Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

Sosiaalisessa mediassa pyörii vaaleista paljon kuvia, joissa havainnollistetaan vaalien valintamahdollisuuksia Raisin kuvalla jokaisella ehdokaspaikalla. (Twitter näytönkaappaus @Peyman_Aref tililtä)

Persianlahden absoluuttisten monarkioiden joukossa Iranin poliittinen järjestelmä voi vaikuttaa ensisilmäyksellä suhteellisen avoimelta, koska siellä järjestetään vaaleja. Tarkempi tarkastelu kuitenkin paljastaa, että instituutioiden kontrolli vaaleista on tiukkaa eikä todellista valinnanvapautta ole. Tämän vuoden presidentinvaaleissa äärikonservatiivi Ebrahim Raisille pedataan paikkaa seuraavaksi presidentiksi. Vaalit järjestetään kesäkuun 18.päivänä.

Ymmärtääkseen Iranin vaalien tuloksia paremmin on hyvä tarkastella maan monimutkaista poliittista järjestelmää. Presidentinvaalit järjestetään joka neljäs vuosi ja kampanjointi kestää noin kuukauden. Presidenttinä saa olla korkeintaan kaksi vaalikautta, mikä tarkoittaa, että nykyinen presidentti Hassan Rouhani ei voinut asettua uudestaan ehdolle. Iranissa presidentti edustaa toimeenpanevaa valtaa ja tulee virallisesti valtahierarkiassa toisena Iranin uskonnollisen johtajan jälkeen. Vaikka Iranissa valtaa keskitettiin presidentille 1980-luvulla poistamalla pääministerin rooli, presidentillä on silti vain rajallisesti valtaa. Presidentti voi kuitenkin käyttää ääntänsä esimerkiksi turvallisuusneuvostossa, jossa puidaan ja väitellään Iranin kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä asioista, ja turvallisuusneuvosto esittää suosituksensa Iranin uskonnolliselle johtajalle Ali Khameneille. 

Vaaleissa ns. valvojainneuvosto (Guardian Council) on olennaisessa roolissa. Se päättää ketkä ehdokkaat pääsevät lopulliselle ehdokaslistalle. Kuusi valvojainneuvoston jäsenistä on suoraan uskonnollisen johtajan valitsemia, ja toiset kuusi maan parlamentti hyväksyy oikeuslaitoksen johtajan ehdotuksen perusteella. Oikeuslaitoksen johtaja puolestaan on uskonnollisen johtajan nimittämä ja siinä virassa toimii presidenttiehdokkaana oleva Ebrahim Raisi. Iranin parlamentin (Majles) jäsenet osaltaan hyväksyvät presidentin ministerit, mutta myös sen ehdokkaat menevät valvojainneuvoston seulan läpi. Pohjimmiltaan valta voidaan siis jäljittää uskonnolliseen johtajaan. Khamenei on myös joskus puuttunut valvojainneuvoston päätöksiin ehdokaslistasta.

Iranissa on tyypillistä suuri ehdokasmäärä. Tänä vuonna 590 henkilöä rekisteröityi, mikä on maltillinen määrä vuoden 2017 vaaleihin verrattuna, jolloin oli peräti 1600 toiveikasta. Valvojainneuvosto yleensä hylkää lähes kaikki ehdokkaat: tänä vuonna jatkoon pääsi seitsemän. Vaikka laki ei suoraan kiellä naisia asettumasta ehdolle tai toimimasta presidenttinä, Iranin perustuslaki määrittää, että presidentin tulee olla rajol-e syasi (“poliittinen mies”). Kriitikot ja jotkut poliitikot Iranissa kuitenkin esittävät, että sanan voi myös tulkita tarkoittavan ”henkilöä” tai “ihmistä”, minkä pitäisi mahdollistaa myös naispresidentti. Neuvosto ei suoraan myönnä, että naissukupuoli tarkoittaa ehdokkaan automaattista hylkäämistä. Naisia on kuitenkin vuosien varrella rekisteröitynyt ehdokkaiksi, mutta yksikään ei ole läpäissyt seulaa. Uskonnolliset vähemmistöt jäävät myös automaattisesti kilvasta ulos, koska perustuslaissa presidentin tulee olla shiialainen. Iranin parlamentissa heillä on kuitenkin pienet kiintiöpaikat.

Kapealla ehdokaslistalla vältetään ei-toivottuja riskejä

Valvojainneuvosto muutti vaalisääntöjä juuri ennen ehdokkaiden rekisteröitymistä niin, että ehdokkaiksi saavat asettua vain 40–70 vuotiaat rikosrekisterittömät henkilöt. Näin ollen muun muassa reformisti Mostafa Tajzadeh hylättiin, sillä hän oli seitsemän vuotta poliittisena vankina tuettuaan vuoden 2009 mielenosoituksia, joissa vastustettiin väärennettynä pidettyä vaalitulosta ja jotka johtivat ns. Vihreäksi liikkeeksi kutsuttuun kansannousuun. Toisinaan Khamenei itse kehottaa ehdokkaita että nämä eivät asettuisi ehdolle ennen varsinaista ehdokasrekisteröintiä. Tänä vuonna esimerkiksi Iranin ensimmäisen uskonnollisen johtajan Khomeinin pojanpoika, reformisti Hassan Khomeini oli jättäytynyt pois vaaleista Khamenein pyynnöstä.

Reformistipoliitikkoja jätetäänkin yhä enenevissä määrin ulos kilpailusta. Tämän vuoden ehdokaslista oli hyvin kapea ja äärikonservatiivipainotteinen. Poikkeuksia kuitenkin olivat itsenäiset ehdokkaat: matalan profiilin poliitikko ja Isfahanin kuvernööri Mohsen Mehr Alizadeh ja Iranin keskuspankin johtaja Abdul Nasser Hemmati. Heidät todennäköisesti hyväksyttiin, koska he ovat melko tuntemattomia kansan parissa. Valvojainneuvosto ei oletettavasti usko, että ehdokkaat saisivat riittävästi kannatusta. Keskittymällä muun muassa kysymyksiin, jotka liittyvät ihmisten henkilökohtaisiin oikeuksiin ja vapauksiin, he pyrkinevät saamaan itselleen reformistien ja kansalaisten tuen.

Suurimpana yllätyksenä tuli kuitenkin valvojainneuvoston päätös hylätä eliitin sisäpiiriläinen ja tunnetusta suvusta tuleva maltillinen konservatiivi Ali Larijani. Yhtenä virallisena syynä pidetään sitä, että Larijanin tytär asuu Yhdysvalloissa. Tämä ei kuitenkaan ole Iranin eliitin parissa mitenkään ennennäkemätöntä, sillä moni heistä on itse saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa. Todennäköisempi syy on, että Larijani on turhan lähellä Rouhania. Moni äärikonservatiivi ja kovan linjan kannattaja on suhtautunut hyvin kriittisesti Rouhaniin, jolla on ollut monimutkainen suhde Iranin vallankumouskaartiin, joka on 1979 Iranin islamilaisen vallankumouksen jälkeen perustettu vaikutusvaltainen puolisotilaallinen järjestö Iranissa. Koska Larijani olisi ollut varteenotettava haastaja konservatiivien ennakkosuosikille Raisille, Larijani hylättiin, koska hänen pelättiin jatkavan Rouhanin linjaa.

Ali Larijanin yllättävä hylkääminen presidenttiehdokaslistasta herätti kritiikkiä poliittisen järjestelmän sisällä. (Kuva: Wikimedia Commons)

2000-luvun alusta lähtien kontrolli vaaleista on asteittain tiukentunut. Nyt ei haluta toistaa samanlaista virhearviota ja sallia sellaisten ehdokkaiden läpäistä seulaa, joilla olisi mahdollisuus haastaa tai kilpailla vallan sisäpiiriläisten suosimaa ehdokasta vastaan. Larijanin hylkääminen toisaalta viestii konservatiivileirin sisäisestä valtakamppailusta ja erimielisyyksistä, ja heidän sisäpiirinsä pienenemisestä. Viime kädessä ehdokkaat kuitenkin pääsääntöisesti edustavat Iranin eliittiä ja ovat siten kaukana kansalaisten todellisuudesta.

Sisäpiiri ei halua riskeerata valtaansa, ja ehdokasasettelua on tiukennettu 2000-luvulla. Klikkaa twiitataksesi

Tuleeko Ebrahim Raisista Iranin seuraava presidentti? 

Ennen kuin Khamenei nimitti Ebrahim Raisin oikeuslaitoksen johtajaksi, Raisi johti Iranin varakkainta säätiötä, Astan Quds Razavia, vuosina 2016–2019. Säätiö on merkittävä taloudellinen toimija ja sillä on läheiset yhteydet Khameneihin. Säätiö on Yhdysvaltain pakotteiden alla. Raisia pidetään yhtenä potentiaalisena ehdokkaana Khamenein seuraajaksi. Tämän lisäksi Raisilla on hyvät suhteet Iranin vallankumouskaartiin. Raisi pyrki presidentiksi jo 2017, mutta hävisi 39 prosentin äänisaaliilla Rouhanille. Raisi on pyrkinyt profiloitumaan korruption vastaisessa työssä, mikä on saanut hänelle jonkin verran kannatusta kansan keskuudessa. Iranin opiskelijoiden äänestysviraston yhdessä kyselyssä peräti 65 prosentin äänestäisi Raisia, mutta virallisiin kyselyihin kannattaa suhtautua varauksella. Raisin matka presidentiksi olisi pikemminkin Iranin poliittisten instituutioiden kontrollin kuin hänen oman suosionsa ansiota. Kriitikot myös muistuttavat Raisin roolista 1988 teloituksissa, joissa tapettiin tuhansia poliittisia vankeja.

Presidentin asema voisi toimia Raisia vastaan, mikäli hän tavoittelee Khamenein seuraajaksi. Esimerkiksi Rouhania on käytetty sylkykuppina monelle Iranin ongelmalle erityisesti Yhdysvaltain pakotteiden ja niiden tuomien haasteiden myötä. Myös moni Iranin aikaisemmista presidenteistä on työnnetty syrjään Iranin poliittiselta kentältä kautensa jälkeen. Äärivanhoillista ja populistista presidentti Ahmadinejadia (presidenttinä 2005–2013) on moneen otteeseen estetty asettumasta ehdolle. Vihreän liikkeen mielenosoituksia tukenut ja uudistuksia ajanut reformistipresidentti Mohammad Khatami (presidenttinä 1997–2005) määrättiin kotiarestiin, eikä häntä saa mainita mediassa.

Toisaalta presidenttiys toisi Raisille poliittista legitimiteettiä ja nostaisi hänen profiiliaan Khamenein mahdollisena seuraajana, sillä vuoden 1989 perustuslakimuutoksen myötä uskonnollisen johtajan poliittiselle taustalle annettiin enemmän painoarvoa. Khamenei on itse esimerkki siitä, miten presidentistä (1981–1989) voi  tulla uskonnollinen johtaja. Raisin hyvät suhteet maan valtahierarkiassa helpottaisivat hänen työtään presidenttinä, sillä todennäköisesti sisäistä vastustusta koneiston sisältä tulisi vähemmän kuin esimerkiksi Rouhanin hallinnolle. Mikäli Iranin ydinsopuneuvotteluissa päästäisiin yksimielisyyteen jo ennen kuin Rouhanin kausi loppuu elokuussa, voi Raisin hallinto hyötyä siitä, että pakotteita poistettaisiin ja taloustilanne paranisi. Ydinsovun solmimisen mahdollisista haittapuolista Raisi voisi toisaalta syyttää Rouhania.

Rajoittunut tila kritiikille

Vaaleja ja äänestysaktiivisuutta on pidetty yhtenä tapana legitimoida Iranin islamilaista tasavaltaa. Jo nyt haasteena on alhainen äänestysaktiivisuus, sillä joidenkin kyselyiden mukaan ainoastaan 36% aikoo äänestää, mikä olisi 2000-luvun presidentinvaalien 60–85% äänestysaktiivisuuteen verrattuna ennätyksellisen alhainen. Vaikka kaikilla täysi-ikäisillä on äänestysoikeus ja kansa valitsee presidentin, käytännössä ehdokkaiden etukäteisseulonta ja Khamenein määräykset ehdokkaille ohjaavat äänet haluttuun pussiin.

Vaalien tarkoitus on legitimoida Iranin islamilaista tasavaltaa, mutta haasteena on alhainen äänestysaktiivisuus. Klikkaa twiitataksesi

Larijanin hylkääminen herätti paljon kritiikkiä Iranin poliittisen järjestelmän sisällä ja moni varoitteli vaalien uskottavuuden vaarantamisesta. Myös Ahmadinejad sanoi boikotoivansa vaaleja kuullessaan hylkäämisestään. Jopa Raisi itse sanoi keskustelevansa valvojainneuvoston kanssa, jotta vaaleista saataisiin reilummat. Tällä hän pönkitti omaakin kuvaansa, vaikka on oikeuslaitoksen johtajana nimittänyt puolet neuvoston jäsenistä.

Vaikka Iranin poliittisessa järjestelmässä löytyy suuriakin näkemyseroja, tätä ei tulisi sekoittaa todelliseen moniarvoisuuteen ja poliittiseen vapauteen. Eripuraa ja kritiikkiä sallitaan tiettyjen rajojen puitteissa. Osa tutkijoista on ehdottanut, että    vaalien alla tilaa kritiikille laajennetaan, jotta näennäisesti näyttäisi siltä, että debattia ja poliittista pluralismia on. Khatamin monivuotinen kotiaresti on esimerkki siitä, miten väärä mielipide tai ulostulo voi johtaa poliittisten uramahdollisuuksien rajoittamiseen tai tuhoutumiseen.

Osa tutkijoista on ehdottanut, että vaalien alla tilaa kritiikille laajennetaan, jotta näennäisesti näyttäisi siltä, että debattia ja poliittista pluralismia on. Klikkaa twiitataksesi

Raisin valinta vähentäisi äänien moninaisuutta järjestelmän sisällä ja toisi myös presidentin viran jo suurinta valtaa pitävien äärikonservatiivien leiriin. Osa äärikonservatiiviehdokkaista saattaa jättäytyä kilvasta pois juuri ennen vaaleja Raisin hyväksi. Alhainen äänestysaktiivisuus hyödyttää Raisia, koska vaaleja boikotoivat erityisesti äärikonservatiiveja vastustavat henkilöt. Raisin helppo tie presidentiksi asettaisi kuitenkin entistä kyseenalaisemmaksi sekä koko äänestämisen vaikuttavuuden että Raisin oman uskottavuuden. Äänestysaktiivisuus on kuitenkin vallan jatkumolle toissijaista.

 

Jaa