Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Saarivaltioita uhkaa paitsi merenpinnan nousu myös merenalaisen elämän tuhoutuminen. Ilmaston lämpeneminen ja trooppiset myrskyt ovat erityisen haitallisia valtamerten koralliriutoille. Kuva: Benjamin Wheeler, Lau-saaret, Fidži, huhtikuu 2021.

Pienten saarivaltioiden kansalaiset ovat antaneet kasvonsa ilmastokriisille kansainvälisessä mediassa. Samanaikaisesti he ovat enenevässä määrin turhautuneita kehittyneiden maiden tyhjiin lupauksiin ilmastoteoista. Glasgow’n ilmastokokouksen on aika saattaa Pariisin lupaukset konkreettisiksi toimiksi.

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden kutsui marraskuun lopussa neljänkymmenen maan johtajat ilmastokokoukseen, joka pidettiin etäyhteyksin huhtikuun lopussa. Kutsun saivat merkittävien saastuttajamaiden johto, mukaan lukien Kiina, Australia ja Euroopan unioni. Bidenin uskottiin kokouksessa suitsuttavan suuria saastuttajia kunnianhimoisempiin ilmastotekoihin. Presidentti Biden aloitti ilmastokokouksen lupaavasti ilmoittamalla, että Yhdysvallat sitoutuu puolittamaan päästönsä vuoteen 2030 mennessä.

Kotimaassani Fidžillä Bidenin ilmastotapaamiseen reagoitiin alun perin varauksella, jäihän vuoden 2017 kansainvälisen ilmastokokouksen (COP23) isäntämaa ilman kutsua tärkeäksi koettuun neuvottelupöytään. Fidžin pääministeri Voreqe Bainimarama ilmaisi pettymyksensä julkisesti vaatien Washingtonia perustelemaan maan jäämisen vieraslistan ulkopuolelle. Fidži oli jo ennen COP23-kokousta pitänyt itseään eteläisen Tyynenmeren saarten äänitorvena ilmastoasioissa, ja tästä näkökulmasta katsottuna poisjääminen korkean tason tapaamisesta on ymmärrettävästi aiheuttanut turhautumista valtiojohdossa. Fidžin sijaan neuvottelukutsun sai Tyynenmeren saarivaltioista Yhdysvaltain taloudellisessa ja sotilaallisessa suojeluksessa oleva Marshallinsaaret.

Marshallinsaarten kutsua selittää paitsi läheiset historialliset suhteet Yhdysvaltoihin myös maan kokoaan suurempi anti globaalissa ilmastopolitiikassa. Maan entinen, jo edesmennyt pääministeri Tony de Brum oli tärkeässä asemassa Pariisin ilmastosopimuksesta neuvoteltaessa, ja maa julisti ensimmäisenä maailmassa kansallisen ilmastohätätilan vuonna 2019. Marshallinsaarten presidentti David Kabua julisti diplomaattisesti kokouksessa antamassaan puheenvuorossa olevansa koko alueen ääni ja muistutti saastuttajamaiden johtajia heidän vastuustaan saarivaltioiden tulevaisuuden suhteen.

Bidenin ilmastokokous on paitsi osoitus Yhdysvaltain palaamisesta kansainväliseen monenkeskiseen ilmastopolitiikkaan Donald Trumpin kauden jälkeen, myös yritys yhdistää muut valtiot ilmastotekoihin ennen vuoden lopussa järjestettävää Glasgow’n ilmastokokousta. Kokouksen varsinainen anti taisi kuitenkin jäädä symboliseksi. Merkittävät saastuttajamaat Australia, Saudi-Arabia ja Venäjä eivät tehneet uusia avauksia, ja Kiinan kunnianhimon taso on jo pitkään epäilyttänyt skeptikkoja. Yhdysvaltainkin lupaus ilmastorahoituksen kaksinkertaistamisesta 5,7 miljardiin dollariin vuoteen 2024 mennessä on varsin vaatimaton lupaus, kun otetaan huomioon se, että esimerkiksi rannikkovaltio Bangladesh käyttää jo nyt vuosittain 5 miljardia dollaria ilmastonmuutoksen negatiivisiin haittavaikutuksiin vastaamiseen. Varsinkin kehittyvien maiden näkökulmasta ero niiden todellisten tarpeiden ja kehittyneiden fossiilitalouksien kunnianhimon puutteen välillä on yhä aivan liian suuri.

Ilmastokysymykset ovat olleet sivuosassa koronan ravistellessa yhteiskuntia maailmanlaajuisesti. Globaali pandemia on vahingoittanut pieniä saarivaltioita taloudellisesti ja sosiaalisesti – siitäkin huolimatta, että monessa alueen valtioista ei ole todettu yhtäkään tautitapausta. Rajojen sulkeminen turismilta, tästä aiheutunut työttömyyden kasvu ja maidensisäiset liikkumisrajoitukset ovat romahduttaneet jo alun perin herkkiä talouksia. Tyynenmeren näkökulmasta katsottuna globaali pandemia on myös jättänyt täysin varjoonsa alueen valtioiden suurimman eksistentiaalisen uhan.

Odotukset Glasgow’n kokousta kohtaan suuret

Iso-Britannian Glasgow’ssa marraskuussa järjestettäväksi suunniteltu, jo kerran viime vuodesta eteenpäin siirretty kansainvälinen ilmastokokous COP26 on merkittävä tapaaminen Pariisin sopimuksen toimeenpanon kannalta. Kyseessä on viides Pariisin ilmastosopimuksen jälkeen järjestettävä kokous, jossa tullaan ensimmäistä kertaa tarkastelemaan valtioiden kansallisesti määriteltyjä panoksia (Nationally Determined Contributions, NDCs), jotka sopimuksen osapuolten on tullut määritellä viime vuoteen mennessä.

Tämän vuoden huhtikuussa 191 valtiota on toimittanut ensimmäiset tavoitteensa, mutta vasta kahdeksan valtiota näiden päivityksen. Pariisin ilmastosopimuksen neljännen artiklan mukaisesti valtioiden tulee progressiivisesti edetä ilmastotoimissaan, jotta sopimuksen toisen artiklan mukainen tavoite maapallon keskilämpötilan noususta alle kahden celsiusasteen saavutetaan. Glasgow’n kokous on keskeinen myös matkalla kohti ensimmäistä maailmanlaajuista tilannekatsausta, joka Pariisin sopimuksen mukaisesti on tarkoitus järjestää vuonna 2023.

Globaalin terveyskriisin ravisuttamassa maailmassa on ollut vain vähän tilaa ilmastotoimien edistämiselle. Klikkaa twiitataksesi

Tyynenmeren saarivaltiot olivat maailman ensimmäisten valtioiden joukossa allekirjoittamassa ja ratifioimassa Pariisin sopimuksen. Niillä oli keskeinen rooli, kun sopimuksen toiseen artiklaan kirjattiin lämpötilan nousun rajoittaminen suositeltuun puoleentoista celsiusasteen kahden asteen virallisen tavoitteen lisäksi. Saarivaltiot olivat myös tiukasti vaatimassa artiklan kahdeksan määrittelemää menetysten ja vahinkojen artiklaa mukaan sopimukseen. Valtioiden kokoaan suurempi painoarvo on näiden artiklojen osalta kansainvälisesti tunnustettu

Samanaikaisesti näissä ilmastokriisin etulinjassa olevissa valtioissa ollaan enenevässä määrin pettyneitä siihen, kuinka hitaasti Pariisin sopimuksen jälkeen ollaan päästy etenemään käytännön ilmastotoimissa. Globaalin terveyskriisin ravisuttamassa maailmassa on ollut vain vähän tilaa ilmastotoimien edistämiselle, ja pandemian aiheuttamien taloudellisten vaikutusten pelätään vievän ilmastotavoitteita vuosia taaksepäin.

Ilmastokriisi uhkaa saarivaltioiden olemassaoloa

Ilmastonmuutos on Tyynenmeren saarivaltioiden näkökulmasta niiden olemassaolon suurin uhka, ja valtiot ovat maailman alttiimpia suurille ympäristökatastrofeille. Merenpinnan nousun ohella saaria uhkaa erityisesti merien monimuotoisuuden köyhtyminen ja trooppiset myrskyt. Pandemia ei ole pysäyttänyt hirmumyrskyjä, joiden yleistyminen ja voimistuminen on jo pitkään yhdistetty maapallon keskilämpötilan nousuun. Pandemian alussa huhtikuussa 2020 eteläisen Tyynenmeren valtiot saivat riesakseen viidennen kategorian trooppisen hirmumyrsky Haraldin. Hirmumyrskyn myötä henkensä menetti 27 ihmistä Solomon-saarilla, kolme Vanuatulla ja yksi henkilö Fidžillä. Myrskykauden lopussa joulukuussa toinen viidennen kategorian trooppinen pyörremyrsky Yasa ylitti Fidžin. Neljä ihmistä menetti henkensä tuhansien menettäessä kotinsa. Viime vuoden maailman voimakkaimman hirmumyrskyn tittelin saaneen Yasan taloudellisten vahinkojen on arvioitu nousevan lähes 250 miljoonaan Yhdysvaltain dollariin.

Hirmumyrskyt taloudellisine ja inhimillisine menetyksineen vievät toistuvasti yhteisöjä voimavarojen äärirajoille. Klikkaa twiitataksesi

Erityisesti ilmastorahoituksen tulevaisuus epävarmassa globaalissa taloustilanteessa huolestuttaa Tyynenmeren saarivaltioita. Kansainvälisen ilmastorahaston ongelmat on laajasti tunnustettu, ja pienten valtioiden on vaikeaa saada rahoitusta projekteille, joita pidetään liian vaatimattomina rahaston tavoitteiden näkökulmasta. Samanaikaisesti eteläisellä Tyynellämerellä ei enää keskustella ainoastaan ilmastokriisiin sopeutumisesta tai mukautumisesta, vaan edessä on suuria muutoksia kylien uudelleensijoittamisesta ruokaturvallisuuden vaarantumiseen. Hirmumyrskyt taloudellisine ja inhimillisine menetyksineen vievät toistuvasti yhteisöjä voimavarojen äärirajoille.

Tyynenmeren saarivaltiot tulevat Glasgow’ssa vaatimaan 100 miljardin vuosittaista panostusta kehittyville valtioille, Pariisin sopimuksen artiklan kahdeksan mukaisten vahinkojen ja menetysten taloudellista korvaamista sekä pitkäaikaisen ilmastorahoituksen turvaamista. Saarivaltiot vaativat myös omien talouksiensa kannalta elinehtona toimivan kansainvälisen merenkulun päästöjen huomattavaa laskua – onhan kansainvälinen merirahti yksi merkittävimmistä fossiilisten polttoaineiden kuluttajista. Kansainvälinen merenkulkujärjestö IMO ei ole vielä sitoutunut päästövähennyksiin, joiden avulla Pariisin sopimuksen 1,5 celsiusasteen tavoitteeseen päästäisiin, ja Tyynenmeren saarivaltioissa odotetaankin tärkeiden IMO-jäsenten ulostuloja COP26-kokouksessa.

Pienten resilienssistä ei ole apua suurten saastuttajien laahatessa toimissaan

Pienet saarivaltiot ovat osoittaneet kestävyytensä yhä uudelleen rajoitetuista taloudellisista resursseista huolimatta. Tyynenmeren valtioilla on erittäin kunnianhimoiset tavoitteet siirtymälle kohti täysin fossiilivapaata energiantuotantoa, ja ne ovat yhteisesti kehittämässä sinisen talouden ja turvallisuuden Blue Pacific -strategiaa vuodelle 2050. Saarivaltioiden toimet eivät kuitenkaan auta niin kauan kuin suuret teollistuneet valtiot, mukaan lukien Euroopan unioni, eivät ole sitoutuneita Pariisin sopimuksen tavoitteisiin. Tyynenmeren valtioiden näkökulmasta katsottuna tehdyt politiikkamuutokset sitten Pariisin sopimuksen solmimisen ovat olleet olemattomia. Tuvalun pääministeri Kausea Natano tiivisti asian toteamalla, että sinisen Tyynenmeren näkökulmasta olemme yksinkertaisesti epäonnistuneet käyttäytymisemme muuttamisessa.

Pienten saarivaltioiden päästöt vastaavat noin 0,03 % maailman kasvihuonepäästöistä. Tämä huomioiden niiden kohtaamat riskit ilmastokriisissä ovat täysin kohtuuttomat, ja valtioiden turhautuminen globaaliin ilmastopolitiikkaan ymmärrettävää. Siinä missä Pariisin sopimus otettiin Tyynellämerellä vastaan erävoittona suuressa taistelussa saarivaltioiden olemassaolon puolesta, sitä seuraavat vuodet ovat tuottaneet kasvavaa pettymystä monenkeskiseen ilmastopolitiikkaan. 

Tyynenmeren saarivaltioissa vaaditaan niiden kohtaaman eksistentiaalisen uhan ja ilmastokriisin ihmisoikeusulottuvuuden tunnustamista. Klikkaa twiitataksesi

Paitsi riittävää rahoitusta, Tyynenmeren saarivaltioissa vaaditaan niiden kohtaaman eksistentiaalisen uhan ja ilmastokriisin ihmisoikeusulottuvuuden tunnustamista. Yliopistokurssista liikkeelle lähtenyt opiskelijaliike Pacific Island Students Fighting Climate Change pyrkii vaikuttamaan alueen valtioihin, jotta nämä hakisivat YK:n kansainväliseltä tuomioistuimelta neuvoa-antavan päätöksen ilmastokriisin vaikutuksesta ihmisoikeuksien toteutumiseen. Ilmastopolitiikalla onkin kiistatta suuria ihmisoikeusvaikutuksia, ja erityisesti alueen kansalaisjärjestöt pitävät esillä paitsi ihmisoikeuksien toteutumista myös ilmasto-oikeudenmukaisuuden tärkeyttä. Fidžiläinen YK:n ihmisoikeusneuvoston tämänhetkinen presidentti Nazhat Shameem Khan totesi maaliskuussa lausunnossaan ilmastolupauksen muuttamisesta konkreettisiksi teoiksi, että ainoastaan ilmastonmuutoksen ihmisoikeusulottuvuuden huomoiden voimme tehdä ilmastotoimia, jotka suojelevat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.

Saarivaltioiden johtajat vaativat jo ennen vuoden 2015 Pariisin ilmastokokousta YK:n yleiskokouksessa tekosyiden hylkäämistä ja korostivat ilmastokriisin vaikutusta kaikkiin politiikkalohkoihin kehityksestä turvallisuuteen. Katowicen ilmastokokouksen loppupuheenvuoroissa vuonna 2019 saarivaltioiden yhteenliittymä AOSIS totesi suorasanaisesti, että se oli järkyttynyt kokouksen hentoisesta annista ja päättämättömyydestä, joka koski Pariisin sopimuksen toimeenpanon kannalta keskeisiä asiakohtia. Moni näistä vaikeista kysymyksistä tullee olemaan neuvottelupöydässä myös Glasgow’ssa. Tyynenmeren saarivaltioissa kysytäänkin nyt oikeutetusti, jääkö alueen ihmisten huoli tulevaisuudestaan jälleen vain mediaseksikkääksi jutuksi muiden uutisten joukossa, vai saadaanko Glasgow’ssa jo aikaiseksi päätöksiä, jotka johtavat ilmastopuheista ilmastotekoihin.

__

Kirjoittaja: Milla Vaha

Editointi: Eero Tuorila, Anton Karppanen

Kielenhuolto: Eeva Iljukova

Jaa