Iranissa tehdään maailman toiseksi eniten sukupuolenkorjausleikkauksia, samalla kun homoseksuaaliset käytännöt on kriminalisoitu. Transsukupuolisuuden tunnistaminen ja ylipäätään leikkausten salliminen ovat johtaneet erikoiseen tilanteeseen, jossa pyrkimykset suojella heteronormia on tarjonnut sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille uudenlaisen liikkumatilan. 

Samalla kun Iran on kasvattanut kansainvälistä suosiotaan plastiikkakirurgian mekkana, on maassa tehty vuodesta 2008 alkaen maailman toiseksi eniten sukupuolenkorjausleikkauksia heti Thaimaan jälkeen. Operaation salliminen shiialaisessa Iranissa on räikeässä kontrastissa muihin Persianlahden islamilaisiin maihin. Iranissa valtio ei ainoastaan tunnista korjattua sukupuolta syntymätodistuksen ja nimen muuttamista myöten, vaan tukee leikkauksia rahallisesti korvaten vähävaraisten kustannuksista jopa puolet.

Iranissa seurataan moraalista koodistoa, ja rangaistukset perustuvat sharian tulkintaperinteeseen (fiqh). Nämä moraaliset säännöt muovaavat yhteiskunnan suhtautumista myös sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Virallisesti avioliiton ulkopuoliset seksisuhteet on kriminalisoitu ja homoseksuaaliset käytännöt on tietyissä olosuhteissa rangaistavissa kuolemalla. Vaikka kuolemantuomioita toimeenpannaan käytännössä harvoin, ei se tee Iranin LGBT-yhteisön (lesbian, gay, bisexual, and transgender) elämästä yhtään helpompaa. On varsin selvää, että Iranin yhteiskunta ei ole valmis hyväksymään poikkeuksia heteronormatiivisuudesta. Tämä näkyy paitsi valtion torjuvassa kannassa toistuvia ihmisoikeussyytöksiä kohtaan, myös jatkuvissa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen häirintätapauksissa. LGBT-yhteisö kohtaa Iranissa syrjintää ja väkivallan pelkoa. Perusteettomat pidätykset ja yksityisyyden loukkaukset ovat yleisiä, eikä tapauksiin puututa riittävästi.

Länsimaisessa mediassa on nostettu voimakkaasti esille näkökulmaa, jonka mukaan Iranissa pakotetaan homoseksuaaleja ja transihmisiä leikkauksiin yhteiskunnan heteronormien säilyttämiseksi. On esitetty huolta siitä, että leikkauksen koetaan olevan ainoa reitti välttää syrjintää, tulla laillisesti tunnustetuksi ja puhdistaa oman ja perheensä maine homoseksuaalisuuden leimasta. Länsimaisen median tulkinnat on toisaalla tuomittu liian yksinkertaistaviksi. Niiden on esitetty keskittyvän ainoastaan fundamentalistien käsityksiin ja ymmärtävän näin tahallaan väärin Iranin uskonnollis-yhteiskunnallisen kontekstin sekä transihmisten kyvyn määrittää itseään sen raameissa.

Länsimaiset suhteellisen joustavat sukupuoliroolit eivät ymmärrettävästi ohjaa islamin oppeihin tiukasti nojaavan Iranin yhteiskunnallisia pelisääntöjä. Vaikka historiallisesti tarkasteltuna Persian 3000-vuotisen tarinan aikana erilaisia seksuaalisuuden muotoja ja sukupuoli-identiteettejä on sosiaalisesti hyväksytty ja harrastettu varsin laajasti Qajarin hoveja myöten, oli viimeistään Iranin islamilainen vallankumous vuonna 1979 isku monille vapauksille. Tätä taustaa vasten transsukupuolisuuden tunnustaminen Iranissa vaikuttaa ensisilmäyksellä erikoiselta.

Taustalla sielun ja ruumiin epäharmonia

Iranin transihmisten aseman virallinen hyväksyntä juontaa paradoksaalisesti juuri vallankumouksen aikoihin. Maanpaossa ollut Iranin tuleva uskonnollinen johtaja Ajatollah Ruhollah Khomeini antoi ensimmäisen sukupuolenkorjausleikkaukset sallivan fatwansa (uskonnollinen lausuma) jo vuonna 1967, ja käytäntö astui virallisesti voimaan vuonna 1985. Tausta fatwalle pohjaa Khomeinin kohtaamiseen transnaisen Maryam Khatoon Molkaran kanssa. Molkaran tarinasta liikuttunut Khomeini tutki tämän esittämää kysymystä sukupuolenkorjauksen sallimisesta perinpohjaisesti. Hän ei löytänyt islamin opeista mitään, mikä kieltäisi sukupuolenkorjauksen henkilöiltä, jotka kokevat olevansa sukupuoli-identiteettiään vastaamattomassa kehossa. Khomeinin antama fatwa johti kehitykseen, joka kietoi yhteen nuoren islamilaisen yhteiskunnan tiukat sukupuolinormit ja juridislääketieteellisesti hyväksytyn transsukupuolisuuden.

Iran tulkitsee sukupuolen korjaamisen olevan sopusoinnussa islamilaisen lainsäädännön kanssa. Klikkaa twiitataksesi!

1980-luvulta alkaen transsukupuolisuus on Iranissa tuotu vahvasti osaksi psykologista ja lääketieteellistä selitysmaailmaa. Omaksutun logiikan mukaisesti suurimalla osalla ihmisistä  sielun ja kehon välillä vallitsee harmonia, mutta pienessä osassa epäharmonia tuottaa transsukupuolisuutta. Ihmisen sielua ei voi muuttaa, sen sijaan nykylääketiede mahdollistaa kehon muokkaamisen. Kun transsukupuolisuus selitetään tästä näkökulmasta, mahdollistuu islamin oppien kanssa sopusoinnussa oleva johtopäätös: transsukupuolisuus ei ole homoseksuaalisuuden kaltainen moraalinen ongelma vaan biologinen poikkeus. Monet iranilaiset ajattelevatkin, että transsukupuolisuus voidaan lääketieteellisesti parantaa.

Lupa sukupuolenkorjaukseen vaatii “seulontaprosessin” läpäisemistä. Tämä sisältää noin 4–6 kuukauden psykoterapiajakson, lääkärin arviointeja sekä hormoni- ja kromosomitestejä. Prosessin tarkoitus on erottaa todelliset transihmiset systeemiä hyödyntämään pyrkivistä homoseksuaaleista ja vahvistaa, että hakijalla todella on sukupuoli-identiteetin häiriö (Gender Dysphoria). Sertifikaatti antaa oikeuden hormonihoitoon ja sukupuolenkorjausleikkaukseen, minkä lisäksi se tarjoaa suojaa poliisin häirinnältä ja mahdollistaa pukeutumisen vastakkaisen sukupuolen pukukoodin mukaisesti. Se myös antaa oikeuden valtion takaamaan sairausvakuutukseen, taloudelliseen avustukseen ja vapautukseen armeijasta. Mikäli hakija diagnosoidaan homoseksuaaliksi, hänet ohjataan psykoterapiseen hoitoon.  Virallisen transihmisen statuksen saaneiden ei ole pakko toteuttaa sukupuolenkorjausta vaan he voivat elää sertifioituina transihmisinä, elleivät koe ajautuvansa syntisiin homoseksuaalisiin tekoihin. Monille iranilaisille aihe on kuitenkin vaikea hyväksyä, ja leikkauksen läpikäyneitä suositellaankin pitämään matalaa profiilia menneisyydestään.

Onko aktivismille sijaa Iranin islamilaisessa yhteiskunnassa?

Iranin media alkoi 1990-luvulta alkaen käsittelemään aiempaa vapaammin sosiaalisesti marginaalissa olevia teemoja, kuten huumeriippuvuutta. Tiede- ja päivittäislehdet tarjosivat lukijoille runsaasti kertomuksia myös transsukupuolisuudesta ja tekivät siitä näin sosiaalisesti hyväksytyn puheenaiheen. Iranin mediassa transsukupuoliset ovatkin saaneet yllättävän paljon tilaa ja aihetta on nostettu esiin sellaisia yksityiskohtia myöten, mikä ei ole mahdollista edes heteroseksuaaleille. Hullunkurisesti Iranin kontekstissa vain transsukupuolisina heidän tarinoistaan tulee julkaisukelpoisia.

Tämä uudenlainen mediajulkisuus mahdollisti entistä näkyvämmän transaktivismin esiintulon. Aktivistit pystyivät varovaisesti tarttumaan kritiikkiin, jota reportaasit olivat epäsuorasti nostaneet esille liittyen etenkin hallituksen toimettomuuteen tämän haavoittuvaisen ryhmän suojelemiseksi. Juttujen välityksellä myös Teheranin ulkopuolella asuvat ovat saaneet tietoa transsukupuolisuudesta ja ennen kaikkea mahdollisuuden pohtia identiteettiään uuden tiedon valossa. Lisääntyneiden leikkausten lukumäärän voi nähdä olevan seurausta tästä julkisen tietämyksen, tunnustuksen ja itsereflektion laajenemisesta.

Hallituksen kontrollitoimien ja seulontaprosessin sivutuotteena Iraniin on syntynyt epävirallinen tila aktivismille ja itsemäärittelylle. Sertifiointi on luonut uuden kentän myös Iranin homoseksuaaleille, sillä prosessin on taattava turvallinen liikkumatila kategorioiden välillä. Jotkut homoseksuaalit ovat hyödyntäneet järjestelmää voidakseen elää nykyistä vapaampaa elämää virallisina transsukupuolisina. Osa sertifikaatin saaneista transihmisistä taas kertoo voivansa vihdoin harrastaa seksiä kumppaninsa kanssa ilman syyllisyyden tunteita. Julkisen keskustelun sivutuotteena tarjolle on tullut erilaisia sukupuoli-identiteetin kategorioita, joiden kirjosta Iranin jyrkkään sukupuolibinaarisuuteen kuulumattomat voivat itsensä löytää. Transihmisten nettifoorumit ovat yksi niistä paikoista, joissa seksuaalivähemmistöjen aktivismi kehittyy ja joissa keskusteluyhteyksiä esimerkiksi transsukupuolisten ja homoseksuaalien välille on alkanut muodostua. Paradoksaalisesti sääntely ja muottiin pusertamisen tavoite ovat näin  tuoneet seksuaalivähemmistöille uusia mahdollisuuksia.

Iran ja muuntuva sukupuoli

Iranissa heteroavioliitto on nostettu omalle kyseenalaistamattomalle jalustalleen. Vaikka jokaisen transihmisen tarina on erilainen ja myös hyväksyviä asenteita löytyy, transihmiset joutuvat usein kohtaamaan ulossulkemista myös oman perheensä piiristä. Poikkeavuus kulttuurissa, jossa avioliitto ja perheen perustaminen ovat niin tärkeässä roolissa, aiheuttaa häpeää koko suvulle. Sosiaalinen paine luo transihmisille ainaisen pelon siitä, että partneri lopulta jättää ja suostuu normaaliin avioliittoon. Joillekin pareille kumppanin sukupuolenkorjaus taas voi olla viimeinen oljenkorsi pelastaa ja normalisoida suhde. Painetta “siirtyä” homoseksuaalisuudesta transsukupuolisuuteen vahvistetaan jatkuvasti niin yhteiskunnan, perheen kuin uskonnon suunnalta. Iranin transihmisten yksi tuntuvin haaste onkin yhteiskunnallisen stigman kanssa eläminen, vaikka sukupuolenkorjausleikkausten käytäntö on jo arkea.

Sukupuolenkorjaus voi olla keino normalisoida suhde yhteiskunnan silmissä. Klikkaa twiitataksesi!

Tätä taustaa vasten Iranin valtion myönteinen suhtautuminen transihmisten sukupuolenkorjaukseen alkaa näyttäytyä rationaalisena. Ongelma seksuaalisen halun tuntemisesta “väärää” sukupuolta kohtaan on medikalisoitu ja siirretty pois uskonnollis-moraalisen kritiikin piiristä. Käytännöt ylläpitävät osaltaan sukupuolten välistä erottelua tarjoamalla lääketieteellistä keinoa poikkeamien selittämiselle ja tilanteen normalisoinnille. Muut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt jäävät kuitenkin auttamatta tämän kartaston ulkopuolelle.

Iranissa transsukupuoliset asemoituvat juridis-lääketieteellisen diskurssin kehystämään välitilaan, jossa myös keskustelu, identiteetin määrittely ja jopa aktivismi on mahdollista. Iranin LGBT-yhteisön tavoitteet eivät kuitenkaan ole automaattisesti samat kuin esimerkiksi Suomessa, ja moni jatkaa mieluummin elämäänsä ilman kansainvälisen ihmisoikeuspolitiikan sekaantumista arkeensa. Ei ole syytä vähätellä Iranin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kykyä määritellä itseään, vaikuttaa yhteiskuntaansa ja suunnata elämäänsä sääntöjen ja normien viidakossa.