Jaa

Lukuaika: 9 minuuttia

Kaikkien pitäisi saada elää turvassa rasismilta ja syrjinnältä. Kuva: Pixabay

Media luo kielteistä kuvaa, ja enemmistö vaikenee rasismista. Tutkija, nuori mies, yhteisötyöntekijä ja poliisi puhuvat siitä, miksi rodullistetut nuoret miehet koetaan uhkaavina ja miten se vaikuttaa nuoriin itseensä ja yhteiskuntaan.

Bussiin pelmahtaa joukko nuoria poikia. Ovatpa he äänekkäitä tai hiljaisia, antavat istumapaikan vanhemmille tai ei, joku aina katsoo paheksuen. On vuosituhantinen perinne, että nuoriso koetaan uhkana.

Kun nuorisopelkoon liittyy maahanmuuttaja-aspekti, ilmapiiri bussissa voi kiristyä lisää. Tätä ilmiötä on perusteltua tarkastella yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

The Ulkopolitist keräsi neljä näkökulmaa kysymykseen, miksi rodullistetut nuoret miehet näyttäytyvät uhkana niin sanotun kantaväestön jäsenille. Uhkakuvilla on kielteinen vaikutus sekä nuorten elämään että suomalaiseen yhteiskuntaan.

Rodullistamisella tarkoitetaan, että ihmisiin liitetään oletuksia, stereotypioita ja ennakkoluuloja ihonvärin, uskonnon tai etnisen taustan takia.

Rodullistaminen on ulkopuolelle sulkemista

Sosiologi ja nuorisotutkija Marja Peltola on tutkinut poikia ja maskuliinisuutta sekä etnisiä vähemmistöjä ja rodullistamista. Hänen mukaansa rodullistettujen nuorten miesten tilanteeseen kulminoituu kolme rakenteellista erottelua: aikuiset vs. nuoret, feminiininen vs. maskuliininen sekä suomalaiset vs. muut.

Peltolan mukaan erottelut ovat jossain määrin vahingollisia niin miehille kuin naisille, aikuisille ja nuorille, suomalaisille ja muille. Esimerkiksi naisten ja miesten eriarvoisuudesta kärsivät sekä naiset että miehet – ja muunsukupuoliset, jotka jäävät dikotomiassa olemattomuuteen. Rodullistettujen vähemmistöjen miehet ja pojat kärsivät kaikista kolmesta kategorisoinnista yhtä aikaa, jolloin he voivat näyttäytyä uhkana niin sanotun kantaväestön jäsenille.

Marja Peltola. Kuva: Venla Bernelius

Peltolan mukaan poikana ja miehenä olemiseen liitetään useimmiten fyysisyys – jos ei suoranaista aggressiivisuutta, niin ainakin sen uhka. Hänen mukaansa maskuliinisuuden määrittelyyn voisi kuitenkin kuulua paljon muutakin. Silti nuoria miehiä harvemmin ajatellaan herkkinä ja hoivaavina.

Peltola painottaa, että maahanmuuttajataustaisten ja rodullistettujen nuorten pitää voida kokea itsensä laajalla tasolla hyväksytyiksi suomalaisen yhteiskunnan jäseniksi. Pelkkä lähiyhteisön, kuten perheen ja ystävien, tuki ei riitä. Tällä hetkellä moni rodullistettu jää vaille laajempaa kuulumisen ja hyväksynnän kokemusta, jolloin kiinnittyminen yhteiskuntaan on haastavaa.

Syrjinnän lopettaminen on kantaväestön vastuulla, Peltola sanoo.

Peltola korostaa, että tunne yhteiskunnan ulkopuolelle jäämisestä koskee myös osaa etnisistä suomalaisista. Mutta silloin kun ulkopuolelle jääminen kohdistuu kategorisesti joihinkin ryhmiin, on kyse mittavasta yhdenvertaisuusongelmasta.

Syrjintä on paljon muutakin kuin rasistisia huuteluita ja ikäviä vitsejä. Se on monella tasolla tapahtuvaa ulkopuolelle jättämistä. Valkoiselta niin sanotulta kantaväestöltä kokemus rasismista kuitenkin puuttuu kokonaan. Kun kantaväestö ei näe ongelman olemassaoloa, on Suomessa esiintyvää rasismia helppo vähätellä.

Syrjinnän lopettaminen on kantaväestön vastuulla, Peltola sanoo. Vastuu rasismikeskustelun käymisestä ei voi olla yksin rodullistettujen harteilla, ei varsinkaan niin, että heidän oletetaan samalla olevan varpaillaan, käyttäytyvän kivasti ja pienentävän itseään, ettei kukaan pelästy.

Rasismista pitää voida keskustella

Parikymppistä myymäläpäällikköä ja Maahanmuuttajanuorten Helsinki -hankkeen MakeSomeNoise-puhujafoorumin pitkäaikaista jäsentä Tawab Qaderzadaa harmittaa se, millaista kuvaa media luo maahanmuuttajista. Maahanmuuttajia käsittelevissä uutisissa negatiiviset asiat hallitsevat ja onnistumistarinoita on vain vähän.

”Media luo minusta kuvan, joka ei ole totta”, Qaderzada sanoo.

Tawab Qaderzada. Kuva: Aleksi Poutanen

Afganistanilaistaustainen Qaderzada haluaa toimia syrjintää vastaan ja puhuu rasismista mielellään, vaikka samalla toivoo, että välillä kysyttäisiin jostain muustakin. Kun hän menee puhumaan, häntä pidetään maahanmuuttajien edustajana tai asiantuntijana ”kaikille maailman mamu-ongelmille”. Qaderzada  haluaisi joskus olla vain nuori, joka puhuu Suomen koulutuspolitiikan uudistamisesta tai toiminnastaan vertaisvalamiehistössä.

Qaderzadan mukaan rasismi on Suomessa tabu. Hän toivoo hartaasti, että se nostettaisiin keskustelunaiheeksi.

Useat tutkimukset ovat viime vuosina käsitelleet sitä, miten rasismista vaietaan, vaikka rakenteellista rasismia löytyy meillä niin työpaikoilta, kouluista kuin päiväkodeistakin. Tuoreen kotoutumistutkimuksen mukaan jonkinlaista syrjintää on kokenut 40 prosenttia ulkomaalaistaustaisesta väestöstä.

Maahanmuuttajia käsittelevissä uutisissa negatiiviset asiat hallitsevat ja onnistumistarinoita on vain vähän.

Kaikenlainen syrjintä pitäisi Qaderzadan mielestä ottaa vakavasti. ”Otetaan tosissaan, kun maahanmuuttaja, nuori tyttö, seksuaalivähemmistöön kuuluva tai vammainen kokee, että häntä on eriarvoistettu.” Syrjintäkokemuksen ohittaminen voi aiheuttaa ahdistusta ja masennusta.

Qaderzadalle bussin kanssamatkustajien katseet ja vierestä pois nousemiset olivat lopulta liikaa. Hän osti auton, minkä jälkeen hän on käyttänyt julkisia liikennevälineitä vain, jos on ollut pakko. Silloinkin hänellä on kuulokkeet korvilla eikä hän katso ketään. Hän sanoo kulkevansa mielellään omalla autolla, turvassa kaikelta.

”Mutta en tiedä, voimmeko puhua oikeudenmukaisuudesta, jos minun pitää toimia näin.”

Qaderzadan mukaan Helsingissä on joitain alueita, joissa kuva suomalaisuudesta monipuolistuu ja joissa voi olla tummakin suomalainen. Mutta jos ajatellaan koko Suomea, suomalaisuus edelleen tarkoittaa valkoista heteromiestä. Hän kokee, ettei häntä hyväksytä suomalaiseksi eikä hän itsekään koe voivansa sanoa olevansa suomalainen. Mutta ei hän afganistanilainenkaan ole.

Kuva muualta tulleista nuorista vääristynyt 

Yhteisötyöntekijä Kaisa Eichhorn on työskennellyt turvapaikanhakijataustaisten nuorten kanssa ensin tukiasumisyksikössä ja nyt Diakonissalaitoksen kummiperhetoiminnassa.

Kaisa Eichhorn. Kuva: Ulla Kärki

Eichhornin mukaan median antama kuva nuorista on vääristynyt. Hänen tuntemansa nuoret turvapaikanhakijataustaiset miehet ovat kohteliaita, jopa nöyriä ja puhuvat avoimesti omista yksinäisyyden kokemuksistaan. He haluavat tutustua suomalaisiin, kouluttautua, työllistyä ja päästä mukaan yhteiskuntaan.

“Turvapaikanhakijataustaisiin nuoriin tutustuneilta perheiltä tulee positiivista palautetta. On ymmärretty puolin ja toisin, että ihmisyys on samanlaista”, Eichhorn sanoo. Hän haluaa kannustaa suomalaisia tutustumaan rohkeasti eritaustaisiin ihmisiin ja rakentamaan yhteisöllisyyttä. Suhtautuminen muihin ihmisiin alkaa rakentua jo lapsuudessa. Siksi Eichhorn toivoo, että jo varhaiskasvatuksessa ja koulussa ohjattaisiin lapsia näkemään entistä enemmän hyvä itsessä ja sitä kautta myös muissa. Tämä auttaisi vähentämään ennakkoluuloja, jotka osaltaan luovat jakautunutta yhteiskuntaa.

Vähemmistöt eivät saisi joutua pelkäämään

Poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen on ollut osaltaan kehittämässä poliisin ennalta estävää toimintaa. Hän on ollut vuosia mukana rakentamassa luottamusta muun muassa poliisin ja eri maahanmuuttajayhteisöjen kanssa.

Timo Kilpeläinen. Kuva: Poliisihallitus

Kilpeläisen mukaan sekä Euroopassa että Suomessa huoli uskontopohjaisesta väkivaltaisesta toiminnasta on viime vuosien äärioikeiston toteuttamien terroritekojen takia siirtynyt huoleen väkivaltaisesta äärioikeistolaisesta toiminnasta. Suomessa poliisin ennalta estävän toiminnan keskiössä on nyt myös väkivaltainen ulkoparlamentaarinen äärioikeisto.

Kilpeläisen mukaan on huolestuttavaa, jos maahanmuuttajanuoret alkavat Tawab Qaderzaban tapaan vältellä julkisia liikennevälineitä. ”Olemme vakavien asioiden äärellä. Jos vähemmistöt Suomessa joutuvat pelkäämään, loukataan heidän ihmis- ja perusoikeuksiaan, joiden mukaan jokaisella on koskemattomuus ja sama oikeus liikkua. Silloin tietyt toimijat ovat saavuttaneet tavoitteensa”, Kilpeläinen sanoo.

”Nämä kysymykset ovat ajankohtaisia vuodesta toiseen. Populismi on voimakasta ja näkyvää”, Kilpeläinen sanoo.

Hän kummastelee nuoriin kohdistuvaa pelkoa. Hänen mukaansa jotkut poliittiset toimijat voivat hyötyä uhkakuvista saamalla niillä kannatusta. “Yhteiskunnan tasolla ei kuitenkaan ole voittajia, päinvastoin yhteiskunnalle ja yksilöille tulee vahinkoja ja kustannuksia. Lisäksi uhkakuvien luominen ruokkii polarisaatiota, joka on myös huono kehityssuunta”, Kilpeläinen sanoo.

Jos vähemmistöt Suomessa joutuvat pelkäämään, loukataan heidän ihmis- ja perusoikeuksiaan...

Esimerkiksi uhkakuva siitä, että Suomessa ollaan menossa Ruotsin suuntaan jengiytymisessä, on Kilpeläisen mukaan suurelta osin pelottelua. “Suomessa ei ole vielä alueita, joille poliisi ei voisi mennä, eikä tällaista kehitystä ole ihan heti näköpiirissä.”

Kilpeläinen pitää maahanmuuttajataustaisten nuorten tulevaisuutta Suomessa hyvänä, kunhan nuorille mahdollistetaan integroituminen yhteiskuntaan opiskelun ja työn kautta. Tässä hän toivoo koko yhteiskunnan toimivan nimen ja ulkonäön perusteella tapahtuvaa syrjintää vastaan esimerkiksi anonyymin rekrytoinnin avulla. 

Nuorten voitava tuntea kuuluvansa Suomeen

Ihmiselle on luontaista hahmottaa maailmaa ryhmien kautta. Jos ryhmittely muuttuu kaavamaiseksi ja tiettyjen ryhmien jäseniin aletaan liittää tiettyjä ominaisuuksia, kehitys vähentää kaikkien kokemaa turvallisuutta.

Rodullistettujen nuorten miesten näkeminen turvallisuusuhkana voi johtaa heihin kohdistettaviin suhteettoman yleisiin kontrollitoimenpiteisiin. Parin vuoden takaisessa tutkimuksessa osoitetaan, että kokemukset etnisestä profiloinnista vahvistavat kokemuksia ulossulkemisesta. Jos turvallisuustoimet kohdistuvat erityisesti rodullistettuihin vähemmistöihin, voidaan ajautua tilanteeseen, jossa Suomi on toisille vähemmän turvallinen kuin toisille. Parhaillaan käynnissä oleva pohjoismainen tutkimushanke lähtee ajatuksesta, että turvallisuusuhkia tulee katsoa laajemmasta yhteiskunnallisesta perspektiivistä, joka ottaa huomioon myös ongelmien juurisyyt.

Jotta syrjivistä asetelmista päästäisiin eteenpäin, olisi tärkeää aloittaa keskustelu rasismista. Keskustelun pitäisi johtaa todellisiin toimiin syrjinnän ja rasismin poistamiseksi sekä yhteiskuntaan kuulumisen ja osallisuuden lisäämiseksi.

Jos osa Suomen nuorista ei ennakkoluulojen takia pysty kokemaan kuuluvansa suomalaiseen yhteiskuntaan, on kyse selkeästä yhdenvertaisuusongelmasta. Tällä on merkittävät inhimilliset ja taloudelliset kustannukset. Nuoret eivät pysty ratkaisemaan ongelmaa itse. Siihen tarvitaan laajaa tukea koko yhteiskunnalta. Myös yhdenvertaisuusvaltuutetun toimintakertomuksessa mainitaan, että rasismin vastaisia toimia tulisi kohdentaa erityisesti nuoriin ja nuorten parissa toimiviin.

Rasismi ei poistu itsestään siten, että eri taustaiset nuoret käyvät esimerkiksi samaa koulua. Nuoret tarvitsevat aikuisten apua rasismin tunnistamisessa ja oikean toiminnan opettelussa. Nuorisotyöntekijät Eveliina Heino ja Antti Kivijärvi kirjoittavat, että on nuorten voimaantumisen kannalta olennaista, että rasismia ilmiönä ja sen synnyttämiä yksilöllisiä kokemuksia voidaan käsitellä. Työntekijöiden mukaan nuoret toivovat, että rasismiin puututaan. Asia pitäisi ottaa heti tosissaan eikä ”odottaa ensi viikkoon”.

Rodullistetut nuoret miehet ovat aivan yhtä moninainen joukko kuin niin sanotut kantasuomalaiset nuoret miehet. Aivan kuin kaikki nuoret, myös heidät olisi mahdollista nähdä ensisijaisesti omina itsenään eikä ryhmän edustajina.

Jaa