Jaa

Lukuaika: 9 minuuttia

Nainen heiluttaa Rasta-lippua BLM-protestin keskellä Yhdysvaltain Grand Rapidsissä (MI) vuonna 2020. Kuva: Aelin Elliott, Flickr

Tämän päivän rastafari-vaikuttajat ovat kritisoineet George Floydin surman seurauksena jälleen aktivoitununeen #blacklivesmatter-liikkeen leviämistä maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. He sanovat protestikulttuurin olevan irrallaan afroamerikkalaisen protestikulttuurin historiasta. Rastafarit katsovat, että ensimmäiset rastat ja heidän jälkeläisensä ovat tämän kulttuurin liikkeellepanijoita. Vaikka liikkeen historiallisia saavutuksia ei voi kiistää, sen merkitys yhteiskunnallisena vaikuttajana on tänä päivänä varsin pieni. Rastafarismi elää yhä ihanteena, jota viime vuosien BLM-protestit ovat nostattaneet, ja jonka historiallisesta roolista kapinan ja vapauden puolestapuhujana BLM-liike voisi hyvin ottaa oppia

Reggaen kuningas Bob Marley, marihuana ja rastat yhdistetään helposti Jamaikaan. Vaikka tämä Karibian saarivaltio on onnistunut ylläpitämään rastafari-imagoaan ja hiomaan sitä turismille edulliseksi, sen suhde Ison-Britannian siirtomaavaltaa vastaan syntyneeseen rasta-liikkeeseen on yhä rosoinen.  Jamaika on pitkään marginalisoinut liikkeen edustajia muun muassa koulutuspolitiikalla, jolla on pyritty estämään lasten integraatio rasta-kulttuuriin. Assimilaatiopolitiikka on vain vahvistunut viime vuosina, josta  esimerkkinä on Jamaikan korkeimman oikeuden päätös viime vuodelta, jonka mukaan koulutus evätään lapsilta, jotka kieltäytyvät leikkaamasta rasta-hiuksiaan (dreadlocks).

Kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna rastat tunnetaan lähinnä pehmeänä rauhanliikkeenä, joka tuntuu olevan kaikkien puolesta, eikä oikeastaan ketään vastaan. Reggae-musiikki ja marihuana yhdistyvät mielikuvissamme karibialaisille ominaisiksi kulttuuriviihdykkeiksi, eikä niitä enää yhdistetä rastafareihin. Kummallakin on kuitenkin ollut vahva symbolinen merkitys nimenomaan rastojen politiikassa, jolla ajettiin oikeutta ja tasa-arvoa jamaikalaisille ja kaikille siirtomaavallan alla eläville kansoille. 

Vahvan uudelleenbrändäyksen takia harvalle tulee mieleen pohtia, minne on kadonnut poliittinen liike, joka loi merkittävän pohjan vaihtoehtokulttuurille siirtomaakauden itsenäisyyskamppailujen aikana.  Kamppailu tasa-arvosta jatkuu yhä tänäkin päivänä, kuten kesäkuussa 2020 maailmanlaajuiseksi levinnyt Black Lives Matter (BLM)-liike on osoittanut. Oikeustaistelun juuria tarkastelemalla BLM-liikkellä voisi olla opittavaa rastafareilta siitä, miten yhteisöllisyydellä on rakennettu uutta vaihtoehtokulttuuria.

Jamaika on pitkään marginalisoinut rastafari-liikkeen edustajia muun muassa koulutuspolitiikallaKlikkaa twiitataksesi
Myytti rastojen kulttuurivallankumouksen takana

Tämän päivän rasta-vaikuttajat näkevät BLM-liikkeen jatkumona panafrikkalaisuuden ideologialle. Harva BLM-aktivisti on kuitenkaan julkisesti identifioinut itsensä panafrikkalaiseksi tai rastafariksi. Panafrikkalaisuus syntyi kolonialismin aikakaudella Afrikassa ja sen diasporissa siitä ajatuksesta, että vapaus voitaisiin saavuttaa yhdistymällä siirtomaavaltaa vastaan. Ideologiasta inspiroituneena rasta-liike kehitti kulttuurikoodiston – oman kielen, uskonnon ja musiikin. Tämä kollektivistinen vaihtoehtoiskulttuuri mahdollisti elämäntyylin, joka arkipäiväisti kapinan siirtomaavaltaa vastaan.

Uusi kulttuuri luotiin vaihtoehdoksi Ison-Britannian siirtomaavallan vahvasti rajoittamalle kultturielämälle vuosien 1655 ja 1962 välillä.  Pitkä siirtomaavallan kausi hämärsi muistoja orjuutta edeltäneestä ajasta. Jamaikalaiset, joista enemmistö oli tuotu saarelle orjina 1533 ja 1807 välisenä aikana, tähyilivät kaivaten itään ilman ymmärrystä siitä, millaista Afrikassa todellisuudessa oli. Maailma oli kuitenkin muuttumassa ja tieto levisi aiempaa nopeammin ja laajemmalle väestönosalle. Tämän myötä myös panafrikkalaisuus rantautui Jamaikalle ja ajatukset afrikkalaisten kansojen yhdistymisestä siirtomaavaltojen ylivaltaa vastaan alkoivat vahvistua.

Eräs panafrikkalaisuuden keskeisistä kehittäjistä oli Marcus Garvey – jamaikalaissyntyinen, Lontoossa lakia ja filosofiaa opiskellut oikeusaktivisti. Amerikkalaiseen panafrikkalaisuuteen liittyi keskeisesti kotiinpaluu Afrikkaan, ja Garveyn järjestö “Universal Negro Improvement Association” perusti tehtävää varten Black Star Line (BSL) -nimisen laivayhtiön, joka toimi vuosina 1919–1922. Vaikka yksikään BSL-alus ei koskaan ylittänyt Atlanttia, niiden vierailut eri Amerikan satamissa olivat täynnä symboliikkaa. Jamaikalaisille kotiinpaluun ajatus sekä Garveyn “Black is beautiful”-retoriikka vahvistivat orjien afrikkalaista identiteettiä ja säröjä plantaaseilla syntyneeseen kulttuuriin.

Garvey on keskeinen hahmo rastafareille, sillä hänen sanansa loivat myytin uskolle. Panafrikkalaisuuden nimissä Garvey lausui kuolemattomat sanat: ”Kääntäkää katseenne Afrikkaan, missä tullaan kruunaamaan kuningas, joka johtaa meidät vapauteen! Kun vuonna 1930 Ras Tafari Makonnen, hallitsijanimeltään Haile Selassie I nousi Etiopian valtaistuimelle, heräsi ajatus siitä, että Garvey oli lausunut profetian ja että Selassie oli tosiasiassa Kristus. Tämän uskon ympärille kehittyi ensimmäinen rastafari-kommuuni – “Pinnacle” – jonka juuret olivat syvällä Jamaikan maaseudulla, mutta jonka filosofia oli kosmopoliittinen. 

Tämän päivän rasta-vaikuttajat näkevät BLM-liikkeen jatkumona pan-afrikkalaisuuden ideologialle.Klikkaa twiitataksesi
Rastafarien voimaannuttavat kuvat ja vapauden teologia

Nykypäivänä harva maailmanlaajuisesti toimiva poliittinen aktivisti yhdistäisi politiikan uskontoon. Rastafari-liikkeen menestys perustui kuitenkin nimenomaan siihen, että liike vaikuttaa elämän joka osa-alueella. Uskonto liittyi tähän olennaisesti, sillä kirkoista oli muodostunut tärkeitä kohtaamispaikkoja Jamaikan ollessa siirtomaavallan alla. Anglikaanisen kirkon tarjoama historia ja sen esittämät jumalkuvat eivät kuitenkaan tuntuneet sopivilta. Tämä aiheutti ristiriidan tunteita, minkä vuoksi historiaa alettiin kirjoittaa uudelleen kuvilla, jotka olivat voimaannuttavia eivätkä epätasa-arvoistavia.

Liikkeen ensimmäisten vuosikymmenten merkittävimpiin mielipidevaikuttajiin lukeutuivat jamaikalaiset Leonard P. Howell, Mortimer Planno ja Claudius Henry, jotka herättelivät paikallista vastarintaa ammentaen inspiraatiota Selassiesta ja Etiopiasta. Afrikasta tuli “Zion” – oikeuden, harmonian ja yhteisöllisyyden symboli – ja jumalaa alettiin kutsua “Jah”-nimellä. Yhteisöissä muovattiin uutta englannin kieltä, josta poistettiin ilmaisuja, jotka tuntuivat alistavilta. Rastoista tuli omavaraisia Ison-Britannian siirtomaavallan nenän alla: he lakkasivat maksamasta veroja ja yhteisöt kehittivät omia poliisi- ja oikeusjärjestelmiä.

Ensisilmäyksellä monelle se, että rastafarit nostavat Selassien jumalankaltaiseksi tekee liikkeestä kultin. Liike kuitenkin määritellään vapauden teologiaksi, joka kytkeytyy Latinalaisen Amerikan poliittiseen historiaan, jossa katolisen kirkon opetuksia alettiin kyseenalaistaa dekolonisaation näkökulmasta. Tämä ilmiö oli merkittävä myös Karibialla, Aasiassa ja Afrikassa.

Reggae tekee rastafareista maailmankuuluja

Yhdysvaltojen BLM-protestit levisivät nopeasti ihmisten tietoisuuteen sosiaalisen median ansiosta. Rastafarien vapauden teologiasta maailmanlaajuisesti merkittävän teki puolestaan reggae-musiikki. Reggae oli tehokas sanansaattaja ja tiedonvälittäjä aikana, jolloin tiedonkulku oli vielä hidasta.

Jamaikalaiset sanoittajat – Peter Tosh, Bob Marley ja “the Melodians” – onnistuivat luomaan paikalliselle kärsimykselle universaalit puitteet. Marleyn sanat ”emancipate yourself from mental slavery” (Redemption Song) tarttuivat mieliin ympäri maailman. Rastafarien keskeiseksi viestiksi muodostui ajatus vapaudesta, jonka voisi kokea vain jos orjuuden jätti myös henkisesti taakseen. 

Rastafarien keskeiseksi viestiksi muodostui ajatus vapaudesta, jonka voisi kokea vain jos orjuuden jätti myös henkisesti taakseen. Klikkaa twiitataksesi

Reggaen kautta sanoma levisi Karibialta suuriin diasporaryhmiin Yhdysvalloissa ja Englannissa. Toisaalta ryhmittymiä syntyi myös osissa Afrikkaa, Israelissa, Japanissa ja Intiassa. Sosiaalisen median tapaan reggae sai aikaan tunteen yhteisestä ja yhdistävästä maailmanlaajuisesta kapinasta. Etelä-Afrikassa reggae rytmitti apartheidin vastaista taistelua ja sitä hyödynnettiin niin taistelutahdon ylläpitämisessä kuin myös tiedon välityksessä. Etelä-Afrikan kansallisvaltion lipusta löytyvätkin tänä päivänä rasta-värit musta, keltainen, vihreä ja punainen. 

Luovuus ja tieto olivat toinen valttikortti rastafareille. 1930-luvulta aina itsenäisyyteen saakka jamaikalaisista oikeudenkäynneistä ja muista julkisista tapahtumista tuli estradeja vapauden teologian jakamiselle. Rastafarit myös tunsivat hyvin järjestelmän, jota he vastustivat. Siirtomaavallan kipukohdaksi tiedettiin työvoima, ja kun Jamaikalla levisi yleislakko 1930-luvun lopulla, viestiä välitettiin tehokkaasti muihin Ison-Britannian karibialaisiin siirtomaihin, jotka liittyivät kollektiiviseen painostukseen. Näiden lakkojen ansiosta Ison-Britannian oli sallittava työväen järjestäytyminen kaikissa Karibian siirtomaissa.

Hiipuva politiikka ja rastafarien perintö BLM-liikkeelle

Rastojen olemassaolon ydinsanoma, “Beating Down Babylon”, eli vastarinta ja kulttuurivallankumous siirtomaavaltoja vastaan tuli täytetyksi, kun siirtomaat itsenäistyivät. Moni uskoi liikkeen hiipuvan kokonaan, mutta elämäntapa ja uskonto ovat säilyneet. Tänä päivänä rastafareja katsotaan olevan 15–50 miljoonaa. Luvussa on paljon tulkinnanvaraa, sillä rastoilla ei ole keskusjohtoa, eikä siis yleisluontoista ohjenuoraa sille, mitä tarkoittaa olla rasta. Tämän vuoksi jotkut rastat kokevat, että jopa pelkkä reggae-harrastus täyttää kriteerit. 

Juuri tässä yleismaailmallisuudessa piileekin se, miksi rastojen politiikka on postkolonialismin aikakaudella muuttunut sekavaksi. Babylon on saanut uusia merkityksiä. Eräät rastat näkevät viholliskuvanaan neoliberaalin kapitalismin, kun taas toiset liittävät kritiikin ennemmin puoluepoliittiseen järjestelmään. Toiset kannattavat marihuanan laillistamista, kun taas toiset vastustavat sitä jyrkästi. Mukaan mahtuu myös salaliittoteoreetikoita. Vuonna 2020 eräs rastafarismin suuntaus omaksui vihollisekseen koronaviruksen, jonka se väittää olevan Babylonin laboratorioissa kehitetty biologinen ase. Tästä näkökulmasta ei olekaan yllättävää, että rastat eivät enää kykene yhdistämään aktivisteja samalla tavalla kuin BLM-liike.

Elinvoimaisia rasta-yhteisöjä on lähinnä Karibialla, sekä Etiopian Shashamanessa. Karibialla nuoret rastafarit ovat organisoituneet yli valtiorajojen lisätäkseen vaikutusvaltaansa alueellisessa CARICOM-järjestössä. Heidän viimeisin vetoomuksensa liittyy koronavirukseen. Heidän mukaansa Karibian poliittisten päättäjien tulisi vaatia korvauksia entisiltä siirtomaavalloilta sekä Kiinalta, jotta Karibian valtioiden edellytykset selvitä koronaviruksen aiheuttamasta kriisistä paranisivat. Päivän poliittisten kysymysten yhdistäminen historiallisesti koettuihin vääryyksiin – marijuanan laillistamisen ohella – onkin merkittävimpiä rastoja motivoivia teemoja tänä päivänä.

Entä tämän päivän vääryydet, jotka kohtaavat sekä rastafareja että afroamerikkalaisia? Kun BLM-liike levisi ympäri maailman kesäkuussa 2020, Jamaikan Kingstoniin kerääntyi vain noin sadan mielenosoittajan joukko. Katutila, jossa ennen vaikuttivat rastafarit, kuuluu nyt krääsäkauppiaille, jotka myyvät rasta-symboleilla varustettuja oheistuotteita turisteille. Jamaikan itsenäistymisestä on kulunut vajaa kuusikymmentä vuotta, mutta liike, joka vaikutti aktiivisesti paikallisessa politiikassa on marginalisoitunut. 

Liike on ehkä vaipumassa poliittiseen horrokseen, mutta se ei tarkoita etteikö sillä olisi annettavaa vielä tänä päivänä. BLM-liikettä kommentoineet rastat, kuten Jahlaani Niah, ovat kiitelleet protesteja parhaana panafrikkalaisena viestintänä koko liikkeen historiassa. Samaan aikaan Niah on nostanut esille Bob Marleyn lapsenlapsen Donisha Prendergastin tapaan, että neokolonialismin kritiikki ja historiallisuus eivät ole olleet tarpeeksi esillä BLM:ssä. Heidän mukaansa tämä on tehnyt kannanotoista pinnallisia. 

Liike on ehkä vaipumassa poliittiseen horrokseen, mutta se ei tarkoita etteikö sillä olisi annettavaa vielä tänä päivänä.Klikkaa twiitataksesi

Rastafari-liikkeen historiassa on paljon symboliiikkaa josta ammentaa, jos pystyy näkemään kaupallisuutta ja stereotypioita pidemmälle. Liike kehitti valtavan paineen alla vaihtoehtokulttuurin, joka on säilynyt vuosikymmeniä yhteisöllisyyden ja uskon ansiosta. BLM-liike on nuori ja vaikutusvaltainen, mutta tulee tuskin koskaan luomaan vastaavaa kulttuuria kannattajiensa joukosta. Vaikka rastojen nykypolitiikka onkin marginalisoitunut, ei sen sanomaa tule vääristää. Nykypolitiikasta on nimittäin vaikeaa löytää yhtä omistautunutta liikettä. 

––

Kirjoittanut: Minja Sillanpää

Editointi: Mirka Wendt, Heidi Lipsanen

Kielenhuolto: Hanna Lehto

Jaa