Suomessa on vuoden alusta uutisoitu laajalti, kuinka maasta on lähtenyt ”kymmenkunta” henkilöä ottamaan osaa Syyrian konfliktiin, ja huhuja aiheesta on liikkunut viime vuoden kesästä asti.  Tästä huolimatta Syyriaan lähteneistä tiedetään äärimmäisen vähän. Ainoa viimeaikainen konkreettinen tieto on Suomessa syntyneen ruotsalaisnuorukaisen Kamal Badrin kuolema Jabhat al-Nusran ja Syyrian asevoimien välisessä taistelussa tammikuussa. Sen sijaan Suomesta lähteneistä ei ole saatavilla konkreettista tietoa. Vastaamattomia kysymyksiä riittää: kuinka monta henkilöä Syyriaan on tarkalleen lähtenyt ja mitä tarkoitusta varten? Mikä on motivoinut lähtijöitä, ja ovatko he lähteneet Syyriaan oma-aloitteisesti tai rekrytoituina? Jälkimmäisessä tapauksessa tärkeä kysymys on, kuka Suomessa rekrytoi Syyriaan lähteviä, mitä tarkoitusta varten, ja miten? Kuinka moni Suomesta Syyriaan lähtenyt on päätynyt taistelijaksi?

”Kymmenkunta” lähtijää

Mielenkiintoinen piirre Syyriaan lähtijöihin liittyvässä keskustelussa on, ettei Suojelupoliisi ei ole paljastanut lähtijöiden tarkkaa määrää, vaan Tuomas Portaankorvan mukaan lähtijöitä on noin ”kymmenkunta”. Supolla on asiaa käsittelevässä julkisessa keskustelussa ollut keskeinen rooli – harva muu on tuonut julkisuuteen tietoja mahdollisista Syyriaan lähteneistä. Poikkeuksena on aiemmin käsitelty Husein Muhammedin kirjoitus nimettömästä espoolaisnuorukaisesta, jossa mainittiin myös etnisten suomalaisten ja maahanmuuttajataustaisten lähteneen.

Radikalisoitumiseen, terrorismiin ja poliittiseen väkivaltaan erikoistuva lontoolaisen King’s College -yliopiston alaisuudessa toimiva ICSR-tutkimuslaitos on tutkimuspaperissaan sen sijaan esittänyt tarkemman arvion, jonka mukaan suomalaisia on tällä hetkellä Syyriassa 12 henkilöä, mutta maahan on Suomesta lähtenyt kaiken kaikkiaan 13 henkilöä. Aaron Zelinin kirjoittamassa tutkimuksessa ei kuitenkaan mainittu näiden lukujen lähdettä, joten niiden luotettavuudesta ei ole varmaa tietoa. Mielenkiintoinen kysymys itsessään on, mistä lähteet on saatu. Tutkimuksessa mainitut luvut perustuvat avoimesti saatavilla olevaan tietoon eri maiden medioissa sekä jihadifoorumeilla, mutta Suomen mediassa vastaavaavia numeroita ei ole mainittu ennen tutkimuksen julkaisemista.

Vaikka raportti herätti Suomessa rajatusti mediahuomiota (HS 3.4. & IS 3.4.), se ei ole johtanut Supon antaman määrän tarkentamiseen – tai lisännyt avoimiin lähteisiin luovutettua tietoa. Turvallisuuspalveluiden varovainen suhtautuminen tiedonjakamiseen vaikeuttaa huomattavasti siviilitutkijoiden työtä. Tämä pätee erityisesti Suomessa, jossa Supon tietoarkisto on käytännössä rajattu ajankohtaisen tutkimuksen ulkopuolelle. Suomessa tiedonsaantia vaikeuttaa myös se, ettei kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi pyrkinyt itsenäisesti vahvistamaan Suomesta Syyriaan lähteneiden määrää tai profiilia avoimesti saatavilla oleviin lähteisiin.

Lähtijöiden motiiveista

Motiiveista lähtemiselle on saatavilla äärimmäisen vähän tietoa. Portaankorva on todennut, että suurin osa lähtijöistä koostuu ”nuorehkoista miehistä” eri etnisistä taustoista. Tämä saattaa osaltaan viitata pan-islamististisiin motiiveihin lähtijöiden keskuudessa. Toisaalta, arabikevään innoittamana erityisesti Tunisiasta ja Libyasta on lähtenyt taistelijoita Syyriaan, joiden tarkoituksena on ollut Bashar al-Assadin hallinnon kaataminen. Näiden taistelijoiden lähtö tulisi nähdä osana laajempaa arabikevään vallankumouksellista liikehdintää eikä niinkään islamistisista tai jihadistisista motiiveista – joiden tarkoituksena on muodostaa Islamistinen hallinto Syyriaan.

Kuten The Ulkopolitistissa on aiemminkin kirjoitettu, uskonnolla voi olla merkittävä rooli vapaaehtoistaistelijoiden päätöksissä ottaa osaa konflikteihin, vaikka uskonnolliset syyt ovat usein intiimisti sidoksissa poliittisiin syihin – kuten haluun puolustaa ”uskonveljien yhteisöä” sisällissodassa tai haluun luoda islamilainen hallinto Syyriaan. Johtuen tiedon puutteesta, Suomen tapauksessa tällainen analyysi on spekulatiivista. Perinteisesti muiden maiden konflikteihin vapaaehtoisesti osaa ottavilla voi myös olla monia muunlaisia motiiveja: seikkailunhalu, sinisilmäisyys, tai kuten äskettäisessä YLE:n esittämässä dokumentissa esiintyvän ”Ahmedin” tarina antaa ymmärtää, ”vapaaehtoisuus” itsessään voi olla häilyvää.

Lähtijöiden on nuoria naisia sekä Turun Sanomien mukaan myös Islamiin kääntyneitä suomalaisnuoria (sama argumentti toistuu myös Husein Muhammedin kirjoituksessa). Tässä suhteessa on tärkeä huomata – kuten Portaankorvan kommentti humanitaarisista motiiveista antaa ymmärtää – että Syyrian lähteneiden taistelijoiden määrä on todennäköisesti Zelinin ja Suojelupoliisin antamaa numeroa alhaisempi, olettaen ettei Suomesta ole lähtenyt Syyriaan taistelijoita joista Suojelupoliisi ei ole tietoinen. Tämä johtuu siitä, että osan motiivi Syyriaan lähtemiseksi on ollut humanitaarinen, eikä ole syytä epäillä, että Suomesta Syyriaan lähteneet naiset ovat päätyneet taistelijoiksi.

Jihad-matkailija, palkkasotilas, jihadisti ja vapaaehtoistaistelija

Tiedonpuutteen lisäksi lähtijöiden motiivien selventämistä avoimissa lähteissä on vaikeuttanut se, että julkisessa keskustelussa käytetyt termit ”Jihad-matkailu” ja ”palkkasotilas” ovat tarpeettomasti hämärtäneet lähtijöiden motiivien käsittelyä. ”Jihad-matkailu” ilmestyi alunperin Iltasanomien uutisessa 1.3.2013 Portaankorvan käyttämänä terminä ilman varsinaista selvennystä siitä, mitä kyseinen termi pitää sisällään tai miten sen käyttö valottaa lähteneiden motiiveja. Nelosen uutislähetyksen perusteella jihad-matkailun käytön taustalla näyttää olevan enimmäkseen huoli Suomessa asuvien lisääntyvän matkustuksen konfliktialueille, kuten Somaliaan ja Syyriaan.

Vastaavasti, termi palkkasotilas on äärimmäisen harhaanjohtava. Palkkasotilaalla yleensä viitataan entiseen ammattisotilaaseen tai muuten kokeneeseen taistelijaan, joka myy taitojaan valtiolle, yritykselle tai ei-valtiolliselle toimijalle sopivaa korvausta vastaan. Ulkomailta rekrytoiduilla taistelijoilla on harvoin mitään käytännön kokemusta taistelusta –  kuten ”Ahmedin” esimerkki Somalian konfliktiin liittyen paljastaa – eikä heidän lähtöpäätöstään motivoi raha (jota harvoin on saatavilla samoissa määrin kuin perinteisille palkkasotureille). Vaikka ulkomaisiin konflikteihin vapaaehtoisiksi lähteneille saatetaan joskus maksaa pientä korvausta, ei heitä voi pitää palkkasotureina.

Suomesta nimenomaan taistelemaan lähteneitä tulisi pikemminkin lajitella jihadisteihin ja vapaaehtoistaistelijoihin, ja unohtaa ongelmallisemmat termit ”jihad-matkailu” ja ”palkkasotilas”. Syyrian konfliktin tapauksessa kaksi tärkeintä kategorioita erottavaa osatekijää on lähtijöiden radikalisoituminen (ennen konfliktia) sekä poliittinen tavoite. Siinä missä vapaaehtoistaistelijoiden motiivit saattavat vaihdella, tärkein erotus on se, että mikäli vapaaehtoistaistelijalla on poliittinen tavoite, on se Assadin hallinnon kaataminen konfliktin ja uskonveljiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Jihadisteilla poliittisena tavoitteena sitä vastoin on ”oikeanlaisen” islamilaisen hallinnon luominen Syyriaan Assadin hallinnon kaaduttua.

Toinen tärkeä erotus on taistelijoiden radikalisoituminen ennen konfliktia. Siinä missä jihadistiksi lähtevät ovat vähintään osittain radikalisoituneita (vähimmäisvaatimuksena jihadistisen ideologian ja maailmankatsomuksen jakaminen) ennen konfliktialueelle lähtemistä, uskonnollisesti tai muuten motivoituneet vapaaehtoistaistelijat eivät jaa jihadistista ideologiaa tai maailmankatsomusta, vaan saattavat lähteä alueelle pan-islamismin (ja usein arabikevään) eikä niinkään jihadismin innoittamana. Rajanveto näiden kahden välillä saattaa kuitenkin olla vaikeaa, ottaen huomioon muslimien määrän vapaaehtoistaistelijoiden keskuudessa, sekä erityisesti salafismin yleistymisen Syyriassa.

Rekrytointia vai oma-aloitteisuutta?

Lähtijöiden määrästä ja motiiveista ei ole saatavilla tarkkaa tietoa, mutta on mielenkiintoista kuinka ristiriitaisia lausuntoja on nähty siitä, värvätäänkö Suomesta taistelijoita Syyriaan: Portaankorva on todennut julkisesti, että Suomessa tehdään propagandaa Syyriaan lähtemisen puolesta, kun taas Suomen islamilaisen yhteiskunnan, Syyriassa syntynyt imaami Anas Hajjar ei ole kuullut, että suomalaisista moskeijoista tai islamilaisista yhteiskunnista värvättäisiin taistelijoita Syyrian sisällissotaan.

Se, värvätäänkö Suomesta taistelijoita Syyriaan saattaa osaltaan valottaa sitä, onko Suomessa radikalisoituneita henkilöitä. Koska Syyriaan lähteneiden henkilöiden vaihteleva etninen identiteetti antaa syytä olettaa että osaa lähtijöistä on motivoinut pan-islamistiset tai mahdollisesti myös jihadistiset motiivit, tämä on Suomen turvallisuuden tärkeä keskeinen kysymys. Kuten aiemmin kirjoitin, ”radikalisoituminen länsimaissa tapahtuu usein ruohonjuuritasolla ja pienissä ryhmissä, ilman ulkopuolista ohjausta.” Mikäli suuri osa lähtijöistä on rekrytoitu, voi toimia osoituksena siitä, että radikalisoituneiden henkilöiden osuus Suomesta Syyriaan lähteneistä on pieni. Mikäli taas suurin osa on lähtenyt Suomesta oma-aloitteisesti, tai mahdollisesti pienissä ryhmissä, saattaa se taas puoltaa sitä, että Suomesta on lähtenyt radikalisoituneita henkilöitä Syyriaan.

Ottaen huomioon Islamin kohtaaman ”deterritorialisaatio-ongelman”, johon kuuluu myös perinteisten uskonoppineiden auktoriteettiaseman heikkeneminen, on mahdollista että Suomessa tapahtuu värväystä Hajjarin kaltaisten imaamien tietämättä. Tätä tukee myös Turun Sanomissa ilmennyt artikkeli, jossa todettiin, että valtaosa Syyriaan lähteneistä on hankkinut kontaktinsa netin välityksellä – vaikka artikkelissa todettiin värväystoiminnan tapahtuneen myös moskeijoissa. Toisaalta, Portaankorva ei avoimesti myönnä rekrytointiverkostojen toimintaa Suomessa, vaikkakin Suomi on kasvavissa määrin sidoksissa kansainväliseen terrorismiin, joka tuo lisää ulkomaalaista rekrytointitoimintaa Suomeen, mistä Somaliaan päätyneen ”Ahmedin” tarina on hyvä esimerkki.

Rekrytointiverkostojen toiminnan lisäksi mielenkiintoinen kysymys on, minkälaista tämä rekrytointi sisällöltään on. Pyritäänkö Suomesta rekrytoimaan taistelijoita pan-islamistisella narratiivilla, joka korostaa uskonveljien kokemia kärsimyksiä Assadin regiimin sorron kohteena, vai nationalistisella narratiivilla, joka korostaa tarvetta palata Syyriaan paremman tulevaisuuden luomiseksi? Tärkeä kysymys myös on, ottaen huomioon jihadistien roolin Syyrian aseellisten ryhmittymien keskuudessa, onko Suomessa jihadistista ideologiaa ja maailmankatsomusta edistävää rekrytointia, etenkin samankaltaisen maailmankatsomuksen omaavan henkilön Suomen-vierailun tiimoilta.

Uhka turvallisuudelle?

Se, kuinka monta henkilöä Suomesta on lähtenyt Syyriaan, miksi ja miten on akateemisesti mielenkiintoista, mutta käytännöllisesti merkittävää etupäässä valtiollisen turvallisuuden näkökulmasta. Tässä yhteydessä on kaksi merkittävää kysymystä: kuinka moni Suomesta lähtenyt päätyy taistelijaksi Syyriassa, ja palaavatko Suomesta lähteneet taistelijat radikalisoituna ja valmiina suorittamaan terrori-iskuja Suomessa?

Ensimmäiseen kysymykseen Portaankorva on antanut varsin ongelmallisen kommentin: ”kun aamulla lähtee Suomesta, illalla on jo ase kädessä.” Väite on väärä kahdesta eri syystä: ensiksi, Suojelupoliisi ei oman lausuntonsa mukaan tiedä, mihin ryhmiin taistelijoiksi lähteneet ovat päätyneet – joka tarkoittaa myös että Suojelupoliisi ei tiedä ovatko taistelijoiksi lähteneet päätyneet taistelijoiksi ylipäätään. Toiseksi, jokainen vapaaehtoistaistelijaksi pyrkivä ei päädy vapaaehtoistaistelijaksi. Esimerkiksi Afganistanin konfliktin yhteydessä taistelukokemusta sai n. 2,000 taistelijaa arvioidun 5,000-20,000 taistelijan joukosta. Vaikka Syyriaan saattaa olla helpompi päätyä kuin Afganistaniin tai Somaliaan, fyysisisiä ja psyykkisiä esteitä taistelijaksi lähtemisen ja taistelijaksi pääsemisen välillä on silti monia.

Terrorismin uhka Suomessa on alhainen, eikä ole syytä olettaa, että Suomella olisi merkittävä radikalisoitumisongelma. Sen sijaan huolestuttavaa on Suomesta lähteneiden mahdollinen radikalisoituminen Syyriassa. Tämä on konkreettinen uhka ottaen huomioon jihadistien – kuten Jabhat al-Nusran – näkyvän roolin taistelussa Assadin asevoimia vastaan sekä salafistien lisääntymisen kapinallisryhmien keskuudessa. Syyrian konfliktin aikana on jo huomattu, kuinka jihadistit pyrkivät rekrytoimaan ja radikalisoimaan ryhmittymiinsä jäseniä vapaaehtoistaistelijoiden riveistä.

Taisteluihin osallistuminen vaatii koulutusta, jonka kautta taistelijat kehittävät taitoja, joita voidaan käyttää myös terrori-iskujen suunnittelussa ja toteuttamisessa Syyrian ulkopuolella. Esimerkiksi Ruotsista lähteneet jihadistit ovat saaneet kokemusta räjähteiden käytöstä Syyriassa. Kuten Thomas Hegghammer kirjoittaa, ulkomailta palanneet radikalisoituneet jihadistit ovat konkreettinen turvallisuusongelma palattuaan, koska he toteuttavat todennäköisemmin onnistuneita terrori-iskuja palattuaan kuin kotimaassaan radikalisoituneet.

On myös mahdollista, että Suomesta palaavat taistelijat muodostavat Suomen turvallisuudelle riskin ilman radikalisoitumista, mikäli palaavat taistelijat jatkavat toimintaansa värvääjinä. Vaikka rekrytointitoiminta ei suoranaisesti ole merkki radikalisoitumisesta tai välttämättä johda siihen, uusien taistelijoiden lähteminen Syyriaan saattaa johtaa heidän radikalisoitumiseen konfliktin aikana. Mahdollista on myös, että Suomesta lähteneet radikalisoituvat konfliktin aikana, ja päättävät jäädä ja taistella jihadiryhmien riveissä Lähi-idässä, joka saattaa lisätä radikalisoitumisriskiä Suomessa.

Nykyisen tiedon valossa Suomesta lähteneistä taistelijoista on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Ne vähäiset vastaukset, joita viranomaistahot ovat Suomessa antaneet eivät sisällä merkittävästi tietoa, joten tarkan analyysin esittäminen vapaaehtoistaistelijoiden määrästä, motiivista ja lähtötavasta tai radikalisoitumisriskistä on pakosta valitettavan spekulatiivista.  Tämä osaltaan ehkäisee siviilitutkijoiden mahdollisuutta tuottaa lisätietoa Suomessa asiasta käytävään julkiseen keskusteluun. Husein Muhammed on varsin oikeassa siinä, Suomesta muualle taistelemaan lähteneistä vaaditaan tutkimusta. Tähän tosin tarvitaan Suojelupoliisilta ja muilta viranomaisilta vapaampaa asennoitumista tiedonjakamiseen.