(Huomioithan, että tämä artikkeli on 13 vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

IR: vieläkin amerikkalainen tieteenala?

Synkeä yksinpuhelu | 04.07.2011

Oh say does that star-spangled banner yet wave, over the tower of ivory and the home of IR? Harvard, Princeton, Stanford, Columbia ja Yale olivat vuoden 2009 TRIP Survey of International Relations Faculty in Ten Countries -tutkimuksessa haastateltujen professorien mukaan maailman parhaat kansainvälisten suhteiden laitokset. Parhaiden kahdenkymmenen viiden joukkoon pääsi amerikkalisyliopistojen lisäksi neljä brittiläistä ja yksi australialainen yliopisto. Lienee selvää että kansainvälisten suhteiden  vallitsevat teoriat kehittyivät Yhdysvalloissa toisen maailmansodan jälkeen – ja että valtaosa isoista nimistä on joko amerikkalaisia tai on muuttanut sinne (Morgenthau, Waltz, Nye, Keohane, Wendt jne). 1980-luvulla amerikkalainen International Studies Association lähestyi muunmaalaisia vastineitaan pyytäen näiltä vuosikertomuksia kansainvälisen kattojärjestön manttelissa. The Ulkopolitist pohtii heinäkuun neljännen päivän hengessä kansainvälisten suhteiden tieteenalan nykytilaa: Voimmeko vieläkin kutsua sitä Amerikkalaiseksi tieteenalaksi? Ja mitä tämä tarkoittaa suomalaiselle tutkimukselle?

Stephen M. Walt päätyy kahteen syyhyn Foreign Policyn blogikirjoituksessaan  transatlanttiselle tai laajemmin anglo-saksiselle dominanssille kansainvälisten suhteiden tutkimukselle: Hegemoniset vallat käyttävät enemmän aikaa oman asemansa ja maailmanjärjestyksen luonteen pohtimiseen kuin muut. Sen lisäksi pienemmillä valtioilla on intressi ymmärtää isompiensa ajattelua voidakseen ehkä ennakoida näiden tekosia. Näin ollen on luonnollista että brittiläinen ja nyttemmin amerikkalainen ajattelu on erittäin läpitunkevaa. Ja kun ottaa huomioon sen että pehmeä valta tuntuu vanhentuvan huomattavasti hitaammin kuin perinteinen sotilaallinen ja taloudellinen, voinee olettaa nykytilan jatkuvan vielä pitkään. Toiseksi syyksi Walt nostaa tieteenalan sosiologian: Venäjän ja Kiinan kaltaisissa autoritaarisimmissa yhteiskunnissa yhteiskuntatieteet eivät voi kehittyä yhtä vapaasti ja kyseenalaistaa vanhoja dogmia, joille järjestelmä perustuu. Yhdysvalloissa – maassa jossa on yli 2000 yliopistoa – ja jonkinlainen yhteinen ’opetusmarkkina’ toimii myös kilpailu, ja siten eri paradigmat voivat elää rinnakkain ja vähitellen syrjäyttää vanhempia.

Kuitenkin amerikkalaisen dominanssin asteen ja TRIPS tutkimuksen murskaavat luvut voi hyvin kyseenalaistaa impivaaralaisen metodologian pohjalta. Ensimmäiseen tutkimukseen 2005 haastateltiin vain amerikkalaisia akateemikkoja, toiseen hankittiin 2007 sitten jo kansainvälistä perspektiiviä -Kanadasta. Viimeisimpään 2009 vuoden tutkimukseen osallistuivat Yhdysvaltain lisäksi Australia, Kanada, Irlanti, Israel, Hong Kong, Uusi Seelanti, Singapore, Etelä-Afrikka ja Britannia. Kaikki kyseisistä ’maista’ ovat jossain vaiheessa olleet Britannian alusmaita, niissä puhutaan vieläkin laajalti englantia, ja esimerkiksi Israelin suhde Yhdysvaltoihin on erittäin tiivis myös tieteen saralla. Kotiin päin vetäminen näkyy tuloksissa selvästi: Onneksi seuraavaan raporttiin aiotaan ottaa mukaan myös ’manner-Eurooppa’, manner-Kiina ja Japani. Jäämme innolla odottamaan tuloksia.

On mielenkiintoista lukea Ole Waeverin – joka yhdessä Barry Buzanin kanssa tunnetaan Kööpenhaminan koulukunnan johtohahmona – vanhempaa artikkelia vuodelta 1998, jossa lähestytään IR-alaa tieteensosiologisesta näkökulmasta. Waever tarjoaa kirjoituksessa mielenkiintoisen historiallisen vertailun Yhdysvaltojen, Brittien, Saksan ja Ranskan kehityksestä. Waever ennusti  tuolloin amerikkalaisen IR-tutkimuksen vaikutuksen tulevan heikentymään, ainakin Euroopassa, sen kääntyessä entistä enemmän sikäläisen politiikan tutkimuksen inspiroimana rationaalisen valinnan teoriaan. Samalla Euroopassa ja muualla maailmassa, jossa IR-tutkimus on vielä vielä pitkälti Waeverin mukaan pirstaloitunutta maa ja jopa yliopistotasolle saattaa syntyä kilpailevia laajempia ’tieteen markkina-alueita’ kieliryhmien (ranska, saksa, skandinaviska), ja ehkä jopa koko mantereen tasolle. Kuitenkin lienee selvää että kehittyvissä maissa, joiden yliopistot kasvavat eksponentiaalisessa tahdissa, katsotaan IR:ssä -kuten kaikilla aloilla- inspiraation perään ennen kaikkea Yhdysvaltain huippuyliopistoihin, ja sinne myös Bric-maiden fiksut jatko-opiskelijat haluavat päätyä.

Palataksemme lopuksi toiseen kysymykseen: mihin suomalainen tutkimus sijoittuu tässä kaikessa? Waeveriläisittäin ajateltuna olemme selkeästi osa manner-Eurooppaa ja, osittaisesta kielimuurista huolimatta, Skandinaviaa. Empiria tuntuu tukevan väitettä; konstruktivismi – ja ylipäätään ’kriittisemmät’ teoriat – tuntuvat edustavan kansainvälisten suhteiden tutkimuksen valtavirtaa Suomessa. Kuitenkin vaikka Suomen noin puolesta tusinasta IR-professorista kukaan ei ole tiettävästi opiskellut Yhdysvalloissa, peräti kolmella on koulutustaustaa Britanniassa.Sekä semantiikka että instituutiot vaikuttavat IR:än luonteeseen; Esimerkiksi Helsingin yliopistossa oppiainetta kutsutaan maailmanpolitiikan tutkimukseksi angloamerikkalaisen IR-nimikkeen sijaan, kritisoiden alaa keskittymisestä liikaa kansallisvaltioiden välisiin suhteihin (international relations) ja korostaen ylikansallisten yritysten ja kansalaisyhteiskunnan kasvanutta roolia maailmassa. Institutionaalisella tasolla IR on Suomessa osa politiikan tutkimuksen laitoksia; oppiaineet ovat pieniä -ainoastaan Helsingissä on kaksi professoria.  Erityisen mielenkiintoista on pohtia Stephen M. Waltin hengessä miten ulkopoliittisen konsensuksen traditio ja vanhat dogmat  yhdessä kilpailun vähyyden kanssa pienellä koulutusmarkkina-alueelle vaikuttavat pienen maan IR-tutkimuksen dynamiikkaan ja ulkopoliittisen keskusteluun -mihin aiheeseen The Ulkopolitist tullee varmasti palaamaan muodossa tai toisessa.


Kommentit

[...] käsitteli kansainvälisen politiikan (International Relations, IR) opetusta ja tutkimusta, kysyen onko IR vielä amerikkalainen tieteenala? Vuoden 2009 TRIP-surveyn perusteella anglosaksisen IR-maailman hegemonia kansainvälisen [...]


Kiitos erinomaisista kommenteistanne. IsoM, oli todella mielenkiintoista lukea miten Tampereella opetetaan ja tutkitaan. Kiitos korjauksesta Tampereen professorien määrään: olin googlannut nopeasti kuinka monessa yliopistossa on kansainvälisen politiikan/maailmanpolitiikan oppituoli (Rovaniemi, Turku, Tampere, Helsinki *2).Omat tietoni rajoittuvat pääasiassa Helsinkiin. Oppialan institutionaalisista ratkaisuista riittäisi varmaan itsessään jutunaihetta; onko Suomen sisällä interaktiota ja ‘yhteistä markkina-aluetta’ sekä onko yksiköitä sopiva määrä. Thomas, erinomainen pointti että IR vaikuttaa olleen ja olevan jonkinsortin haaskalintu-tiede teorioiden suhteen, joista ehkä selvin esimerkki on Kenneth Waltzin yritys soveltaa mikrotaloustiedettä kansainvälisiin suhteisiin. Totta että IR:ssä (ja ihmistieteissä) tieto ei rakennu samalla tavalla vanhan päälle ja yleisesti hyväksyttyjä metateorioita ei ole siinä mielessä kuin luonnontieteessä. Kyllä, Patomäki on varmaan tunnettu kriittisen poliittisen taloustieteen piirissä. Tästä pääsisimme ehkä keskusteluun ihmistieteiden sisäisestä pirstaloitumisesta eri paradigmoihin, johon IsoM vähän jo viittasi puhuessaan kv-journaaleihin pääsemisestä. Käsittäkseeni suomalaistutkijoiden kirjoittamia artikkeleita on kylläkin ilmestynyt esim. European Journal of International Relations –lehdessä, jossa on kai paljon juurikin konstruktivismia ja jonka voisi ehkä nähdä optimistisesti waeveriläisittäin jonkinlaisena esiasteena yhteiseurooppalaisesta ‘IR-markkina-alueesta’. Holsti on käsittääkseni amerikkalainen –ja sen ulkoministeri Holstin poika, joka muutti rapakon taakse. Sisartieteenalalta, kansainvälisestä oikeudesta, Martti Koskenniemi on oma lukunsa; hän on kirjoittanut ja häntä siteraatataan luetuimmissa kurssikirjoissa. Suomalaistutkijat lienevät lisäksi hyvinkin asiantuntevia Suomen ja X:n (EU, USA, Venäjä, Ruotsi, Viro…) välisten suhteiden analyysissä, samalla tavalla kuin suomalaiset historioitsijat tuntenevat parhaiten Suomen historiaa maailmassa. Tämmöiselle tutkimukselle ei liene vaan kauheasti kysyntää kotimaan ulkopuolella ottaen huomioon että olemme suunnilleen Wisconsinin kokoisia, oloisia ja samalla leveyspiirillä. Kiitos linkistä Holmesin artikkeliin, vaikuttaa mielenkiintoiselta, täytyypä siihen tutustua jahka Nelli taas toimii.


Minä myös pidin tästä kirjoituksesta todella paljon. Tiiviissä kirjoituksessa oli paljon hyviä pointteja. Tieteenhistoriallisesti tarkasteltuna IR:n kehitys on ollut varsin vaikeasti hahmotettavaa: erilaisista taustoista tulevat teoreetikot ovat ottaneet muista ihmis- ja yhteiskuntatieteistä "lainaan" erilaisia teoreettisia viritelmiä ja sovittaneet usein jopa aiemmin kansainvälisiin suhteisiin sopimattomiksi nähtyjä teorioita ja käsitteitä kuvatakseen erilaisten toimijoiden usein monimutkaisia ja vaikeasti tulkittavia suhteita toisiinsa. Samaan aikaan kansainvälisten suhteiden tutkimus on poikinut uusia tutkimusasetelmia esimerkiksi moderniin poliittiseen taloustieteeseen (vrt. Virginian koulukunta) ja instituutioiden tutkimukseen. Tällainen hyvin epävakaa "tieteen perusrakenne" aiheuttaa sekä tieteenfilosofisesti että metodologisesti merkittäviä haasteita, koska eri teoriat ja mallit eivät tavallaan rakennu puhtaan pyramidimaisesti, vaan tieteenalan eri elementit on mahdollista järjestää monin eri tavoin. En usko, että kansainvälisten suhteiden tutkimuksen "metanarratiivisen" kehityksen rekonstruoinnissa on mitään järkeä. Holmes (2011) esittää mielestäni hyvin järkevän kuvan IR:n perusrakenteesta ja kehitysdynamiikasta. Suomalaisten IR-tutkijoiden merkittävin vaikutusvalta näyttää ainakin minusta ulottuvan lähinnä metodologis-filosofiseen keskusteluun (mm. Holsti ja Patomäki) ja satunnaisiin ajankohtaisiin keskusteluihin (mm. verotuksen poliittinen taloustiede, EU-suhteet), mutta kuten ISOM totesi, niin ongelma lienee ehkä ainakin osittain siinä, ettei suomalaistutkijoiden ääni kansainvälisillä areenoilla kuulu riittävän kovaa. Holmes, Marcus (2011). "Something old, something new, something borrowed: rerepresentations of anarchy in International Relations theory". International Relations of Asia-Pacific 11(2).


Hyvä kirjoitus! Meillä Tampereella ainetta kutsutaan kansainväliseksi politiikaksi, ja painopisteenä juurikin nuo kriittiset teoriat ja rationalististen teorioiden kritiikki. Englantilaisen koulukunnan tematiikka on myös aika vahvassa asemassa. Suomessa ollaan aika lailla IR:n valtavirran ulkopuolella, mikä tietysti johtaa siihen, ettei kansainvälisissä journaaleissa juuri ääntä saada kuuluville. Toisaalta marginaalissa on helpompi tehdä tutkimusta "vapaammin". Tampereella on muuten neljä IR:n professoria (Forsberg, Aalto, Harle, Nyyssönen)...


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.