Joonas Maristo on arabian kielen ja islamin tutkimuksesta valmistunut tutkija, joka on kiinnostunut Lähi-idän historiasta, kansainvälisistä suhteista, shakista, kirjallisuudesta, Iranista, persian kielestä, teestä ja tinkimisestä.

Arabikevät alkoi Tunisiasta joulukuussa vuonna 2010, kun vihanneskauppias Mohamed Bouazizi sytytti itsensä tuleen. Tapahtumaa pidetään alkusysäyksenä yhteiskunnalliselle kuohunnalle ja muutosten aallolle, joka levisi lopulta koko Lähi-itään. Mihin Tunisia on matkalla nyt, vajaat kymmenen vuotta myöhemmin? Entä minkälainen rooli uskonnolla tai uskonnollisilla liikkeillä tulee olemaan Tunisian politiikassa?

Vuonna 2020 Tunisia on Pohjois-Afrikan ja laajemmin koko islamilaisen maailman ainut toimiva demokratia. Arabikevään jälkeen on tapahtunut paljon. Monet vaalit on pidetty [1], maa sai uuden perustuslain vuonna 2014 ja vuonna 2015 Tunisian kansalaisjärjestöt saivat Nobelin rauhanpalkinnon.

Miltä maa näyttää nyt? 

Saavutuksista huolimatta Tunisian demokratia on vielä hauras. Tästä kertovat oppositiopoliitikkojen salamurhat [2], terrori-iskut [3] ja heikko sosioekonominen tilanne: virallisten lukujen mukaan työttömyysprosentti on 15,3 (syksy 2019), mutta todellisuudessa tutkinnon suorittaneista nuorista on joillakin alueilla jopa kaksi kolmasosaa työttömänä [4]. Valtionvelan määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana tuplaantunut ja lähentelee pian 80 prosenttia BKT:stä. Tunisia on myös tunnettu suurena jihadististen vierastaistelijoiden lähtömaana. Huomionarvoista on myös, että viimeisimmissä vaaleissa maan yli seitsemästä miljoonasta äänioikeutetuista yli puolet jätti äänestämättä [5].

Saavutuksista huolimatta Tunisian demokratia on vielä hauras. Klikkaa twiitataksesi!

Kun Tunisiaa tarkastelee kokonaisuutena, maassa näyttää kilpailevan kaksi toisilleen vierasta ideologiaa: moderni länsimainen maailmankatsomus ja vanhoillinen islamilainen ideologia. Merkittäviä sosioekonomisia eroja on myös rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän, kaupungin koulutetun eliitin ja maaseudun kouluttamattoman väestön välillä. Mistä kahden ideologian välinen kilpailu kumpuaa?

Tunisian paradoksi

Tunisia on monella tapaa edistyksellinen maa. Ilmaisun- ja omantunnonvapauden kannalta vuoden 2014 perustuslaki oli merkittävä. Perustuslaki muun muassa kieltää kidutuksen, suojelee yksityiselämää, kodin koskemattomuutta ja henkilökohtaista viestintää, takaa oikeuden hakea turvaa, takaa pidätetyille kunniallisen kohtelun ja syyttömyysolettaman, takaa mielipiteen, ajattelun, ilmaisun ja julkaisun vapauden sekä kansalaisten oikeuksien ja velvollisuuksien tasa-arvon. Perustuslaki takaa myös oikeuden kulttuuriin, puhtaaseen veteen ja tasapainoiseen ja terveeseen ympäristöön [6].

Vaikka osa yllä mainituista oikeuksista sisältyi jo vuoden 1959 perustuslakiin, uusi perustuslaki on vaikuttanut yhteiskuntaan merkittävällä ja konkreettisella tavalla. Musliminaisten kielto avioitua ei-muslimien kanssa kumottiin vuonna 2017, mikä oli historiallinen muutos, sillä Tunisia oli ensimmäinen muslimienemmistöinen maa, jossa kielto poistettiin. Samana vuonna maan parlamentti sääti lain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja vuonna 2018 lain syrjintää ja rasismia vastaan [7].

Toisaalta naisten oikeuksien puolustamisella on Tunisiassa pitkät perinteet, ja jo vuonna 1956 perustettu Kansallinen tunisialaisten naisten unioni (UNFT) sekä vuonna 1989 perustetut Tunisian demokraattisten naisten järjestö (ATFD) ja Tunisialaisten naisten tutkimuksen ja kehityksen järjestö (AFTURD) ovat kaikki edelleen toiminnassa [8]. Lisäksi vuonna 2015 alkunsa saanut Shams-aloite puolustaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia [9]. Edellä mainitut järjestöt lobbaavat poliittisia puolueita ja ovat naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien lisäksi puolustaneet sosiaalisia oikeuksia sekä olleet mukana korruption vastaisessa taistelussa ja ympäristötyössä.

Tunisiassa toimii myös presidentti Beji Caid Essebsin vuonna 2017 perustama Henkilökohtaisten vapauksien ja tasa-arvon komissio (Colibe), joka edesauttaa monien lakialoitteiden syntyä. Vuonna 2017 maahan perustettiin vapaa-ajattelijoiden liitto.

Edistysaskelista huolimatta protestit eivät ole laantuneet vuoden 2011 vallankumouksen jälkeen. Päinvastoin, ne ovat lisääntyneet. Mohamed Bouazizin tekoon verrattavia epätoivoisia hätähuutoja on ollut muitakin [10], vaikka media ei ole niitä laajasti Tunisian ulkopuolella huomioinut. Esimerkiksi vuoden 2018 alusta syyskuuhun 2019 maassa tapahtui parisenkymmentä aseellisten jihadistiryhmien ja turvallisuusjoukkojen välistä kuolonuhreja vaatinutta yhteenottoa. Samalla aikavälillä maassa tapahtui nelisenkymmentä muuta väkivaltaista mielenosoitusta ja vielä enemmän rauhanomaisia protesteja [11].

Edistysaskelista huolimatta protestit eivät ole laantuneet. Klikkaa twiitataksesi!

Tällä hetkellä Tunisiassa on vallankahvassa Ennahda-puolueen johtama koalitiohallitus. Ennahdaa voi hyvällä syyllä pitää maltillisena islamilaisena puolueena. Maan demokratisoituminen ja poliittisen kentän avautuminen on kuitenkin avannut väylän monille Ennahdaa jyrkemmille salafistisille liikkeille. Usein salafisti-islamistiset liikkeet karsastavat puoluepolitiikkaa ja demokraattista päätöksentekoa, koska sitä pidetään epäislamilaisena länsimaisena hapatuksena. Tunisia on kuitenkin poikkeus. Monet salafistiset liikkeet ovat saaneet maassa vallankumouksen jälkeen enemmän näkyvyyttä. Maahan on muodostunut sekä islamilaisia puolueita että järjestöjä, jotka levittävät uskonnollista sanomaa tai tekevät hyväntekeväisyyttä.

Vallankumouksen jälkeen Tunisiassa perustettiin esimerkiksi islamilaiset puolueet Hizb al-Rahma, Hizb al-Assala ja Jabhat al-Islah, jotka toisin kuin Ennahda, perustuvat vanhoilliseen salafistiseen ideologiaan. Näistä ainoastaan Jabhat al-Islah on edelleen toiminnassa. Vuonna 2011 perustettiin myös salafisti-jihadistinen järjestö Ansar al-Sharia (’sharian kannattajat’), joka on sikäli tyypillinen salafi-jihadisti-järjestö, että se kieltäytyy osallistumasta politiikkaan, mutta samalla poikkeuksellinen, koska sanoutuu täysin irti aseellisesta taistelusta [12].

Vuoteen 2013 asti Ennahda kävi epävirallisia keskusteluja Ansar al-Sharian kanssa. Ennahdan johtohenkilöt osallistuivat salafistien kanssa muun muassa shariaa kannattaviin mielenosoituksiin. Lopulta liikkeiden välit kuitenkin viilenivät ja niiden välit menivät poikki uuden 2014 perustuslain myötä. Perustuslaissa ei mainittu nimenomaisesti shariaa vaan siinä puhutaan ”islamin opetuksista”, mikä oli Ansar al-Sharian kannattajille väljä ja ympäripyöreä muotoilu. Ansar al-Sharia näki, että Ennahda oli pettänyt liikkeitä yhdistävät islamilaiset periaatteet [13].

Vuonna 2013 Tunisian hallitus julisti Ansar al-Sharian terroristijärjestöksi. Kiellolla oli kolme seurausta, joista ensimmäinen oli Ansar al-Shariasta alkunsa saaneen ja maan alla toimivan Shabab al-Tawhid -järjestön perustaminen. Toinen merkittävä seuraus oli usean järjestön kannattajan tarttuminen aseisiin ja siirtyminen maan rajojen ulkopuolelle Libyaan ja Isisin riveihin Irakiin ja Syyriaan. Kolmanneksi Tunisian sisällä toimivien terroristijärjestöjen, kuten Oqba Ibn Nafaan ja al-Qaidan maghrebin haaran, jäsenistö kasvoi [14]. Ansar al-Sharian kieltämisen jälkeen myös terroristi-iskut maassa yleistyivät [15]. Vaikutti siltä, että poliittisella kentällä toimineen järjestön julistaminen kielletyksi ja sitä kautta marginalisoiminen sai aikaan radikalisoitumisen aallon: lailliset keinot vaihtuivat laittomiin ja aseettomat aseellisiin.

Mitä sitten?

On luonnollista, että kansanäänestyksessä valitut edustajat heijastavat maan arvopohjaa. Tunisialla on oma historia, joka määrittää sen tietä tulevaisuuteen. Kansanvallan toteuttaminen ei automaattisesti tarkoita liberaalien arvojen ja länsimaiseen demokratiaan liitettyjen hyveiden toteutumista. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys, mutta unohtuu usein eurosentrisessä tulkinnassa.

Kansanvallan toteuttaminen ei automaattisesti tarkoita liberaalien arvojen ja länsimaiseen demokratiaan liitettyjen hyveiden toteutumista. Klikkaa twiitataksesi!

Ei ole realistista odottaa, että Tunisiasta tulisi sekulaari kansallisvaltio, jonka poliittisella kentällä uskonnollinen arvopohja ja symbolit katoaisivat. Ei ole realistista odottaa, että islam ja sen eri muodot – jotka usein demokratiaan liitettyinä aiheuttavat eurooppalaisissa kommentaattoreissa vaistomaisen hylkimisreaktion – katoaisivat poliittiselta kentältä täysin. Sen sijaan on täysin mahdollista, jopa odotettavaa, että uskonnon suhde politiikkaan ja myös uskonnon representaatiot julkisessa ja yksityisessä tilassa muuttuvat. Demokraattinen järjestelmä edellyttää lähtökohtaisesti kompromisseja. Tunisiassa kompromissien on löydyttävä rikkaan pohjoisen ja köyhän etelän, koulutetun eliitin ja kouluttamattoman väestön, liberaalien ja perinteisiä islamilaisia arvoja kannattavien väliltä.

Kirjoittajan suosittelema lukulista

1) Parlamentti- ja presidenttivaaleja on pidetty 23.10.2011, 26.10.2014, 6.5.2018, 15.9.2019, 6.10.2019. Lähde: Fourmont, Guillaume 2019. ”Les Tunisiens croient aux vertus de la démocratie, persuadés que rien ne sera plus comme avant” – Entretien avec Amin Allal et Vincent Geisser. Moyen-Orient – Géopolitique, géoéconomie, géostratégie et sociétés du monde Arabo-Musulman, 44: 20-21.

2) Chokri Belaid (6.2.3013), Mohamed Brahmi (25.7.2013). Lähde: Ibid.

3) Terrori-iskuja on tapahtunut ainakin seuraavina ajankohtina: 18.3.2015, 26.6.2015, 24.11.2015. Lähde: Ibid.

4) Lähde: Affaires étrangères (radio-ohjelma), 12.10.2019. Tunisie: désenchantement et incertitudes. Kohdassa 17:30-18:30 min.

5) Äänestämättä jättäneistä äänioikeutetuista lisää täällä ja täällä.

6) Tamzini, Wafa 2019. La Constiturion de 2014: Les limites juridiques d’une démocratie naissante. Moyen-Orient – Géopolitique, géoéconomie, géostratégie et sociétés du monde Arabo-Musulman, 44: 24.

7) Fourmont, Guillaume 2019. ”Les Tunisiens croient aux vertus de la démocratie, persuadés que rien ne sera plus comme avant” – Entretien avec Amin Allal et Vincent Geisser. Moyen-Orient – Géopolitique, géoéconomie, géostratégie et sociétés du monde Arabo-Musulman, 44: 20-21.

8) Kréfa, Abir 2019. Genre et féminismes dans la Tunisie postrévolutionnaire. Moyen-Orient – Géopolitique, géoéconomie, géostratégie et sociétés du monde Arabo-Musulman, 44: 42-43.

9) Tamzini, Wafa 2019. La Constiturion de 2014: Les limites juridiques d’une démocratie naissante. Moyen-Orient – Géopolitique, géoéconomie, géostratégie et sociétés du monde Arabo-Musulman, 44: 24.

10) Myös Donia Remili käsittelee polttoitsemurhia tunisialaisten työttömien keskuudessa 2016 ilmestyneessä kirjassaan Le suicide par auto-immolation chez les chomeurs tunisiens (Arabesques Editions).

11) Fourmont, Guillaume 2019. Repères Tunisie – cartographie. Moyen-Orient – Géopolitique, géoéconomie, géostratégie et sociétés du monde Arabo-Musulman, 44: 17.

12) Blanc, Théo 2019. Salafisme(s) postrévolutionnaire(s) en Tunisie: un “paradoxe tunisien”? Moyen-Orient – Géopolitique, géoéconomie, géostratégie et sociétés du monde Arabo-Musulman, 44: 32-37.

13) Ibid.

14) Ibid.

15) Bardo, maaliskuu 2015; Soussen ranta, kesäkuu 2015; presidentin vartiota vastaan marraskuussa 2015; Ben Guerdane, maaliskuu 2016; sisäasiainministeriö, 29.10.2018; kaksoisitsemurhaisku 27.6.2019.