(Huomioithan, että tämä artikkeli on 10 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Mitä vikaa on boikotissa?

Timo R. Stewart | 25.06.2014

 

Useimmat helsinkiläiset saivat muutama viikko sitten postiluukustaan verisellä nukella ja hakaristilipulla kuvitetun lehden. Kirkon ja kaupungin raflaava kansi johdatteli vielä raflaavammaksi aiottuun juttuun, jonka otsikot huusivat kirkkojen vaikenevan Palestiinan itsehallinnon rikoksista. Sisällä oli toimittaja Juhani Huttusen kirjoitus, joka väitti Kirkkojen Maailmanneuvoston EAPPI-ohjelman ”kytkeytyvän toimintaan”, jota tukevat peräti terroristit.

Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Lähetysseura, EAPPI-tarkkailija, pastori Laura Kajala, sekä piispa Simo Peura esittivät pian vastalauseensa Kirkkojen Maailmanneuvoston ja sen ohjelman asiattomasta mustamaalaamisesta, mutta Huttusen kirjoitukselle on löytynyt ymmärtäjiä Kirkon ja kaupungin mielipidepalstalla. Juttua on raportoitu faktapohjaisena katsauksena myös muussa kristillisessä mediassa (Kotimaa24, Sana ja Patmos Lähetyssäätiö).

Huttusen artikkelia on luettu ilmeisen paljon, sillä aiheesta keskustellaan yhä. Monet ovat nähneet sen edustavan uutta näkökantaa, tarinan toista puolta tai jopa ansiokasta tutkivaa journalismia. Valitettavasti siitä on myös tullut lyömäase joidenkin mustavalkoisessa Israel-Palestiina nollasummapelissä. EAPPI on kritisoinut Israelin miehityspolitiikkaa, mistä syystä ehdoitta Israelia kannattavat ovat lukeneet artikkelin innolla. Voimakkaat vastalauseet eivät ole haudanneet aihetta ja Huttunen itse on korostanut, ”ettei kukaan ole vielä kumonnut hänen esittämiään väitteitä”. Mitä Huttunen sitten väittää?

Argumentti kulkee näin: Kirkon Ulkomaanapu lähettää suomalaisia vapaaehtoisia EAPPI-tarkkailijoiksi. EAPPI-ohjelma on Kirkkojen Maailmanneuvoston ohjelma. Kirkkojen Maailmanneuvoston verkkosivuilla on vuoden 2009 Kairos-Palestiina -julistus, joka on käännetty myös suomeksi. Kairos-julistus on palestiinalaisten kirkollisten johtajien allekirjoittama dokumentti, jossa tuodaan esiin palestiinalaisten hätä vuosikymmeniä jatkuneen miehityksen alla. 15-sivuisessa dokumentissa muun muassa kutsutaan ”yksilöitä, yrityksiä ja valtioita luopumaan kaupasta ja boikotoimaan miehityshallinnon tuotteita.” Miehityksen päättämiseen tähtäävän boikotin tunnetuin ilmentymä on BDS-kampanja (Boycott, Divestment and Sanctions). Kairoksella on BDS-linkkilista ja se on suhtautunut kampanjaan positiivisesti. Huttunen kertoo, että BDS-kampanjaa koordinoi taho, jonka päätukija on toinen taho, johon kuuluu myös terrorijärjestöjä. Lisänä mainitaan nimeltä ihmisiä, jotka tukevat sekä EAPPI-ohjelmaa että BDS-kampanjaa.

Toisin sanoen monet kirkolliset tahot pitävät boikottia hyvänä keinona Israelin miehityspolitiikan muuttamiseen ja jotkut terrorijärjestöt ajattelevat samoin. Tässä koko kytkös. Jos terrorijärjestö kannattaa jotain, sen täytyy Huttusen maailmassa olla väärin. Argumentti on puhdasta syyllistämistä assosiaatiolla eli argumentaatiovirhe. Se ei ole uutinen. Vastaavia ketjuja voisi rakentaa vaikka minne. Syyllistämistä assosiaatiolla ei voi kumota, koska se ei todista mitään. Se on älyvapaata.

Koko asian todellinen ydin on siinä, onko boikotti ylipäänsä hyväksyttävä keino vaikuttaa asioihin, jotka kokee vääriksi. Tätä onkin huomattavasti vaikeampi väittää, sillä erimuotoisesta vastuullisesta kuluttamisesta on tullut erittäin yleisesti hyväksyttyä. Boikotissa on kyse vaikuttamisesta siihen, minkä asian tukemiseen omat rahansa, verorahansa ja näistä kiinnostuneiden yritysten rahat käytetään. Se on väkivallatonta, se on avointa, se on demokraattista. Boikotoinnin kohteista ja menetelmistä voi ja pitää keskustella, mutta boikotoimisen pitäisi olla aivan selvästi avoimen yhteiskunnan pelisääntöjen mukainen vaikuttamisen väline.

Tämän jälkeen on sivuseikka, että esimerkiksi Kirkon Ulkomaanavun kanta on itse asiassa ollut erittäin, jopa turhan maltillinen. KUA on Huttusen ”kytköksestä” huolimatta ilmoittanut kannattavansa vain siirtokuntatuotteiden merkitsemistä. Tämä on jo olemassa olevan kansallisen ja EU:n lainsäädännön mukaista, mutta ei parhaillaan toteudu. Sen puolesta on hyvä kampanjoida, mutta monet muut kirkolliset toimijat menevät pidemmälle. He vaativat boikottikampanjoiden kautta samaa, mitä kansainvälinen yhteisö on vaatinut jo puoli vuosisataa: miehityksen on loputtava. Myös Kairos-julistus puhuu selvästi boikotista, jolla tähdätään miehityksen päättymiseen. Kampanja näyttää hiljalleen leviävän. Esimerkiksi merkittävä yhdysvaltalainen Presbyterian Church (U.S.A.) päätti juuri luopua sijoituksistaan yrityksissä, jotka osallistuvat Israelin miehityspolitiikkaan. Kirkot ovat johdonmukaisesti alleviivanneet, ettei boikottikampanja vastusta Israelia sinänsä. Esimerkiksi Kairos-julistus vetoaa muiden muassa Israeliin ja kutsuu ”Israelin kansaa rauhankumppaniksi”.

Tämäkään ei ole kaikille asian ytimessä. Mikäli nimittäin uskoo koko miehityksen sekä Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa kasvavien siirtokuntien olevan täysin hyväksyttäviä, ei keskustelua Israelin käytöksen muuttamisesta pitäisi edes käydä. Asiasta tulee merkittävä, koska boikotti toimii. Se toimi Etelä-Afrikassa – mistä Kairos on ottanut innoituksensa – ja sen toivotaan tai pelätään toimivan Israelissa. Ehkä tästä selvimpänä merkkinä ovat ne epätoivoiset boikotin mustamaalausyritykset, joita tämän kevään aikana on ilmaantunut milloin mistäkin. Huttusen lähdeluettelosta puuttuu vaikkapa oikealle kallistuvan israelilaisen Jerusalem Postin huhtikuinen mielipidekirjoitus, jossa harrastetaan hyvinkin samanlaista assosiaatiolla syyllistämistä Hamasin ja BDS-kampanjan välillä.

Mitä sitten tulee Palestiinalaishallintoon, jonka rikoksista ”kirkot vaikenevat”? Tietojen lähteenä on, Huttusta lainatakseni, ”oikeistolaisen Jerusalem Center for Public Affairs -ajatushautomon tutkijana työskentelevä amerikkalais-israelilainen oikeustieteen tohtori”, joka julkaisi nimettömiin haastateltaviin perustuvan raporttinsa yhdeksän vuotta sitten. JCPA on myös julkaissut raportteja, jotka kannustavat miehityksen jatkamiseen. Toinen lähde on Jerusalem Institute for Justice (JIJ), jonka tavoitteena on omien verkkosivujensa mukaan ”Enhancement of Israel’s public image among the nations and advancement of Israel’s international diplomacy through media initiatives, demonstrations, and rallies on behalf of the Jewish state.” Assosiaatiolla syyllistämistä voisi jatkaa, mutta kuten myös lähteenä toiminut arvostettu Human Rights Watchin vuosiraportti toteaa, myös Palestiinalaishallinnon valvomilla alueilla ja etenkin Hamasin hallitsemalla Gazan kaistalla on todella tapahtunut vakavia ihmisoikeusrikoksia.

Se on väärin. Ei näistäkään ihmisoikeusrikoksista pidä vaieta. Vapaaehtoisvoimin toimivan pienen EAPPI-ohjelman tehtävänä on kuitenkin keskittyä siihen työhön, johon paikalliset kirkot sen ovat kutsuneet. Se työskentelee sekä israelilaisten että palestiinalaisten kanssa miehityksen päättymisen puolesta. Palestiinalaiset ovat tappaneet ja vahingoittaneet sekä palestiinalaisia että israelilaisia. Eivät Huttusen esiin kaivamat vanhat raportit tarjoa uutta kenellekään tilannetta seuraavalle. Niiden ei kuitenkaan saa antaa kätkeä allensa sitä tosiasiaa, että Israelin ylläpitämä miehitys on erittäin epätasa-arvoinen valtarakenne. Se merkitsee miljoonien rakenteellista sortoa. Ja sen on loputtava.