Voiko hyökkäys olla puolustuksellinen? Tätä pohditaan nyt Japanissa, jossa Ukrainan sota, Pohjois-Korean toistuvat ohjuskokeet sekä näkemys Kiinan kasvavasta uhkasta ravistelevat jälleen virallisesti pasifismiin sitoutuneen maan turvallisuuspolitiikkaa. 

Vanhan sanonnan mukaan hyökkäys on paras puolustus. Näin ilmeisesti ajatellaan myös virallisesti rauhan suojeluun sitoutuneen Japanin valtaapitävän liberaalidemokraattisen puolueen (jimintou) riveissä. Kirsikkapuiden kukkiessa puolueen kansallista turvallisuutta pohtiva työryhmä ehdotti, että Japanin tulisi luoda kyky suorittaa ennakoiva isku vihollisen tukikohtaan. 

Ehdotus on uusin askel Japanin pitkässä marssissa pois sen perustuslain yhdeksännessä artiklassa luodusta vaatimuksesta, ettei maa koskaan käytä sotaa ulkopolitiikkansa välineenä. Vaikka perustuslakia ei itsessään ole muutettu – valtaapitävän LDP:n mielihaluista huolimatta – ovat Tokiossa päättäjät erityisesti kylmän sodan päättymisen jälkeisinä vuosikymmeninä nakertaneet maan sitoutumista lain henkeen.

Uusimpien askeleiden taustalla ovat aiemminkin päteneet syyt Japanin turvallisuuspolitiikan vahvistamiselle: Kiinan nouseva valta, Pohjois-Korean toistuvat ohjuskokeet sekä uusimpana Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Nyt keskustelua käydään samaan aikaan kun Japanissa päivitetään puolustus- ja turvallisuuspoliittisia strategioita.  

Perustuslain uudelleentulkitseminen on Japanissa jo kansanperinne

Japanin turvallisuuspolitiikka toisen maailmansodan jälkeen on rakentunut ajatukselle Japanista puhtaasti oman maan puolustukseen keskittyvänä valtiona – yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa. Asetelman taustalla on Yhdysvaltojen voittajavaltiona Japanille kirjoittama perustuslaki, jonka yhdeksännessä artiklassa Japanilta kielletään sodankäynnin ohella periaatteessa myös kokonaisuudessaan maa-, meri- tai ilmavoimien olemassaolo. Käytännössä varsinkin tätä osuutta artiklasta on kuitenkin katsottu pitkälti läpi sormien: Japanin itsepuolustusvoimat lukeutuvat maailman teknisesti edistyneimpien asevoimien joukkoon, ja maa käyttää yhdeksänneksi eniten rahaa maailmassa asevoimiinsa.

Japanin perustuslain luova tulkinta onkin lähes yhtä vanha kansanperinne kuin itse perustuslaki. Lain voimaantulosta vuonna 1947 kului vain seitsemän vuotta, kunnes maan hallitus tulkitsi itsepuolustusvoimien olemassaolon olevan lailliseksi. Sittemmin itsepuolustukseksi on laskettu myös rauhanturvaaminen (1992), Yhdysvaltojen tukeminen Afganistanin sodassa (2001), Irakiin lähetetty, maan sodanjälkeiseen uudelleenrakentamiseen keskittyvä sotilasjoukko (2004) sekä mahdollisuus – Yhdysvaltojen joutuessa hyökkäyksen kohteeksi – auttaa liittolaistaan sotilaallisesti (2015). Jokaisessa operaatiossa perustuslain henki näkyy kuitenkin japanilaissotilaisiin kohdistuvissa rajoitteissa: sotilaat toimivat vain tukitehtävissä ilman taisteluroolia, ja viimeisimpänä luotu mahdollisuus avunantoonkin voi toteutua vain silloin, jos hyökkäyksen tulkitaan vaikuttavan vakavasti myös Japanin turvallisuuteen. 

Japanin perustuslain luova tulkinta onkin lähes yhtä vanha kansanperinne kuin itse perustuslaki.

Klikkaa twiitataksesi.

Ei ole sattumaa, että nämä edistysaskeleet on kaikki otettu  kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tänä aikana Pohjois-Korean ydinaseohjelma sekä Kiinan alati kasvava sotilaallinen mahti – sekä maiden välinen aluekiista Senkakun (kiinaksi Diayoun) saarten omistuksesta – ovat murentaneet Japanin turvallisuudentunnetta. Samana aikana vallan kahvaan tarttuneet liberaalidemokraattisen puolueen pääministerit, kuten Koizumi Junichiro ja Abe Shinzo, ovat nähneet Japanin turvallisuuspoliittisen roolin vahvistamisen tärkeänä askeleena, jotta Japani voi karistaa toisen maailmansodan jälkeisen pasifistisen ja Yhdysvalloista turvallisuuspoliittisesti vahvasti riippuvaisen politiikan perinnön jaloistaan. 

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on tässä mielessä uusin  muutosvauhtia lisäävä tekijänä. Vaikka Japanin turvallisuuspoliittisen muutoksen jonkinlaisena päätösetappina voidaan pitää perustuslain uudistusta, ei matka sinne ole suoraviivainen tai muutosta ajavan liberaalidemokraattisen puolueen näkökulmasta helppo. Uudistus on edelleen poliittisesti vaikea saavuttaa, sillä se vaatii parlamentin kahden kolmasosan enemmistön ohella myös voiton kansanäänestyksessä. Tämän vuoksi turvallisuuspoliittinen muutos Japanissa tapahtuu lähinnä tulkinnoissa perustuslain raamien sisällä.

Japani rinta rinnan länsimaiden kanssa

Venäjän hyökätessä Ukrainaan Japani on tehnyt hyvin selväksi, että se seisoo vankasti samassa rintamassa länsimaiden kanssa. Japani on asettanut henkilöpakotteita venäläispäättäjiä kohtaan sekä jäädyttänyt venäläispankkien varoja ja rajoittanut esimerkiksi puolijohteiden vientiä maahan. Tokio on myös toimittanut Ukrainaan luotiliivejä, kypäriä, lennokkeja, telttoja, talvivaatteita ja ruokaa, sekä toivottanut huhtikuun alkuun mennessä noin 600 ukrainalaispakolaista tervetulleiksi maahan. Toimilla on myös laaja kansan tuki: peräti 70 prosenttia vastaajista sanomalehti Mainichin kyselyssä kertoi toivovansa tiukempia Venäjään kohdistuvia pakotteita, ja yli puolet suhtautui myönteisesti hallituksen linjaan sodan suhteen.  

Japanin tiukan vastauksen taustalla on epäilemättä Venäjän hyökkäyksen synnyttämä aito järkytys sekä viha. Japania ei hetkauttanut edes Venäjän päätös lopettaa kahdenväliset neuvottelut toisen maailmansodan päättävän rauhansopimuksen saavuttamiseksi. Neuvotteluyhteyden säilyttäminen on ollut yksi tärkeimmistä syistä, miksi Japani on aiemmin kohdistanut vaimeampaa kritiikkiä Venäjää kohtaan eikä ole ollut yhtä innokas asettamaan pakotteita maata kohtaan. Japanille sopimus itsessään olisi toivottava, mutta sille ehdottomasti tärkeämpää on neuvottelujen ohella käytävä keskustelu neljästä Kuriilien saariketjun saaresta, jotka Neuvostoliitto valloitti Japanilta toisen maailmansodan päättyessä.

Tokiossa erityisesti Shinzo Aben pääministerikaudella toivottiin, että pitkään ja hartaasti neuvottelemalla voitaisiin saavuttaa jonkinlainen ratkaisu kiistaan, jossa Japani parhaassa tapauksessa saisi Venäjän palauttamaan ainakin pari saarta. Pääministeri Kishida Fumio tuli ilmiselvästi siihen lopputulokseen, että jo vuosia tuloksettomasti paikallaan polkeneiden neuvottelujen loppuminen ei paljon vaakakupissa paina, jos vaihtoehtona on hiljaa pysyminen neuvottelukumppanin hyökätessä naapurimaahansa. 

Tokion reaktio Ukrainan sotaan heijastelee laajempaa huolta maan omasta turvallisuustilanteesta.

Klikkaa twiitataksesi.

Japanille Ukrainan kriisi on myös hyökkäys kansainvälistä järjestystä ja lakia vastaan, mikä vaikuttaa sitä kautta Japaninkin turvallisuuteen. Tällä tavalla Tokion reaktio sotaan heijastelee laajempaa huolta maan omasta turvallisuustilanteesta: Jos Japani ei suhtaudu tiukasti Venäjän hyökkäykseen sen naapurimaata vastaan, voisi se Tokion näkökulmasta pahimmillaan rohkaista Kiinaa esimerkiksi valloittamaan Senkakun saaret – tai Taiwanin. 

Ukrainan sodan mahdolliset heijastumat Kiinan mahdolliseen yritykseen vallata Taiwan ovat olleet esillä useissa medioissa kevään aikana. Myös Japanissa tilannetta seurataan todennäköisesti tiiviisti: maa nosti viime vuonna julkaistussa puolustusselonteossaan Taiwanin ja sen turvallisuustilanteen – jota on selonteon mukaan seurattava “tarkemmin kuin koskaan ennen” – yhdeksi keskeiseksi tekijäksi myös sen oman turvallisuuden kannalta. Japanin pelkona on, että Kiinan vallattua Taiwanin se pystyisi muun muassa uhkaamaan saaren itäpuolelta kulkevia ja Japanin kannalta elintärkeitä meriväyliä, joita pitkin 40 prosenttia Japanin ulkomaankaupasta kulkee. Vaikka Ukrainan ja Taiwanin tilanteet eivät olekaan suoraan verrannollisia, ollaan Japanissa varmasti huolissaan siitä mahdollisuudesta, että Venäjän hyökkäys rohkaisisi myös Kiinaa tekemään jotain samankaltaista Taiwanin suhteen.

Japanin vahva linja Ukrainan sotaan nähden on tullut myös ilmi sen diplomatiassa, jossa se on pyrkinyt suostuttelemaan muita Aasian ja Tyynenmeren maita liittymään yhteiseen rintamaan Venäjää vastaan painottamalla, kuinka tärkeää hyökkäyksen tuomitseminen on kansainvälisen ja myös Aasian järjestyksen kannalta. Tokiossa myös toivotaan, että kun kerran Japani on ollut tiiviisti mukana tukemassa lännen toimia Venäjää vastaan, tukisivat länsimaat vastavuoroisesti Japania, jos sen läntinen naapuri päättäisi lähteä sotaretkelle.

Hyökkäys toisen tukikohtaan, mutta vain puolustusmielessä

Kaikki tämä vaikuttaa nyt myös osaltaan maassa käytävään keskusteluun siitä, miten Japanin tulisi kehittää omaa puolustuskykyään. Tässä yhteydessä on nostettu esiin ajatus kyvystä hyökätä vihollisen tukikohtaan. 

Nykyisen keskustelun taustalla on erityisesti vuonna 2020 alkanut keskustelu, jolloin Aben hallinto peruutti suunnitelmat uusien, maalle sijoittuvien ohjuspuolustuspatterien rakentamisesta. Tällöin kyky hyökätä vihollisen tukikohtaan nostettiin esiin vaihtoehtona kalliille Aegis-ohjuspuolustusjärjestelmille. Tiivistetysti kyky perustuisi ohjusjärjestelmään, jonka avulla Japani pystyisi iskemään vihollistukikohtaan ennen kuin vihollinen ehtii ampua omat ohjuksensa Japaniin. 

Koska Japanin sotilaallisten voimavarojen kehittämisen tulee perustuslaillisista syistä olla aina luonteeltaan puolustuksellista, liittyy myös siihen tiettyjä rajoitteita. Ensiksi puolustuksellisten ohjusten tarkoituksena ei olisi täysin tuhota vihollista, vaan toimia ensisijaisesti pelotteena ja toissijaisesti tuhota niin monta vihollisten ohjusta kuin mahdollista ennen kuin ne iskevät Japaniin. Olemassa oleva ohjuspuolustusjärjestelmä ampuisi jäljelle jääneet ohjukset alas ilmasta, ja näin Japani olisi (ajatuksen mukaan) turvattu. Ehdotuksen uusimmassa versiossa Japanin puolustusohjuksilla voitaisiin ampua myös vihollisen komentopisteitä.

Ohjusten tarkoituksena ei olisi täysin tuhota vihollista, vaan toimia ensisijaisesti pelotteena.

Klikkaa twiitataksesi.

Lähtökohtaisestikin ajatus herättää kysymyksiä siitä, kuinka Japanin päättäjät voisivat täysin vedenpitävästi ennustaa tulevan vihollishyökkäyksen, jotta ajatus ennakoivasta ohjusiskusta olisi perustuslain mukaisesti puolustuksellinen. Ei olekaan ihme, että liberaalidemokraattisen puolueen asiaa pohtinut työryhmä päätti aiemmin huhtikuussa uudelleenbrändätä kyvykkyyden ”hyökkäyksestä vihollisen tukikohtaan” muotoon ”vastaiskukyvykkyys”.

Ajatus on jakanut kansan mielipiteitä. Yomiuri-sanomalehden mielipidekyselyssä tasan 46 prosenttia japanilaisista kannatti ja 46 prosenttia vastusti ajatusta kyvykkyyden rakentamisesta. Tuloksissa on nähtävissä muutosta alkuvuodesta: vaikka kyselyt eivät ole suoraan verrannollisia, talouslehti Nikkein tekemässä kyselyssä 55 prosenttia vastusti ja 37 prosenttia kannatti kyvykkyyden luomista.

Mielipidekyselyiden ulkopuolellakin aiheen saama vastaanotto on ollut jossain ristiriitaista. Mainichi -lehti kysyi pääkirjoituksessaan, mikä tosiasiassa erottaa vastaiskukyvykkyyden kansainvälisen lainsäädännönkin kieltämästä ennakoivasta iskusta. Oppositiopuolueista perustuslaillisten demokraattien (rikken minshutou) johtaja Ogawa Junya näki ehdotuksen kyvykkyyksistä sekä puolustusbudjetin paisuttamisesta provosoivan Japanin naapurimaita ja vaarantaen siten myös kansalaisten turvallisuuden. Muista puolueista oikeistolainen ja Osakassa päämajaansa pitävä Ishin no Kai puolestaan hyväksyi kyvykkyyden luomisen, jos sillä voitaisiin estää vihollisen ohjusisku. Kommunistinen puolue – jolla on oppositiopuolueista neljänneksi eniten edustajia maan parlamentissa – jyrähti, että ajatus kyvykkyyksien kehittämisestä on yksiselitteisesti väärin, sillä se kiihdyttäisi asevarustelua ja samalla kasvattaisi ennaltaehkäisevän hyökkäyksen mahdollisuutta. 

Opposition näkemyksistä huolimatta hallituskoalition ylivoimainen enemmistöasema Japanin parlamentin ylä- ja alahuoneissa tarkoittaa, että Kishidan hallitus pystyy halutessaan ajamaan läpi tarvittavat lait (vasta)hyökkäyskyvykkyyden luomiseksi. Ja vaikka asian edistäminen jossain kohdin kompastuisikin tulkinnallisiin tai sisäpoliittisiin ristiriitoihin, Ukrainan kriisi sekä Japanin pessimistinen näkemys oman lähialueensa turvallisuuden kehityskulusta tarkoittaa, että perustuslaillisesti rauhaa rakastava saarimaa tulee tavalla tai toisella todennäköisesti vain vahvistamaan omaa puolustuskykyään vastaisuudessakin, vaikka yhdeksännestä artiklasta ei muutettaisi pistettä tai pilkkuakaan.

 

Kirjoittaja: Eero Tuorila

Editointi: Anton Karppanen, Lotta Kivinen

Kielenhuolto: Matti Marjamäki