(Huomioithan, että tämä artikkeli on kuusi vuotta vanha. Artikkelissa esitellyt asiat, tilanteet ja analyysit eivät välttämättä päde enää nykypäivään.)

Vaalien turvallisuuspoliittinen keskustelu ei vastaa realiteetteja

The Ulkopolitist | 26.01.2018

Suomessa turvallisuuspoliittinen keskustelu on perinteisesti ollut eliittivetoista. Yleensä vaalien alla tai jonkin kansainvälispoliittisen käänteen myötä aktivoituva keskustelu on kansalle keskeinen tietolähde, joka vaikuttaa myös julkisen mielipiteen muodostukseen. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on säilynyt politiikkalohkona, jossa poliittiseen johtoon luotetaan.

Tässä suhteessa presidentinvaalit näyttäytyykin merkittävimpänä tilaisuutena käydä perustavanlaatuista keskustelua Suomen suunnasta ja asemasta kansainvälisen politiikan pelikentällä. Keskusteltavaa on periaatteessa riittänyt. Viime vuodet ovat olleet maailmanpoliittista hullunmyllyä, ja erityisesti Euroopan turvallisuustilanne on kehittynyt huonoon suuntaan.

Mullitusten keskellä Suomen turvallisuuspolitiikka on läpikäynyt suurimman muutoksen sitten kylmän sodan lopun ja EU-jäsenyyden. Puolustusyhteistyöstä on tullut Suomen ulkosuhteiden keskeinen veturi. Suomi on käytännössä muuttanut ”sotilasliittoon kuulumattomuutensa” sisällön uudelleen.

Tämä on muun muassa tarkoittanut sitä, että Ruotsin kanssa tehtävä puolustusyhteistyö on edennyt vaiheeseen, jossa maat harjoittelevat aluepuolustusta. Nato-kumppanuuden fokus on taas siirtynyt kriisinhallinnasta Suomen aluepuolustuksen tukemiseen, ja tiivistyneen kahdenvälisen kumppanuuden myötä Suomi on poliittisesti lähempänä Yhdysvaltoja kuin koskaan ennen. Kaiken kukkuraksi Suomi viestittää, että se on valmis niin vastaanottamaan kuin antamaan sotilaallista apua mahdollisen kriisin sattuessa.

Presidentinvaaleissa keskustelua on käyty niin kuin mitään muutosta ei olisi tapahtunutkaan. Debateissa on normaaliin tapaan pohdittu lähinnä sitä, miksi Natoon ei pidä liittyä, ja Nato-kysymyksestä on vaaleissa muodostunut kokoaan suurempi periaatteellinen kysymys, jonka käytännön vaikutukset ovat jääneet vaalipaneeleissa täysin taka-alalle.  Lisäksi ainakin yksi ehdokas puhuu Suomesta edelleen puolueettomana maana. Miten tämä on mahdollista?

Muutoksesta perillä olevat ehdokkaat eivät kenties ole halunneet politisoida hyvin käyntiin lähteneitä yhteistyökuvioita, joista vallitsee puolueiden kesken ainakin jonkinlainen konsensus. Mielipidemittausten mukaan kansa kuitenkin tukee olemassa olevia puolustusyhteistyörakenteita, joiden puitteissa yhteistyötä on syvennetty. Mandaatti on siis jo tavallaan olemassa. Toinen – ja edellistä huolestuttavampi – syy voi olla se, että osa ehdokkaista ei yksinkertaisesti ole riittävän hyvin perillä siitä, mitä Suomen turvallisuuspolitiikassa on viime vuosina tapahtunut.

On perin suomalaista käydä keskustelua siitä, miten turvallisuuspolitiikasta tulisi keskustella. Se, millä tavalla Suomen merkittävimpään ulkopoliittiseen tehtävään pyrkivät kandidaatit debatoivat maan asemasta, ei kuitenkaan ole yhdentekevää. Vaikka turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä ei voida välttää poliittisen johdon ja kansan välillä vallitsevaa informaatioepäsymmetriaa, johdon ja kansalaisten tilannekuvan tulisi kuitenkin olla niin yhteneväinen kuin vain suinkin on mahdollista. Näin ei välttämättä tällä hetkellä ole. Almamedian teettämän gallupin mukaan 56 prosenttia suomalaisista piti – kenties parempien vastausvaihtoehtojen puutteessa – Suomea puolueettomana maana.

On hyvin todennäköistä, että istuva presidentti Sauli Niinistö äänestetään jatkokaudelle historiallisesti jo ensimmäisellä kierroksella. Hän saa toiselle kaudelle vahvan mandaatin.

Niinistö on ylläkuvatun ja sinänsä täysin perustellun turvallisuuspoliittisen mullistuksen pääarkkitehti. Hänen vastuunaan on täten myös nykyistä selvemmin artikuloida kansalle Suomen turvallisuuspolitiikassa ja maan asemassa tapahtunut syvä muutos. Suomen turvallisuuspoliittisen johdon soisi lisäksi tekevän synteesiä siitä, mihin viime vuosien päätökset ovat Suomea vieneet ja mitä vastuita, paineita ja mahdollisuuksia Suomen muuttunut asema ja syventyneet kumppanuudet maalle lähivuosina tuovat.


Kommentit

[…] kyllä puitiin vaalikeskusteluissa, mutta perin omituisella tavalla, kuten The Ulkopolitist -verkkolehden kommentissa 26.1.2018 […]


Ajatuksia herättävä pääkirjoitus – kiitoksia. Seuraava teksti menee spekulaation puolelle, mutta se sisältää joka tapauksessa jatkoajatuksia pääkirjoituksen teemoista: Suomen kansalla kuten kaikilla kansoilla voi ajatella olevan eräänlainen historiallinen muisti. On totuttu tietynlaiseen käyttäytymismalliin, joka mieltyy itsestäänselvästi oikeaksi. Viime sotien ajoilta tunnetaan iskulause: "Vaikene! Vihollinen kuuntelee." Turvallisuuspolitiikan kovassa ytimessä tällainen ajatustapa voi olla erityisen syvään iskostunut. Mahdollisilla linjanmuutostarpeilla elämöinti koetaan vieraana ja vaarallisenakin. Parempi on ihan vain kaikessa hiljaisuudessa ryhmittyä vastuullisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen johdon taakse, mikäli sen näet voi kokea olevan vallitsevassa vaikeassa tilanteessa tehtäviensä tasalla ja siksi herättävän ansaittua luottamusta. Pääkirjoituksen maininnat presidentti Niinistön asemasta sekä nykyisen turvallisuuspoliittisen toimintamallimme pääarkkitehtina että presidentinvaalien kansansuosikkina voivat tältä kannalta katsoen liittyä hyvinkin syvällisellä tavalla yhteen: luotetaan siihen, että Niinistö on osannut ja osaa asemoida Suomen turvallisuuspolitiikan nykyisessä ja nähtävissä olevassa turbulentissa kansainvälisessä tilanteessa oikein, eikä koskiveneen peränpitäjää haluta suin surminkaan käydä vaihtamaan ennen kuin itse koskikin on jäänyt turvallisesti taa. Luultavasti moni suomalainen ajatteleekin nyt jälkiviisaudella, että olipas tosiaankin onni, ettei Sauli Niinistön presidenttiys alkanut vielä v. 2006, niin nytpä se sitten voikin jatkua aina vuoteen 2024 asti. Siinä määrin kuin äsken sanottu vastaa todellisuutta, gallupoinnit Suomen Nato-jäsenyydestä suhteellistuvatkin gallupoinneiksi Suomen Nato-jäsenyyden kiirehtimisen suotavuudesta tässä tilanteessa, jossa se tapahtuisi vastoin maamme turvallisuuspoliittisen johdon kantaa. Tällöin Nato-vastustus on ymmärrettävissä joiltain osin seuraavasti: "Suomen Nato-jäsenyyden aika ei ole ainakaan nyt. Jos sellainen aika joskus vielä tulee, niin kyllä me sitten saamme sen tietää ja ehdimme siihen suostua. Eipäs suotta keikutella venettä, varsinkaan nyt kosken kuohuissa!"


Hienoa päästä uutiskirjeen jakelun piiriin.


Lisättävää?

Ylläpito tarkistaa kommentit ennen julkaisua. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.