Virkaanastujaisissaan presidentti Donald Trump julisti Yhdysvaltojen tulevan jatkossa kaikessa ensiksi. On kuitenkin vielä epäselvää, mitä tämä merkitsee Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikalle lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Washingtonin uuden isännän ulkopolitiikan ensiaskeleet eivät ole tarjonneet vielä selkeää käsitystä Yhdysvaltain paikasta maailmanjärjestyksessä.

Trumpin presidenttiyden myötä Suomessakin reagoidaan nyt erilaisiin epävarmuustekijöihin lähes kaikista ilmansuunnista. Tässä kirjoituksessa käyn läpi turvallisuuspolitiikan näkökulmasta, mitä vaikutuksia Trumpin presidenttiydellä on Suomen geopoliittiselle asemalle ja minkälaisiin asioihin Suomen tulisi keskittyä kahdenvälisissä suhteissa Yhdysvaltoihin. Keskiössä ovat sekä  suora kahdenvälinen että Yhdysvaltain globaalistrateginen toiminta.

Trump luo haasteen Suomen turvallisuuspolitiikan pilareille

Suomelle Yhdysvallat on ollut maailmanpolitiikan rakenteista johtuen keskeinen toimija sekä kahdenvälisellä että monenkeskisellä tasolla. Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa Yhdysvaltojen johtava asema maailmantaloudessa ja globaalissa turvallisuuspoliittisessa järjestelmässä on toiminut keskeisenä läntisen arvoyhteisön vakauttavana tekijänä. Yhdysvaltojen merkitys Suomelle on kytkeytynyt pitkälti sen kykyyn tuottaa turvallisuuspoliittista tasapainoa Pohjois-Eurooppaan. Yhdysvaltain tärkeys Suomen turvallisuuspolitiikalle on ollut kirjattuna valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisiin selontekoihin, erityisesti Naton vuoden 2004 laajentumisen jälkeen.

Euroopan turvallisuustilanteessa viime vuosina tapahtuneiden muutosten vuoksi Suomen ja Yhdysvaltain suhteen voidaan katsoa saaneen uutta erityismerkitystä. Ukrainan kriisin jälkeen kahdenvälisissä suhteissa, aivan kuten esimerkiksi Suomen Venäjä-suhteissakin, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on noussut yhdeksi hallitsevaksi teemaksi – tosin Yhdysvaltojen suhteen tämä on tarkoittanut keskustelujen lisäksi kaupallista, poliittista ja operatiivista yhteistyötä. Juha Sipilän hallituksen antamassa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa suhteiden syventäminen Yhdysvaltojen kanssa nostettiin erikseen yhdeksi Suomen ulkopolitiikan pääteemaksi. Selonteossa korostettiin juuri puolustuspoliittisen yhteistyön syventämistä ja sitä, kuinka tärkeää Yhdysvaltain sitoutuminen Natoon ja Euroopan puolustukseen on.  

Suomen ja Yhdysvaltain suhteiden uutta painotusta kuvasti viime vuoden keväällä tapahtunut Pohjoismaiden valtionpäämiesten valtiovierailu presidentti Obaman luona Washingtonissa. Tuolloin presidentti Sauli Niinistön puhe painotti Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen yhteistä arvopohjaa ja sitoutumista Euroopan vakauden edistämiseen jatkossakin.

Suomessa ulkopoliittinen johto on ollut maltillinen ja odottavalla kannalla kommentoidessaan Yhdysvaltain uuden hallinnon mahdollisia ulkopolitiikan suuntauksia, mikä on tilanteiden vasta kehittyessä ymmärrettävää. Valkoinen talo on tähän mennessä julkaissut vain ”America First Foreign Policy” -ohjelman, jossa ulkopolitiikan kärkihankkeiksi julistettiin Isiksen lyöminen, Yhdysvaltain armeijan uudelleenrakentaminen ja vahvistaminen sekä kauppapolitiikka.

Suomelle erityistä epävarmuutta luo huoli Yhdysvaltain ulkopolitiikan suurstrategian ja globaalien turvallisuuspoliittisten suhteiden muutoksista. Presidentti Trump ja hänen hallintonsa ovat puhuneet Euroopan unionista ja Natosta kaksijakoiseen sävyyn ja vihjailleet niiden tarpeettomuudesta, provosoinut rajusti Kiinaa kauppa- ja geopoliittisilla kannoillaan, päätynyt avoimiin poliittisiin kiistoihin naapurimaa Meksikon ja muslimimaailman kanssa sekä jättänyt Euroopan turvallisuusjärjestyksen odottavaan tilaan, sillä siltä puuttuu kokonaan Venäjä-strategia.

Presidentti Trumpin kausi on vasta aluillaan, mutta hänen hallintonsa tähänastisesta diplomatian tyylistä ja painotuksista voidaan tehdä joitain arvioita Suomen aseman suhteen. Presidentti Sauli Niinistö on kuvannut Suomen ulkopolitiikan tukeutuvan neljään pilariin: kansallinen puolustus ja turvallisuus, läntinen integraatio, Venäjä-suhteet sekä sääntöpohjainen kansainvälinen järjestelmä. Presidentti Trumpin johtamalla Yhdysvaltain ulko- ja turvallisuuspolitiikallalla on todennäköisesti vaikutusta näihin kaikkiin.

Ainakaan tällä hetkellä presidentti Trump ei vaikuta olevan kiinnostunut ylikansallisista organisaatioista tai Euroopasta – toivon mukaan hänen muu kabinettinsa hoitaa aktiivisella otteella tätä puolta Yhdysvaltain ulkopolitiikassa. On toki muistettava, että vaaleissa Trump puhui Euroopasta, Natosta ja kansainvälisestä politiikasta suhteellisen vähän. Ulkopolitiikan painopisteet näyttäisivät suuntautuvat talouteen, Kiinaan ja Lähi-itään. Euroopan suhteen presidentti Trump todennäköisesti korostaa kahdenvälistä lähestymistapaa varsinkin voimakkaiden valtioiden, kuten Saksan ja Ison-Britannian kanssa.

Yhdysvaltain aiempaa vähäisempi sitoutuminen Natoon vaikuttaa puolestaan epätodennäköiseltä, ja puhelussaan Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin kanssa Trump painotti vahvaa tukeaan liittokunnalle.  Nykyisten Yhdysvaltain Euroopan-joukkojen vähentäminen olisi kallis ja hidas prosessi, minkä lisäksi se johtaisi poliittiseen katastrofiin Yhdysvaltain ja Euroopan välisissä suhteissa. Tämän Trumpin kabinettikin tuntuu ymmärtävän. Trumpin Nato-politiikka mitataan lähes välittömästi, kun Yhdysvallat valmistautuu tuomaan Varsovan 2016 huippukokouksessa asetettuja vahvistuksia Baltian ja itäisen Euroopan Nato-maihin.

Suomessa voidaan odottaa Yhdysvaltain sitoutuvan jatkossakin Euroopan turvallisuuteen. Nato-maiden kannattaisi kuitenkin pyrkiä omatoimisesti viestimään puolustusmenojensa nostamisesta lähelle Nato-suosituksia, sillä Trumpin hallinto voisi tulkita tämän poliittisena voittona ja mahdollisesti lähestyä Natoa positiivisemmalta kannalta.

Suomen turvallisuuspolitiikan pilareiden kannalta Trumpin hallinnon Venäjä-politiikka on keskeisessä asemassa. Vaikka Yhdysvallat sitoutuisi Natoon ja Euroopan puolustukseen jatkossakin, ei tämä tarkoittaisi, etteikö Venäjällä olisi edelleen sekä pitkän että lyhyen aikavälin geopoliittisia intressejä Euroopan suunnalla tai yleisemmin maailmanpolitiikassa. Suomen kannalta turvallisuustilanne muuttuisi erittäin hauraaksi, mikäli Trump ja Putin päätyisivät Alexander Stubbin kuvailemaan ”diiliin” ja pääsisivät yhteisymmärrykseen siitä, ettei Natoa tule laajentaa. Käytännössä tämä poistaisi Suomen ”Nato-option” ja jättäisi Suomen geopoliittisesti vaikeaan asemaan. Mahdollisuus hakea jäsenyyttä on tosiasiassa toiminut suomalaisen turvallisuuspolitiikan tasapainottavana työkaluna. Suomen Nato-jäsenyyskysymys kytkeytyy nyt paljolti presidentti Trumpin toimintaan.

Ylipäätään Yhdysvaltain ja Venäjän yllättävä ja pikainen lähentyminen olisi Suomelle vaikea tilanne. Tällä hetkellä Trumpin ajatus Venäjän kanssa toimimisesta näyttäisi perustuvan vain yleisesti ”toimeen tulemiseen”. Kuitenkin, kuten Yhdysvaltain entinen Venäjän suurlähettiläs Michael McFaul on kirjoittanut, pelkkä ”toimeen tuleminen” ei itsessään ole vielä riittävä tai kokonaisvaltainen Venäjä-strategia. Mikäli Trump jatkaa tällä lähestymistavalla, johon kuuluu esimerkiksi sanktioiden poistaminen,  pienet valtiot joutuvat yhteistyön hinnan maksajiksi – ellei lähentyminen edellytä Venäjältä sen voimapolitiikan hillitsemistä.

Toki liennytys suurvaltasuhteissa on suotavaa sen perustuessa kansainvälisen lain kunnioittamiseen. Nyt pelkona on, että Trumpin ja Putinin luoma liennytys pohjautuisi viime kädessä etupiirilaskelmiin tai toisen osapuolen tavoitteiden virheelliseen arviointiin. Kaikenlaiset järjestelyt, joihin sisältyisi ”pakettiratkaisuja” tai joissa ratkaisuihin päädyttäisi ilman Venäjän vastaantuloa tai sitoutumista kansainväliseen oikeuteen eivät tosiasiassa olisi liennytystä, vaan vanhakantaista suurvaltapolitiikkaa. Tällöin Euroopan turvallisuusjärjestystö muokattaisiin Kremlin ehdoilla. Mikäli huhut Trumpin valmiudesta poistaa Venäjä-vastaiset sanktiot pitävät paikkansa, on Suomessa syytä huolestua.

Suomen turvallisuuden kannalta kaikkein olennaisinta on se, minkälaisen kannan Trump ottaa Euroopan unioniin, Natoon ja kansainvälisiin organisaatioihin. Suomelle kansainväliset organisaatiot ovat parhaita alustoja maailmanpolitiikassa vaikuttamiseen ja suurvaltojen kanssa toimimiseen. Lisäksi niiden olemassaolo tuo maailmanpolitiikkaan voimatasapainoa. Mikäli Yhdysvallat hylkäisi perinteisen globaalin toimijan roolinsa tai ei esimerkiksi enää sitoutuisi Euroopan turvallisuuteen, loisi tämä uutta tilaa etenkin Kiinalle ja Venäjälle. Käytännössä tämä tarkoittaisi koko nykyisen kansainvälisen järjestyksen muutosta ja pahimmassa tapauksessa heikentäisi pienvaltioiden asemaa. Suomelle olisi tällaisessa tilanteessa äärimmäisen tärkeää, että EU:n kaltaiset kansainvälisen järjestelmän sääntöpohjaisuutta ylläpitävät toimijat pysyisivät vahvoina – vain tällä tavoin Suomen turvallisuuspoliittinen asema voidaan turvata jatkossakin.

Miten menetellä Trumpin kanssa?

Suomi lähtee rakentamaan suhteitaan Yhdysvaltojen uuteen hallintoon yhtäältä melko vakaalta pohjalta mutta toisaalta epävarmuuden sävyttämässä ilmapiirissä. Suomella on ollut pienvaltioasemansa johdosta Yhdysvaltain ulkopolitiikan suurstrategioissa vaatimaton rooli. Trumpilla tuskin lienee kiire kahdenvälisten suhteiden muuttamiseen. Suomessakin lienee kuitenkin viisasta varautua muutoksiin, mikäli Yhdysvaltojen suurstrateginen rooli merkittävästi muuttuu.

Suomelle voidaan tässä vaiheessa hahmotella muutamia mahdollisia lähestymistapoja presidentti Trumpin hallintoon. Näitä ovat henkilösuhteiden luominen, olemassa olevien yhteistyömuotojen ja -kanavien hyödyntäminen sekä tehostaminen ja diplomaattisen vaikutuskeinojen kasvattaminen viiteryhmien avulla.

Suomelle päällimmäinen tavoite on suhteiden kehittäminen uuteen hallintoon. Tämä on alkuun haastavaa, sillä Valkoiseen taloon on pitkä jono. Lisäksi Helsinki on vailla Trumpin nimittämää suurlähettilästä ja henkilötason suhteet Trumpin lähipiiriin lienevät pääosin suomalaisille uutta aluetta. Suomen korkean tason kontaktit uuteen hallintoon rajoittuvat toistaiseksi presidenttien lyhyeen puhelinkeskusteluun sekä ulkoministeri Timo Soinin rukousaamiaisvierailuun Washington D.C:ssä, jonne Yhdysvaltain kongressi kutsuu vuosittain yli 3 000 poliittisen elämän vaikuttajaa eri puolilta maata ja maailmaa

On kuitenkin huomioitava, että suurlähettiläistä huolimatta merkittävä osa Yhdysvaltain ulkoministeriön diplomaateista jatkaa tehtävissään, jolloin jo olemassa olevien rakenteiden ylläpitäminen on jossain määrin mahdollista. Joka tapauksessa, korkean ja henkilökohtaisen tason suhteiden rakentaminen sellaiseen hallintoon, jossa diplomatiaa harjoitetaan uusien sääntöjen ja ehtojen mukaan on ensisijaisen tärkeää – diplomatian historian valossa tiedon kerääminen ja hankkeiden edistäminen kun perustuu usein henkilökohtaisiin suhteisiin.

Toinen yhteinen intressialue on monialainen puolustuspolitiikka. Suomi on tehnyt aiempien Yhdysvaltain hallintojen kanssa läheistä puolustusyhteistyötä, ja etenkin Obaman hallinnolla tämä yhteistyö kasvoi entisestään. Suomi suoritti keväällä 2016 useita puolustusyhteistyöharjoituksia Yhdysvaltain maa-, meri- ja ilmavoimien kanssa, ja syksyllä allekirjoitettiin puolustusyhteistyötä koskeva aiesopimus. Käytännössä Suomella ja Yhdysvalloilla on hyvät raamit yhteistyöhankkeiden jatkamiseksi, jonka lisäksi Yhdysvaltain puolustusministeri James Mattis on Suomelle entuudestaan tuttu.

On myös hyvä muistaa, että Yhdysvalloilla on ollut keskeinen rooli Suomen puolustuspolitiikassa materiaalihankintojen kautta läpi kylmän sodan jälkeisen aikakauden. Yhteensopivuus esimerkiksi maiden asevoimien välillä tarkoittaa, että Suomi olisi kriisitilanteessa osittain riippuvainen Yhdysvaltain hyväksymistä asetoimituksista. Puolustusyhteistyö on materiaalihankintojen osalta jälleen tapetilla, sillä Suomi etsii korvaajaa elinkaareensa pään pian saavuttaville ilmavoimien Hornet-hävittäjille. Tarjouskilpailussa on mukana kaksi yhdysvaltalaisyritystä, Boeing ja Lockheed Martin, mikä lisää Yhdysvaltojen kiinnostusta materiaaliyhteistyöhön myös tulevaisuudessa.

Kolmas yhteistyömuoto liittyy Lähi-itään. Nyt kun presidentti Trump on nostanut terrorisminvastaisen taistelun yhdeksi kärkihankkeistaan, kannattaisi Suomen korostaa tätä osuutta kahdenvälisessä toiminnassaan Washingtonin kanssa. Viime vuonna Suomi kasvatti tukiosuuttaan Yhdysvaltain johtamassa Isiksen vastaisessa koalitiossa, ja tähän yhteistyömuotoon on arvokasta panostaa jatkossakin. Myös kansainvälisessä kriisinhallinnassa panostusten ylläpitäminen – ja mahdollisesti lisääminen esimerkiksi Irakissa – Naton kumppanuusohjelman puitteissa edistää kahdenvälisiä suhteita.

Neljäs yhteistyöalue on Arktis. Suomi aloittaa toukokuussa kaksivuotisen puheenjohtajakautensa Arktisessa neuvostossa. Vaikka Trumpin suhtautuminen kansainvälisiin organisaatioihin ja ilmastonmuutokseen onkin ollut melko penseää, on esimerkiksi Yhdysvaltain arktinen suurlähettiläs David S. Balton arvioinut maansa arktisen politiikan säilyvän entisellään. Arktinen yhteistyö lukeutuu niihin harvoihin foorumeihin, joista suurvaltajännitteet ovat toistaiseksi pysyneet poissa ja joissa sekä Yhdysvallat ja Venäjä istuvat saman pöydän ääressä. Neuvoston puheenjohtajuus on Suomelle diplomaattinen vaikutuskanava, johon kannattaa tarttua. Presidentti Niinistö onkin puhunut mahdollisuudesta järjestää Arktisen alueen huippukokous.

Viides yhteistyön lisäämiseen tähtäävä alue koskee Itämeren alueen turvallisuutta. Trumpin hallinnon yhdeksi diplomatian keinoksi on muotoutumassa suorien suhteiden ylläpitäminen, jolloin Suomen kannattaisi pyrkiä tiiviimpään yhteistyöhön Pohjoismaiden, etenkin Ruotsin, kanssa. Turvallisuuspoliittista yhteistyötä on jo tiivistetty erityisesti yhdessä Ruotsin kanssa Naton (”28+2 konsepti”) ja Suomi-Ruotsi-Yhdysvallat sekä Yhdysvallat-Pohjoismaat-Baltia –puolustusyhteistyöharjoitusten puitteissa. Suomi toimii pohjoismaisen puolustusyhteistyö Nordefcon puheenjohtajamaana vuonna 2017, ja tässä kontekstissa voisi myös olla mahdollista hahmotella yhteistyöhankkeita Yhdysvaltain suuntaan.

On huomioitava, että Suomi liitettäneen Yhdysvaltain strategisissa näkemyksissä osaksi Itämeren alueellista turvallisuuskokonaisuutta. Esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeriöllä on erikseen Pohjoismaiden ja Baltian tehostettu kumppanuusstrategia, jonka lisäksi Pohjoismaiden viimevuotinen valtiovierailu Washingtonissa ilmensi kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Erottautuminen Washingtonissa vain kahdenvälisten väylien kautta on haastavaa, joten aktiivinen toimiminen viiteryhmässä tehostaisi Suomen diplomaattisia vaikutuskeinoja

Washington-yhteistyön lisääminen erityisesti Ruotsin kanssa olisi kannattavaa myös siksi, että Ruotsin aktiivisista sekä läheisistä transatlanttisista suhteista on Suomelle synergiaetuja. Ruotsin geopoliittinen asema sotilaallisesta liittoutumattomuudesta huolimatta on Naton Baltian puolustuksen kannalta keskeisessä asemassa, joten sillä on myös erityisasema Yhdysvaltain ulkopolitiikassa – maiden kahdenvälinen suhde onkin vain tiivistynyt viime vuosien aikana. Kytkeytyminen hyvin samanlaisessa geopoliittisessa asemassa olevan Ruotsin turvallisuusverkostoihin parantanee Suomen turvallisuusasemaa sekä lisää mahdollisuuksia Yhdysvallat-politiikassa.