Yhdysvallat ja Israel ovat toistuvasti väläyttäneet aseellisen hyökkäyksen mahdollisuutta Iranin ydinohjelman pysäyttämiseksi. Eristäytynyt Iran on kuitenkin alueellinen suurvalta, jonka vastatoimilla olisi vakavia seurauksia Lähi-idässä. Iranin tavoite on ollut työllistää Yhdysvallat ja sen liittolaiset Lähi-idän muissa kriiseissä, jotta voimavaroja ei kohdennettaisi Iraniin.

USA:n ja Pohjois-Korean välisten neuvotteluiden jälkeen amerikkalaisen turvallisuuspolitiikan keskipisteeseen on palannut jälleen Iran. YK:n viime kuussa pidetyssä yleiskokouksessa Iran oli presidentti Donald Trumpin puheen lisäksi vahvasti esillä myös Israelin puheenvuorossa. Maan pääministeri Benjamin Netanjahu esitti, että Israelilla on todisteita Iranin salaisesta ydinmateriaalivarastosta pääkaupungin Teheranin lähistöstä.

Keväällä presidentti Trump ilmoitti Yhdysvaltojen vetäytyvän edellisen hallinnon neuvottelemasta niin kutsutusta Iranin ydinsopimuksesta. Trump sekä monet hänen läheisimmistä neuvonantajistaan vastustivat sopimusta alusta asti ja sopimuksesta irtautuminen oli yksi viime presidentinvaalien keskeisistä teemoista. Myös puolustusministeri James Mattis kritisoi sopimusta riittämättömäksi ollessaan alueellisena komentajana presidentti Barack Obaman kaudella, mutta siirryttyään puolustusministeriksi Mattis on muuttanut kantaansa. Myös sopimuksen muut osapuolet, eli YK:n turvallisuusneuvosto, EU ja Saksa, ovat ilmoittaneet kunnioittavansa sopimusta.

Ongelmana naapurimaiden romahtaminen

Iran on alueellinen suurvalta, jolla on mittavat luonnonvarat, kuten maailman toiseksi suurimmat maakaasuvarannot. Suurista yhteiskunnallisista ongelmista kummunnut vuoden 1979 islamilainen vallankumous eristi valtion länsimaista, mikä on hidastanut maan taloudellista ja ihmisoikeudellista kehitystä. Lisäksi Iranin pyrkimykset levittää shiiamuslimien vaikutusvaltaa ovat luoneet jännitteitä Saudi-Arabian kanssa. Iranin valtion yhtenä päätavoitteena on suojella vallankumouksensa perintöä, jonka vuoksi sille on ollut tärkeää eristää kulttuurinsa ulkopuolisilta vaikutteilta.

Toisin kuin Pohjois-Korea, Iran ei ole avoimesti kehittänyt ydinaseita, mutta etenkin 2000-luvulla maa on ottanut käyttöön useita kansainvälisten sopimusten vastaisia ydintuotantolaitoksia, joiden epäillään tähtäävän ydinaseiden hankkimiseen. Etenkin Israel on kokenut Iranin ydinohjelman suurena uhkana, ja uhkaukset toisen osapuolen tuhoamisesta ovat vuosien ajan kuuluneet maiden keskinäiseen retoriikkaan. Israel onkin todennäköisesti iskenyt Iranin ydinohjelmaa vastaan muun muassa salamurhilla ja kyberiskuilla.

Ydinohjelman lisäksi Yhdysvaltoja ja sen Lähi-idän alueen liittolaisia on häirinnyt Iranin antama tuki terroristijärjestöiksi luokittelemilleen tahoille sekä ballististen ohjusten kehittäminen. Jälkimmäisten tavoite on hyvin samankaltainen kuin Pohjois-Korean ydin- ja ohjuskokeilla: hankkia niin sanottu kynnysasejärjestelmä, joka hillitsee vastustajan hyökkäysaikeita ja luo taustatukea tuleviin neuvotteluihin.

Riittävän pelotteen luominen ulkopuolisen painostuksen estämiseksi on ollut Iranin sotilaallisen strategian keskiössä jo vuosikymmeniä. Tätä tavoitetta on tukenut aiemmin Yhdysvaltoja tai sen liittolaisia vastustaneet sotilaallisesti merkittävät lähivaltiot, kuten Irak ja Syyria. Ne ovat nostaneet Yhdysvaltojen ja Israelin kynnystä voimakeinojen käyttöön. Sekä Irak että Syyria ovat sittemmin romahtaneet sisäisistä ja ulkoisista syistä, eikä niiden luomaan pelotteeseen voi enää luottaa. Mikäli Israel päättäisi hyökätä esimerkiksi Iranilaisia ydintuotantolaitoksia vastaan, olisi sen hyvin helppo hyödyntää iskussa Irakin ilmatilaa, jolloin maiden välissä ei olisi käytännössä lainkaan puskuria. Iran onkin hakenut uusia kumppaneita muun muassa Venäjästä ja Turkista.

Pelotetta on haettu myös ydinohjelmalla, joka aloitettiin jo 1970-luvulla. Kun maa ei 2000-luvun alussa suostunut Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n tarkastuksiin, YK asetti Iranille raskaita pakotteita, jotka astuivat voimaan vuonna 2006. Yhdysvallat on pitänyt yllä erilaisia pakotteita maalle jo 1980-luvulta lähtien. Pakotteilla on ollut Iranille erittäin suuri taloudellinen ja sotilaallinen vaikutus. Käytännössä maahan ei ole saanut viedä vuoden 2007 jälkeen mitään asemateriaalia tai teknologiaa, jota voisi hyödyntää ydinaseen valmistuksessa. Nämä tekijät ovat jättäneet maan huomattavasti jälkeen alueen yleisestä sotilaallisesta kehityksestä ja pakottaneet suuntaamaan pienenevät taloudelliset resurssit kansallisen asetuotannon käynnistämiseen. Käytännössä kaikki uusi materiaali on kotimaista tuotantoa, joskin apua esimerkiksi ballististen ohjusten tuotantoon on todennäköisesti saatu Pohjois-Koreasta.

Proxy-sotaa ja ballistisia ohjuksia

Global Firepower Index sijoittaa Iranin maailman 13. suurimmaksi sotilasmahdiksi. Kuten aina, näissä laskelmissa ei anneta juurikaan painoarvoa laadulliselle kyvykkyydelle, vaan lukumäärät ratkaisevat. Joka tapauksessa Iran on iso sotilaallinen toimija, jonka suuri väkiluku mahdollistaa myös suuren armeijan. Puolustusbudjetti jää kuitenkin huomattavasti jälkeen sekä Israelista että Saudi-Arabiasta. Suurista kalustomääristä huolimatta lähtökohdat perinteiseen sodankäyntiin ovat hyvin heikot, mutta Iran on pyrkinyt hyödyntämään käytössä olevia voimavarojaan sekä geopoliittista sijaintiaan tehokkaasti.

Yhtenä strategian kulmakivenä on Iranin vallankumouskaarti , jonka erikoisjoukot tukevat Iranin kannalta suotuisien tahojen toimintaa rajojen ulkopuolella. Näihin kuuluvat esimerkiksi Hizbollah Libanonissa, huthikapinalliset Jemenissä, Hamas Gazassa sekä monet puolisotilaalliset shiiaryhmät. Tavoitteena on pitää Yhdysvallat liittolaisineen kiireisinä alueen muissa kriisipesäkkeissä, jolloin voimavaroja ei voida kohdentaa Iranin painostamiseen. Etenkin huthien avustaminen Jemenissä sitoo Saudi-Arabian resursseja ja tukee Iranin tavoitteita.

Tavoite on pitää Yhdysvallat kiireisenä Lähi-idän kriisipesäkkeissä, ettei voimavaroja kohdenneta Iranin painostamiseen. Klikkaa twiitataksesi!

Ballistiset ohjukset ovat elintärkeä osa Iranin puolustusta. Maa on kehittänyt laajan skaalan ballistisia ohjuksia eri käyttötarkoituksiin aina lähirintaman puolustuksesta kauaskantoisiin iskuihin. Suurimpien ohjusten laukaisuetäisyyksien on arvioitu olevan yli 2000 kilometriä varustettuna 650–750 kilogramman taistelukärjillä. Jos Iran veisi ydinohjelmansa loppuun, niin maalla olisi kyky laukaista ydinkärjillä varustettuja ohjuksia Israeliin tai Etelä-Eurooppaan saakka. Lisäksi suuri varasto lyhyemmän kantaman ohjuksia riittäisi aiheuttamaan mittavaa vahinkoa Saudi-Arabialle. On viitteitä, että Hizbollah ja huthikapinalliset olisivat käyttäneet Iranista lähtöisin olevia ballistisia ohjuksia iskuihin Israelissa ja Saudi-Arabiassa. Iran on kiistänyt väitteet, mutta heidän strategiaansa tämä sopisi hyvin.

Geopoliittisesti merkittävin seikka Iranin kannalta on Hormuzinsalmi, jonka lävitse kulkee noin kolmannes maailman öljykaupasta. Salmi on kapeimmalta kohdalta vain 54 kilometriä leveä, joten kauppaliikenteen häiritsemiseksi ei tarvita merkittäviä ponnistuksia. Iran on useaan otteeseen uhannut sulkea kauppaliikenteen alueellaan erimielisyyksien takia. Toistaiseksi Iran ei ole toteuttanut uhkaustaan. Iranin merivoimat muodostaisivat kauppaliikenteelle merkittävän uhan sekä veden pinnalla että pinnan alla. Sen sukellusvenelaivasto koostuu kymmenistä suhteellisen alkeellisista aluksista, mutta Iranille tärkeällä alueella laivaväylät ovat kapeita ja matalia. Pinta-alukset kulkevat siis helposti ennustettavia reittejä, ja sukellusveneet voivat ”maata” merenpohjassa moottorit sammuksissa odottamassa iskua, minkä takia niitä on erittäin vaikeaa havaita millään sensorilla. Lisäksi Iranilla on useita meritorjuntaohjuksia ja torpedoja, jotka voidaan laukaista joko satojen kilometrien päästä maalta tai parveilevista pienveneistä. Edes tehokkaimmat avomerille suunnitellut länsimaiset sota-alukset eivät ole turvassa näiltä perinteisiltä aseilta.

Näköpiirissä ei ole suuria muutoksia

Iran pyrkii siis kaikin keinoin pitämään etenkin Yhdysvaltojen huomion pois itsestään, mutta samalla lisäämään vaikutusvaltaansa Lähi-idässä tukemiensa shiiaryhmittymien avulla. Syyrian ja Jemenin konfliktien jatkuminen palvelevat täysin sen agendaa. Myös Isisin aiheuttama sekasorto etenkin Irakissa helpottaa asekuljetuksia konfliktialueille. Hyökkäävään taktiikkaan sillä ei ole tarvetta, vaan iskut Israelia ja Saudi-Arabiaa vastaan jätetään Hizbollahin kaltaisten järjestöjen varaan. Iranin intresseissä olisi myös säilyttää ydinsopimuksen aikaansaama kauppasuhteiden elpyminen länsimaiden kanssa. Samaan aikaan Trumpin uhkailut kasvattavat konfliktiriskiä entisestään. Iran ei ole Yhdysvaltojen ainoa ongelma Lähi-idässä, joten Pohjois-Korean kanssa nähtyä nopeaa liennytystä ei ole saavutettavissa helposti ennen kuin esimerkiksi Syyrian kriisi laantuu. Myös Israel on viime kuukausina terävöittänyt entisestään suhtautumistaan Irania kohtaan ja ilmoittanut valmiudestaan käyttää myös aseellista voimaa Iranin ydinlaitoksia vastaan.

Irakin sekasorto ja Syyrian sekä Jemenin konfliktit palvelevat Iranin tarkoitusperiä. Klikkaa twiitataksesi!

Mikäli Yhdysvallat päättäisi hyökätä aseellisesti Iraniin joko ennaltaehkäisevästi, Israelin tukena tai vastauksena aggressioon, nähdään todennäköisesti lyhyt ja verinen taisteluvaihe, jonka jälkeen ajaudutaan Irakin tilanteen kaltaiseen kulutussodankäyntiin. Irakin ja Afganistanin jälkeen amerikkalaiset ovat haluttomia sitoutumaan suuriin maaoperaatioihin, joten vastuu niistä jäisi luultavasti suurelta osin liittolaisten, kuten Saudi-Arabian ja Israelin harteille. Iranin ilmapuolustus ei käytännössä luo suurta uhkaa läntisille ilmavoimille, pois lukien Venäjältä hankitut S-300-alueilmatorjuntajärjestelmät, joten Irakia vastaan kahdesti nähty nopea ja massiivinen pommituskampanja toistuisi myös Iranissa. Iranin maasto taas koostuu vuorista, autiomaista ja kosteikoista, jotka luovat hankalat olosuhteet maahyökkäykselle ja mahdollistavat pienten piilossa olevien joukkojen iskut miehittäjää vastaan.

Tämän vuoksi hyökkäyksen alkaessa Iranilla ei olisi mitään menetettävää, ja ainoa vaihtoehto nykyhallinnon säilymiselle olisi tuottaa Persianlahden valtioille ja Israelille mahdollisimman suurta vahinkoa ballistisilla ohjuksilla, jolloin vastapuoli voisi taipua neuvotteluihin suurten siviilitappioiden myötä. Tämän valossa hieman vaillinainenkin ydinasesopimus ja suhteellisen vakaa tilanne alueella alkavat kuulostaa melko hyvältä diililtä.