Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Rynnäkköpanssarivaunu CV9030 (Ps 171-79) kalustoesittelyssä Lappeenrannan Rakuunanmäellä lippujuhlan päivänä. Kuva: Puolustusvoimat / Wikimedia Commons.

Valtioneuvosto asetti maaliskuussa 2020 parlamentaarisen komitean, jonka tehtävänä on selvittää asevelvollisuuden kehittämistä. Ajatus komiteasta on lähtöisin hallitusohjelmasta, ja moni todennäköisesti pitää sen perustamisesta tarpeellisena. Mahdollisuuksia asevelvollisuuden kehittämiseksi löytyy, mutta aikaisempien tapahtumien valossa suoranaista vallankumousta asevelvollisuuden muuttamiseksi ei pidä odottaa. 

Parlamentaarisen komitean vastikään tapahtunut perustaminen nojaa pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan, ja komitean puheenjohtajana toimii kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok). Sen kokoonpanoon kuuluu poliitikkoja eri eduskuntapuolueista sekä pysyvinä asiantuntijoina neljä korkea-arvoista virkamiestä ja kaksi everstitason ammattisotilasta. Komitean sihteeristön muodostavat puolustusministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön ja valtioneuvoston kanslian virkamiehet sekä siviilipalveluskeskuksen johtaja. Lisäksi muut asiantuntijat sekä kansalaisjärjestöjen tai eturyhmien edustajat osallistuvat komitean työskentelyyn kuulemismenettelyiden kautta.  

Komitean toimikausi päättyy 31.10.2021, jolloin siltä odotetaan raporttia työstään ja ehdotuksistaan. Ensi vuoden lokakuu ei ole kaukana, mutta ennen sitä saattaa vielä tapahtua yhtä jos toista. Komitean perustamisesta uutisoitiin vielä maaliskuussa, mutta pian tämän jälkeen eskaloitunut koronakriisi on jättänyt selvitystyön varjoonsa. Samasta syystä itse komitean työskentely on käynnistynyt aiottua hitaammin ja työmenetelmiä on mukautettu. Ei siis pidä yllättyä, jos toimikausi venyy suunniteltua pidemmäksi. 

Tuoreen komitean tausta

Marinin hallitusohjelmassa todetaan asevelvollisuudesta: Yleistä asevelvollisuutta ylläpidetään sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin. Asevelvollisuus tukee yhteiskunnallista koheesiota ja luo perustaa maanpuolustustahdolle. Hallituskauden alussa asetetaan laajapohjainen parlamentaarinen komitea selvittämään yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä. Tavoitteena on korkean maanpuolustustahdon ylläpitäminen ja kansalaisten yhdenvertaisuuden vahvistaminen.”

Hallitusohjelman linjaus vaikuttaa epäjohdonmukaiselta. Ilmaisu ”yhdenvertaisuuden vahvistaminen” on epäilemättä pehmeä kiertoilmaisu sille, ettei nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää pidetä yhdenvertaisena. Samalla kuitenkin asevelvollisuuden todetaan tukevan ”yhteiskunnallista koheesiota”. Tämän koheesion tukeminen on loogisesti ajateltuna vain silloin mahdollista, kun järjestelmä on aidosti yhdenvertainen. Jos järjestelmää pidetään epätasa-arvoisena, sen on vaikea väittää edistävän nykyisessä olemuksessaan koheesiota. Ensimmäinen virkkeen perusteella voi ajatella, että asevelvollisuuden jatkuvuus periaatteessa seisoo tai kaatuu ”sotilaallisten tarpeiden” perusteella.  Tulkinnanvaraa jättää myös se, kuinka korkea on “korkea maanpuolustustahto”, puhumattakaan maanpuolustustahdon käsitteen määrittelystä ja sen tutkimisesta.

Tuoreen asevelvollisuuskomitean edeltäjä oli 2009 asetettu asevelvollisuustyöryhmä, joka julkaisi raporttinsa 2010. Asevelvollisuustyöryhmän raportti tunnetaan myös työryhmän toimintaa johtaneen, tuolloisen F-Securen toimitusjohtajan Risto Siilasmaan mukaan nimettynä Siilasmaan raporttina. Edellisen raportin julkaisusta on kulunut jo melkein kymmenen vuotta, ja siinä esitetyt kymmenet muutokset ovat jo pitkälti toteutuneet muun muassa osana puolustusvoimauudistusta (2012-2015). Aika on jo korkea uudelle asevelvollisuustyöryhmälle.

Asevelvollisuuden vanhat periaatteet, kuten puolustuksellinen pelote tai kansalaiskasvatus, eivät ole muuttuneet.

Asevelvollisuuden vanhat periaatteet, kuten puolustuksellinen pelote tai kansalaiskasvatus, eivät ole muuttuneet. Kuitenkin kuluneeseen kymmeneen vuoteen mahtuu esimerkiksi puolustusvoimauudistus, Ukrainan sota, muutokset sodan ajan vahvuudessa, kaksi asevelvollisuuden lakkauttamista tavoitellutta kansalaisaloitetta ja Jehovan todistajien erityisaseman kumoaminen. Vaihtuneet puolustusministerit ovat myös tarkoittaneet puolustuspolitiikkaan kohdistuvaa vaihtelevaa poliittista ohjausta. 

Komitean viisi tehtävää

Komitean tarkempi, viiden tehtävän kuvaus löytyy puolustusministeriön verkkosivuilta. Ensimmäinen tehtävä on selvittää ”asevelvollisuuden (varusmiespalvelus, reserviaika ja vapaaehtoinen maanpuolustus) ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen kehittämistarpeita”. Vapaaehtoinen maanpuolustus ja naisten vapaaehtoinen asepalvelus eivät tarkalleen ottaen kuulu asevelvollisuuteen, mutta ovat toki siihen tiiviissä yhteydessä. Ensimmäisen tehtävän avainsana on selkeästi ”kehittämistarve”. Hallitusohjelman perusteella tämä tarkoittaa yhdenvertaisuutta ja maanpuolustustahdon vahvistumista. Kertausharjoituksien määrästä hallitusohjelmassa mainitaan konkreettisemmin, että tavoitteena on 20 prosentin kasvu hallituskauden loppuun mennessä. 

Asevelvollisuus konkretisoituu rauhan aikana pitkälti varusmiespalveluksessa. Asevelvollisuus ei ole silti ohi varusmiespalveluksen jälkeen, eikä ylipäätänsä ala varusmiespalveluksesta. Kutsunnoissa on todennäköisesti nykyistä muotoaan enemmän potentiaalia, johon tuore komitea saattaa tarttua. Asevelvollisuuden väitetään ehkäisevän syrjäytymistä, mutta moni syrjäytynyt nuori on tuskin toimintakykyinen suorittamaan varusmiespalveluksen. Syrjäytymisen ehkäisyssä onkin enemmän kyse siitä, että heistä saadaan kutsuntojen sivutuotteena koppi.

Lisäksi Suomen asevelvollisuuden reserviaika on nykytilassaan ja resurssisyistä varsin passiivinen, verrattuna vaikkapa Sveitsin asevelvollisten vuosittaisiin kolmiviikkoisiin kertausharjoituksiin. Puolustusvoimat on virka-avun kautta osallistunut laajan turvallisuuden haasteiden torjumiseen, ja virka-avussa lienee kasvupotentiaalia hybridisodankäynnin aikana. Itävallassa siviili– ja asepalvelusta parhaillaan suorittavia ja palveluksen aiemmin suorittaneita on aktivoitu koronaviruksen vastaisiin toimiin. Suomessa varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain edelleen noin 20 000 nuorta, vaikka määrä onkin laskenut. Reservissä on satoja tuhansia suomalaisia. Päälle tulevat vielä siviilipalveluksen suorittaneet, joita on vuosittain noin 1500 henkilöä. Koronakriisin aikana noin 800 varusmiestä sijoitettiin Uudenmaan rajoille, mutta asevelvollisuusjärjestelmästä voisi löytyä enemmänkin paukkuja. Virka-avun suhteen on syytä pitää mielessä sen tarkoitus ”auttaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisessä”. Ehdotukset varusmiesten määräämisestä mansikoita poimimaan menevät jo kauas lain hengestä. 

Suomen asevelvollisuuden reserviaika on nykytilassaan ja resurssisyistä varsin passiivinen.

Komitean toinen tehtävä on selvittää ”kehittämistarpeita siviilipalveluksen ja siviilipalvelusaikana hankitun osaamisen hyödyntämisestä kokonaisturvallisuuden toimintamallin tarpeisiin”. Tavoite kehittää siviilipalvelusta edellä siteerattuun suuntaan oli esillä jo Siilasmaan raportissa. Massiivinen muiden viranomaisten avustaminen saattaisi häiritä lyhimmillään alle puoli vuotta kestävää varusmieskoulutusta pahasti. Täten siviilipalvelusmiesten käyttö koronakriisin kaltaiseen kokonaisturvallisuuden haasteeseen voi olla houkuttelevampi vaihtoehto. Mihin suuntaan siviilipalvelusta ikinä kehitetäänkin, sillä ei voi olla kovin suuria turvallisuuspoliittisia vaikutuksia. Siviilipalvelukseen suorittaa vain seitsemän prosenttia ikäluokasta ja nykyisin suurin osa käytännön syistä. Lukumäärä on kansainvälisesti verrattuna pieni, ottaen huomioon vaikka entisten siviilipalvelusmiesten määrän Saksassa

Kolmas tehtävä on selvittää ”mahdollisuuksia edistää kutsunnoissa nuorten tietoisuutta maanpuolustusvelvollisuuteen ja yleiseen asevelvollisuuteen liittyvissä asioissa. Selvitetään mahdollisuuksia myös naisia koskeviin kutsuntoihin”. Ensimmäisen virkkeen tarkoitus on epäselvä. Kenties tavoitteena on saada nuoret jo etukäteen riittävän tietoisiksi siitä, mitä tuleman pitää. Näin saataisiin mahdollisesti vähennettyä varusmiespalveluksen keskeytyksiä, ja tässä on jo nykyisin jossain määrin onnistuttu. Vaatimukset naisten kutsunnoista ovat voimistuneet viime vuosina, vaikka muun muassa Puolustusvoimat suhtautuu niihin nihkeästi. Todennäköisesti kipinää on saatu Norjan ja Ruotsin asevelvollisuuksista, joissa kutsunnat koskevat molempia sukupuolia. Täytyy pitää mielessä, että käsite ”kutsunnat” on liukuva. Norjan mallin kaltaiset internetkutsunnat lienevät huomattavasti helpommat toteuttaa koko ikäluokalle kuin vaikkapa Siilasmaan raportissa väläytetyt varuskuntakutsunnat tai kutsuntakeskukset. Toisin sanoen: kutsunnat saatetaan laajentaa naisiin, mutta tämä riippuu siitä, mikä määritellään kutsunnoiksi. Koronapandemian aikana internetkutsunnat saattavat tuntua paremmalta vaihtoehdolta kuin koko ikäluokan ahtautuminen samoihin keskuksiin.

Neljäs tehtävä on selvittää ”yleisen koulutusjärjestelmän mahdollisuuksia edistää nuorten tietoisuutta kokonaisturvallisuuteen, maanpuolustusvelvollisuuteen ja yleiseen asevelvollisuuteen liittyvissä asioissa”. Kyseisen tehtävän tarkoitus jättää tulkinnan varaa. Siinä on kuitenkin keskeistä toteamus ”yleinen koulutusjärjestelmä” eli asevelvollisuus on pelkkää sotilaallista rooliaan laajempi yhteiskunnallinen instituutio. Tämä merkitys on ollut läsnä jo asevelvollisuuden alkuajoilta, eli 1800-luvulta, lähtien ja liittyi tuolloin ja jossain määrin edelleen kansakunnan rakentamiseen. Kansan kasvatus asevelvollisuuden kautta edustaa pitkää historiallista jatkumoa, vaikka itse kasvatus muuttaa muotoaan. Ennen varusmiespalveluksessa tuskin päämäärätietoisesti edistettiin kasvisruokailua, vaikka kasvisruokaa on epäilemättä syöty ennen enemmän ilman sen suurempaa poliittista merkitystä.

Todennäköisesti eniten mielenkiintoa herättää viides tehtävä, joka on selvittää ”kansalaispalvelusmallin toteuttamismahdollisuudet sekä itsenäisenä vaihtoehtona että yhdessä siviilipalveluksen kanssa muodostettavana kokonaisuutena. Kansalaispalvelusta tarkastellaan asepalvelusta täydentävänä mallina”. Toistaiseksi konkreettisin visio kansalaispalveluksesta on Elisabeth Rehnin nimeä kantavan Bank of Ideas -ajatushautomon toukokuussa 2018 julkaisema kansalaispalvelusselonteko, joka sekin oli luonteeltaan enemmän keskustelun avaus kuin loppuun asti hiottu idea kansalaispalvelusvelvollisuudesta. Ajatushautomon selonteossa, kuten myös tuoreen komitean tehtävänannossa, kansalaispalvelus nähdään pikemminkin asevelvollisuuden täydentäjänä kuin varsinaisena korvaajana tai suoranaisena haastajana. Perustelut kansalaispalvelukselle eli yhdenvertaisuus ja kokonaisturvallisuus eivät liene muuttuneet sitten vuoden 2018. Ratkaisevaa on se, millainen kansalaispalvelus olisi olemukseltaan.

Komitean tasapainoilu siviilien ja sotilaiden vaatimusten välillä 

Edellisen asevelvollisuustyöryhmän tehtävä oli ”yhteiskunnan näkökulmasta arvioida järjestelmän toimivuuden turvaamiseen vaikuttavia kehityskulkuja sekä arvioida järjestelmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta nyt ja tulevaisuudessa”. Mikäli edellistä tehtävää tarkastelee suhteessa tuoreen komitean tehtäviin, ei ero näyttäydy kovin suurena. 

Merkittävin ero kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen on tasa-arvon – etenkin sukupuolten välisen – korostuminen suhteessa asevelvollisuuteen. Siilasmaan raportissa sukupuolten välinen tasa-arvo jäi vielä vähälle huomiolle, mutta tämä diskurssi vain kiihtyi 2010-luvun aikana ja todennäköisesti jatkaa samaa rataa. Sukupuolittuneisuuden kritiikkiin on jo liittynyt asevelvollisuutta sinänsä sotilaallisesti välttämättömänä pitäviä tahoja, kuten kokoomusnuoret tai Varusmiesliitto. Komitea silti tuskin esittää kaikille vapaaehtoista varusmiespalvelusta. Nähtäväksi jää, mitä tilanteen muuttamiseksi ehdotetaan, jos ehdotetaan. Tuore komitea ei varmasti esitä asevelvollisuudesta luopumista.

Mikäli edellistä tehtävää tarkastelee suhteessa tuoreen komitean tehtäviin, ei ero näyttäydy kovin suurena.

Pessimistisesti ennustettuna, moni ei jaksa perehtyä tulevan raportin sisältöön riittävän yksityiskohtaisesti, mikä oli myös 188-sivuisen Siilasmaan raportin ongelma ja tuotti väärinkäsityksiä. Siilasmaan raportin ja tulevan raportin alustavan julkaisupäivän väliin mahtuu 11 vuotta. Siilasmaan raporttiin nojauduttiin vuoden 2010 jälkeisissä hallitusohjelmissa ja puolustuspoliittisissa selonteoissa, ja sama toistunee myös tuoreen komitean raportin kohdalla kanssa. Komitean ehdotuksiin ja ennustuksiin kannattaa siis kiinnittää huomiota, sillä niiden vaikutusvalta kantanee aina 2030-luvulle asti.

Hae
Generic filters
Exact matches only
Search in title
Search in content
Search in excerpt

Jaa