Mikko Räkköläinen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hän tutkii ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvien tehtävien ulkoistamisesta johtuvien operatiivisen tason muutosten poliittisia vaikutuksia

Kaupallisten yritysten rooli turvallisuuteen liittyvien palveluiden tuottamisessa on kasvanut Kylmän sodan jälkeisenä aikana. Myös tiedustelupalveluita on tänä päivänä tarjolla laillisesti vapailla markkinoilla. Kuten monet tuoreet esimerkit kuitenkin osoittavat, alan toiminnalla on potentiaalisesti monia huolestuttavia seurauksia.

Verkkojulkaisu The Intercept raportoi 5. joulukuuta 2017, että Trumpin hallinto harkitsi oman maailmanlaajuisen tiedusteluverkostonsa luomista kaupallisen sektorin avulla. Suunnitelman isä, Erik Prince, on Blackwater-turvayhtiön perustaja ja nykyisen opetusministeri Betsy DeVosin veli. Aiemmin hän on ehdottanut Afganistanin kriisinhallinnan ulkoistamista kaupalliselle sektorille.

The Interceptin mukaan kaupalliseen sektoriin perustuva ratkaisu houkuttelee Trumpin hallintoa, koska sen avulla voitaisiin ohittaa valtion tiedustelulaitosten toimintaa ja raportointia koskeva lainsäädäntö. Valkoinen talo on kiistänyt The Interceptin uutisen. Vaikka Erik Princellä mitä ilmeisimmin on vaikutusvaltaa hallinnon piirissä, on vaikeaa arvioida, kuinka vakavasti suunnitelmaa on todella harkittu. Mahdoton se ei kuitenkaan missään tapauksessa ole; jo nyt suuri osa Yhdysvaltain presidentin päivittäisestä tiedustelukatsauksesta tuotetaan kaupallisten yritysten toimesta.

Vaikka kaupallinen tiedusteluala näyttäytyy julkisuudessa ensisijaisesti yhdysvaltalaisena ilmiönä, sen toiminta on maailmanlaajuista ja toimintaedellytykset ovat paranemassa. Valtiot ovat kehittäneet tiedustelu- ja vakoilutoimintaansa runsaasti tietotaitoa sekä teknologisia keinoja. Näiden leviäminen kaupalliselle sektorille ja tätä kautta muiden maksukykyisten asiakkaiden ulottuville on osa laajempaa turvallisuuden kaupallistumiskehitystä.

Kuten The Ulkopolitistin Alex Pitkänen lokakuussa julkaistussa artikkelissaan totesi, kaupallisilla toimijoilla on tänä päivänä vakaa jalansija esimerkiksi turvapalveluiden tuottajina, huollon järjestäjinä ja kouluttajina niin useimmissa länsimaissa kuin konfliktialueillakin. Samaan jatkumoon asettuvat valtioille turvallisuuspoliittista analyysia ja konsultointia sekä sisäisen turvallisuuden ratkaisuja tuottavat yritykset. Tiedustelualan yritysten toiminnan yhteiskunnalliset vaikutukset ovat usein luonteeltaan kuitenkin näitä huomaamattomampia ja lain sekä kansalaisoikeuksien näkökulmasta ongelmallisia.

Tiedusteluteollinen kompleksi 

Edward Snowden nousi julkisuuteen paljastettuaan Yhdysvaltojen maailmanlaajuisen verkkovakoilutoiminnan vuonna 2013. Hän ei ollut kuitenkaan ollut valtion työntekijä enää neljään vuoteen. CIA:n palveluksesta eroamisen jälkeen vuonna 2009 Snowdenin työnantaja oli ensin Dell, joka on NSA:n alihankkijana toimiva tietotekniikka-alan suuryritys. Sieltä hän siirtyi Booz Allen Hamiltonin leipiin, jolloin hän pystyi helpommin keräämään materiaalia verkkovakoilusta.

Valtioiden turvallisuusorganisaatioiden ja kaupallisen sektorin yhteistyöverkostosta on tullut vaikeasti hallittava. Esimerkiksi vuonna 2015 – viimeinen vuosi jolta tilastoja on julkaistu – Yhdysvaltain liittovaltio oli myöntänyt 446 000 alihankkijayrityksen työntekijälle korkeimman turvaluokituksen. Jo alihankkijoiden määrä on turvallisuusriski, sillä niin vuotajat kuin rikolliset tai ulkovaltojen laskuun toimivat tahotkin voivat hyötyä yritysten puutteellisesta valvonnasta.

Signaali- ja kybertiedustelussa tekniikan kehitys tekee tarvittavan tietotaidon kehittämisen ja säilyttämisen julkisella sektorilla vaikeaksi ja kalliiksi. Ulkoistamisella tavoitellaan joustavuutta ja säästöjä. Yksityiselle sektorille on siirretty runsaasti sellaisia toimintoja, jotka valtion toteuttamina olisivat tiukasti säädeltyjä. Ostopalveluna nämä tehtävät ovat huomattavasti joustavampia ja huomaamattomampia.

Tiedustelun ulkoistaminen mahdollistaa myös toiminnan salaamisen parlamentaariselta ja lailliselta valvonnalta. Esimerkiksi Erik Princen johtaessa Blackwater-yhtiötä hän ryhtyi yhteistyöhön CIA:n kanssa. Vuosina 2004-09 käynnissä olleessa salaisessa projektissa tavoitteena oli surmata terroristijärjestö Al Qaedan johtajia. Projektista ei laadittu virallisia sopimuksia vaan siitä sovittiin kahdenvälisesti yhtiön ja CIA:n johdon kesken. 20 miljoonan dollarin projekti ei tiettävästi tavoittanut kohteitaan. Senaatin tiedusteluvaliokunnan tietoon se tuli vasta jälkikäteen.

Tiedustelun, kuten muunkin sotilas- ja turvallisuusalan, ulkoistaminen on kärsinyt huonosta sääntelystä ja epäselvästä vastuunjaosta. Esimerkiksi vuonna 2004 Abu Ghraibin vankilassa Irakissa tapahtunut vankien kiduttaminen raportoitiin huonosti koulutettujen ja johdettujen merijalkaväen rivisotilaiden ylilyöntinä. Vähemmälle huomiolle jäi, että Yhdysvaltain armeija oli ulkoistanut vankien kuulustelun laitoksessa Titan Corporationin ja CACI:n urakoitsijoille. Vankilassa palvelleet sotilaat kertoivat oikeudessa urakoitsijoiden antaneen ohjeita muun muassa koirien käyttämisestä vankien vahingoittamiseen. Yrityksen palveluksessa olleet siviilit siis antoivat määräyksiä valtion asevoimien sotilaille. Sotaoikeus tuomitsi 11 merijalkaväen sotilasta. Yrityksiä ja urakoitsijoita vastaan nostetut oikeussyytteet kilpistyivät toimivaltaepäselvyyksiin.

Abu Ghraibin tapausta pidettiin laajalti yksittäisenä ylilyöntinä, mutta kaupalliset toimijat ovat olleet kuitenkin keskeinen tekijä terrorismin vastaisen sodan räikeimmissä ihmisoikeusrikkomuksissa. Mitchell, Jessen and Associates -yrityksen perustivat 2005 James Mitchell ja John Jessen, kaksi psykologia, jotka olivat työskennelleet armeijan kouluttajina. CIA maksoi heille 81 miljoonaa dollaria Guantánamossa ja salaisissa vankiloissa käytettyjen kuulusteluohjeiden laatimisesta. Kun kidutuksen uhrit nostivat oikeussyytteen, Mitchell ja Jessen vetosivat siihen, etteivät he kaupallisina konsultteina olleet vastuussa siitä, miten heidän ohjeitaan sovellettiin. Pitkällinen oikeusprosessi päättyi salaiseen sopimukseen viime kesänä.

Tim Shorrock kiinnittää kirjassaan Spies for Hire huomiota myös kaupallisen sotilas- ja tiedustelualan yritysten vahvoihin poliittisiin yhteyksiin. Alan yritykset ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa suuria vaalirahoittajia, ja niiden hallitukset on ympäri maailman miehitetty entisillä poliitikoilla ja korkea-arvoisilla upseereilla. Sotilasteollisuus on kasvanut kattamaan aseteollisuuden lisäksi myös kansalliseen turvallisuuteen liittyvät palvelut.

Yksityiset asiakkaat uhka kansalaisoikeuksille

Tiedusteluyrityksillä on myös runsaasti ei-valtiollisia asiakkaita. Monet suuryritykset ja organisaatiot esimerkiksi hyödyntävät palveluita, jotka seuraavat avoimia lähteitä ja koostavat niistä raportteja mahdollisista luonnonkatastrofeista, lakoista ja muista ilmiöistä, jotka voivat muuttua asiakkaalle haitallisiksi. Kansalaisoikeuksien ja demokratian kannalta huolestuttavampia ovat kuitenkin yritykset, joilla on vahvat yhteydet sotilas- ja poliisitoimintaan sekä aktiivisempi lähestymistapa tiedusteluun.

Kuvan tämänkaltaisista toimintatavoista tarjoaa joukko TigerSwan-yhtiön asiakirjoja, jotka vuodettiin keväällä 2017. Runsaasti Afganistanin ja Irakin sotien veteraaneja palkannut yritys hankki Energy Transfer Partners -yritykselle tietoja Standing Rockissa 2016-17 sen öljyputkea vastaan protestoineista aktivisteista.

Tiedustelutoimintaan, kuten protestileirin tarkkailuun lennokkien avulla tai työntekijöiden soluttautumiseen mielenosoittajien joukkoon, ei tarvittu viranomaisten lupia. Yrityksen integraatio paikallisiin poliisiviranomaisiin oli tiivistä: TigerSwanilla oli muun muassa oikeudet käyttää poliisin tilannehuonetta. Tietoa, jota yritys tuotti Energy Transfer Partnersille, syötettiin myös suoraan poliisin käyttöön. Informaation jakaminen oli kyseenalaista, koska TigerSwanin työntekijät suhtautuivat protestoijiin ennen kaikkea sotilaallisena uhkana. Raporteissa heihin viitattiin “kapinallisina” (insurgents), joiden toimintamalleja verrattiin talebanin toimintaan. TigerSwan myös korosti väkivallan uhkaa, esimerkiksi raportoimalla toistuvasti mutta valheellisesti mielenosoittajien rakentaneen pommeja leirissään.

Myös riittävän varakkaiden yksityishenkilöiden on mahdollista hyödyntää kaupallisen tiedustelualan kasvavia mahdollisuuksia. The New Yorker raportoi 6. marraskuuta 2017, että elokuvatuottaja Harvey Weinstein oli palkannut useita alan yrityksiä estämään häneen kohdistuneiden ahdistelusyytösten julkaisemisen. Weinsteinin laskuun toimivat muun muassa Kroll sekä Black Cube, joista jälkimmäisen henkilökunta koostuu suurelta osin Israelin salaisen palvelun Mossadin entisistä työntekijöistä. Yritykset muun muassa  perustivat peitefirmoja ja -järjestöjä, ja niiden työntekijät esiintyivät väärillä henkilöllisyyksillä kerätäkseen arkaluontoisia tietoja väitetyistä uhreista ja tapauksesta kiinnostuneista lehtimiehistä.

Kaupallisen tiedustelun poliittiset vaikutukset

Kaupallinen tiedustelutoiminta ei ole selkeärajainen ilmiö. Sillä on sekä toimijoiden että toimintatapojen osalta paljon päällekkäisyyttä hyvinkin erilaisten alojen, kuten konsultoinnin ja fyysisten turvapalveluiden kanssa. Monet sen myymät palvelut, kuten tiedon koostaminen avoimista lähteistä, eivät myöskään sinänsä ole vaarallisia poliittisen järjestelmän toimivuuden tai kansalaisoikeuksien näkökulmasta. Edellä kuvatut esimerkit kuitenkin osoittavat, että alan toimijoiden koon, toimintakyvyn ja julkiseen sektoriin integroitumisen asteen kasvulla voi olla lukuisia ongelmallisia seurauksia.

The Interceptin reportaasi nostaa esiin suurimman kaupallisen ja julkisen sektorin tiedusteluyhteistyön vaaran: kaupallisen sektorin toimijoita voidaan käyttää lain kiertämiseen. Tiedustelutoiminnan valvonta demokraattisessa järjestelmässä on aina tasapainottelua salassapidon ja valvonnan sekä välttämättömyyden ja poliittisten reunaehtojen välillä. Toiminta ilman virkavastuuta ja liikesalaisuuksien piirissä hankaloittaa tätä rajankäyntiä.

Sen lisäksi, että Erik Princen väitetty suunnitelma presidentin yksityisestä tiedusteluverkostosta on ääriesimerkki kaupallisen tiedustelun uhasta poliittiselle järjestelmälle, se nostaa esiin myös kaupallisen tiedustelun eriarvoistavan vaikutuksen. Alan yritysten palveluiden ostaminen ei ole halpaa. Henkilöillä, yrityksillä ja muilla tahoilla joilla niihin on varaa, on monissa tilanteissa epäsuhtaiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteiskunnalliseen toimintaan. Oli kyse sitten TigerSwanin toiminnasta kansalaisaktivisteja vastaan tai Harvey Weinsteinin yrityksistä välttää väitetyn ahdistelun seurauksia, varakkaiden tahojen on mahdollista vaikuttaa tavoilla, jotka eivät sovi yhteen demokraattisen järjestelmän periaatteiden kanssa.

Kaupallinen tiedusteluala luultavimmin jatkaa kasvuaan lähitulevaisuudessa. Kehitystä edistävät uusliberaalin ideologian johtava asema julkisen sektorin kehittämisessä, teknisen ja inhimillisen tietotaidon huima kehitys, jonka perässä julkisen sektorin on vaikea pysyä, sekä hyödyt, joita valtioiden on ulkoistamisella mahdollista saavuttaa.