasti nojautunut pelotteisiin puolustuspolitiikassaan. Hieman mutkia suoristamalla voi sanoa, että Suomen puolustuksen ytimessä on puolustuksellinen pelote. Yhtäältä tämä nojaa puolustusteknillisiin ratkaisuihin, kuten laajan reservin ylläpitämiseen, miinoihin/rypäleaseisiin, mutta myös epämääräisempään maanpuolustustahdon käsitykseen, joiden yhteisvaikutuksena on ehkäistä hyökkäystä nostamalla sen kustannusta hyväksymättömälle tasolle hyökkääjälle.  Nykyratkaisussa puolustuksen uskottavuus on aina ollut hieman epävarmaa, ja nämä epävarmuudet ovat korostuneet puolustusuudistusten myötä.

Hypoteettisesti ydinpelote olisi oiva ratkaisu Suomen uskottavan puolustuksen ongelmiin.  Uskottavuus ei olisi niinkään ongelma, sillä pienelläkin ydinasemäärällä (ainakin jos uskoo minimum deterrencekoulukuntaan)  voidaan saavuttaa nykyinen tai tehokkaampi pelotetaso.   Käytännössä toki itsenäinen ydinasekapasiteetti Suomelle ei ole vaihtoehto niiden normatiivisten, eettisten ja taloudellisten ongelmien vuoksi. Saman ydinpelotteen Suomi voisi saada ulkomailtakin liittymällä Natoon, mutta tämä on toistaiseksi poissuljettu.

Ydinpelotetta – itsenäinen tai ojennettu – ei ole tiedossa Suomessa, mutta muunlaiset pelotteet tulevat pysymään lähellä pienvaltion puolustuspolitiikan sydäntä.  Sodankäynnin kehittyessä itsenäisesti uskottavan puolustuspeloteen säilyttäminen on entistä vaikeampaa ja kalliimpaa.  Kasvava puolustusyhteistyö – sekä eurooppalainen, että skandinaavinen – heijastaa pyrkimyksiä löytää tasapainoa uskottavuuden ja riittävän itsenäisen pelotteen väliltä.  Ehkä rakentavampaa olisi löytää uusia ratkaisuja: sotilaallinen liittoutuminen olisi tietystikin yksi, mutta toinen olisi perinteisen puolustuspainotteisen pelotteen muokkaaminen. Vähän aikaa sitten hankitut JASSM-ohjukset ovatkin kiinnostava muunnos Suomen perinteiseen peloteasetelmaan; juuri tämänlaisia mahdollisia hyökkäykseenkin soveltuvia aseita kiellettiin Pariisin rauhansopimuksessa.


Kommentit

[…] saama mediahuomio sekä aihepiiriä käsittelevät puheenvuorot vaikuttavat lähivuosina tasaisesti lisääntyneen (onhan aihetta käsitelty useasti myös The  Ulkopolitistin sivuilla) – ei […]


[…] saama mediahuomio sekä aihepiiriä käsittelevät puheenvuorot vaikuttavat lähivuosina tasaisesti lisääntyneen (onhan aihetta käsitelty useasti myös The  Ulkopolitistin sivuilla) – ei […]


[…] turpo-keskusteluun piristystä tuova bullshit-bingo. Pohdinnan alla oli lisäksi vaihtoehto, jos Suomella olisi ydinase. Lusikka iskettiin myös A2:n Islam-illan ja MPKK:n ”Salehzadeh-kohun” […]


[…] Vaikka tekisimme Pohjois-Koreat ja kaataisimme kaikki rahamme maanpuolustukseen ja ydinaseisiin niin silti emme voisi taata uskottavaa puolustusta. Suomen keskeinen turvallisuusongelma on se, […]


[…] Suomi-brändille ja vaikeuttaa Team Finlandien tekemää hienoa työtä. (Tosin The Ulkopolitist on kirjoittanut spekulatiivisesti tästäkin skenaariosta.) Uskottavan konventionaalisen sotilaallisen pelotteen […]


Ihan mielenkiintoisia kontrafaktuaaleja, joiden kautta pääsee omalla tavallaan käsiksi juuri tuon pelotevaikutteen teoreettisempaan puoleen. Toki sitten käytännössä tämän tason pelotteen kokeminen ihan relevantiksi turvallisuuspoliittiseksi välineeksi vaatisi hyvin syvälle meneviä ja täten kyllä pitkäkestoisia muutoksia sekä lähialueiden turvallisuustilanteessa sekä kansainvälisessä politiikassa laajemmin. Tuolloin itse pelotefunktiokin, ainakin sellaisena kuin sen tunnemme tällä hetkellä, muuttuisi uuden tilanteen mukaan, jolloin ydinasepelotteen tarkastelu tätä nykyhetkestä johtamaamme tulkintaa vasten saattaisi latistua anakronistiseksi. Jossittelun kohtalona on aina jossain määrin sortua historiattomuuteen. Sellainen yksittäinen kommentti, joskaan ei mikään merkityksetön sellainen näin todellisuuden kannalta, että kyllähän ydinräjähteen valmistaminen (lue: oma kapasiteetti), maahantuonti (lue: hallussapito liittolaissuhteiden kautta) tai räjäyttäminen on kielletty kansainvälisten sitoumusten lisäksi myös Suomen laissa (Ydinenergialaki 11.12.1987/990, 2. luku 4 §). Kontrafaktuaalia ajattelua jatkaaksemme voisimme tietysti sitten pohdiskella skenaarioita, jossa joko a) kehkeytyvä poikkeustila tuottaisi oikeusvaltiolle vieraita toimeenpanovallan muotoja, joiden nojalla lakia rikottaisiin tai b) poliittinen tilanne muutoin kehittyisi Suomessa siihen suuntaan, että noinkin periaatteellisen tärkeä lakipykälä laitettaisiin uuteen uskoon (millä jo viestittäisiin tulevista aikeista)… - Tapio Juntunen


Ihan mielenkiintoisia kontrafaktuaaleja, joiden kautta pääsee omalla tavallaan käsiksi juuri tuon pelotevaikutteen teoreettisempaan puoleen. Toki sitten käytännössä tämän tason pelotteen kokeminen ihan relevantiksi turvallisuuspoliittiseksi välineeksi vaatisi hyvin syvälle meneviä ja täten kyllä pitkäkestoisia muutoksia sekä lähialueiden turvallisuustilanteessa sekä kansainvälisessä politiikassa laajemmin. Tuolloin itse pelotefunktiokin, ainakin sellaisena kuin sen tunnemme tällä hetkellä, muuttuisi uuden tilanteen mukaan, jolloin ydinasepelotteen tarkastelu tätä nykyhetkestä johtamaamme tulkintaa vasten saattaisi latistua anakronistiseksi. Jossittelun kohtalona on aina jossain määrin sortua historiattomuuteen. Sellainen yksittäinen kommentti, joskaan ei mikään merkityksetön sellainen näin todellisuuden kannalta, että kyllähän ydinräjähteen valmistaminen (lue: oma kapasiteetti), maahantuonti (lue: hallussapito liittolaissuhteiden kautta) tai räjäyttäminen on kielletty kansainvälisten sitoumusten lisäksi myös Suomen laissa (Ydinenergialaki 11.12.1987/990, 2. luku 4 §). Kontrafaktuaalia ajattelua jatkaaksemme voisimme tietysti sitten pohdiskella skenaarioita, jossa joko a) kehkeytyvä poikkeustila tuottaisi oikeusvaltiolle vieraita toimeenpanovallan muotoja, joiden nojalla lakia rikottaisiin tai b) poliittinen tilanne muutoin kehittyisi Suomessa siihen suuntaan, että noinkin periaatteellisen tärkeä lakipykälä laitettaisiin uuteen uskoon (millä jo viestittäisiin tulevista aikeista)...


Mielenkiintoinen kirjoitus. Jos ajattelee vaikkapa Israelin ydinasetta, niin se lopetti arabimaiden hyökkäykset Israeliin. Sillä siis on merkitystä (tosin pienemmän tason rähinöihin se ei auta...). Virolle ei kannattaisi ojentaa ydinsateenvarjoa, koska se kuuluu jo Natoon. Kuten myös Norja ja Islanti. Mitä jää jäljelle? Vain Suomi ja Ruotsi. Jos muistelemme 1800 ja 1900 lukua, niin pieniä ja isompiakin (esim Puola) valtioita katosi ja siirreltiin sotien melskeissä. Pienillä valtioilla oli silloin hyvin turvatonta. Tällainen tuomiopäivän ase voi sellaisessa tilanteessa tuoda konkreettista turvallisuutta. Miksi Suomen pitäisi tehdä ydinase salassa? Ei siihen olisi mitään tarvetta. Suomi on vapaa, demokraattinen, hyvämaineinen ja vastuullinen maa. Lisäksi kaikki naapurimaat ovat liian isoja, tai liittoutuneita, joten se estää mahdolliset ulkopoliittiset seikkailut (joten ei synny pelkoakaan) . Tuskinpa mikään naapurimaa saisi siitä hernettä nenäänsä (ihmetystä se kyllä herättäisi...). Kansainvälisistä sopimuksista voi aina erota, jos haluaa. Niitä ei ole kiveen hakattu. Tosin silloin valtion, siis Suomen, pitää hakea uusi paikkansa maailmassa, koska ydinase tuo myös vastuuta. Suomi olisi tarkemman silmälläpidon alaisena ja sen ajamaa politiikkaa seurattaisiin entistä tarkemmin.


Hei, kiitos hyvästä kommentista! On totta, että jätin tuon ajatusleikin hieman kesken. Osasyy siihen on, että hyvin nopeasti projektin mahdottomuus/vaikeus tulisi vastaan. Ydinaseenhankintavaihe nykyään olisi perin vaikeaa salata ja sen myötä kohdistuisi suunnaton paine hankkeen lopettamiseksi - yksinkertaisesti sen poliittiset kustannukset olisivat liiat suuret. Ainoastaan fait accomplin muodossa saattaisi ydinaseellinen Suomi olla mahdollinen; mutta, jos lähdetään oletuksella, että 1) Suomi loisi itsenäisen ydinaseohjelman salassa, ilman merkittäviä vastapaineita ja 2) tämä ydinasekyky julkistetaan maailmalle yhtäkkiä peruuttamattomana tosiasiana, niin sitten asetelma olisi kiinnostava. Ulkopolitiikalle siitä olisi tuskin apua. Jopa Yhdysvalloille on ollut vaikeaa muuntaa ydinasevoimaansa tehokkaaksi ulkopoliittiseksi työkaluksi, joten tuskin Suomi tässä pärjäisi paremmin. Vaikka ydinase loisi itsenäisyyttä ja uskottavaa puolustusta vahvistavan pelotteen, niin sen ulkopuolella se ei vastaisi muihin ei-sotilaallisiin suverniteettia rajoittaviin haasteisiin (keskinäisriippuvuus jne.) Yleisemmällä tasolla en uskoisi, että ydinase vakauttaisi Pohjolaa mitään sen suuremmassa määrin. Läntisille naapureille tilanne ärysttäisi suuresti, sillä se murentaa jo nyt heikkenevää anti-proliferaatiorintamaa. Itäinen naapuri ei ole historiallisesti suhtautunut eurooppalaisiin ydinasehankkeisiin suopeasti, joten tämäkään tapaus ei liene poikkeus. Suomen ydinasedoktriini olisi tietty kiinnostava asia; pidättäydymmekö vain oman maaperän suojaamisessa vai ojennammeko ydinsadevarjon esim. Ruotsille ja Virolle osana Pohjolan solidaarisuutta?


Hei, Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Koskettelin itsekin hieman raapaisten ko. Strategisen aseen aihetta, mutta en tietenkään läheskään yhtä laajasti. Minusta kirjoitus jäi hieman kesken, koska et juuri ottanut kantaa siihen että "mitä sitten" Alkaisiko Vantaankoski jusota yämäkeen, vai mitä noin ulkopolitiikan kannalta tapahtuisi. Itse uskon, että jos ydinase, ja joki osa triadista olisi suomalaisilla käytössä vastaiskuaseena, toisi se ulkopolitiikalle liikkumavaraa, ja tietenkin maanpuolustuksellista selkärankaa raakasti. Eli toivoisin vol 2:ssa katsantoa siihen että miten ydinase vaikuttaisi tässä lähialueessa. pohjoismaat-balttia-pohjois eurooppa akselissa? IsoT


Vastaa käyttäjälle Mies ulkosuomalainen Peruuta vastaus

Jätäthän vain asiallisia kommentteja. Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua.


Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *