Japani julkaisi loppuvuonna 2022 päivitetyn version sen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ohjaavasta kansallisesta turvallisuusstrategiasta. Aiemmasta strategiaversiosta oli vierähtänyt jo vuosikymmen, jonka aikana Japanin näkemys sen lähialueen turvallisuudesta on muuttunut huomattavasti synkemmäksi. Lääkkeeksi tarjotaan suurempia panostuksia itsepuolustusvoimiin, johon kuuluu myös investointi vastaiskukykyyn.

Japania ympäröivä turvallisuustilanne on vaikeampi ja monimutkaisempi kuin koskaan toisen maailmansodan jälkeen. Kansainvälinen sääntöpohjainen järjestelmä on murentunut Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Samalla maat Japanin lähialueella vahvistavat asevoimiaan ja laajentavat ydinasearsenaalejaan. Japanin on nyt keskityttävä oman turvallisuutensa varmistamiseen ja intressiensä suojelemiseen – sekä varauduttava pahimpaan vahvistamalla maanpuolustustaan.

Tällaista maailmankuvaa maalailee Japanin joulukuussa 2022 julkaisema kansallinen turvallisuusstrategia. Noin 30-sivuinen paperinivaska on päivitetty versio alun perin vuonna 2013 lanseeratusta strategiasta, joka ohjaa ja luo kehitystavoitteita maan ulko- ja turvallisuuspolitiikalle. 

Silmiinpistävää uudessa strategiassa on näkemys, jonka mukaan sodan syttyminen voi olla mahdollista myös Itä-Aasiassa.

Klikkaa twiitataksesi.

Miten Japanin maailmankuva on muuttunut kymmenessä vuodessa? Vuoden 2013 strategiassa todettiin maailman valtatasapainossa tapahtuva nopea muutos, joka yhdistetään erityisesti Kiinan sekä Intian nousuun. Vallan keskipiste on keikahtanut Atlantilta Tyynellemerelle. Kansainvälisten pelisääntöjen merkitys on heikentynyt, ja maailmassa on nähtävissä useampia yrityksiä muuttaa järjestystä painostuksen kautta, mikä näkyy esimerkiksi Etelä-Kiinan merellä. Samalla strategiassa esitetään huoli monen maan – erityisesti Kiinan – yhä kasvavista asevoimista sekä maista, jotka ”jatkavat ydinaseiden kehitystä”.

Kymmenessä vuodessa tilanne on kehittynyt huomattavasti kehnompaan suuntaan. Uuden strategian mukaan keskinäisriippuvuus ja globalisaatio eivät enää riitä takaamaan rauhaa ja kehitystä maailmassa, minkä lisäksi geopoliittinen kilpailu on kiristymässä. Aasian ja Tyynenmeren alueen turvallisuustilanne on vakavampi kuin koskaan sitten toisen maailmansodan, kun taas Venäjän hyökkäys Ukrainaan on murtanut kansainvälisen järjestyksen perustan. Silmiinpistävää uudessa strategiassa on näkemys, jonka mukaan sodan syttyminen voi olla mahdollista myös Itä-Aasiassa. Vuonna 2013 pelättiin ainoastaan merellä tapahtuvien selkkausten johtavan “odottamattomiin tilanteisiin”.

Uhkat ja kulmakivet

Suurin muutos strategiatekstien välillä liittyy erityisesti Kiinaan: vuoden 2013 strategiassa todetaan Kiinan kasvattaneen sotilaallisia valmiuksiaan ilman ”riittävää läpinäkyvyyttä” sekä tuomitaan maan aluevaltausyritykset Itä- ja Etelä-Kiinan merialueilla. Vaikka Kiinan toimia kuvataan kansainvälisen yhteisön kannalta huolestuttaviksi, painotetaan strategiassa edelleen vakaan Kiina–Japani-suhteen merkitystä koko Aasian ja Tyynenmeren vakaudelle.

Uuden strategian mukaan Kiinan nykyinen ulkopolitiikka ja myös sotilaallinen toiminta on synnyttänyt vakavaa huolta kansainvälisessä yhteisössä. Maan toiminta luo ”ennennäkemättömän ja suurimman strategisen uhkan” paitsi Japanin myös kansainvälisen yhteisön rauhalle ja turvallisuudelle. Sen vuoksi Japanin on vastattava naapurimaansa toimiin sekä itse että yhteistyössä liittolaisten ja samanmielisten maiden kanssa. Kaikkea toivoa ei kuitenkaan sovi menettää, sillä myös vuoden 2022 strategia toteaa, että kumpaakin hyödyttävä yhteistyö Kiinan kanssa esimerkiksi taloussuhteiden osalta on edelleen mahdollista.

Venäjän sotilaallinen aktiivisuus sekä ”strateginen koordinaatio” Kiinan kanssa on Tokion turvallisuuspoliittisille päättäjille strategian mukaan iso huolenaihe.

Klikkaa twiitataksesi.

Ei ole ihme, että Venäjä-suhteiden kohdalla strategian sisältö on muuttunut eniten. Vuonna 2013 Japanin ja Venäjän yhteistyön edistäminen ja suhteiden parantaminen muun muassa energian ja turvallisuuden saralla nähtiin kriittisenä koko Itä-Aasian turvallisuuden kannalta. Venäjästä puhuttiin yhteistyökumppanina, jonka kanssa Japani pyrkisi turvaamaan rauhaa koko Aasian ja Tyynenmeren alueella. 

Vuoden 2022 versiossa Venäjän kuvataan huolestuneena kiihdyttävän sotilaallista toimintaansa Japanin lähialueilla, ja sen hyökkäys Ukrainaan on järisyttänyt kansainvälisen järjestyksen perustaa. Japani on seissyt Ukrainan sodan suhteen yhteisrintamassa länsimaiden kanssa, ja pääministeri Fumio Kishida vieraili hiljattain Ukrainassa. Venäjän sotilaallinen aktiivisuus sekä ”strateginen koordinaatio” Kiinan kanssa on Tokion turvallisuuspoliittisille päättäjille strategian mukaan iso huolenaihe. 

Yksi asia on kuitenkin pysynyt melko muuttumattomana, ja se on strategian kuvailu Japanin ja Yhdysvaltojen suhteesta, joka toimii Japanin koko turvallisuuspolitiikan kulmakivenä. Samalla uusi strategia kuitenkin korostaa aiempaa enemmän suhteita muihin Aasian ja Tyynenmeren demokratioihin. Tässä yhteydessä vuoden 2022 strategia nostaa esiin Yhdysvalloista, Japanista, Australiasta ja Intiasta koostuvan nelikon (”quad”) sekä suhteen Etelä-Korean kanssa.

Japani voi ampua ohjuksia – kunhan toinen ampuu ensin

Huomionarvoisin asia uudesta strategiasta on kirjaus tarpeesta vastaiskukyvykkyyden luomiselle. Kyvykkyydellä tarkoitetaan Japanin mahdollisuuksia ampua vihollisen maaperällä sijaitsevia ohjuspattereita niiden hyökättyä Japaniin. Kyvykkyys on ollut virallisesti sodankäynnin kieltävässä maassa pitkään poliittisesti kimurantti, sillä periaatteessa mikään ei estäisi vastaiskukyvyn käyttämistä myös hyökkäykseen. Vastaiskukyvyn luominen on kuitenkin kerännyt viime aikoina suurempaa suosiota, ja loppuvuonna 2022 tehdyssä Nikkei-talouslehden kyselyssä 65 prosenttia vastaajista kertoi tukevansa vastaiskukyvykkyyden luomista. 

Turvallisuuspolitiikan saralla on väitelty siitä, miten vastaisku olisi hyökkäyssodan kieltävän pasifistisen perustuslain 9. artiklan puitteissa mahdollinen: voisiko Japani ampua ohjuksensa juuri kun vastustaja on avaamassa ohjuspattereidensa luukkuja? Vai pitäisikö Japanin odottaa, että vihollinen on ampunut omat ohjuksensa, ennen kuin se virallisesti saisi tulittaa vihollisen ohjuspattereita?

Huomionarvoisin nosto uudesta strategiasta on kirjaus tarpeesta vastaiskukyvykkyyden luomiselle.

Klikkaa twiitataksesi.

Strategian perusteella Japanissa on kallistuttu perustuslain puitteissa jälkimmäiseen tulkintaan: näin ollen japanilaiset ohjuspatterit voivat avata tulen vasta sitten, kun maahan on jo kohdistunut ohjushyökkäys. Strategia erikseen painottaa, ettei linjaus anna Japanille mahdollisuutta toteuttaa ennakoivia iskuja. Tällöin japanilaisohjusten tehtävänä on tuhota vihollisen ohjusiskukyky, mutta ei sen enempää. Vastaiskukyky yhdistetään strategian mukaan osaksi maan yleistä ohjuspuolustusjärjestelmää – eli järjestelmää, jonka tarkoituksena olisi tuhota ohjukset jo ilmassa. 

Strategiassa asetetaan myös selvät prioriteetit Japanin puolustuksen kehittämiselle. Vuoteen 2027 mennessä maan pitäisi kyetä vastaamaan itse omasta puolustuksestaan (toki yhdessä liittolaistensa kanssa), ja kymmenen vuoden päästä Japanin puolustuskyky on jo niin vahva, että se pystyy torjumaan hyökkäykset jo konfliktin alkuvaiheessa ja kaukana kotisaarien rannoilta. 

Tätä varten tarvitaan totta kai uusia aseita, ja puolustusmenojen odotetaankin strategian mukaan kasvavan pysyvästi 2 prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä tarkoittaisi nykyisen budjetin tuplaamista. Tarvittavaa rahoitusta olisi määrä kerätä veronkorotuksilla, joiden ajaminen ei kuitenkaan ole ollut poliittisesti erityisen helppoa Japanissa.

Kohti yhä normaalimpaa Japania?

Strategiasta tehdyissä analyyseissä korostetaan, kuinka vastaiskukyvyn kehittäminen on merkittävä kehitysaskel Japanin turvallisuuspolitiikassa. Ajatushautomo IISS:n tutkija Yuka Koshinon mukaan se parantaa Japanin puolustuspelotetta, millä on erityistä merkitystä Kiinan ja Pohjois-Korean kasvattaessa ohjusarsenaalejaan. Japanin kerrotaankin harkitsevan noin 39 miljardin dollarin hintaista ohjushankintaa, jonka myötä maan ohjusarsenaali kasvaisi 1500 ohjukseen, joista ainakin osa pystyisi kantamansa puolesta iskemään Manner-Kiinaan asti. 

Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä Japanin turvallisuuspolitiikka perustui pitkälti sen liittolaisuuteen Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvalloille Japani oli tärkeä tukikohta, ja se sitoutui myös tarvittaessa puolustamaan Japania hyökkäykseltä. Japani puolestaan keskittyi ainoastaan maanpuolustukseen, sillä amerikkalaisten maalle kirjoittama perustuslaki kielsi siltä sodankäynnin ja asevoimien ylläpidon. Vaikka järjestelyn ansiosta Japani kykeni investoimaan nopean talouskasvunsa hedelmiä muuhun kuin maanpuolustukseen, harmitti maan turvallisuuspoliittisesti pieni rooli erityisesti konservatiivipoliitikkoja. Heille perustuslain luomat rajoitteet tekivät Japanista “epänormaalin” valtion sotilaallisen voimankäytön saralla.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Japanin lähialueiden turvallisuustilanne on muuttunut maan kannalta yhä haastavammaksi Kiinan nousun sekä Pohjois-Korean aika ajoin Japaninkin yli lentävien ohjuskokeiden myötä, mikä on luonut puitteet turvallisuusroolin laajentamiselle ja sotilaallisten kyvykkyyksien kehittämiselle. Tilanne on luonut puitteet poliittisille päätöksille, joilla Japanin turvallisuuspoliittista roolia ja toiminta-aluetta on pyritty 1990-luvulta alkaen askel askeleelta laajentamaan.

Japani keskittyy edelleen nostamaan kynnystä vihollisen hyökkäykselle, ja myös vastaiskukyky asettuu tähän kontekstiin.

Klikkaa twiitataksesi.

Japani on esimerkiksi 2010-luvulla tulkinnut kollektiivisen puolustuksen – joskin rajoitetusti – olevan sille sodankäynnin kieltävän perustuslain puitteissa hyväksyttävää. Japani on lisäksi muuntanut helikoptereita kantavat aluksensa käytännössä lentotukialuksiksi, hankkinut uusia sukellusveneitä ja investoinut nopeiden maahanlaskujoukkojen luomiseen. Onpa Japanilla nykyisin tukikohta myös Djiboutissa, jossa japanilaissotilaat keskittyvät merirosvouden torjuntaan. 

Mitä uusittu strategia siis kertoo Japanin perustuslaista kumpuavan pasifismin roolista Japanin turvallisuuspoliittisessa ajattelussa? Strategia ei murra Japanin turvallisuuspolitiikan ensisijaisesti pelkkään puolustukseen keskittyvää painopistettä: esimerkiksi United States Institute of Peacen Mirna Galicin analyysin mukaan strategia osoittaa, että Japani keskittyy edelleen nostamaan kynnystä vihollisen hyökkäykselle, ja myös vastaiskukyky asettuu tähän kontekstiin. 

On hyvä muistaa, ettei Japanin turvallisuuspoliittinen muutossuunta ole itsestään selvä: päätöksistä ovat vastanneet aina viime kädessä poliittiset päättäjät, jotka olisivat voineet valita toisinkin. Japanin turvallisuuspolitiikan tasaista marssia kohti yhä vahvempaa sotilaallista suorituskykyä ja puolustuksellista valmiutta voi kuitenkin tulkita rauhanomaisiin kauppasuhteisiin pohjautuvan pasifistisen ulkopolitiikan hengen murtumisena kansainvälisen politiikan realiteettien edessä.  Tällä tavalla Japanin muuntautumista turvallisuuspoliittisesti yhä normaalimmaksi voi pitää jossain määrin harmillisena osoituksena siitä, ettei idealistiselle pasifismille ole juuri tässä maailmanajassa enää tilaa.

Kirjoittaja: Eero Tuorila

Editointi: Lotta Kivinen, Julia Lintunen

Kielenhuolto: Elena Rintamäki