Vuonna 2006 päättyneen sisällissodan jälkeen Pohjois-Ugandassa esiintyy konflikteja, jotka liittyvät  maanomistukseen ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Sodan vaikutukset näkyvät yhteiskunnassa vielä 14 vuoden jälkeenkin sosiaalisina jännitteinä eri ihmisryhmien kesken. Konfliktinratkaisuna käytetään usein sovittelua, jossa yhdistyvät esimerkiksi perinteiset, kristilliset, oikeuslaitoksen ja kansalaisjärjestöjen tavat toimia. Sovittelijat pyrkivät luomaan rauhaa tuomalla konfliktien osapuolet yhteen.

Istumme pihamaalla sinisillä muovituoleilla. Ympärillä kävelee kanoja, lehmiä ja vuohia. Mies kertoo joutuneensa maanomistuskonfliktiin setänsä kanssa maa-alueesta, jonka hän oli veljensä kanssa perinyt isältään. Setä halusi anastaa maan itselleen ja veljekset joutuivat pidätetyiksi. Päästyään vankilasta oikeuslaitos kehotti heitä etsimään sovittelijan, jotta konflikti voitaisiin ratkaista. Tapahtuma on Pohjois-Ugandan Acholi-alueelta, jossa tämänkaltaiset tapaukset ovat yleistyneet 14 vuotta sitten päättyneen sisällissodan jälkeen. Acholi-alue on seutukunta, jota ovat pitkään asuttaneet acholeiksi kutsutut ihmiset.

Acholi-alueella perustettu Lord’s Resistance Army -kapinallisjoukko (LRA) ja Ugandan hallitus kävivät Pohjois-Ugandassa sisällissotaa vuosina 1986−2006. Sodan syttymissyinä on  pidetty muun muassa LRA:n uskonnollista kiihkomielisyyttä sekä historiallisia jakolinjoja pohjoisen ja eteläisen Ugandan välillä. Sodan aikana Ugandan hallitus pakotti 1,9 miljoonaa ihmistä eli 95 prosenttia alueen asukkaista vuosiksi maansisäisille pakolaisleireille ilman mahdollisuutta poistua. Niin LRA:n kuin hallituksen joukot surmasivat ja hyväksikäyttivät siviilejä jopa pakolaisleireillä. Kapinallisjoukot myös sieppasivat lapsia joukkoihinsa. Sodan päätyttyä useimmat palasivat kotiin, mutta monet ovat päätyneet maanomistuksesta ja sukupuolittuneesta väkivallasta johtuviin konflikteihin, mikä on yleistä sodanjälkeisissä yhteiskunnissa.

Maanomistus useimpien kiistojen taustalla

Maanomistus on elintärkeää useimmille Acholi-alueella, ja konflikteista on tullut vakava ongelma yhteisöissä. Kaikista oikeusjärjestelmälle raportoiduista tapauksista 80 prosenttia liittyi maanomistukseen vuonna 2014. Koteihin palatessaan jotkut olivat unohtaneet maidensa sijainnin oltuaan pitkään pakolaisleirillä. Useat maiden rajat tuntevat vanhemmat ihmiset olivat kuolleet sodan aikana ja leireillä kasvaneet nuoret eivät tienneet vanhempiensa maiden sijaintia. Rajamerkkejä, kuten puita, oli hävinnyt kahden vuosikymmenen aikana.

Vuonna 2018 haastattelemieni acholien mukaan yksi syy kiistoille on kaupungeissa sijaitsevilla pakolaisleireillä saatu uusi käsitys rahasta. Pohjois-Ugandassa yleisin maanomistusmuoto perustuu tavanomaiselle hallintaoikeudelle, jolloin esimerkiksi perhe tai klaani omistaa maan. Yksilön halutessa myydä maata on hänen saatava yhteisönsä hyväksyntä kaupalle. Maan myyminen luvatta oman taloudellisen edun tavoittelemiseksi on yleinen syy konflikteille.

Alueella toimivat sovittelijat myös kertoivat konfliktien johtuvan sodan aikana saaduista traumoista, joista  toipuminen voi kestää pitkään. Maanomistuskiistoihin liittyy paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, sillä ajoittain edelleen käytetyn acholien tapaoikeuden mukaisesti naisella ei ole oikeutta omistaa maata, mikäli suvussa on miehiä. Tämä muodostuu ongelmaksi, jos nainen jää leskeksi, jolloin hänellä ei ole enää oikeutta asua miehensä perheen mailla. Monia LRA:n lapsena sieppaamia naisia ja heidän lapsiaan myös hyljeksitään, mikä aiheuttaa vaikeuksia maanomistuksen tai -vuokrauksen kannalta.

Sovittelu edellyttää yhteistyötä

Tavanomaisen hallintaoikeuden maiden omistuskiistat on vuodesta 1998 voitu Ugandassa ratkaista kulttuuristen johtajien järjestämällä sovittelulla. Osana oikeusprosessia sovittelu aloitettiin Ugandassa vuonna 2007 kaupallisessa tuomioistuimessa. Vuodesta 2013 siviilioikeudelliset tapaukset on pyritty ensin ratkaisemaan sovittelulla ja sen epäonnistuessa oikeuskäsittelyllä. Vaikka naisiin kohdistuva väkivalta ei ole siviilioikeudellinen tapaus, monet naiset Ugandassa haluavat mieluummin ratkaista asian sovittelulla ylläpitääkseen ihmissuhteita. Sovittelu ja muut vaihtoehtoiset konfliktinratkaisumenetelmät ovat yleistyneet muuallakin Afrikassa pitkien oikeudenkäyntiprosessien helpottamiseksi.

Vuodesta 2013 siviilioikeudelliset tapaukset on pyritty ensin ratkaisemaan sovittelulla ja sen epäonnistuessa oikeuskäsittelyllä. Klikkaa twiitataksesi!

Eri toimijat Pohjois-Ugandassa ovat alkaneet ratkaista konflikteja sovittelulla. Sovittelija voi olla oikeuslaitoksen edustaja tai muu sovittelukoulutuksen käynyt henkilö. Monet sovittelijat ovat osallistuneet oikeuslaitoksen tai kansalaisjärjestöjen järjestämiin sovittelukoulutuksiin. Sovittelija voi olla myös konfliktin osapuolten valitsema henkilö, jolla on kokemusta sovittelusta. Näin käy usein Acholi-alueella, jossa osa ihmisistä on esimerkiksi oppinut sovittelemaan vanhemmiltaan.

Kulttuuristen johtajien mukaan maanomistuskonfliktien yleistyessä Acholi-alueella Ugandan hallitus antoi acholien kulttuurisen instituution jäsenille luvan osallistua sovitteluun, koska paikallishallinnot olivat vaikeuksissa tapausten suuren määrän vuoksi. Kulttuuriset johtajat nähtiin luotettavina yhteisöjen jäseninä, ja heillä on perinteinen tapa sovitella yhteisöjen konflikteja. Oikeuslaitoksella ja paikallishallinnoilla on merkitystä Acholi-alueella, mutta kulttuurisia johtajia arvostetaan laajalti. Acholeilla on ylin kulttuurinen johtaja, monia paikallisia johtajia sekä klaanien johtajia. Sisällissodan sovittelu antoi mahdollisuuden acholien kulttuurisen perinteen uudelleen heräämiselle, ja instituutio perustettiin 2000-luvun alussa. Kulttuuriset johtajat järjestivät ihmissuhteita ylläpitävää sovittelua ja perinteisiä kuolemantapauksissa käytettäviä mato oput -seremonioita sodan viimeisinä vuosina yhdessä kansalaisjärjestöjen kanssa.

Sisällissodan sovittelu antoi mahdollisuuden acholien kulttuurisen perinteen uudelleen heräämiselle. Klikkaa twiitataksesi!

Paikallispoliitikot ja paikallishallinnon edustajat nähdään usein myös luotettavina sovittelijoina. Sovittelijoina toimivat myös esimerkiksi ihmisoikeusjärjestöt ja rauhanjärjestöt, kuten Acholi Religious Leaders Peace Initiative, joka toimi aktiivisesti kulttuuristen johtajien rinnalla jo sisällissodan päättymiseen tähdänneessä sovittelussa LRA:n ja Ugandan hallituksen välillä. Suurin osa acholeista on katolisia tai protestantteja, joten esimerkiksi papit nähdään luontevina anteeksiantoa korostavina sovittelijoina. Usein sovittelu vaatii monialaista yhteistyötä ja on yleistä nähdä esimerkiksi poliitikko, kulttuurinen johtaja, ihmisoikeusjärjestön työntekijä sekä pappi sovittelemassa yhdessä. Yksi heistä on pääsovittelija ja muut avustavat sovintoon pääsemisessä.

Maanomistuskonfliktiin joutuneet veljekset valitsivat uskonnolliseen sovittelijoiden tiimiin kuuluvan papin sovittelijaksi. Sovitteluun kiistan kohteena olevalle maa-alueelle saapuivat konfliktin osapuolet, sovittelutiimi sekä maa-alueiden rajoja tuntevat naapurit. Sovittelu aloitetaan yleensä pyytämällä osapuolien suostumus osallistumisesta ja asettamalla perussäännöt sovittelulle. Sovittelun onnistumisen puolesta myös rukoillaan usein. Sovittelija ohjailee tapahtuman kulkua, kertoo esimerkiksi lainsäädännöstä ja muistuttaa, että perheenjäsenten on parempi elää sovussa. Naapurit neuvovat maiden rajoista.

Sovittelulla on pitkät juuret

Yhteisöllinen sovittelu ei ole uusi konfliktinratkaisutapa ugandalaisissa yhteisöissä ja laajemmin Afrikassa. Acholien kulttuurissa arvostetaan sovittelua, joka kulttuuristen johtajien mukaan on vuosisatoja vanha menetelmä. Sovitteluun liittyy keskeinen arvo väkivallattomuudesta. Kulttuuriset johtajat sanovatkin, että sovittelemalla ihmiset tuodaan yhteen kuolemien välttämiseksi. Acholien kulttuurisen perinteen ikiaikaisuus on kuitenkin epäselvää. Se on tuskin ollut muuttumaton edes siirtomaakautta edeltävänä aikana. Kun Uganda oli Britannian protektoraatti, kulttuuriset johtajat saivat uuden johtajan roolin kolonialistisessa järjestelmässä. Osa perinteistä on silloin todennäköisesti keksitty uudelleen. Nykyisessä sovittelussakin yhdistyvät vanhat menetelmät, uudet sovittelutavat sekä oikeuslaitoksen vaikutus, jotka ovat muovautuneet kulttuurisen instituution uudelleen heräämisen aikana.

Kansainvälinen kiinnostus uudistettuun perinteiseen konfliktinratkaisuun alkoi Ruandan kansanmurhan jälkeisenä aikana maan otettua käyttöön gacaca-järjestelmän sekä myöhemmän abunzi-järjestelmän. Pohjois-Ugandan sodan ja maanomistuskonfliktien sovittelu ovat saattaneet saada vaikutteita Ruandasta.

Sovittelijoiden käsitys sovittelusta vaihtelee. Useat kertoivat, että heidän roolinsa on ratkaista puolueettomasti riita-asioita. Monet kulttuuriset johtajat taas sanoivat, että sovittelua on kaikki, mikä ei mene kansallisen oikeuskäsittelyn läpi. Kulttuurisen tavan mukaan he sovittelevat myös klaanien välisiä konflikteja, kun yhden klaanin jäsen on tahallisesti tai tahattomasti surmannut toisen klaanin jäsenen. Tämän jälkeen järjestetään puhdistava mato oput -seremonia. Perinne jatkuu yhä, vaikka oikeuslaitoksen edustaja kertoi kuolemantapausten sovittelun olevan Ugandassa lainvastaista.

Acholien kulttuurisessa järjestyksessä yhteisö on tärkeä ja siihen kuuluvat myös menneet sukupolvet. Kulttuurissa on tabuja, kuten väkivalta ja kuolemantuottamus, joiden rikkominen aiheuttaa pahennusta menneiden sukupolvien hengissä. Tabun rikkoutuessa se on hyvitettävä perinteisten sääntöjen mukaisesti esimerkiksi maksamalla toiselle osapuolelle ja järjestämällä seremonia. Sovittelu on siten myös sovittelua esivanhempien henkien kanssa. Vaikka maanomistuskonfliktit olivat harvinaisia ennen sisällissotaa, olivat kulttuuriset johtajat vastuussa myös niiden sovittelusta. Kulttuuriset johtajat kertoivat myös pitkään jatkuneesta perinteestään puolisoiden välisten riita-asioiden ratkaisussa. Monet muutkin sovittelijaryhmien edustajat kertoivat arvostavansa acholien kulttuurin mukaista sovittelua, koska he uskovat sen olevan tutuin ja hyödyllisin konfliktinratkaisutapa.

Onnistumistilastot ovat puutteellisia

Veljekset pääsivät setänsä kanssa yhteisymmärrykseen ja maa-alue jaettiin puoliksi osapuolten kesken. Rajoista otettiin valokuvat ja sovinnosta kirjoitettiin raportti. Tapausta ei tarvinnut enää ratkaista oikeuskäsittelyssä. Sovittelu kävi nopeammaksi ja halvemmaksi kuin oikeuskäsittely. Tämän lisäksi mies kertoi perheenjäsenten elävän sovinnossa. Jos tapaus olisi käsitelty oikeudessa, hävinnyt osapuoli saattaisi kantaa kaunaa toiselle, koska oikeuskäsittelyssä toisen syyttely on yleistä ja hävinnyt osapuoli maksaa oikeudenkäyntikulut. Sovittelun etu on ihmissuhteiden ylläpitäminen.

Kaikki sovittelut eivät kuitenkaan pääty yhtä onnellisesti. Vuosina 2018−2019 oikeuslaitoksen kouluttamat sovittelijat onnistuivat koko maassa noin 70 prosentissa sovitteluista. Vuonna 2015 keskimäärin 50 prosenttia Acholi-alueen maanomistuskonflikteista ratkaistiin. Sovittelun onnistumisesta on vähän julkisia tilastoja Acholi-alueelta ja tilastot voivat olla epävarmoja esimerkiksi puutteellisten väestötietojen takia. Tutkimuksiin haastatelluilla ihmisillä ei aina ole tarkkoja tilastoja onnistumisista.

Sovittelun epäonnistuessa osapuolet voivat käsitellä konfliktin oikeudessa. Jotkut osapuolet kertoivat yrittäneensä sovittelua uudestaan toisen sovittelijan kanssa. Mikäli sovittelussa on vaikea päästä yhteisymmärrykseen eikä toisella ole rahaa oikeuskäsittelyyn tai uskoa oikeuden toteutumiselle, konfliktia ei päästä ratkaisemaan, kuten osalle konfliktiin joutuneista haastateltavista oli käynyt.

Sodanjälkeinen yhteiskunta on edelleen siirtymävaiheessa, mutta sovittelu on monessa tapauksessa auttanut luomaan rauhaa. Klikkaa twiitataksesi!

Sovittelijat muodostavat monimutkaisen verkoston ja esimerkiksi Ugandan oikeuslaitoksen ja acholien kulttuuristen johtajien käsitys sovittelusta vaihtelee. Lähes kaikki sovittelijat Acholi-alueella vaikuttavat kuitenkin arvostavan acholien väkivallattomuuden arvoja ja sitä, että yhteisön on parempi elää rauhassa. Sodanjälkeinen yhteiskunta on edelleen siirtymävaiheessa, mutta sovittelu on monessa tapauksessa auttanut luomaan rauhaa.