Lähi-idän nurkassa oleva Jemen harvoin ylittää uutiskynnyksen, vaikka maan vaikea ja verinen sisällissota on luonut yhden maailman pahimmista humanitaarisista kriiseistä. Joulukuussa maata yli 30 vuotta hallinnut ex-presidentti Ali Abdullah Saleh sai surmansa yrittäessään vielä kerran paluuta valtaan.

Joulukuun alussa Jemenin entinen ja pitkäaikainen presidentti Ali Abdullah Saleh yllätti kahdesti. Ensin hän ilmoitti olevansa valmis kääntämään uuden sivun ja löytämään ratkaisuja lopettaakseen maan monivuotisen ja verisen sodan. Tempaus oli monella tavalla tyypillinen Jemeniä yli 30 vuotta hallinneelle Salehille.

Tässä tapauksessa Salehin avaus oli kädenojennus Saudi-Arabialle, joka on yrittänyt etsiä tietä ulos loppumattomasta Jemenin-interventiostaan. Samalla Saleh käänsi selkänsä liittolaisilleen hutheille – juuri sille ryhmälle, jota Saudi-Arabia pyrkii murskaamaan ja jonka valtaannousua Saleh itse edisti.

Toinen yllätys ei ollut Salehin suunnittelema. Pari päivää myöhemmin Salehin takinkäännöstä raivostuneet huthit onnistuivat tappamaan hänet. Tarkoista olosuhteista ei ole varmuutta, mutta tavalla tai toisella Jemenin nykyhistoriaa ja politiikkaa merkittävästi muokannut henkilö kuoli.

L’état, c’est moi

Salehin poliittinen ura alkoi sotilaana – aivan kuten monella muulla Lähi-idän diktaattorilla. Hän osallistui Pohjois-Jemenin tasavallan luoneeseen vallankaappaukseen vuonna 1962 ja nousi ylöspäin hierarkiassa poliittisen epävakauden aikana. Pohjois-Jemenin presidenttinä toimiminen oli vaarallista puuhaa.  Kaksi ensimmäistä viranhaltijaa ajettiin maanpakoon. Kolmas presidentti murhattiin hyvin epämääräisissä olosuhteissa.  Seuraajansa ehti olla virassa alle vuoden, kun diplomaattisessa salkussa salakuljetettu pommi surmasi hänet.

Kun Saleh nousi valtaan vuonna 1978, hänen valtakaudestaan ei povattu pitkää. Epäotollisista lähtökohdista huolimatta Saleh pysyi seuraavat 12 vuotta Pohjois-Jemenin presidenttinä, ja siitä eteenpäin seuraavat 22 vuotta yhdistyneen Jemenin yksinvaltiaana. Aikalaisistaan Saleh ei koskaan ollut näyttävin tai verenhimoisin, mutta toisin kuin vaikkapa Saddam Hussein tai Muammar Gaddafi, hän selviytyi kriisistä kriisiin.

Saleh kanavoi ulkoista tukea lujittamaan asemaansa, usein vastakkaisilta leireiltä. Tätä edesauttoivat Lähi-idän kylmän sodan suuret jakolinjat. Etelä-Jemenin – Lähi-idän ainoan sosialistisen valtion ja Neuvostoliiton läheisen liittolaisen – vastustaminen toi tukea vahvasti antikommunistiselta Saudi-Arabialta. Tämä ei tosin estänyt Salehia luomasta läheistä suhdetta myös Saudi-Arabian viholliseen, Saddam Husseinin Irakiin. Persianlahden sodan aikana Saleh tuki avoimesti Irakia. Tästä kostona Saudi-Arabia karkotti toistasataatuhatta jemeniläistä vierastyöläistä.

Jemenin yhdistyminen 1990 teki Salehista nimellisesti koko maan presidentin. Yhteiselo oli haurasta ja purkautui lyhyeen vuoden 1994 sisällissotaan, jonka Saleh yllättäen voitti. Sotilaallisesti vahvempi etelä hävisi nopeasti sodan varmistaen pohjoisen ja Salehin otteen ulottamisen koko maahan.

Kuten diktaattorit yleisemminkin, Saleh keskitti päätöksentekovaltaa itselleen. Modernin Jemenin valtarakenteet ovat Salehin luomia. Samalla valtiorakenteet ovat aina olleet heikkoja. Niiden rinnalla on ollut kilpailevia yhteiskunnallisia siteitä kuten uskonto tai heimolaisuus. Valta Jemenissä perustuukin hyvin suurissa määrin epävirallisiin rakenteisiin ja verkostoihin.

Salehin omakin valtakausi rakentui liittoutumiseen heimojohtaja Sheikh Abdullah al-Ahmarin ja kenraali Ali Mohsen al-Ahmarin kanssa (jotka eivät ole sukua keskenään). Liittoumassa yhdistyivät virallinen asema, sotilaallinen valta ja yhteiskunnalliset verkostot. Näiden kolmen henkilön sanotaan sopineen liitosta jo ennen Salehin nousua valtaan. Tässä kolmikannassa Saleh oli selvästi keskiössä ja ajan myötä teki itsestään ohittamattoman hahmon.

Pidä ystäväsi lähellä…

Salehin erittäin tunnettu ja ylikäytetty fraasi on, että Jemenin hallitseminen on kuin tanssisi käärmeitten päiden päällä. Ilmaisu kuvastaa myös hänen suhtautumistaan jemeniläisiin.

Jemenin toistuvat kriisit eivät olleet vain haurauden sivuvaikutus, vaan myös osa Salehin hajota ja hallitse -politiikkaa. Aseelliset kapinat toimivat välineenä sisäisessä valtataistelussa ja ulkoisen tuen lujittamisessa. Terrorismin torjunnassa Saleh oli Yhdysvaltain läheinen liittolainen, mutta ei kovin intohimoinen sellainen. Salehin hallinto käytti jihadisteja oppositiota vastaan, samalla kun hän keräsi rahaa ulkoa jihadistien karkottaminen maasta.

Jemenin pohjoisosan sissiryhmän huthien nousu 2000-luvulla heijastaa Salehin vallankäytön monimuotoisuutta.  Alunperin huthit nousivat  reaktiona ulkoisille vaikutteille perinteisen zaidilaisen uskon vaalijana, mutta ajan myötä heistä tuli aseellinen ja poliittinen voima ja Salehin vallan haastaja. Konflikti syttyi huthien ja keskushallinnon välillä vuonna 2004 ja jatkui lähes taukoamatta arabikevääseen saakka. Saleh käytti jatkuvaa sotaa tapana hallita haastaja-liittolaistaan Ali Mohsenia. Tarkoituksena oli myös vahvistaa hänen oman poikansa asemaa Mohsenin kustannuksella. Huthien jatkuva kapina myös toi tukea Saudi-Arabialta, joka näkee huthit uhkana turvallisuudelleen ja Iranin liittolaisina. Sota oli tässä suhteessa Salehille hyvää bisnestä.

Suurin häviäjä tässä kaikessa oli Jemenin kansa. 2010-luvulle tullessa Jemen oli yksi Lähi-idän köyhimpiä ja alikehittyneimpiä nurkkia. Ongelmia pahentaa nopea väestönkasvu ja kasvava ympäristökatastrofi. Samaan aikaan Saleh ja hänen lähipiirinsä rikastuivat: vuonna 2015 YK:n pakotepaneeli arvioi Salehin nettovarallisuuden olevan 30-62 miljardia dollaria. Summa oli suurempi kuin koko Jemenin 35 miljardin dollarin arvoinen bruttokansantuote samana vuonna.

Vallan verkosto luhistuu

Monella tavalla oli vain ajan kysymys, miten kauan kestäisi ennen kuin Jemenin kriisit paisuvat Salehin tasapainottelukykyä väkevämmäksi. Jo pitkään polttava kysymys pääkaupunki Sana’assa oli: kenestä on Salehin seuraajaksi?  Salehin uskottiin valmistelevan poikansa nousua valtaan –  samalla Salehin liittolaiset valmistautuivat haastamaan tätä suunnitelmaa. Tämä eliittikonflikti sai uusia tasoja, kun Jemeniin levisi arabikevään protestiaalto.  

Laajamittainen kansannousu haastoi vakavasti Salehin vallan, mutta kuten  The Ulkopolitistissa jo tuolloin kirjoitettiin, valtarakenne sirpaloitui, mutta ei hajonnut. Saleh pysyi sinnikäästi vallassa kiinni, kunnes hän haavoittui salamurhayrityksessä ja joutui pakenemaan hoitoon Saudi-Arabiaan. Tämänkin jälkeen hän onnistui pitkittämään presidentinviran luovuttamista yli puoli vuotta. Hänen seuraajansa, entinen varapresidentti Abdrabbuh Mansour Hadi, astui valtaan helmikuussa 2012 päättäen Salehin 34 vuotta jatkuneen valtakauden.

Toisin kuin esimerkiksi Egyptin Hosni Mubarak, Saleh pysyi poliittisesti relevanttina ja vaikutusvaltaisena. Salehin valtakauden päättänyt GCC-sopimus saneli tien ulos väkivaltaistuneesta konfliktista, mutta ei päättänyt hänen poliittista uraansa. Sopimuksessa annetun syytesuojan turvin Saleh jatkoi verkostojen pyörittämistä ja luomaansa valtapeliä, vaikka menettikin virallisen asemansa.

Kansallisen dialogin toivottiin vievän Jemenin kohti Salehin jälkeistä tulevaisuutta. 2012-2014 kestänyt dialogi nosti esille maan kohtaamat ongelmat: suuret yhteiskunnalliset ja taloudelliset haasteet ja poliittisten rakenteiden kyvyttömyyden vastata niihin tasa-arvoisesti. Yleisemmällä tasolla ongelma oli miten luoda ja määritellä perusteet yhteiselle valtiolle ja sen toiminnalle.

Tämä korostui aikaisemmin itsenäisen Etelä-Jemenin kohdalla. Syrjintä Salehin vallan aikana oli synnyttänyt vahvan mutta hajanaisen Hirak-liikkeen, jonka poliittinen ja aseellinen voima rinnastui hutheihin pohjoisessa. Molempien ryhmien vahvuus loi paineita osallistaa heitä maan poliittiseen järjestelmään. Dialogi kompastui useasti juuri kysymykseen etelän asemasta, mutta vielä periaattellisemmalla tasolla se epäonnistui, koska se ei onnistunut luomaan perusteita rauhanomaiselle poliittiselle kanssaelolle. Salehin astuminen syrjään nosti esille uusia poliittisia voimia kuten Hirakin tai huthit, muun aikaisemman eliitin rinnalle. Uudet toimijat eivät tosin muuttaneet eliittivetoisen pelin sääntöjä.

Tässä valtakamppailussa huthit olivat selkeästi vahvistumassa. Syyskuussa 2014 huthit valloittivat suuren osan Sana’asta ja pakottivat tiensä yhteishallitukseen. Tammikuussa 2015 huthit ajoivat pois presidentti Hadin ja kaappasivat lopunkin vallan itselleen. Taustalla vallankaappauksessa oli Saleh, jonka kannattajat tukivat huthien nousua sivusta.  Vallankaappauksen suorana seurauksena Jemen jakautui kahtia, käynnistäen tähän päivään asti jatkuvan sisällissodan huthien ja Salehin joukkojen ja presidentti Hadin ja etelän joukkojen välillä.  

Salehin viimeinen tempaus

Salehin aikana Jemen oli useasti käynyt katastrofin partaalla, mutta viime minuutilla taktikoinnilla on vältetty täystuho. Tässä tapauksessa Saleh arvioi väärin. Tilapäinen liittoutuminen hänen ex-vihollistensa huthien kanssa vaikutti hyvältä lyömään yhteisiä vastustajia, mutta konfliktin pitkittyminen ja kansainvälistyminen pakotti osapuolet lähemmäksi toisiaan. Huthit toivat aseellisen voiman ja tukea Iranilta; Saleh taas pyöritti verkostojaan ja toimi keskeisenä väylänä ulospäin, etenkin Saudi-Arabian suuntaan.

Liittolaisuus oli alusta asti huteralla pohjalla – sen tuhoutumista oli ennustettu jo useasti aikaisemmin. Salehin näkökulmasta hän toimi kuten aina ennenkin: etsi uusia liittolaisia ja tapoja kääntää asetelma edukseen. Tällä kertaa hän kuitenkin epäonnistui kohtalokkaasti. Hän ei ollut enää turvassa vallan huipulla, joten kun hän ilmoitti kääntävänsä selkänsä hutheille ja olevansa valmis neuvottelemaan rauhasta Saudi-Arabian kanssa, huthien kosto oli nopea.

Saleh ei ollut rauhantekijä, mutta hänen poistumisensa vaikeuttaa tietä ulos sodasta. Hän oli keskeinen poliittinen toimija, jota ei voi yksinkertaisesti korvata. Hänen poikansa, ulkovaltojen suosikki, uhoaa jatkavansa isänsä taistelua, mutta hänellä ei ole vastaavaa vaikutusvaltaa tai verkostoa. Huthit hyötyvät lyhyellä tähtäimellä, mutta toisaalta he menettivät merkittävän yhteysväylän ulkomaailmaan. Tämä taas syventää heidän suhteellista eristymistään.

Väkivallan kierre on surkastanut tilan rauhanneuvotteluilta ja ulkovaltojen – etupäässä Saudi-Arabian – rooli on kasvanut siinä määrin, että ratkaisua ei voi enää saavuttaa vain jemeniläisten kesken. Saudi-Arabian ilmasota on merkittävästi lisännyt konfliktin väkivaltaisuutta, ja sen tuoma saarto on synnyttänyt suunnattoman humanitaarisen kriisin.

Jemenin nykyaikainen poliittinen historia, valtarakenne ja -vinoumat ovat osa Salehin perintöä, mutta siitä päällimmäiseksi jää Jemenin tuhonnut sisällissota.