Jaa

Lukuaika: 20 minuuttia

Özgecan Aslanin surma vuonna 2015 sai naiset pukeutumaan mustiin ympäri Turkkia ja aiheutti protesteja ympäri maata. Kuva: Wikimedia Commons/Kadin Cinayetlerini Durduracagiz

Feministinen liikehdintä on viime vuosien naisten marssien ja #Metoon vuoksi vahvistunut ympäri maailmaa. Egyptissä ja Turkissa naisten asia nousi vahvasti esille viime kesänä, kun molemmissa maissa tapahtui kuohuttavia rikoksia naisia vastaan. Vaikka molemmissa maissa hallinto on rajoittanut kansalaisvapauksia, ovat naisliikkeet raivanneet itselleen uutta tilaa ahtaiden raamien sisällä.

327. Tämän verran naisia oli joutunut henkirikoksen uhriksi Turkissa tänä vuonna marraskuun alkuun mennessä — monet heistä oman läheisensä käsissä.

Murheelliset uutisotsikot naismurhista Turkissa eivät ole uusi tai yllättävä asia, vaan niistä joutuu lukemaan lehdistä lähes viikoittain. Yksi murhista herätti kuitenkin tänä vuonna erityisen laajaa globaalia huomiota: Pinar Gültekin raaka surma. Murha tapahtui samoihin aikoihin, kun Turkki suunnitteli vetäytymistä perheväkivallan ehkäisyyn tarkoitetusta Istanbulin sopimuksesta. Entisen miesystävänsä surmaamaksi joutuneen Gültekin murha synnytti globaalin somehaasteen #ChallengeAcceptin ja mielenosoituksia Turkissa ja muualla maailmalla, myös Suomessa.  Vaikka sometempaus sai kritiikkiä performatiivisuudesta etenkin sen jälkeen, kun länsimaiset naiset käyttivät sitä vahingossa omana voimaantumishaasteenaan sen alkuperän unohtaen, vaikutti maailmanlaajuisella huomiolla olleen vaikutusta.  Turkki on ainakin toistaiseksi lykännyt sopimuksesta irtautumista.

Pinar Gültekin jälkeen naisten surmat ovat kuitenkin jatkuneet, ja senkin jälkeen Turkissa on raportoitu uusia murhia, selviää muun muassa turkkilaisen Kadın Cinayetlerini Durduracağız (suom. Lopetamme naismurhat) -järjestön seurannasta.

Turkkilaiset naiset ovat osoittaneet rohkeutensa protestoida kerta toisensa jälkeen, mutta samalla yhteiskunnan muutos on ollut hidasta. Turkin naisten ongelmat palautuvat moniin pitkäaikaisiin yhteiskunnallisiin ja patriarkaalisiin rakenteisiin, vaikka viime vuosina keskustelu on keskittynyt etenkin Turkin itsevaltaisuudesta syytetyn presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinnon toimiin. Kurdinaisten ongelmat ovat oma lukunsa, koska he joutuvat kohtaamaan usein myös kurdiväestön asemaan liittyviä ongelmia muiden naisia syrjivien rakenteiden lisäksi.

Pinar Gültekin murha sai suuren globaalinkin huomion, mutta Turkissa naisten murhat ovat jatkuneet yhä lähes viikottain.

Egyptissä naiset jakoivat kokemuksiaan häirinnästä sosiaalisessa mediassa

Myös Egyptissä naisten oikeudet nousivat viime kesänä voimakkaasti esille.

3ashen teb2y te2oly la2a” (Suom. “koska sinä vastasit minulle ‘ei’”) lauloi egyptiläinen laulaja-näyttelijä Tameem Youness viimeisimmässä hittibiisissään. Miesten ylpeyden heikkoutta ironisesti kommentoiva laulu iskee kuitenkin naulan kantaan: egyptiläiset naiset ovat kivuliaan tietoisia todellisista riskeistä torjuessaan miesten kosiskeluyritykset. Seurauksena on usein kiusaamista, häirintää ja vainoamista – ja pahimmassa tapauksessa jopa väkivaltaa.

Tämä synkkä todellisuus heijastuu myös luvuissa. YK:n vuonna 2013 tutkimus totesi 99,3 prosentin egyptiläisistä naisista kokeneen seksuaalista häirintää. Tilanne ei ole sittemmin parantunut.

Heinäkuussa 2020 Egyptin sosiaalisessa mediassa purkautui seksuaalirikosten vyyhti. Ilmiö sai alkunsa nimettömistä todistajanlausunnosta, kun kymmenet nuoret naiset todistivat yläluokkaisen ja kuuluisan liikemiehen pojan Ahmed Zakin syyllistyneen useisiin raiskaus- ja seksuaalirikoksiin. Pian eri sosiaalisen median alustat täyttyivät naisten lausunnoista, jotka toisistaan rohkeutta saaneina toivat esiin raiskaustapauksia vuosien takaa. Naisten ulostulojen puskurina toimi instagram-tili, joka todensi ja julkaisi lausuntoja, säilyttäen naisten identiteetit salaisina. Vain muutamassa päivässä julkisuuteen tulleet lausunnot rikkoivat sen virheellisen näkemyksen, että seksuaalinen väkivalta olisi ainoastaan alempien yhteiskuntaluokkien ongelma – ja että korkea yhteiskunnallinen asema suojaisi nuoria naisia joutumasta sen uhriksi. Egyptin julkinen keskustelu kohdistui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan naisiin, naisten asemaan ja turvallisuuteen.

Pian Zaki-tapauksen jälkeen toinen raiskaustapaus nousi parrasvaloihin. Tässä huumauksen ja joukkoraiskauksen uhriksi joutunut nainen ilmiantoi viisi raiskaajaa. Tapauksesta sosiaalisessa mediassa kiertänyt video toimi todisteena miesten henkilöllisyydestä. Valtion toimielinten vaietessa aiheesta, liikkeen viestiä ylläpidettiin täysin sosiaalisen median aktivismin kautta, jossa AssaultPolice –niminen käyttäjätunnus tuotti uutta tietoa tapausten etenemisestä ja kannusti miehiä ja naisia pitämään keskustelua yllä. Pian Egyptin uskonnollinen auktoriteetti sekä useat talk show’t tekivät ulostuloja, joissa ne kannustivat yhteiskuntaa taistelemaan naisten turvallisuuden puolesta. Raiskaajat etsintäkuulutettiin, jotta heidät voitaisiin viedä oikeuden eteen. Sosiaalinen media riemuitsi pienestä, mutta symbolisesti merkittävästä voitostaan.

Ei mennyt kuitenkaan pitkään, kun todistajia ja tapahtuneeseen muuten liittyviä naisia alettiin itse pidättää. Asiasta puhuvia uhkailtiin eri sosiaalisen median alustoilla raiskaajien ja heidän ystäviensä toimesta, ja naisasioita ajaneet käyttäjätunnukset joutuivat poistamaan tilinsä väkivallan pelossa. Näennäisesti valtio oli ottanut tilanteen haltuun; kuitenkin pidätetyiksi päätyivät myös tapauksen uhrit. Pidätetyille on tehty lääkärintarkastuksia, ja heidän puhelimensa ja tietokoneensa on takavarikoitu henkilökohtaisten tietojen läpikäyntiä varten. Tapauksen tutkinta on edelleen käynnissä – vaikka Ahmed Zaki pysyy pidätettynä tutkinnan ajan, kohtaavat useat uhrit nyt syytöksiä “perhearvojen rikkomisesta”.

Taustalla vaikuttaa raiskaajien sosiaalinen asema yhteiskunnassa – tulevathan miehet nimekkäistä perheistä, jotka suhteillaan pyrkivät painostamaan valtion elimiä toimimaan heidän etujensa mukaisesti. 

Naisliikkeet: valtion ikeestä kohti itsenäisiä liikkeitä

Sosiaalisen ja poliittisen tilan luominen naisasianliikkeille ei ole missään yhteiskunnassa itsestäänselvyys. Kuitenkin eri yhteiskunnalliset rakenteet, kuten patriarkaalisuus, tekevät järjestelmän muutokseen vaikuttamisesta usealla tavalla haasteellista.

Historiallisesti valtiot ovat kehittyneet patriarkaalisten sosiaalisten käytäntöjen ympärille. Modernin valtion järjestelmät ovat omaksuneet eurooppalaisen yhtälön auktoriteetista ja dominoivasta maskuliinisuudesta. Järjestelmät ovat miesten kontrolloimia, ja operoivat toteuttaakseen (heteroseksuaalisten) miesten tavoitteita. Vaikka naisten asema on useissa valtioissa parantunut, pääsy päätäntäelimiin yleistynyt ja valtioiden järjestelmät joutuneet ottamaan enemmän vastuuta naisten kohtelusta yhteiskunnassa, ovat naisten läsnäolo ja päätöksentekomahdollisuus edelleen kaukana tasa-arvoisesta monissa maissa. Useat valtiot ovat omaksuneet ‘valtion feminismi’ – järjestelmän.

Niin Egyptin kuin Turkin moderneilla naisliikkeillä on pitkä ja moniulotteinen historia, joka linkittyy myös osaltaan kansallisvaltioiden syntymiseen ja nationalistiseen liikehdintään. Egyptissä naisliikkeet olivat vahva osa irtaantumista brittivallasta, Turkissa ne liittyvät tasavallan perustamiseen vuonna 1923.

Jo kauan ennen Egyptin itsenäistymistä rikkaat naiset käyttivät henkilökohtaisia varojaan perustaakseen sairaaloita, kouluja ja koulutuskeskuksia. Naiset osallistuivat antikolonialistisen liikkeen toimintaan, kampanjoiden samalla naisten oikeuksien puolesta. 1800-luvulla Egyptiä hallinneen Muhammad Alin vallan aikana kasvava kapitalismin ja sekulaarisuuden aalto aiheutti myös aatteellisten liikkeiden versomisen yhteiskunnan kaikilla tasoilla, myös naisten keskuudessa. 

Naiset kohtasivat sortoa Britannian vallan alla valtaapitävien toiseuttaessa ja täten syrjiessä egyptiläisiä muslimeja. Jo ennen kolonisaatiota Britanniassa asetetut naisten asemaa rajoittavat lait vaikuttivat brittien hallintomalliin myös siirtomaissa tehden naisista syrjittyjä sekä egyptiläisyytensä että naiseutensa takia. Pian Egyptin kansalaiset löysi yhtenevän äänen Britannian valtaa vastaan kritisoiden kolonialistien tapaa hyväksikäyttää Egyptiä ja egyptiläisiä vain omia etuja ajaakseen – ja alkuperäisväestöä väheksyen. Koska tunne oli kaikille yhteinen talonpojista yläluokkaisiin, saivat pian alkunsa useat eri kansallisliikkeet.

Keskeisenä osana näitä liikkeitä toimivat naiset. Nationalismi toimi eräänlaisena alustana myös naisasioiden ajamiselle Egyptissä, jossa itse kansalliset ja feministiset aatteet sekoittuivat. Naisasialiikkeen ponnistelut olivat keskeisiä antikolonialistisen liikkeen toiminnassa. Kuitenkin useat miespuoliset nationalistit pian sivuuttivat naisasialiikkeen tavoitteet, ja naisten toiminta sekoittui valtavirtanationalismiin. Egyptin naiset oppivat karvaasti, että naisasialiike voi onnistua vain omana itsenäisenä liikkeenään. Kuitenkin Egyptin naisasialiikkeet ehtivät kerätä itselleen kiitettävän suuren osallistujakunnan, joka toimi aktiivisena osana maanlaajuisen feministisen tietoisuuden luomisessa.

Vuonna 1924 Egyptissä naisten huntupakko purettiin. Samalla naisliikkeiden tavoitteet ja toiminta sulautettiin osaksi kansallisvaltion agendaa. Presidentti Gamal Abdel Nasserin aikakautena (1954-1970) kansalaisjärjestöt siirrettiin kuitenkin valtion vallan alle ja korvattiin ‘valtion feminismillä’. Tässä järjestelmässä feminismi on valtion rajoittamaa ja tuo esille vain kapean näkemyksen naisten oikeuksista, eikä haasta valtioiden totuttuja toimintatapoja.  Vaikka valtion feminismiä voidaan käyttää tapana institutionaalisesti taata naisten osallisuus päätöksenteossa, ei se perinpohjaisesti muuta järjestelmää tasa-arvoisemmaksi. Kuitenkin presidentti Nasserin aikana naiset saivat muun muassa oikeuden äänestää.

2000-luvulla edistysaskeleet kuten National Council for Women (NCW) ovat sysänneet Egyptin naisten asiat osaksi päivittäistä hallintoa ja parantaneet naisten oloja erityisesti yksityis- ja perhe-elämässä. 

Naisasioiden haasteellisuuden jatkuvuus on kuitenkin viestinyt siitä, että toimet ovat olleet pääasiassa kosmeettisia. 2000-luvulla julkisissa tiloissa järjestetyt lakot ja mielenosoitukset, joissa naiset ovat olleet etualalla, kärsivät naisten seksuaalisesta ahdistelusta. Virkavalta oli haluton puuttumaan tapauksiin. Patriarkaalisuuden tiukka ote yhteiskunnasta huolestutti monia ja kannusti vahvempaa järjestäytymistä konservatiivista järjestelmää vastaan. Arabikevään pyyhkäistessä Egyptin yli luotiin järjestelmiä, jotta naisilla olisi turvallisempaa toimia osana mielenosoituksia. Vuosien 2011 ja 2013 vallankumousten jälkeen kansalaisyhteiskunnan tila Egyptissä on kaventunut, ja myös naisasialiikkeet ovat joutuneet jälleen ahtaalle. Valtion feminismiä on käytetty aseena jättää naisten äänet kuulematta.

Egyptiläisiä naisia keskellä katuvilinää Kairossa. Kuva: Annmarie Kiiskinen/The Ulkopolitist.


Kurdifeminismiä, radikaalifeminismiä ja islamilaista feminismiä

Kuten Egyptissä, myös Turkin tasavallan perustamisvaiheessa naisasiakysymys oli vahvasti linkittynyt alkuaikoina tasavaltalaiseen politiikkaan ja nationalismiin. Tutkija Ayşe Durakbaşa (2019) kirjoittaa, että naisten oikeuksiin liittyvät kysymykset linkitetään usein osaksi “uutta ja modernia”, vastapainona “vanhalle ja traditionaaliselle”.  Naisista tehdään näin modernisaation välineitä, mikä ei kuitenkaan tarkoita automaattista tasa-arvoa naisille.

Turkissa naisten oikeuksiin liittyi tasavallan alkuaikoina vahva nationalismia ja modernismia korostava puheenparsi, jolla Turkkia haluttiin erottaa sen osmanihistoriasta ja naapurimaista.  Naisten edistyksellinen asema nostettiin esimerkiksi Turkin modernisaatiosta. 

Turkin tasavallan perustamisvaiheessa naisen asemaan tehtiinkin parannuksia osana Mustafa Kemal Atatürkin yhteiskunnan modernisaatioprojektia. Esimerkiksi moniavioisuus kiellettiin ja naiset saivat äänioikeuden. Samalla myös Turkissa naisten liikehdintä kytkettiin vahvasti osaksi valtion virallista, tasavaltalaista diskurssia. Virallinen Turkin valtion diskurssi korosti tasa-arvoa, mutta piti samalla naisten roolin yhä vielä varsin kapeana. Naiset nähtiin eräänlaisina kansakunnan opastajina ja äitihahmoina, joiden tehtävänä oli tukea kansakunnan kasvua. Vaikka naisen asemassa siis saavutettiin paljon edistystä, oli rooli osittain myös kapea. 

1980-luvulla turkkilaisessa feminismissä koettiinkin uusi, usein feminismin toiseksi aalloksi kutsuttu liikehdintä, jossa feministiset liikkeet tekivät pesäeroa valtioon. Toisen aallon feminismi Turkissa korosti etenkin naisasian yhtenäisyyttä, sukupuolentutkimuksen vakiintumista yliopistossa ja feministisen keskustelun laajentumista. Feministinen liikehdintä irtaantui syvemmin valtiosta ja alkoi kyseenalaistaa valtion tarjoamaa roolia naisille. Liikehdintä kritisoi paitsi valtion patriarkaalisuutta, myös Turkissa vaikuttaneiden vasemmistolaisten liikkeiden ahtaita ja patriarkaalisia naisrooleja. 

Tämän hetken naisasialiikehdintä on moninaistunut, ja erilaiset ryhmittymät tuottavat erilaista käsitystä feminismistä. Naisliikkeitä yhdistävät toisaalta yhteiset teemat, kuten perheväkivallan vastustaminen, mutta samanaikaisesti ne tuottavat erilaisia käsityksiä naiseudesta. Radikaalifeministit, kemalistit, kurdit ja muslimifeministit tuovat esille erilaista naiseutta ja naisena olemisen tapoja. Islamilainen feminismi nousi taas Turkissa erityisesti 1990-luvulla, ja se korosti uskonnonvapautta ja naisten oikeutta käyttää päähuivia julkisissa viroissa ja työpaikoilla, joka oli tuolloin kielletty julkisissa tehtävissä. Tämä aiheutti ristivetoa kemalististen feministien kanssa, joista osa puolusti tätä oikeutta, osa taas vastusti pitäen sitä merkkinä islamisaatiosta. 

Kurdilainen feminismi on taas noussut haastamaan turkkilaista valtavirtafeminismiä ja nostanut esille kurdinaisten poliittiseen ja etniseen syrjintään liittyviä erityiskysymyksiä.  Monet naisjärjestöt ovat siirtyneet myös tukemaan anti-militaristista ja rauhaa kannattavaa ideologiaa, vastapainona valtion vahvalle nationalismille. 

2000-luvulla tuli myös laajemmin näkyväksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien korostaminen osana feminististä liikehdintää. Vuonna 2003 järjestettiin Turkin ensimmäinen pride-kulkue, joita on pidetty tähän päivään saakka. Viime vuosina pride-kulkueen marssia on tosin toistuvasti häiritty ja estetty viranomaisten taholta. Viime vuosina Turkissa on nähty myös transihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavia protesteja, ja transihmisten oikeudet ovat nousseet esille etenkin vasemmiston ja opposition julkaisemissa internet-julkaisuissa.

 

Turkkilainen nainen protestoi ankaralaisessa puistossa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa mustiin pukeutumalla. Kuva: The Ulkopolitist/Sanna Raita-aho

 

Taistelu muuttunut saavutettujen oikeuksien puolustamiseksi

Naisen elämään niin Turkissa kuin Egyptissä vaikuttavat paljon asuinpaikka, yhteiskuntaluokka, koulutus, perhe ja etninen ryhmä. Turkissa naisjärjestöt ovat kuitenkin joistain sävyeroistaan huolimatta pyrkineet myös yhdistymään yhteisten ongelmien edessä. Vuosina 2000-2005 Turkissa hyväksyttiin useita lakimuutoksia, jotka paransivat naisten asemaa esimerkiksi avioliitossa. Muutokset olivat pitkälti naisjärjestöjen työn ansiota, vaikka ne tapahtuivat AKP:n vallan alkuvuosina. Naisten tasa-arvo-ongelmien esilläpito onkin jäänyt lähinnä naisjärjestöjen itsensä hartioille, kun hallinto ei ole tarjonnut siihen tukea etenkään viime vuosina.

Viime vuosina naisten asema Turkissa on noussut esille uutisotsikoissa suhteessa konservatiivisen, islamiin nojaavan valtapuolue AKP:n politiikkaan. Kiistely  Turkin naisten asemasta pelkistyy herkästi debatiksi, jossa konservatiivisen AKP:n katsotaan vievän Turkkia kohti “takapajaisuutta”, josta Atatürkin katsottiin pyrkineen eroon.

Naisen aseman voikin kuvata heikentyneen AKP:n valtakautena. Moni haastattelemani naisaktivisti on kuvannut, että taistelu naisten asemasta on muuttunut jo olemassa olevien oikeuksien puolustamiseksi. Lisäksi kurdinaisten elämään on luonnollisesti vaikuttanut kurdialueen konfliktin puhkeaminen uudelleen vuonna 2015. 

Pelkästään “takapajuisuuteen” ja Turkin “islamisaatioon” keskittyvän debatin ongelma on kuitenkin se, että liian yksinkertaistettuna se jättää piiloon pitkäaikaisia, rakenteissa olevia ongelmia, jotka olivat olemassa jo ennen AKP:n aikakautta. Naisten pitkäaikaisia ongelmia ovat muun muassa alhainen työssäkäynti, koulutuksen ja median seksistiset sisällöt ja etenkin Kaakkois-Turkissa myös alaikäisten tyttöjen avioliitot, vaikka ne ovatkin virallisesti kiellettyjä.

Turkissa naisten työssäkäynti on ymyös hä OECD-maiden vähäisintä naisten koulutustason noususta huolimatta. Asenteet ovat kaksijakoisia. Kuten tutkija Inci Özkan Kerestecioğlu kirjoittaa (teoksessa: Turkki Euroopan rajalla, toim. Anu Leinonen ym, 2007), turkkilaisen yhteiskunnan arvot ja asenteet ajavat naisia kotiäidin rooliin, mutta samanaikaisesti turkkilaisten suhtautuminen naisten kouluttautumiseen tai työssäkäyntiin ei ole erityisen konservatiivista, vaan se hyväksytään. Kerestecioğlun siteeraamassa tutkimuksessa 92,2 prosenttia turkkilaisista “hyväksyi” naisten osallistumisen työelämään. Samalla asiaan liittyi vahvoja ennakkoluuloja: työssäkäyvän naisen uskottiin laiminlyövän rooliaan perheessä ja puolisona. Naisten työllistymistä on lisäksi heikentänyt perhepäivähoitopalveluiden puute. Käytännössä vain varakkaimmilla on varaa maksaa siitä. Tästä syystä johtuen monet naiset ovatkin useita vuosia pois työelämästä lasten saannin jälkeen.

Toinen iso haaste on perheväkivalta, jossa ennen kaikkea poliisin ja muiden viranomaisten asenteet ovat merkittävä ongelma. Yhä Turkissa poliisiväkivaltaan apua hakevat naiset kuulevat poliisiasemalla kehotuksen mennä takaisin kotiin tai kokevat syyllistämistä siitä, että ovat juoneet alkoholia “vieraiden miesten kanssa” tai “provosoineet” aviomiestä omalla käytöksellään väkivaltaan. Myös turkkilainen populaarikulttuuri romantisoi mustasukkaisuutta ja miehisyyttä, jossa mies on vahva ja naisestaan mustasukkainen.

 AKP:n poliitikkojen diskurssi entisestään korostaa naisen roolia pelkkänä äitinä ja vaimona. Pelkoja ovat nostaneet hallinnon naisia alentavat puheet ja yleinen kiinnostuksen puute naisten aseman parantamiseen, paitsi jos se tapahtuu naisen äitiroolia korostavan politiikan kautta. Presidentti Erdogan on pyytänyt naisia tekemään vähintään kolme lasta, kutsunut ehkäisyä “hallinnon vastaiseksi salaliitoksi” ja kritisoinut aborttioikeutta. Vuosien takainen lausahdus myös siitä, miten naiset ja miehet eivät voi erilaisuutensa vuoksi olla koskaan tasa-arvoisia, on myös jäänyt monien mieleen. Kuvaavaa on sekin, että Turkin hallituksessa on vain kaksi naisministeriä, ja maan tasa-arvoministeriö muutettiin AKP:n aikana nais- ja perheministeriöksi.  Pari vuotta sitten suurta kohua herätti lakialoite, jossa raiskauksesta epäilty olisi voinut vapautua syytteistä naimalla uhrinsa. Lakialoite haudattiin, vaikka se on noussut välillä uudelleen keskusteluun tämänkin jälkeen.

Samalla kansalaisjärjestöjen toimintaa ja demokraattista keskustelua on Turkissa kavennettu,  mikä on ajanut myös naisjärjestöt ahtaalle.

Turkissa taistelu on osittain muuttunut saavutettujen oikeuksien puolustamiseksi

Nykypäivän Egyptin naisasioita ajetaan Instagramissa

Myös Egyptissä naisjärjestöjen työ on vaikeutunut. Vuonna 2017 Egyptissä tuli voimaan laki, joka rajoitti kansalaisjärjestöjen toiminnan liki olemattomiin. Ruohonjuuritoimintaa ei enää juuri ole, eikä aktivisteilla ole sosiaalista tai poliittista tilaa toimia. 

Kuitenkin globaali muutos on mahdollistanut uusia aktivismin muotoja sosiaalisen median alustoilla, jonne aktivismi on siirtynyt. AssaultPolice:n lisäksi sadat muut julkisuuden ja yksityiset henkilöt ovat ottaneet asiakseen taistella naisasioiden puolesta Instagramissa ja Facebookissa, pitäen yllä julkista keskustelua ja jakamalla tietoa tapahtumista ja niiden etenemisestä. Nämä yksilöt ovat pitäneet huolen siitä, että raiskaajien nimiä ei unohdeta. Vastuu on kuitenkin jäänyt pääasiassa yksityishenkilöille.

Sosiaalisen median painostus on muun muassa johtanut raiskaajien pidätyksiin sekä Egyptissä että ulkomailla, jonne osa syyllisistä pakeni skandaalin noustessa. AssaultPolice -tili päivittää aktiivisesti tutkinnan etenemisestä, viestii mielenterveysyksiköiden palveluista uhreille ja kampanjoi syyskuussa myös artisti Saad Lemjarredin Kairon konserttia vastaan. Artisti on aiemmin tuomittu usean naisen seksuaalisesta häirinnästä ja raiskausyrityksestä eri maissa. Kampanjan tuloksena Lemjarredin konsertti peruttiin.

Egyptin hallitukselta ja oikeusviranomaisilta toivottiin asemoitumista raiskaustapauksissa niiden mediassa peräänkuuluttamien, tasa-arvoa ajavien puheiden mukaisesti. Useiden pettymykseksi valtion instituutiot hiljenivät. Sen sijaan hallitus otti vahvan roolin sen määrittelyssä, mikä on naisilta hyväksyttävää “perhearvojen” mukaista käytöstä. Vastaavaa määrittelyä ei ole tehty miehille. Tästä johtuen naiset, jopa rikosten uhrit, ovat jatkuvan tarkkailun alaisina. Puhuminen naisasioiden puolesta tuo mukanaan riskejä.

Sama ongelma nähtiin Turkissa. Vaikka Pinar Gültekin murha nosti jälleen kauhistelevia äänenpainoja ja suuria otsikoita, käytännön toimet jäivät pieniksi. Turkin naisjärjestöt ovat syyttäneet vallitsevaa valtapuolue AKP:ta siitä, että puoluetta ei todellisuudessa kiinnosta toimia naisten aseman parantamiseksi. Hallinto ei muun muassa ole enää aikoihin julkaissut ajankohtaista dataa perheväkivaltatapausten määrästä, joten tilastointi on jäänyt kansalaisjärjestöjen työksi. Kuvaavaa on myös se, että samanaikaisesti kun AKP:n ministerit kauhistelivat naismurhia lehdistössä vahvasti hallinnon käskyvallassa oleva poliisi pidätti väkivaltaa vastustavia naisia Istanbulissa pidetyssä protestissa. 

Tämä tiivistää ongelmat: hallitukset molemmissa maissa saattavat kauhistella naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, mutta käytännön toimet jäävät kuitenkin vähäisiksi, ja asenteet säilyvät naisia syyllistävinä.

Nykypäivän Egyptin naisasioita ajetaan Instagramissa.

 

Naiset jatkavat taistelua kaduilla ja sosiaalisessa mediassa

Naisjärjestöt molemmissa maissa ovat jatkaneet taisteluaan ahtaiden raamien sisällä.

Naisjärjestöt ovat Turkissa ottaneet harteilleen paljon sellaista työtä, joka periaatteessa kuuluisi yhteiskunnalle: osa on kiertänyt kouluttamassa Turkin pienissä kaupungeissa ja kylissä poliisia siitä, miten kohdata perheväkivaltaa kohdannut nainen asiallisesti ja kunnioittavasti. Ne myös dokumentoivat naisiin kohdistuvan väkivallan ja murhien määrää, kun hallitus on lopettanut virallisten tilastojen julkaisemisen. 

Turkkilaiset naiset ovat osoittaneet sinnikkyytensä. Huolimatta siitä, että Turkin hallitus on kaventanut voimakkaasti niin median, opposition kuin kansalaisjärjestöjen vapautta, on naistenmarssien koko on kasvanut vuosi vuodelta, ja osallistujamäärät ovat olleet ennätyssuuria. Monet naiset ovat nousseet kaduille puolustamaan näkyvästi oikeuksiaan, oli kyse sitten perheväkivallan vastustamisesta tai oikeudesta pukeutua kuten itse haluavat. Samalla jää nähtäväksi, miten hyvin naisjärjestöt onnistuvat selviämään yhä tiukemmaksi käyvän konservatiivihallinnon alla, jolla ei näytä olevan haluja tehdä todellisia, rakenteellisia muutoksia naisten aseman parantamiseksi. Alkajaisiksi näitä olisivat naisia alistavasta puhetavasta luopuminen, kunnon resurssit perheväkivallan torjuntaan ja viranomaisten koulutus ja myös koululaitoksen parantaminen. Istanbulin sopimuksesta vetäytymistä lykättiin, mutta ei ole poissuljettua, ettei asia voisi taas palata taas agendalle.

Egyptissä vastuu on jäänyt pääasiassa yksityishenkilöille ja yksittäisille aktivisteille, jotka kokevat naisasian itselleen tärkeäksi. Yhä useampi sosiaalisen median alusta jakaa aktiivisesti tietoa sosiaali- ja terveyspalveluista, kuten apua antavista puhelinlinjoista ja muista ilmaispalveluista, joiden puoleen uhrit voivat kääntyä ja jonne silminnäkijät voivat ilmiantaa ahdistelu- tai raiskaustapauksiin syyllistyneitä.

Egyptin uuden feminismin aalto ja sen vaikutukset jäävät nähtäväksi. Viimeaikainen sosiaalisen median liikehdintä on kannustanut herättäviin avauksiin yksityiselämässä. Tilanne on kannustanut monia egyptiläisiä vanhempia ottamaan nuorten ilmiantoja seksuaalisesta väkivallasta vakavasti sen sijaan, että turvautuisivat valtavirtaiseen “Mitä sinulla oli päällä? Kenen seurassa liikuit?” -retoriikkaan, jossa syyllistetään uhria tekijän sijaan.

Tilanteen korjaamiseksi uskonnollisen järjestelmän tulisi selkeyttää näkökantaansa naisten asemasta yhteiskunnassa, ja patriarkaalisuuden tiukka ote yhteiskunnasta ja lakeja toimeenpanevasta virkavallasta tulisi ottaa tarkastelun alle. Egyptiläisen toimittaja Dina Elshinnawin mukaan on surullisinta, että jo ne pienet edistysaskeleet, joita viimeaikaisen tapahtumien valossa on otettu, ovat monelle naiselle tyydyttäviä. Enemmän tulisi tehdä, jotta status quoon saataisiin muutoksen aluilleen sysäävä lovi.

Vaikka Egyptin hallitus on profiloitunut yhteiskunnallisten arvojen asettamisessa erityisesti naisten asianmukaisen käytöksen osalta, naisten kyky luoda sosiaalista ja poliittista tilaa omien oikeuksiensa ajamiselle ja naiseuden esiin tuomiselle on osoittanut sinnikkyyttä ja luovuutta. Askel eteenpäin – tai vähintäänkin oikeudellinen riemuvoitto – olisi raiskaajien oikeudenmukainen tuomio tehdyistä rikoksista. Tällä hetkellä positiivista on jo se, että tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua käydään eri alustoilla. Monet ovat kuitenkin skeptisiä sen vaikutuksesta tulevaan.

Naisasianliikkeiden operoiminen yhteiskunnan eri rakenteiden keskellä on läpi historian ollut haasteellista. Patriarkaalisuus, kuten monet muutkin yhteiskunnalliset järjestelmät, rakentuvat miesjohtoisten järjestelmien päälle. Näiden kokonaisuuksien – ja erityisesti ajatusmallien – muuttaminen on hidasta. Egyptissä ja Turkissa muutoksia ovat hidastaneet koulutuslaitoksen puutteet ja muihin demokraattisiin vapauksiin liittyvät ongelmat.  Samanaikaisesti naisjärjestöt ovat nostaneet ja muuttaneet naisiin kohdistuvia asenteita kovalla työllä.

Koska perinteisessä globaalissa käsityksessä sosiaalisesta järjestelmästä vallanpitäjät ovat edelleen miehiä, voidaan ajatella että kaikki voimaan ja valtaan perustuvat järjestelmät ovat perusideologialtaan vähintäänkin naisia rajoittavia. Näiden käsitysten purkaminen vaatii kokonaisvaltaista muutosta universaalissa tavassa käsittää yhteiskuntia ja voimarakenteita, sekä yhteiskunnallisen järjestelmän kontekstissa taipumuksellemme asettaa pääasiallinen arvo sukupuolelle yksilön kompetenssin sijaan. Keskeistä on, että naisasian aatteet pyrkisivät sisällyttämään vahvemmin ja kokonaisvaltaisemmin näkemyksiä länsimaisen ajatuksen ulkopuolelta, huolimatta siitä, kuinka suuria eroavaisuuksia naiseuden ja naisasioiden prioriteettien välillä ilmenee. Kuten amerikkalainen kirjailija ja feministi Audrey Lorde totesi, “se ei ole meidän eromme, jotka meidät erottaa – vaan hiljaisuus”.

 

Jaa