Apatia on leimannut Venäjän poliittista oppositiota viime vuodet. Krimin valloituksen jälkeen maan valtasi nationalistinen huuma, ja ahtaalla ollut oppositio valui yhä syvemmälle marginaaliin. Edellisestä merkittävästä protestiaallosta on jo viisi vuotta. Vuonna 2011 ja 2012 kymmenettuhannet osoittivat mieltään duuman- ja presidentinvaalien jälkeen. Viime vuoden duumanvaalit eivät herättäneet samanlaisia intohimoja, ja äänestysaktiivisuus jäi ennätyksellisen alhaiseksi. Aleksei Navalnyi – nuori ja karismaattinen juristi on kuitenkin onnistunut herättämään opposition horroksestaan. Navalnyin perustaman korruption vastaisen säätiön videot ovat esitelleet Putinin lähipiirin hulppeita kartanoita, jahteja ja monimutkaisia omaisuusjärjestelyitä.

Dokumentti pääministeri Dmitri Medvedevin väitetystä jättiomaisuudesta johti mielenosoituksiin yli 80 kaupungissa eri puolilla Venäjää. Ilman viranomaisten suostumusta järjestetyt mielenosoitukset johtivat satoihin pidätyksiin ja Navalnyin vangitsemiseen kahdeksi viikoksi. Mielenosoitukset saivat jatkoa Venäjä-päivänä 12. kesäkuuta, jolloin tuhannet mielenosoittajat eri puolilla Venäjää vaativat korruption kitkemistä. Moskovassa viranomaiset olivat myöntäneet luvan mielenosoituksen järjestämiselle keskustan ulkolaidalla, mutta Navalnyi pyysi mielenosoittajia saapumaan pääkatu Tverskajalle. Poliisi pidätti taas satoja mielenosoitukseen saapuneita ja Navalnyi pidätettiin jo ennen mielenosoituksen alkua. Uhmakasta Navalnyia viranomaisten pakkokeinot eivät ole tähän asti hetkauttaneet, ja hän on ilmoittanut aikovansa asettua ehdolle ensi vuoden presidentinvaaleissa. Todellisia mahdollisuuksia haastaa Putinia hänellä ei ole, eikä hänen todennäköisesti edes sallita osallistua vaaleihin. Mutta Navalnyi on onnistunut antamaan kasvot Venäjän hajanaiselle oppositiolle ja keräämään laajan yleisön myös Moskovan ja Pietarin ulkopuolella.

Navalnyi nousi laajempaan tietoisuuteen yhtenä vuoden 2011 ja 2012 mielenosoitusten järjestäjistä. Kannattajilleen hän on rohkea aktivisti, joka on onnistunut internetin välityksella vetoamaan etenkin nuoriin. Kriitikoille hän on populisti – yhden asian mies, joka ei ennen julkisuuteen nousuaan kaihtanut äärinationalistien kosiskelua maahanmuuttovastaisilla kommenteilla.

Dokumentti Medvedevin väitetystä jättiomaisuudesta laukaisi protestit

Maaliskuun alussa julkaistu YouTube-dokumentti “Hän ei ole teille Dimon” syyttää pääministeri Dmitri Medvedeviä mittavien lahjusten vastaanottamisesta. Uudistusmielisen liberaalin maineessa olevaa Medvedeviä on kutsuttu tuttavallisesti Dimoniksi, mutta Navalnyin väitteiden mukaan pehmeä ulkokuori johtaa harhaan. Yli 20 miljoonaa katsojaa keränneellä videolla esitellään lennokeilla kuvattuja videoita kartanoista, toscanalaisesta viinitilasta ja huvijahdeista, joiden väitetään kuuluvan Medvedeville monimutkaisten omaisuusjärjestelyjen kautta. Raportin mukaan Medvedevin korruption keinoin haaliman omaisuuden arvo on yli miljardi dollaria.

Levada-keskuksen kyselyn mukaan Medvedevin suosio putosi videon julkaisun jälkeen 52 prosentista 42 prosenttiin – alimmalle tasolle kymmeneen vuoteen. Valtiollinen media tai Medvedev eivät kommentoineet videon väitteitä, vaikka sosiaalisessa mediassa keskustelu kävi vilkkaana. Vasta protestiaalto sai Medvedevin rikkomaan hiljaisuuden. Medvedev-dokumentti on Navalnyin johtaman korruptionvastaisen säätion toinen pitkä dokumentti. Venäjän pääsyyttäjä Juri Tšaikan perheen mafiakytköksiä ja omaisuutta ruotinut dokumentti nousi kaksi vuotta sitten kohutuksi puheenaiheeksi. Lisäksi säätiön lyhyemmät videot ovat esitelleet Putinin lähipiirin hulppeita kartanoita. Asiakirjalähteita, lennokkivideoita ja Navalnyin räväkkiä yksinpuheluita yhdistelevät videot ovat herättäneet runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa ja keränneet miljoonia katsojia.

Tähän asti Putinin hallinto on turvautunut vaikenemistaktiikkaan ja ohittanut syytökset olankohautuksella. Taktiikka on toiminut. Vaikka sosiaalinen media on kuohunut, kaduilla on ollut hiljaista. Nyt someraivo vyöryi kaduille – eikä pelkästään Moskovassa ja Pietarissa vaan kymmenissä kaupungeissa Venäjän eri alueilla, joilla aiemmat hallinnon vastaiset mielenosoitukset eivät juuri ole saaneet jalansijaa. Medvedev tyrmäsi videon väitteet vertaamalla niitä sekamehuun, joka on tehty kyseenalaisista aineksista. Kommentti kirvoitti sosiaalisessa mediassa useita meemejä ja oli tärkeä työvoitto Navalnyille. Jo pelkkä vallanpitäjien huomion saanti julkisuudessa on iso saavutus maassa, jossa oppositio on systemaattisesti marginalisoitu. Medvedev-dokumentissa lahjusten maksamisesta syytetty oligarkki, yksi Venäjän rikkaimmista miehistä – Alisher Usmanov vastasi Navalnyin syytöksiin omalla YouTube-videollaan. “Sylkäisen päällesi,” Usmanov totesi ja syytti Navalnyia valehtelijaksi sekä ilmoitti haastavansa tämän oikeuteen kunnianloukkauksesta. Moscow Timesin toimitussihteeri Mihail Fishman piti Usmanovin videovastausta käänteentekevana. Eliitti elää Venäjällä hänen mukaansa omassa maailmassaan, jossa pidättäytyminen suorasta dialogista opposition kanssa on keskeinen kirjoittamaton sääntö. Videollaan Usmanov tuli aloittaneeksi uuden poliittisen dialogin aikakauden.

Korruptio on Putinin hallinnon heikko kohta

Putinin hallinnolle korruptio on kiusallinen riippakivi, jota on vaikea selittää pois. Sijoitus 131. Transparency Internationalin kansainvälisessä korruptio-indeksissä osoittaa, että vaikka korruption vastainen taistelu on virallisesti yksi Putinin hallinnon tärkeimmistä prioriteeteista, tulokset ovat jääneet laihoiksi. Johtopäätökset heikoista saavutuksista ovat Kremlille kiusalliset. Putinin julkisuuskuva on huoliteltu ja korostaa presidentin vahvaa johtajuutta. Jos 17 vuoden vallassaolon jälkeen, korruptio ulottuu yhä Venäjän nykyjärjestelmän jokaiselle tasolle, moni varmasti kysyy, kuinka vahva Putinin ote maasta oikeasti on. Ja jos Venäjä on oikeasti Putinin tiukassa otteessa, miksi korruption vastainen taistelu ei ole edennyt onttoja julistuksia pidemmälle.  

Levada-keskuksen maaliskuussa 2017 tekemän kyselytutkimuksen mukaan 67 prosenttia venäläisistä pitää Putinia vastuussa eliitin korruptiosta. Mutta lähes puolet (45 prosenttia) vastanneista uskoo pessimistisesti, että korruptiolle ei voi tehdä mitään. 17 prosenttia puolestaan uskoo Putinin olevan riippuvainen korruptoituneista virkamiehistä. Optimistit ovat selvä vähemmistö. Alle kolmannes (27 prosenttia) uskoo korruption kitkemisen olevan mahdollista kovemmilla rangaistuksilla.. Vain 6 prosenttia vastanneista uskoo, että Putin ei puutu korruptioon, koska hän ei välitä. Navalnyin ja hänen säätiönsa videoiden tavoite on selkeä: kasvattaa viimeisen ryhmän osuutta. Paljastusvideot maalavat kuvaa Venäjästa kleptokratiana, jossa lojaalius presidentille tuo rikkauksia ja vastarinta konkurssin.

Navalnyi on oivaltanut, että korruptiosyytökset ovat tehokkain tapa nakertaa Putinin hallinnon legitimiteettiä. Liberaali oppositio on koko Putinin kauden ollut marginaalissa. Julistukset demokratiasta ja ihmisoikeuksista eivät yksinkertaisesti ole onnistuneet houkuttelemaan suuria joukkoja mielenosoituksiin etenkään Pietarin ja Moskovan ulkopuolella. Valtiollisessa propagandassa Putinin hallinnon vastustajat on leimattu viidenneksi kolonnaksi, joka ajaa ulkovaltojen etuja tilanteessa, jossa Venäjä on joutunut vihamielisten länsivaltojen piirityksen kohteeksi. Korruptio on piiritys-narratiivin akilleen kantapää. Pääministeri Medvedev kertoi eläkeläisille duuman vaalien alla, että valtion kassassa ei nyt vain ole rahaa eläkekorotuksiin, joten “koettakaa kestää”. Kommentista muodostui lentävä lause, jolle Navalnyi ei ole aikaillut ilkkua.

Huoli taloudesta ja alhaisista palkoista ovat venäläisten enemmistön tärkein yhteiskunnallinen huolenaihe. Monologeissaan Navalnyi yrittää vedota heihin painottamalla, että jokainen korruptiorupla on pois julkisista palveluista, eläkkeista ja yhteisestä hyvinvoinnista. Liberaalien ongelmana on ollut vakuuttaa tavalliset ihmiset siitä, miksi abstraktit demokraattiset arvot ovat taistelemisen arvoisia. Navalnyi puolestaan puhuu demokratiasta instrumenttina, joka mahdollistaa korruption kitkemisen ja vauraamman maan rakentamisen. Maanläheinen lähestymistapa näyttää tehoavan. Levadan suorittaman kyselytutkimuksen mukaan 38 prosenttia venäläisistä tuki maaliskuun protesteja, 39 prosenttia vastusti ja 26 prosenttia ei ottanut kantaa. Tuloksiin sisältyvät vastaukset myös niiltä 39 prosentilta vastanneista, jotka eivät olleet kuulleet mielenosoituksista.  

Navalnyi tähtää ensi vuoden presidentinvaaleihin

Edellinen protestiliike vuonna 2012 kuihtui nopeasti. Putin oli palannut presidentiksi, eikä mielenosoituksilla ollut selkeitä, realistisia tavoitteita. Nyt ainakin Navalnyilla on selkeä tavoite: pitää yllä ihmisten mielenkiintoa ja päästä ehdokkaaksi ensi vuoden presidentinvaaleissa. Navalnyin videot eliitin korruptiosta eivät ole pelkkää aktivismia, vaan taidokkaita vaalimainoksia. Videoidensa lopuksi hän muistuttaa asettuvansa ehdolle presidentinvaaleissa ja haluavansa rakentaa oikeudenmukaisemman Venäjän. On kuitenkin todennäköistä, että Navalnyi suljetaan vaaleista ulos. Hän sai vuonna 2013 ehdollisen vankeustuomion kavalluksesta toiminnastaan kirovilaisen metsäyrityksen juristina. Navalnyi ja hänen kannattajansa pitävät tuomiota poliittisena. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin linjasi viime vuonna, että Navalnyin oikeus reiluun ja puolueettomaan oikeudenkäyntiin ei täyttynyt. Oikeudenkäynti uusittiin lähes identtisenä tämän vuoden tammikuussa kirovilaisessa oikeusistuimessa. Tuomio pysyi voimassa. Venäjän lainsäädäntö kieltää vakaviin rikoksiin syyllistyneiltä asettumisen ehdolle valtakunnallisisssa vaaleissa. Venäjän keskusvaalilautakunnan on tarkoitus linjata loppuvuodesta, sallitaanko Navalnyin ehdolle asettuminen.

Vaikka Navalnyi pääsisi ehdolle, ei hänellä olisi realistisia mahdollisuuksia haastaa Putinia edes vapaissa vaaleissa. Putinin suosio on yhä vankkaa – yli 80 prosentissa. Navalniya puolestaan voisi harkita äänestävänsä 10 prosenttia äänestäjistä, Levadan kyselyn mukaan. Luku on verrattain korkea. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa 10 prosentin äänisaalis olisi siivittänyt Navalnyin kolmanneksi – kommunistien Gennadi Zjugjanovin jälkeen. Vuoden 2013 Moskovan pormestarinvaaleissa Navalnyi ylsi yllätystulokseen sijoittuen toiseksi saaden 27 prosenttia äänistä. Navalnyilla on siis potentiaalia, vaikkakaan ei mahdollisuuksia. Yli puolet venäläisistä ovat kuulleet Navalnyista edellä mainitun Levadan kyselyn mukaan. Jos hän onnistuu pitämään yllä nykyisen innostuksen ja ihmisten huomion, sulkeminen pois presidentinvaaleista tekisi hänestä poliittisen marttyyrin. Mutta jos hänen sallitaan osallistua vaaleihin, on Navalnyin huomiotta jättäminen vain entistä vaikeampaa.

Lyhyellä tähtäimellä tilanne ei Kremlin näkökulmasta ole huolestuttava. Ensi vuoden presidentinvaalien tulos on ennalta selvä. Kasvava protestimieliala kuitenkin osoittaa, että paine rakenteellisille uudistuksille kasvaa. Yhteiskunnallisen keskustelun painopisteen siirtyessä yhä enemmän verkkoon Putinin hallinto joutuu myös arvioimaan, miten vastata tehokkaasti tasapuolisemman pelikentän tuomiin haasteisiin. Huhtikuussa YouTubeen ilmestyi ammattimaisesti tuotettu propagandavideo, joka vertaa Navalnyia Hitleriin. Videon vastaanotto jäi nuivaksi ja yleisö Navalnyin videoihin verrattuna pieneksi. Reaktiivinen mustamaalauskampanja kääntyy ennemminkin Navalyin eduksi. Pallo on nyt hänellä. Tähän asti Navalnyi on ollut pidättäytyväinen puhuessaan Putinista, ja hänen videonsakin ovat käsitelleet Putinin lähipiiriä, eivätkä Putinia itseään. Mutta ei liene suuri yllätys, jos vaalien alla internetiin ilmestyisi pitkä Putinia ruotiva paljastusdokumentti.    

Aika on Navalnyin puolella

Venäjä ei ole vallankumouksen partaalla, eikä Aleksei Navalnyista tule ensi vuonna Kremlin uutta isäntää. Vasta 40-vuotiaalla Navalnyilla on kuitenkin aikaa odottaa. Putinin valtakausi ei kestä ikuisesti. Ensi vuonna alkava 64-vuotiaan Putinin neljäs presidenttikausi on nykyisen perustuslain puitteissa viimeinen. Jatko presidenttinä vuodesta 2024 eteenpäin vaatisi perustuslain muuttamista tai paluuta pääministeriksi. Taloustilanne ja elintason kehitys ratkaisevat pitkälti, kuinka paljon painetta vallanvaihtoon kansalaisyhteiskunta tuolloin luo. Taloustieteilijät ovat pitkälti yksimielisiä, että ilman laaja-alaisia uudistuksia ja talouden modernisaatiota Venäjän talouskasvu jää vaisuksi.

Talouden uudistaminen vaatisi korruption kitkemistä, mutta Putinin näkökulmasta liian aggressiivinen korruption vastainen taistelu ei ole riskitöntä. Onnistuneet uudistukset pönkittäisivät todennäköisesti Putinin kansansuosiota, mutta tekisivät hänestä entistä riippuvaisemman tavallisesta kansasta. Ilman lojaalia eliittiä, jonka omaisuus on hallitsijasta riippuvainen, tuen saanti perustuslakiuudistukselle tai politiikan tuolileikille ei ole itsestäänselvyys. Vaihtoehtona on valtaan takertuminen kovenevin sortokeinoin. Ikääntyvän, parhaat päivänsä ohittaneen diktaattorin roolin sijasta sekä Putinille että eliitille mieluisampi vaihtoehto voi olla lojaalin seuraajakandidaatin löytäminen. Putin nousi itse tuntemattomuudesta presidentiksi parissa vuodessa pitkälti Boris Jeltsinille uskollisten mediamogulien pr-kampanjan ansiosta. Sosiaalisen median aikakautena vastaava operaatio ei ole yhtä suoraviivainen, etenkään jos vastassa on oppositio, jolla on selvä johtaja sekä äänestäjiin vetoava agenda.