Suomessa on uutisoitu näyttävästi Ruotsin hallituksen julkaisemasta ohjevihkosesta Om krisent eller krigen kommer, joka näyttäisi olevan kuin suoraan kylmän sodan kylmimmiltä hetkiltä. Yksityiskohtainen ja jokaiseen ruotsalaiskotiin lähetetty vihko käsittelee niin kriiseihin kuin sotaan varautumista tarjoten erilaisia keinoja varautua esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamien kriisien, lämmönjakelun pysähtymisen tai vaikkapa sodan varalta. Vihkosen taustalla lienee ajatus Itämeren muuttuneen turvallisuustilanteen vaikutuksesta Ruotsiin. Suomessa näin suora lähestymistapa sodan mahdolliseen uhkaan herättää huomiota, koska kyseisen aiheen suorasukainen ruotiminen ei ole ollut tapana. Vai onko? Kyllähän Suomessakin pohditaan sitä, mikä on maanpuolustustahdon tila. Ruotsissa mentiin nyt asiassa astetta pidemmälle.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kommentoi Helsingin Sanomille, että ruotsalaiset ovat tuudittautuneet väärään käsitykseen yhteiskunnan kyvystä jatkaa toimintaansa normaalisti kaikissa olosuhteissa. Vihkonen pyrkii muuttamaan tätä käsitystä.

Niin Suomessa kuin Ruotsissa turvallisuusajattelu nojaa laaja-alaiseen yhteiskunnalliseen lähestymistapaan yhteiskuntaa mahdollisesti uhkaavien kriisien hoidossa. Monien muiden länsimaiden tapaan myös Suomessa on puhuttu viime vuosina paljon informaatiovaikuttamisesta. Om krisen eller krigen kommer tarttuu tähän teemaan korostamalla sitä, että Ruotsi ei ikinä luovuttaisi joutuessaan jonkin maan hyökkäyksen kohteeksi.

Kyse on siis siitä, että maa on valmis puolustamaan aluettaan, huolimatta maahan kohdistuvan hyökkäyksen laadusta. Tällaisella muistutuksella on pitempää perinnettä länsinaapurimme tavassa hoitaa maanpuolustusta. Vastaava, ruotsalaista vastarintahalukkuutta alleviivaa asemoituminen oli osa Ruotsin psykologista puolustusta kylmän sodan aikaan. Tuolloin ajateltiin, että sotilaallisesti liittoutumaton, ulkopoliittisesti puolueettoman pienen maan tuli korostaa kykyään huolehtia maansa puolustamisesta. Tällöin käytettävissä ollut puolustusmateriaali ja kriisiä varten koulutetut puolustusvoimat olivat vain osa Ruotsin totaalisen puolustuksen ideaa. Kansalaisten puolustukseen myönteisesti suhtautunut asenneilmapiiri katsottiin olennaiseksi, ja tätä ilmapiiriä pyrittiin vahvistamaan valtiovallan keinoin. Samoin tehtiin ja tehdään edelleen myös Suomessa, joka myös on painiskellut maanpuolustukseen ja oman turvallisuuspoliittisen aseman vahvistamiseen liittyvien haasteiden parissa.

Paluu psykologisen sodankäynnin ilmapiiriin näyttäytyy voimakkaana askeleena ennen kaikkea Ruotsin viimeaikaisen politiikan seurauksena. Maan puolustuspolitiikka asettui 2000-luvun kuluessa korostamaan sotilaallisen kriisinhallinnan ja toisaalta kansalaisten vapaaehtoisen osallistumisen ideaa, sillä maahan ei katsottu kohdistuvan sotilaallista uhkaa. Tästä ajattelusta on nyt lähdetty peruuttamaan muun muassa palauttamalla osittainen asevelvollisuus. Vastaavasti maanpuolustustahdon (försvarsvilja, puolustustahto) tila katsotaan edelleen keskeiseksi osaksi Ruotsin puolustuspolitiikkaa, ja nyt jaettu ohjevihkonen voidaan nähdä nimenomaan kansan asenneilmapiirin ja sitä myötä ruotsalaisen maanpuolustustahdon vahvistamisena, käytännön ohjeiden ohessa.

Vastarintahalukkuuden aiempaa selkeämpi viestintä on osa Ruotsin puolustuspolitiikan täsmentämistä. Klikkaa twiitataksesi!

Samalla kysymys on Suomen tasavallan presidenttiä mukaillen viestistä, niin omille kansalaisille kuin ulkomaille. Ulkomailla sijaitseva kohdeyleisö voi tuntua itsestään selvänä nykypäivän valossa, mutta kylmän sodan vuosina kohdeyleisö löytyi niin itä- kuin länsiblokista. Viestimerkitystä pohtiessa voidaankin tehdä tulkinta, että vastarintahalukkuuden aiempaa selkeämpi viestintä on osa Ruotsin puolustuspolitiikan viimeaikaista täsmentämistä.