Ulko- ja turvallisuuspolitiikka ei ollut eduskuntavaalien tuloksessa ratkaisevassa asemassa. Vaalikeväänä kuulluista uusista ulko- ja turvallisuuspoliittisia avauksista huolimatta uuden eduskunnan työ ulkopolitiikan saralla jatkunee konsensushakuisena. Vaikka puolueiden ohjelmista löytyy ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä painotuseroja, ei valtavirrasta poikkeamista ole odotettavissa.

Tänä keväänä käydyissä eduskuntavaaleissa valittiin uusi eduskunta vaalikaudelle 2023–2027. Vaaleissa eniten ääniä keräsi kokoomus saaden 48 paikkaa. Lisäksi vaalikamppailun kärkisijoilla paikkamääräänsä edellisistä vaaleista kasvattivat perussuomalaiset saaden 46 paikkaa ja sosialidemokraatit (SDP) saaden 43 paikkaa.

Ulkopolitiikan teemoilla ei vaaleja voitettu. Ulkopoliittiset kysymykset ovatkin toistuvasti jääneet eduskuntavaaleissa taka-alalle. Näissä vaaleissa ulko- ja turvallisuuspoliittisista teemoista jonkin verran palstatilaa saivat kuitenkin Nato ja hävittäjät. Menneistä kriittisistä äänenpainoistaan huolimatta jokainen suuri puolue korosti myönteistä Nato-kantaansa. Vaalien suurin painopiste oli kuitenkin totuttuun tapaan sisäpolitiikassa ja taloudenpidossa.

Sopusointu ulkopolitiikassa

Vaalikevään ajan kannatusmittauksissa kärkikolmikkona paistattelivat kokoomus, SDP ja perussuomalaiset. Puolueiden vaalikampanjoinnissa keskityttiin perinteisiin eduskuntavaaliteemoihin. Taloudenhoito, valtionvelka, sosiaali- ja terveydenhuolto sekä koulutus nousivat tämän vuoden eduskuntavaaleissa debatoinnin ykkösaiheiksi.

Kaikki kolme gallupeissa paistatellutta kärkipuoluetta lähtivät vaalikevääseen hyvin yhtenäisillä ulkopoliittisilla linjauksilla. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan painopiste oli Nato-jäsenyydessä ja Ukrainan tukemisessa. EU-politiikka jäi muutamia yksittäisiä nostoja lukuun ottamatta vaaleissa sivuun. Ulko- ja turvallisuuspoliittiset linjaukset olivatkin korostuneen konsensushakuisia puolueiden välillä.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisella konsensuksella on Suomessa pitkälle historiaan menevät juuret. Ulkopoliittisen yhteisymmärryksen sanotaan syntyneen talvisodan seurauksena ja kulminoituneen täyteen huippuunsa Paasikiven–Kekkosen linjassa. Konsensusajattelu esti ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelemisen julkisesti, ja soraäänet painettiin alas. Ulkopoliittisen sananvallan keskittyminen vain harvoille teki siitä eliittivetoisesti johdetun.

Viime aikoina uudelleen pinnalle nousseessa konsensusajattelussa on edelleen nähtävissä jäänteitä eliittijohtoisuudesta. Vaalikevään aikana ilmenikin muutamaan otteeseen ulko- ja turvallisuuspolitiikan aihealueita koskevia kohuja ulkopoliittisten asiantuntijoiden ja puolueiden vaaliohjelmien ulkopuolelta. Kaikissa tapauksissa avaukset saivat täystyrmäyksen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vakiintuneilta tahoilta.

Viime aikoina uudelleen pinnalle nousseessa konsensusajattelussa on edelleen nähtävissä jäänteitä eliittijohtoisuudesta. Klikkaa twiitataksesi!

Vaalikevään ulko- ja turvallisuuspolitiikan nostot 

Tammikuussa pääministeri Sanna Marinin ehdottama uusi valtioneuvoston kansliaan perustettava turvallisuuspolitiikan neuvonantajan virka sai risuja monelta valtiovallan ulko- ja turvallisuuspoliittista valtaa pitävältä taholta. Aihetta ei kuitenkaan enää nostettu vaalien viimeisillä viikoilla pinnalle. Turvallisuuspolitiikan reviirijakoa sohaissutta ehdotusta ei luultavasti vaalien alla ollut kannattavaa pitää esillä.

Seuraava ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvä teema nousi ehdokkaiden ulkopuolelta. Vähän vajaa kuukausi ennen vaaleja valtiovarainministeriö julkaisi leikkauslistan julkisen talouden vahvistamiseksi. Vaikka keskeiset leikkaus- ja kiristyskohteet löytyivät sosiaaliturvasta ja ansiotuloverosta, sisälsi lista myös puolustusvoimien toimintamenojen ja puolustusmateriaalihankintojen indeksikorotusten pienentämistä ja kehitysyhteistyömäärärahojen alentamista. Turvallisuuspolitiikkaa koskevat leikkauskohteet eivät nousseet laajasti esiin mediassa, eikä leikkauslistasta puhuttu ulko- ja turvallisuuspolitiikan teemojen alla. Puolustusvoimien säästöt ovat ennenkin olleet tapetilla, mutta nyt turvallisuusympäristön kiristynyt tilanne säästi armeijan leikkauspuheilta. Puolueet kannattivatkin leikkauslistan kohteista pääasiassa niitä, joita itse olivat jo ennalta esittäneet.

Turvallisuuspolitiikkaa koskevat leikkauskohteet eivät nousseet laajasti esiin mediassa, eikä leikkauslistasta puhuttu ulko- ja turvallisuuspolitiikan teemojen alla. Klikkaa twiitataksesi!

Merkittävin vaaleissa pinnalla ollut ulko- ja turvallisuuspoliittinen kohu liittyi Marinin Kiovassa antamaan kommenttiin käytöstä poistettavien Hornetien luovuttamista koskevasta keskustelusta Suomessa. Vaikka ulostulossa ei ollut perustuslain kannalta ongelmaa, nostettiin aihe esiin vaalipaneeleissa ja se kirvoitti puheenjohtajat tuomitsemaan keskustelunaloitteen. Hornet-kohusta muodostui vaalien eniten tunteita herättävä ulko- ja turvallisuuspoliittinen aihe.

Eniten ääniä saaneiden puolueiden vaaliohjelmat 

Vaikka vaaleissa ei juurikaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan teemoista keskusteltu, puolueet olivat kirjanneet näitä koskevia aiheita omiin ohjelmiinsa. Puolueiden julkaisemat ohjelmat antavatkin osviittaa seuraavan neljän vuoden aikana toteutettavasta politiikasta ja arvovalinnoista.

Kokoomuksen vaaliohjelmassa puhutaan turvallisuuden ja kaupallisten etujen toteutumisen puolesta. Ohjelmassa tunnustetaan kasvaneet suurvaltakilpailut ja konfliktit. Samalla ohjelmassa tuodaan esiin kansainvälisen diplomatian merkitys. Merkittävin ulkopoliittinen painotus vaaliohjelmassa koskee Suomen aktiivista roolia Naton jäsenmaana. Ohjelmassa ei myöskään anneta rajoituksia Naton toimintaan osallistumiselle, ja se jatkaa kokoomuksen jo vuosikymmenten ajan esillä pitämää maanpuolustusta korostavaa linjaa.

Vuodesta 2006 lähtien kokoomus on linjannut puolueen kannattavan Suomen Nato-jäsenyyttä. Venäjän suurhyökkäyksen seurauksena suomalaisten enemmistön kääntyminen kannattamaan Natoa näkyikin kokoomuksen gallup-nousuissa. Näin kokoomukseen mielletty turvallisuuspoliittinen kaukonäköisyys toi puolueelle vaaleissa uskottavuutta. Toisaalta vaalit kehystettiin ensisijaisesti talousvaaleiksi, minkä johdosta Nato-keskustelu jäi vaaleissa muiden teemojen alle.

SDP:n vaaliohjelmassa puolestaan puhutaan monenkeskisen ja sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen tukevan hyvinvoinnin ja rauhan edistämistä. Ohjelmassa mainitaan Suomen aktiivinen rooli Natossa ja painotetaan kansainvälisten sopimusten noudattamista. Ohjelma eroaa kokoomuksen ja perussuomalaisten ohjelmista korostamalla rauhaa ja sen merkitystä. SDP:n ohjelma jatkaa puolueen historiallista linjaa rauhanpolitiikan saralla.

Muista puolueista poiketen perussuomalaiset ei tehnyt omaa eduskuntavaaliohjelmaa. Sen sijaan puolue julkaisi politiikan eri sektoreista erillisiä ohjelmia. Perussuomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ohjelmassa painotetaan kansallisen edun turvaamista ja Nato-jäsenyyden merkitystä. Kokoomuksesta ja SDP:stä erottuen perussuomalaisten ulkopolitiikassa huomattavaa painoarvoa saa EU-kriittisyys. Ohjelmassa Nato-jäsenyyden kerrotaan poistavan turvallisuuspoliittiset syyt Euroopan unioniin kuulumiselle.

Vaaleissa kolmen eniten ääniä saaneen puolueen ohjelmista on löydettävissä yhtenäiset askelmerkit: Nato-jäsenyys nähdään hyväksi Suomen turvallisuudelle. Vielä viime vaalikauden alkupuoliskolla Natoa kyseenalaistaneet puolueet jättivät nyt Nato-kritiikin taakseen. Vain perussuomalaiset näkee Nato-jäsenyyden poistavan keskeisen syyn kuulua EU:seen. Vastaavaa näkemystä ei kokoomuksen ja SDP:n ohjelmista löydy. Painotuseroista ja eriävästä EU-politiikasta huolimatta mitään uutta ja yllättävää ei ohjelmissa esiinny.

Turvallisuuspolitiikan asiantuntijoiden nousu eduskuntaan

Uusi ulko- ja turvallisuuspoliittisen ympäristön muutos näkyy myös vaaleissa läpipäässeissä ehdokkaissa. Vastavalitun eduskunnan Nato-jäsenyyden kannatus paalutettiin, kun enemmistö Nato-jäsenyyttä vastustaneista kansanedustajista putosi vaaleissa pois eduskunnasta. Vaikka Nato-vastaisuuden ja eduskunnasta poisputoamisen välillä ei olisikaan merkitsevää yhteyttä, kriittisten äänten vähentymisen johdosta uudella eduskunnalla on yhteneväisemmät näkemykset puolustusliiton merkityksestä Suomelle. 

Nato-kriitikoiden sijaan toisenlaista ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa edustavat ehdokkaat näyttelivät näkyvää roolia vaaleissa, kun sotilaat ja turvallisuuspolitiikan ammattilaiset saivat suosiota vaalien julkkisehdokkaina. Mukana eduskuntaan nousseissa oli Pääesikunnan entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri, entinen Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg ja kyberturvallisuuden työelämäprofessori ja sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll.

Turvallisuuspolitiikan kommentaattorit tulivat kaikki valituksi vaalien eniten ääniä saaneen kokoomuksen riveihin. Entisten sotilaiden näkyminen vain yhden puolueen riveissä ajaa Puolustusvoimat hankalaan asemaan, kun se pyrkii puolustamaan “maanpuolustus kuuluu kaikille” -sloganiaan. Tämä nimittäin saattaa entisestään kaventaa sitä joukkoa, kenelle ulko- ja turvallisuuspolitiikan äänialan mielletään kuuluvan. Seuraavia eduskuntavaaleja silmällä pitäen onkin mielenkiintoista seurata, kuinka muut puolueet ottavat niin sanotun “kovan turvallisuuspolitiikan” tilaa itselleen.

Entisten sotilaiden näkyminen vain yhden puolueen riveissä ajaa Puolustusvoimat hankalaan asemaan, kun se pyrkii puolustamaan “maanpuolustus kuuluu kaikille” -sloganiaan. Klikkaa twiitataksesi!

Turvallisuuspoliittisten asiantuntijoiden esiinnousu ja menestys kuvastavatkin aikaa, jona vaalit käytiin. Kansainvälisen turvallisuusympäristön muutos loi tarvetta turvallisuuspoliittisen osaamisen korostamiselle. Samoin turvallisuuspolitiikassa kunnostautuneiden ehdokkaiden nousu vaaleissa viestii perinteisten turvallisuusarvojen nousua pintaan. Kääntäen tämä on johtanut niin sanottujen uusien turvallisuusuhkien, kuten ilmastonmuutoksen ja luontokadon, painumiseen taka-alalle äänestyspäätöstä tehtäessä. Tästä kielivät punavihreiden puolueiden karvaat vaalitappiot.

Uuden eduskunnan ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Vaikka ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluvat eduskunnassa käsiteltäviin aiheisiin, ulkopoliittinen konsensus ja presidentin vahva asema eivät kannusta puolueita väittelemään vaaleissa kyseisistä teemoista. Tämän myötä puolueiden eroavaisuudet ulko- ja turvallisuuspolitiikan aiheista voivat jäädä äänestäjältä huomaamatta. Toisaalta ulko- ja turvallisuuspolitiikka ovat eduskuntavaaleissa sellaisia teemoja, jotka eivät samalla tavalla kiinnosta äänestäjiä kuin esimerkiksi suoraan toimeentuloon vaikuttavat vaaliteemat. Vaaleissa sivuutetut puolueiden linjaerot saattavat kuitenkin nousta pintaan, kun vastavalittu eduskunta on aloittanut työnsä.

Yhteisen sävelen rakoilut voivat uudella eduskunnalla liittyä Nato-jäsenyyden tuomiin painotuksiin. Eriävät näkökulmat ovat kuitenkin sorvattavissa yhteen hallitusyhteistyön tai Suomen etujen nimissä. Hallitustyöskentelyssä puolueet muodostavat linjan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikalle seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Vaikka vaalien jälkeen alkavien hallitustunnusteluiden odotetaan olevan hankalat, eivät keskeiset kiistakohdat luultavasti löydy ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Vaalitulos ei muuta Suomen suhtautumista Nato-jäsenyyteen tai Ukrainalle annettavaan tukeen.

Uudessa eduskunnassa jatkunee ulko- ja turvallisuuspoliittinen konsensus. Suomen linja ei vaalituloksen perusteella tule suurella mittakaavalla muuttumaan, eivätkä eduskuntapuolueet todennäköisesti tule juurikaan poikkeamaan valtavirran ulko- ja turvallisuuspoliittisesta konsensuksesta. Yksittäiset linjaerimielisyydet ovat myös aina tapauskohtaisesti neuvoteltavissa. Näkyvissä oleva suunta kuitenkin on, että vain tietyille tahoille annetaan entistä enemmän valtaa määrittää ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjoja.

Kirjoittaja: Eetu Kukila 

Editointi: Ronni Läpinen, Hannu Salomaa

Kielenhuolto: Ida Andersson