Kilpailu Etelä-Afrikan hallituspuolue ANC:n seuraavasta puoluejohtajasta käy kiivaana. ANC on korruptiosyytteiden alla painivan presidentti Jacob Zuman jäljiltä historiansa pahimmassa kriisissä ja saattaa jopa hajota joulukuun puoluekokouksessa. Zuman perinnöksi ovat jäämässä heikentynyt luottamus oikeusvaltioon ja pohjalukemissa laahaava talouskasvu.

Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman johtajuus hallituspuolue Afrikan kansalliskongressissa ANC:ssa päättyy joulukuussa, kun puoluekokous valitsee uuden johdon. Kamppailu maan suurimman puolueen johtopaikasta käydään kahden pääehdokkaan, Afrikan Unionin entisen puheenjohtajan ja presidentti Zuman ex-vaimon Nkosazana Clarize Dlamini-Zuman sekä varapresidentti Cyril Ramaphosan välillä. Panokset ovat korkealla, sillä ANC:n tulevasta johtajasta tulee puolueen presidenttiehdokas ja samalla ennakkosuosikki vuoden 2019 yleisvaaleihin.

ANC:n tulevaa puoluejohtajaa ja koko Etelä-Afrikkaa ovat vastassa vaikea taloudellinen tilanne ja kiristyneet yhteiskunnalliset suhteet. Sillä, miten kamppailu ANC:n tulevaisuudesta joulukuussa ratkeaa, on suuri merkitys sekä maan talouden ja politiikan näkymille että presidentti Zuman henkilökohtaiselle kohtalolle. Zumaa vastaan on esitetty lukuisia korruptiosyytteitä ja hänen vallasta luopumistaan ovat vaatineet niin oppositiopuolueet, kymmenettuhannet mielenosoittajat kuin osa ANC:n omista poliitikoista. ANC:n puoluejohtajakamppailun tulos vaikuttaa merkittävästi siihen, millä tavalla Zuma pyritään asettamaan vastuuseen korruptiosta.

Uusi puoluejohtaja, uudet tuulet?

Presidentti Zuman seuraajaksi on ilmoittautunut liuta halukkaita ehdokkaita, mikä itsessään on merkki puolueen sisäisestä tyytymättömyydestä vallitsevaan tilanteeseen. Todellinen kamppailu ANC:n tulevaisuudesta käydään kuitenkin Zuma-myönteisen Nkosazana Dlamini-Zuman ja Zuma-vastaisen Cyril Ramaphosan sekä heidän johtamiensa blokkien välillä. Uudesta johdosta päättävät joulukuussa puolueen eri paikallisosastojen ja liittojen edustajat. Kilpailu on tämänhetkisen tiedon valossa erittäin tiukka, joskin Ramaphosan oletetaan olevan hienoisessa johtoasemassa.  

Istuva presidentti toivoisi seuraajakseen Dlamini-Zumaa. AU:n entisen pääsihteerin valinta ANC:n johtoon toisi presidentille huomattavaa suojaa häntä vastaan nostetuilta syytöksiltä. Dlamini-Zuma pyrkisi puoluejohtajana luultavasti takaamaan jonkinlaisen immuniteetin ex-miehelleen, mikä pitäisi Zuman maan ylimmän johdon vallankahvassa vuoden 2019 vaaleihin asti. Dlamini-Zuma onkin edelleen monen veikkaus tulevaksi puoluejohtajaksi ja puolueen presidenttiehdokkaaksi. Presidentin ex-vaimolla on vahva kannatus Zuman perinteisesti vahvoilla äänestysalueilla, kuten Kwazulu-Natalin provinssissa.

Zuman korruptiovyyhti ja yleinen epäsuosio ovat kuitenkin enenevästi varjostaneet Dlamini-Zuman kampanjaa. Tämän lisäksi kokeneen diplomaatin kampanjaa on kritisoitu populismista ja konkreettisten ratkaisuehdotusten puutteesta. Dlamini-Zuman kampanja on rakentunut vahvasti radikaalin talousreformin ympärille. Reformin päämääränä on poistaa taloudellinen eriarvoisuus Etelä-Afrikan valkoisen vähemmistön ja mustan enemmistön väliltä. Kampanjassa on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle se, miten nämä epäoikeudenmukaiset talouden rakenteet tultaisiin muuttamaan.

Dlamini-Zuman vastaehdokas, entinen ammattiliittojen johtaja ja nykyinen varapresidentti Cyril Ramaphosa näyttää vahvistaneen asemiaan syksyn aikana. Ramaphosa on rakentanut kampanjansa korruption ja huonon hallinnon vastaisen taistelun ympärille. Ramaphosa ei ole viime aikoina säästellyt kritiikkiään presidenttiä kohtaan, vaikka hän istuu Zuman hallituksessa varapresidenttinä.

Ramaphosan suurin etu on se, että hänen nähdään edustavan eräänlaista aitoa vaihtoehtoa Zuman linjalle ANC:ssä. Ramaphosa saanee ääniä myös niiltä ANC:n jäseniltä, jotka haluavat vastustaa Zuma-blokkia. Ramaphosan oletettu johtoasema kamppailussa kertoo asiantuntijoiden mukaan siitä, että ANC:n jäsenet ovat kyllästyneitä Zumaan, tämän korruptioon ja populistiseen politiikkaan ja tahtovat nähdä aidon muutoksen ANC:n johdossa.

Toisaalta vuoden 2014 Marikana-katastrofi ja Ramaphosan rooli tämän hoitamisessa iskivät pahan loven hänen maineeseensa. Tuolloin 34 lakossa olevaa kaivostyöläistä kuoli, kun poliisi avasi tulen aseettomia mielenosoittajia vastaan. Myös Ramaphosan hiljaisuus valtiojohdon huonosta hallinnosta ja korruptiosta aikaisempina vuosina herättää epäilyksen siitä, kuinka aitoa hänen huolensa valtiojohdon tilasta todellisuudessa on.

Asiantuntijat arvelevat eri ehdokkaiden voiton vaikuttavan Etelä-Afrikan talouteen eri tavoin. Dlamini-Zuman valinta hankaloittaisi Etelä-Afrikan taloudellista tilannetta entisestään, sillä hänet yhdistetään kansainvälisesti epäsuosittuun Zumaan, ja hänen populistiseen retoriikkaansa reagoitaisiin kansainvälisillä markkinoilla negatiivisesti. Cyril Ramaphosan valinta taas parantaisi maan taloudellisia näkökulmia ainakin lyhyellä aikavälillä, kun investoijat reagoisivat positiivisesti työpaikkojen luomiseen, korruption kitkemiseen ja taloudelliseen kasvuun keskittyneen maltillisen ehdokkaan valintaan. Valituksi tullessaan Ramaphosa saattaisi myös pyrkiä laittamaan puoluetoverinsa Zuman vastuuseen niistä rikkeistä, joista tätä syytetään. Tämä uhkaisi Zuman loppukautta presidenttinä, joten Zuma tekee kaikkensa, jotta Ramaphosa ei voittaisi.

Zuman jälkeen jää likainen peli

Syytä huoleen istuvalla presidentillä todella on. Zuman aikakautta ANC:n johdossa ovat värittäneet skandaalit, korruptio- ja rikosepäilyt ja taloudellinen alamäki. Kovasta talousreformien retoriikastaan huolimatta Zuma ei ole onnistunut poistamaan rakenteellista eriarvoisuutta tai merkittävästi parantamaan köyhien asemaa. Aiemmin tänä vuonna kaksi kolmesta kansainvälisestä luottoluokittajasta alensi maan luottostatuksen roskaluokkaan. Päätökseen vaikutti Zuman hallitusruletti, joka ”puhdisti” hallitusta Zuman vastaisista äänistä. Afrikan talousjättinä tunnetun Etelä-Afrikan talouskasvu on nyt pohjalukemissa.

ANC:n yhtenäisyys on vaakalaudalla joulukuun puoluekokouksessa Zuman valtakauden jäljiltä. Monien paikallisosastojen yleiskokoukset, joiden päätösten mukaan edustajien tulisi äänestää puoluekokouksessa, ovat viivästyneet poliittisen uhkailun ja jopa väkivallan vuoksi. Sekä Dlamini-Zumaa että Ramaphosaa ja heidän tiimejään syytetään puolin ja toisin yleiskokousten manipulointiyrityksistä. Paikallisosastojen päätöksenteko on vaikeutunut siinä määrin, että koko puoluekokouksen pelätään vaarantuneen. Epäselvyydet paikallisosastojen edustajien äänistä voivat hyödyttää Dlamini-Zumaa ja siten presidentti Zumaa, sillä näiden tuki rakentuu puolueen yhteydessä olevien liittojen ääniin.

Poliittisesti Dlamini-Zuman valinta saattaisi johtaa ANC:n sisäisen kahtiajaon pahentumiseen. Etelä-Afrikan politiikan asiantuntijoiden keskuudessa on jopa väläytetty perussuomalaisten kesän puoluekokouksen tapaista skenaariota, jossa Zuma-vastainen blokki irtaantuisi ANC:stä ja pyrkisi asettamaan oman presidenttiehdokkaansa, jos Dlamini-Zuma valitaan.

Sisäisten kiistojen lisäksi perinteisesti vahva ammattiliittojen tuki ANC:lle horjuu, ja puoluetta haastavat niin uudet kuin vanhat oppositiopuolueet. Viime vuoden paikallisvaaleissa ANC koki historiansa suurimman vaalitappion, kun se hävisi monia metropolialueita oppositiopuolueille. Yhä useampi eteläafrikkalainen kysyy, mitä konkreettista maata yli 20 vuotta johtanut ANC on saanut aikaan viimeisten vuosien aikana.

Presidentti Zumaa on itseään vastassa korruptiosyytteiden poliittinen ja juridinen vyyhti. Presidenttiä uhkaa esimerkiksi 783 korruptio- ja petosrikoksen syytettä liittyen asekauppaan, josta hän vastasi 1990-luvun lopulla.  Viime kuukausina paljon huomiota ovat saaneet presidentin ja Etelä-Afrikan vaikutusvaltaisimpien business-veljesten, Gupta-veljesten, väliset läheiset suhteet. Gupta-veljesten väitetään sotkeutuneen valtionjohtoon jopa siinä määrin, että he ovat olleet jakamassa ministerinsalkkuja sopivina pitävilleen kandidaateille. Zuma on tähän asti selvittänyt kaikki kahdeksan häntä vastaan asetettua parlamentin epäluottamusäänestystä, mutta Zuptaksi (Zuma + Gupta) nimitetty korruptoitunut hallinto on kiperässä tilanteessa varsinkin silloin, jos Ramaphosasta tulee uusi ANC:n puoluejohtaja ja toiveet Zuman vastuuseen asettamisesta nousevat tavallisten eteläafrikkalaisten keskuudessa.

Taloudellisen alamäen ja puolueen kriisin lisäksi Zuman perintönä voidaan nähdä kansanryhmien välisten suhteiden kiristyminen – tai ainakin tämän edistäminen. Siirtääkseen huomiota pois korruptiosyytteistä Zumaan liitetyt toimijat ovat todistetusti pyrkineet lisäämään jännitteitä eri kansanryhmien välillä. Ex-vaimonsa tapaan Zuma on talouspoliittisessa retoriikassaan korostanut rodullista eriarvoisuutta ja taloudellisten voittojen kertymistä valkoiselle vähemmistölle. Onkin totta, että taloudellinen eriarvoisuus valkoisen vähemmistön ja mustan enemmistön välillä on Etelä-Afrikassa edelleen todella suurta. Presidentin omat korruptioskandaalit vievät kuitenkin pohjaa hänen retoriikaltaan.

Kohti vuoden 2019 vaaleja

Tie vuoden 2019 vaaleihin ja uuden eduskunnan sekä presidentin valintaan on kaikkea muuta kuin helppo. Etelä-Afrikkaa koko sen reilun kahdenkymmenen vuoden demokraattisen historian ajan hallinnut ANC lähtee edelleen ennakkosuosikkina vaaleihin. Koskaan aiemmin ei puolueen asema eteläafrikkalaisten sydämissä ole kuitenkaan ollut yhtä uhattuna kuin nyt.

Aiemmin tänä vuonna useat oppositiopuolueet ja kansalaisyhteiskunnan toimijat yhdistivät voimansa ja perustivat uuden vapautusliikkeen, jonka tavoitteena on voittaa Zuman ajama ANC vuoden 2019 vaaleissa. Uudelle oppositioallianssille on osoittanut tukensa esimerkiksi arkkipiispa Desmond Tutu. Poliittiselle kentälle nopeasti kivunnut radikaali Economic Freedom Fighters (EFF) on sekin esimerkki siitä, että monelle eteläafrikkalaiselle ANC on muuttunut Nelson Mandelan progressiivisesta vapautusrintamasta korruption leimaamaksi huonoksi hallitukseksi. Vuonna 2013 perustettu EFF on nyt maan kolmanneksi suurin puolue.

Tuleva ANC:n johtaja ottaa vastuulleen paitsi sisäisesti historiallisen jakautuneen puolueen myös ulkoa tulevan kovan kritiikin ja vaatimuksen muutoksesta. Jos ANC haluaa katkaista syöksykierteensä ja nousta uuteen renessanssiin, tulevan johdon on liikuttava suurista lupauksista harkitun politiikan toimeenpanemiseen. Esimerkiksi koulutukseen ja paikallishallintoon panostaminen ja näiden toimintakyvyn parantaminen olisivat oivia paikkoja aloittaa. Lyhyellä aikavälillä ANC:n uudesta otteesta kielisi myös rohkea itsekritiikki ja riippumaton tutkinta nykyisen johdon korruptioon ja rikossyytteisiin. Siitä hyötyisi koko Etelä-Afrikan kansa.