Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Fatiman pyhäkkö, josta Suleimanin hautajaissaattue alkoi Qomin kaupungissa. Pyhäkön sulkeminen covid-19:n takia aiheutti myös eripuraa papiston ja teknokraattien välillä. Kuva: Mariette Hägglund/The Ulkopolitist.

Vaikka marttyyriudella on Iranissa ja šiialaisuudessa pitkät juuret, on maan hallinnolla yhä enemmän vaikeuksia vakuuttaa kansalaisiaan sen relevanssista nykypäivän koettelemuksille. Yhdysvallat on toiminut asetelmassa syntipukkina, jonka lonkerot ovat ulottuneet Suleimanin surmasta covid-19:ään biologisena aseena. Vaarana on kuitenkin marttyyriuden liikakäyttö politiikassa ja johtoportaan liiallinen fokus ideologiaan eikä pragmaattisuuteen.  

Aamuyöllä tammikuun 3. päivänä Yhdysvalloista annettiin komento ampua Bagdadin lentokentällä liikkuvaa autosaattuetta. Iskussa kuoli Iranin toiseksi vaikutusvaltaisimpana miehenä pidetty Qassem Suleimani, joka toimi Iranin vallankumouskaartin Quds-joukkojen komentajana. Kuvia iskusta ja Suleimanin ruumiista levisi sosiaalisessa mediassa. Yhdysvaltain ja Iranin välinen suhde kiristyi äärimmilleen, ja sodan uhka oli tapetilla.

Heti surmaa seuraavana päivänä suuri valtatie Teheranissa nimettiin Suleimanin mukaan ja kaikkialle Irania ripustettiin hänestä kuvia. Iranin johtajat vannoivat kostoa. Valtava joukko iranilaisia kerääntyi osoittamaan mieltään surmaa vastaan. Suleimanista tehtiin lukuisia videoita, joissa lauletaan suuresta kostosta ja näytetään kuvamateriaalia hänestä sotatantereella Iranin uskonnollisen johtajan ajatollah Ali Khamenein seurassa ja lohduttamassa marttyyrien perheitä. Vaikka mielipiteet Suleimanista ovat Iranissa hyvin jakautuneet, monia suututti tapa, jolla hänet surmattiin.

Khamenei tosin totesi puheessaan Qassem Suleimanin perheelle: “Näin hänen kuuluikin kuolla – tällainen marttyyrikuolema oli Hajj Qassemille merkittävä siunaus.” Miksi valtionjohtaja toivoisi tällaista kuolemaa maansa toiseksi vaikutusvaltaisimpana pidetylle miehelle?

Karbalasta Khomeiniin

Ajatus marttyyriudesta on muuttunut historian aikana, ja määritelmiä sille on monta. Esimerkiksi usein marttyyri määritellään henkilöksi, joka kuoli pyrkimyksissään löytää totuus tai puolustaessaan ihmiskuntaa.

Vuonna 680, islamin alkuaikoina, Karbalassa käytiin taistelu, joka jakoi  islamin sunnalaiseen ja šiialaiseen uskonsuuntaan. Šiialaisuus oli näihin aikoihin poliittinen ryhmä (ns. “Party of Ali”), joka tuki profeetta Muhammadin vävyä Alia, jolle šiialaiset näkivät johtajuuden kuuluvan profeetan kuoltua. Ali kuitenkin surmattiin, ja johtajaksi nousi Alin vastustaja Muawiya. Hänen tilalleen valittiin myöhemmin hänen poikansa Jazid Bin Muawiya. Alin poika Husain ei hyväksynyt mielestään väärää johtajaa, ja kun hän asettui vastustamaan Jazidin valtaa, hänet ja hänen perheensä sekä seuraajansa surmattiin Karbalan taistelussa. Tapahtumasta tuli šiialaisuudessa hyvin merkittävä etenkin marttyyrikulttuurin kehittymiselle.

Karbalan taistelua muistellaan etenkin šiialaisessa maailmassa joka vuosi muharram-kuukauden aikana kymmenen päivän ajan. Suruaika alkaa kuukauden ensimmäisenä päivänä ja huipentuu muharramin kymmenenteen päivään, ašuraan, joka on Husainin kuoleman muistojuhla. Perinne elää vahvasti myös Iranissa: ašura on kansallinen vapaapäivä, erinäisiä kulkueita järjestetään ja muharramin aikana suositellaan esimerkiksi välttämään värikkäitä vaatteita.

Toisen maailmansodan jälkeen on sanottu, että šiialaisten marttyyrikulttuurista on tullut aiempaa politisoituneempi. Historiallinen tapahtuma ja sen muistaminen toimi etenkin 1950-luvulta lähtien poliittisesti aktiiviselle ajatollah Ruhollah Khomeinille myös inspiraationa islamilaiselle vallankumoukselle. Khomeinille imaami Husainin kuolema edusti taistelua tyranneja vastaan: Husain pyrki palauttamaan oikeudenmukaisuuden, kun Jazid vastaavasti oli sortamisen ja tyrannian esikuva. Sama kuvio ja uhka islamille toistui Khomeinin mukaan silloisen šaahin, Muhammad Reza Pahlavin, edustamassa maallistuneessa monarkiassa Iranissa. Vuonna 1963 Khomeini joutui šaahi Pahlavin toimien arvostelemisesta pidätetyksi, mikä johti laajamittaisiin mielenosoituksiin. Lopulta Khomeini karkotettiin. Myöhemmin hänestä tuli  vuoden 1979 vallankumouksen jälkeisen Iranin ensimmäinen uskonnollinen johtaja.

Iranin islamilainen vallankumous ja Irakin sota 

Iranin uskonnollisena johtajana Khomeini painotti puheissaan ja kirjoituksissaan edelleen Husainin marttyyriuden merkitystä yhteiskunnallisena yhdistäjänä, sillä juuri ašuran ja sorron vuosittainen muistaminen oli tuonut ihmiset kaduille vastustamaan šaahia ja johtanut lopulta islamilaiseen vallankumoukseen.

Hieman vallankumouksen jälkeen puhkesi Irakin–Iranin sota vuonna 1980. Vaikka sota herätti iranilaisten kansallismielisyyden, myös marttyyriudella oli valtava merkitys sotatoimissa. Irakin ja Iranin välisen sodan narratiivissa Iran asemoi itsensä uhrina ja miehittäjän vastustajana ja hallitus toistuvasti vetosi ašuraan, Husainiin ja Karbalaan mobilisoidakseen omia joukkojaan. Sotiminen oli kunniallista, ja kaikki sodassa kuolleet saivat marttyyrin statuksen. Tähän päivään asti Iranissa ovat puhuttaneet etenkin Iranin käyttämät ihmisaaltohyökkäykset. Teheranissa Holy Defense -museo esittelee tätä ajanjaksoa Iranin historiassa, ja marttyyrien kuvia tästä ja muista sodista näkyy ympäri maata.

 

Kuvia Qassem Suleimanista näkyy ympäri Teherania.
Kuva: Mariette Hägglund/The Ulkopolitist.

 

Yhdysvallat tyrannian perikuvana

Sortajan roolissa on vuosikymmenten saatossa toiminut Iranin hallinnon näkökulmasta moni eri maa: Israel, Irak ja useat länsimaat. Narratiivissa on kuitenkin ollut yksi toistuva taustatekijä: Yhdysvallat. Se on näyttäytynyt kaiken pahuuden perikuvana ja Iran vainon ja ylivallan vastustajana – Iran edustaa Huseinia ja Yhdysvallat Jazidia. Iranin nykyinen uskonnollinen johtaja Ali Khamenei, joka astui valtaan vuonna 1989 Khomeinin kuoltua, on itse sanonut että “Yhdysvaltain regiimi on maailman suurin tyranni”. Koska Yhdysvallat edustaa Iranin hallinnon näkökulmasta nykyistä kansainvälistä imperialistista järjestystä, jota Iran vastustaa, Yhdysvaltain toimien vastustaminen heijastaa samaa taistelua kuin Karbalassa käytiin. Siinä taistelussa kuoleminen merkitsee myös marttyyriutta. Tämä pätee konflikteihin, joissa Iran on enemmän tai vähemmän osallisena Quds-joukkojensa kautta, esimerkiksi Syyriassa ja Irakissa.

Suleimani, joka Quds-joukkojen komentajana johti vallankumouskaartin alueellista toimintaa Iranin ulkopuolella, oli julistettu eläväksi marttyyriksi jo ennen kuolemaansa, ja hänet nähtiin “islamin puolustajana”. Suleimani oli sotinut sekä Irakissa että Isisiä vastaan ja näin saanut kannatusta ja kunnioitusta kotiyleisöltään. Suleimanin surma oli iranilaisille osoitus siitä, miten Yhdysvaltain sortotoimia vastaan taisteleva Suleimani ja samassa iskussa kuollut irakilaisten Kansan mobilisointiyksiköiden komentaja Abu Mahdi al-Muhandis taistelivat epäoikeudenmukaista sortajaa vastaan ja Huseinin lailla tietoisesti valitsivat marttyyrikuoleman. Surmaa seuranneet Iranin suuret mielenosoitukset toimivat hallinnon kannalta osoituksena Yhdysvaltain itsevaltiuden vastustamisena ja Iranin hallinnon tukemisena. Tämän myös hallitus varmisti näkyvän kansainväliselle medialle.

Koronavirusta hyödynnetään myös marttyyrikultissa

Viimeisimpänä johtajat Iranissa ovat hyödyntäneet marttyyrikuolemaa covid-19-tilanteen suhteen. Khamenei ja Iranin vallankumouskaarti ovat vihjanneet, että koronaviruksessa on kyse biologisesta hyökkäyksestä, jonka takana on luonnollisesti Yhdysvallat (ja sen sijaisjoukot eli Israel). Iranissa on mobilisoitu armeija ja puolisotilaalliset Basij-joukot osaksi maan “biologista puolustusta”. Karbalan, islamilaisen vallankumouksen, Irakin–-Iranin sodan ja alueen konfliktien marttyyrikuolemien rinnalle on nyt nostettu myös ne sairaanhoitajat ja lääkärit, jotka ovat kuolleet valtion palveluksessa koronaviruksen takia.

Viimeisimpänä johtajat Iranissa ovat hyödyntäneet marttyyrikuolemaa covid-19-tilanteen suhteen.

Paitsi että marttyyristatus toimii propagandan välineenä, on myös arvioitu, että se saattaa lieventää hallinnon saamaa kritiikkiä koronakriisin hoitamisesta. Marttyyrien perheillä nimittäin on useita etuja: yliopistoihin pääsee helpommin, valtion työpaikan saa helpommin ja perheiden kuuluisi myös saada rahallista tukea. Tämä on kuitenkin laiha lohtu kansalaisille, joita turhauttaa maan huono taloudellinen ja poliittinen tilanne.

Iranin sisäisten myllerrysten tuomat haasteet

Irakin–Iranin sodan herättämät tunteet eivät pure hallinnon esittämään narratiiviin Iranin ja Yhdysvaltain välisestä yhä jatkuvasta sodasta, jossa Iran on altavastaaja ja Yhdysvallat julma tyranni. Vaikka Yhdysvaltain “maksimaalisen paineen” politiikka on vaikeuttanut iranilaisten elämää ja covid-19-kriisiin reagoimista Iranissa, myös Iranin hallinto on tehnyt virheitä, joita ei voi laittaa Yhdysvaltain niskoille. Hallitus tukahdutti syksyn 2019 mielenosoitukset väkivaltaisesti, valehteli Ukraine International Airlines -koneen alasampumisesta sekä viimeisimpänä viivytteli tiedonantoa koronaviruksesta ja vähätteli sen vakavuutta. Lisäksi sijaissotiin ja aluepolitiikkaan Irakissa, Syyriassa, Libanonissa ja Jemenissä laitetut valtavat rahasummat saavat yhä enemmän kritiikkiä osakseen eikä marttyyrikuolemalla niissä ole läheskään samaa painoarvoa kuin Irakin–Iranin sodassa.

Iranin hallinto on tehnyt virheitä, joita ei voida laittaa Yhdysvaltain niskoille.

Samaan aikaan, vaikka marttyyrit ovat edelleen Iranissa ja šiialaisuudessa tärkeässä roolissa, on marttyyriuden merkitys iranilaisten keskuudessa vähentynyt. Maan virallisesta teokraattisesta statuksesta huolimatta yhä useampi iranilainen ei pidä uskontoa merkittävänä osana elämäänsä, mikä on ilmeistä etenkin pääkaupunki Teheranin vauraimmissa pohjoisosissa.

Vallankumouksen jälkeinen Iran on tasapainoillut pragmaattisuuden ja ideologian välillä jo vuosikymmeniä. Siinä ajassa yhteiskunta, konfliktien ominaisuudet ja politiikan haasteet ovat kuitenkin muuttuneet. Papiston ja vallankumouskaartin käyttämä narratiivi vihollisista ja marttyyreistä kantautuu yhä enemmän kuuroille korville, eikä ideologia tarjoa ratkaisua ihmisten perustavanlaatuisiin tarpeisiin ja toiveisiin. Näyttää enenevästi siltä, että maan ongelmiin pitäisi puuttua huomattavasti pragmaattisemmalla otteella.

 

Jaa