Mannerheimin valkoisen armeijan voitonmarssi Helsingissä 16.5.1918 oli voittajien symbolinen päätös sisällissodalle. Kesti kuitenkin useita vuosikymmeniä, ennen kuin sodan syitä ja seurauksia päästiin käsittelemään neutraalisti. Muistovuoden tärkein anti on näiden syiden kertaaminen, mikä antaa suomalaisille eväät tämän päivän globaalien kriisien ymmärtämiseen.

Sisällissota on pysynyt suomalaisille vaikeana aiheena aina 2000-luvulle asti. Sisällissodan trauman voi sanoa kuihtuneen aikalaiskokemusta välittäneiden sukupolvien mukana, mutta aiheen käsitteleminen ja muisteleminen herättää yhä tunteita – jopa poliittisiakin kannanottoja. Erityisesti keskustelu sodan nimestä jatkuu edelleen.

Sisällissodan laajempien syiden ja seurausten ymmärtäminen on erinomainen oppitunti nykyisten globaalien kriisien ja konfliktien ymmärtämiseen. Tärkein vaatimus on nähdä sota pitkäaikaisten kansainvälisten tapahtumien summana eikä vain Suomen rajojen sisällä yhtäkkiä leimahtaneena taisteluna. Juuri tämän vuoksi käsite sisällissota on vakiintunut kuvaamaan sodan eri kehityskulkuja, kansainvälisten joukkojen osallisuutta sekä aikalaisten erilaisia kokemuksia.

Nykyisten globaalien monimutkaisten ongelmien dramaattisimpia seurauksia ovat sisällissodat, joiden syntysyissä yhdistyy monimutkainen vyyhti ilmastollisia, yhteiskunnallisia ja kansainvälispoliittisia lähtökohtia. Samoin Suomen sisällissota oli jäävuoren huippu sarjasta päällekkäisiä kehityskulkuja, jotka syntyivät pitkälti kansainvälisen toimintaympäristön rajussa muutoksessa.

Suomen johti sisällissotaan teollistumisen myötä syntynyt uusi luokkayhteiskunta, Venäjän keisarikunnan hajoamiskehitys ja ensimmäinen maailmansota. Suomalaisen yhteiskunnan päättäjät olivatkin kansainvälisen tilanteen vaikutuksesta ajautuneet erilaisiin leireihin, joissa käsitys tilanteesta ja keskeisimmästä ongelmasta olivat hyvin erilaiset: porvarillinen Suomen senaatti pyrki turvaamaan Suomen valtion suvereniteettia samalla, kun maailmansodan aiheuttaman elintarvikepula ja sen ratkaisemattomuus söi vasemmiston viimeisen luottamuksen eliitin kykyyn huolehtia kansalaisistaan. Yksinkertaistaen voisikin sanoa kolmen aterian erottaneen kuuliaisen kansalaisen anarkiasta.

Vihapuheesta voittajien historiaan

Konfliktin jälkeisessä rauhanrakentamisessa historialla on oleellinen rooli. Ristiriitaiset käsitykset menneisyydestä pitävät hengissä konfliktin vastakkainasettelua, vaikka kukaan konfliktin kokenut ei olisi enää läsnä. Muistamisen tapojen määritteleminen ja menneisyyden nimeäminen onkin aina ollut poliittisten intohimojen kohde, jonka purkaminen on rauhanrakentamisen keskeisimpiä lähtökohtia.

Konfliktin jälkeisessä rauhanrakentamisessa historialla on oleellinen rooli. #sisällissota Klikkaa twiitataksesi!

Ylen tutkimuksessa 46 prosenttia suomalaisista piti sodan tärkeimpänä syttymissyynä ”köyhien ahdinkoa ja mahdottomia elinoloja”. Toiseksi tärkeimmäksi syyksi nousi ”omistavan luokan haluttomuus tehdä myönnytyksiä köyhille” ja kolmanneksi jäi ”punaisten halu kaapata valta ja sosialisoida Suomi”. Prosentuaaliset erot syiden kannatusten välillä eivät ole suureja ja kielivätkin enemmän aiheen sisäpoliittisesta merkityksestä: ”Sisällissodan vahvin ja pysyvin jakolinja on ollut, että vasemmisto sympatiseeraa punaisia ja oikeisto valkoisia”, poliittisen historian emeritusprofessori Seppo Hentilä totesi Ylelle tutkimuksen tuloksista.

Sisällissodan poliittista luonnetta vahvisti sodan jälkeen vakiintunut voittajien kuvaus vapaussodasta, joka juurtui hyvinkin vahvasti suomalaiseen historiankirjoitukseen. Vaikka historiakäsitys on moniäänistynyt 1960-luvulta alkaen, nimitys on yhä yllättävän elinvoimainen, jopa valtioneuvoston jäsenten keskuudessa. Myös Suomen puolustusvoimat opettaa Maanpuolustuskorkeakoulussa sodan historiaa vapaussota-käsitteen avulla.

Vapaussota-nimityksellä viitataan nimenomaan vapautumiseen Venäjästä ja venäläisten joukkojen karkottamiseen Suomesta. Suomen senaatin huolena oli maassa oleva 40 000 sotilaan Venäjän armeija, jonka pelättiin kyseenalaistavan juuri itsenäistyneen Suomen suvereniteetin eli täydellisen alueellisen itsemääräämisoikeuden. Vapaussota-argumentaation yleisin puolustus onkin, että punaisten vallankumous olisi johtanut Neuvostoliiton vallan alaisuuteen, mikä perustuu ennemmin aikalaisten tuntemuksiin kuin historiallisiin lähteisiin.

Venäläiset karkottaneen vapaussodan kenties merkittävin kamppailu käytiin Vaasassa Mannerheimin illallispöydässä hetki ennen taisteluiden alkua. Tuolloin venäläisten upseerien kanssa sovittiin, miten Mannerheimin johtaman Suomen senaatin joukot riisuvat Pohjanmaalla venäläiset varuskunnat aseista, mikä sujuikin muutamaa kahakkaa lukuun ottamatta rauhallisesti sopimusten mukaisesti. Yleisesti punakaartit eivät saaneet suunnitelmallista apua Venäjän armeijalta, joka oli passiivinen ja sekaannuksessa bolsevikkien vallankumouksen seurauksena.

Keisarillisen Saksan armeijassa taistelleet jääkärit kokivat suurta turhautumista huomatessaan lähes neljä vuotta kestäneen sotilaskoulutuksen motiivin, Suomen itsenäistymisen, toteutuneen heidän ollessaan Saksan itärintamalla Latviassa. Kun he palasivat Suomeen, olivat Venäjän armeijan joukot vaihtuneetkin suomalaisiin työläisiin.

Kertomus ”punaryssistä” oli kuitenkin tapa motivoida valkoista armeijaa ja vastata punaisten yhtä räikeään vihapuheeseen ”lahtareista”. Vihapuheen kierre olikin ollut Suomessa vahva jo ennen sodan syttymistä, ja sitä ylläpidettiin eri luokkien omissa sanomalehdissä. Sodan päättyessä voittajan retoriikka pääsi täyttämään kaikki kanavat, kun vasemmiston lehtien julkaisua rajoitettiin ja kouluopetus omaksui voittajien kertomuksen. Vapaussodasta tuli virallinen historia 20 vuoden ajaksi, ja sen omaksuneet ikäryhmät kuljettivat sitä mukanaan pitkälle toisen maailmansodan yli.

Valtavirraksi muuttunut kertomus vapaussodasta oli luonnollinen jatko-osa tarinaan suomalaisten selviytymisestä Venäjän vallan alta. Tällä tarinalla rakennettiin itsenäistä kansakuntaa ja haluttiin alleviivata Neuvostoliittoa sekä kommunismia Suomen toiseutena. Esimerkiksi talvisodan alkaessa armeijan ylipäällikkö Mannerheim viittasi päiväkäskyssään Neuvostoliiton hyökkäyksen olevan vapaussodan jatkoa.

Vapaussota-kertomukseen liittyy kuitenkin olennaisesti myös valkoisten aktivistien heimosodat Itä-Karjalassa vuosina 1918–1922, Lapuan liikkeen muilutukset ja kaiken huipentumana liikkeen järjestämä Mäntsälän kapina laillista hallitusta vastaan. Vasta valtion kyky hillitä Mäntsälän kapina sinetöi lopullisesti Suomen valtiollisen suvereniteetin.

Mielenkiintoista kyllä, tämä Suomen demokratiaa koetellut poliittinen, jopa etninen, väkivalta fasistisine piirteineen säilyi pitkään hiljaisesti hyväksyttynä lukuna valtiollisessa historiassa. Kirjoittipa nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö vielä vuonna 2003 ilmestyneessä kirjassaan Lapuan liike. Kuvahistoria kansannoususta seuraavasti: ”Kyyditystoimintaa on sanottu aseettomaksi sissisodaksi. Se oli suoralinjaisella, diplomatiasta piittaamattomalla talonpoikaisjärjellä perusteltua ja usein vielä juurevalla kansanhuumorilla ryyditettyä hevosenleikkiä.”

Luottamuksen ja empatian oppitunti

Vastakkainasettelua ruokkiva vapaussodan virallinen muistaminen loppui talvisodan tarjotessa uuden, paremman kertomuksen suomalaisen selviytymiseetoksen agendaksi. Vaikean ja traumaattisen sisällissodan muiston eteen voitiin talvisodan yhtenäisyyden avulla lopulta vetää verho. Näin haavat jäivät arpeutumaan ihmisten mieliin ja niistä tuli tabu aikalaisille sekä myytti myöhemmille sukupolville.

Sisällissodan myytistä tuli myös suomalaisten vasemmisto–oikeisto-identiteetteihin vaikuttava tekijä. Sota vaikuttikin pitkään pinnan alla sisäpolitiikassa, vaikka suurin osa vasemmiston ennen sisällissotaa vaatimista radikaaleista uudistuksista toteutettiin nopeassa tahdissa heti sodan jälkeen. Jo kevään 1919 eduskuntavaaleissa SDP sai 80 paikkaa eduskuntaan – sodan jälkeiseen ns. tynkäeduskuntaan osallistui SDP:n edustajia vain kuusi. Noin neljäkymmentä SDP:n kansenedustajaa oli paennut Neuvosto-Venäjälle ja puolet heistä oli perustamassa aseellista vallankumousta tavoittelevaa Suomen Kommunistista Puoluetta.

Suomi onkin historiassa harvinainen esimerkki erittäin nopeasta paluusta demokratian ja valtiollisen järjestyksen tielle, jossa poliittinen yhteisymmärrys riitti kansanryhmien odotukset täyttävän hyvinvointivaltion rakentamiseen. Talvisodasta lähtien suomalaiset ovat rakentaneet vahvan luottamuksen toisiinsa ja ovat siinä nyt Euroopan parhaita.

Suomi on historiassa harvinainen esimerkki erittäin nopeasta paluusta demokratian ja valtiollisen järjestyksen tielle. #sisällissota Klikkaa twiitataksesi!

Suomen sisällissodan kehityskulkuun perehtyminen on edelleen arvokas oppitunti yhteiskunnan luottamuksen sekä empatian rapistumisesta vihapuheen ja vastakkainasettelun takia. Suomalaisten nopea sovinto tekee sodasta myös mielenkiintoisen rauhan- ja konfliktintutkimuksen kannalta. Vaikka Suomen sisällissodan kehitystä ei voi verrata tämän päivän yhteiskunnallisiin tai globaaleihin ongelmiin, se auttaa ymmärtämään nykyisten sisällissotien ja konfliktien monimutkaisia syitä ja seurauksia, esimerkiksi Syyrian sisällissodan tapauksessa.