Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia

 

Eurooppalaista johtoa 13.12.2019 Suomen puheenjohtajuuskauden päätteeksi. Kuva: Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto

Kansainvälisen terveysjärjestelmän rakentaminen ja rakentuminen on yhä kiinni kansallisvaltioista, myös Euroopan unionissa. Suomella on ollut takataskussa useita pandemiakriisin kannalta merkittäviä aloitteita, mutta hallituksen näkyvät kansainväliset ulostulot antavat odottaa itseään. 

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on kuvannut pandemiaa merkittävimmäksi maailmanlaajuiseksi kriisiksi sitten toisen maailmansodan. Ennen nykyistä pandemiaa terveys ei ole ollut korkealla maailmanpolitiikan tai EU-politiikan agendalla lukuun ottamatta ajoittaisia terveyskriisejä, joista tutuiksi ovat tulleet Länsi-Afrikassa jyllännyt Ebola ja maailmanlaajuiseksi levinnyt AIDS. Terveyskýsymysten nousua maailmanpolitiikan korkealle agendalle on selitetty sillä, että aiheista on tehty turvallisuuskysymyksiä. Turvallistamisen osittain jo realisoituneenakin riskinä on, että se saa kansalliseen turvallisuuteensa erityisellä herkkyydellä suhtautuvat toimijat vetäytymään yhteistyöstä. Myös Suomi on ollut ulkopoliittisesti tukemassa kansainvälistä terveysturvallisuusagendaa, mutta suomalaisia aloitteita löytyy myös turvallisuusteeman ulkopuolelta.

Terveysalan yhteistyö kansainvälisesti

EU:ssa terveys on politiikkasektorina kuulunut jäsenvaltioiden toimivaltaan, eikä komissiolla ole ollut siinä juurikaan roolia, vaikka erilaisia yhteistyömekanismeja rajat ylittävien uhkien varalle onkin ollut olemassa. Sääntelyä ja yhteistyötä on kehitetty aikaisemmista kriiseistä kuten SARSista, sikainfluenssasta ja hullun lehmän taudista opitun myötä. Hullun lehmän taudista tulikin merkittävä poliittinen kiistakysymys brittilihan tuontikieltoja ajaneen unionin ja ongelmaa taloudellisista ja imagosyistä vähätelleen Britannian välillä. Uutiskuvasto vaappuvine tuotantoeläimineen synnytti aiheellista tautipelkoa tavallisissa lihaa syövissä ihmisissä, mutta ripeiden toimenpiteiden ansiosta ihmisten terveyteen liittyvät seuraukset jäivät huomattavasti pelättyä pienemmiksi.

Siinä missä terveys on ollut ajoittaisia kriisejä lukuun ottamatta edellisten komissioiden viimeinen prioriteetti, koska aihe on mielletty voimakkaasti jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvaksi, Suomen kansallisessa politiikassa terveys on ollut hyvinkin poliittinen kuuma peruna. Tästä osoituksena on ’huolellisesti’ jo 15 vuoden ajan valmisteltu sote-uudistus. Suomen lisäksi myös Yhdysvalloissa terveysvakuutuksien uudistusyritykset ovat hyviä osoituksia siitä, ettei terveyspolitiikka kansallisesti ole vääjäämättä toissijainen vaan siitä voi muodostua politiikan ydinkysymys. Riitelyä selittävät terveydenhuoltomenojen mittaluokka ja myös ideologiset erimielisyydet.

Suomen kansallisessa politiikassa terveys on ollut hyvinkin poliittinen kuuma peruna Klikkaa twiitataksesi

Ellei terveyttä liitetä rahaan tai voimapolitiikkaan, se ei ole kiinnostanut kansainvälisessä politiikassa tarpeeksi. Vähäinen mielenkiinto on ennen pandemiaa näkynyt siinä, kuinka heikosti WHO:ta on perusrahoitettu. Pandemian hallinta onkin jäänyt kansallisvaltiojärjestelmän vangiksi. Yhdessä maassa huonosti hoidetun perusterveydenhuollon heijastusvaikutukset voivat ulottua hyvinkin laajalle alueelle, sillä kulkutaudit eivät kunnioita valtioiden rajoja samalla tavalla kuin niiden nykyinen hallinta. Kulkutaudit ovat myös sitä tappavampia mitä huonompia ovat kansalliset terveydenhuoltojärjestelmät ja kansanterveyden tila. Kulkutaudit ovat historiassa purreet erityisesti silloin, kun ne ovat iskeneet samaan aikaan sotien ja aliravitsemuksen kanssa, mistä myös ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa tappanut espanjantauti on esimerkki.

Kansainvälinen terveysyhteistyö otti merkittävät ensiaskeleet 1800-luvun puolivälissä, Euroopassa jyllänneiden koleraepidemioiden myötä. Päävastuu tartuntatautien varhaisvaroituksesta on yhä kansallisvaltioiden viranomaisilla. Kuitenkin esimerkiksi SARSin ja COVIDin tapauksessa huomattu, kansainväliseen aktiivisuuteen ja sen puutteeseen tautien puhkeamisen yhteydessä on vaikuttanut se, että päättävät poliitikot eri maissa pelkäävät taudista koituvaa stigmaa ja kauppasuhteiden heikentymistä. Kehittyvien ja kehittyneiden maiden välillä ovat riidaksi muodostuneet globaalin terveysyhteistyön painotukset; länsimaat ja lääkeyhtiöt hyötyvät siitä, että tautien torjunnassa keskitytään niihin sairauksiin, jotka haittaavat länsimaissa eniten, sillä tuotot kääritään siellä missä ovat maksajat.

Päävastuu tartuntatautien varhaisvaroituksesta on yhä kansallisvaltioiden viranomaisilla. Klikkaa twiitataksesi
Suomen kansainväliset terveysaloitteet: neljä pointtia

Suomella on ollut edellisten vuosikymmenten aikana pandemiavarautumisen, torjumisen ja jälkihoidon kannalta vähintäänkin kiinnostavia aloitteita, jotka Suomi voisi halutessaan paketoida, brändätä ja myydä kansainvälisesti. Sekä EU että WHO ovat jäsenvaltio-organisaatioita, joissa olennaista on aloitteiden teko — ja tietysti tarvittavan tuen turvaaminen niiden taakse. Lista ei ole täydellinen, mutta ainakin seuraavissa teemoissa Suomella voisi olla kansainvälistä osaamista.

Ensinnäkin Suomi on ulkopolitiikassaan suhtautunut YK-järjestelmässä tehtävään terveysalan yhteistyöhön rakentavasti ja on erityisesti tukenut WHO:n normatiivista roolia. Suomen jo pitkään ajamiin asiakokonaisuuksiin WHO:ssa ja myös EU:ssa on kuulunut ainakin Terveyttä kaikille -ajattelu, joka korostaa kokonaisvaltaista ja poikkisektoraalista lähestymistapaa terveyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että terveysnäkökulma tulisi huomioida eri politiikkalohkojen toimissa ja että terveysvaikutukset tulisi arvioida osana säädösvalmistelua. Lisäksi se viittaa siihen, että terveysasioista tulisi keskustella  hallintorajat ylittäen, mikä on koronapandemian hallinnassa osoittautunut tärkeäksi. Periaate on ollut myös EU:n peruskirjassa Maastrichtin sopimuksen jälkeen, ja yhteisön tulee tämän mukaan huolehtia kaikissa politiikoissaan ‘korkeatasoisesta terveyden suojelemisesta’.

Toinen, tuoreempi tavoite on liittynyt nuorten sosiaalisen osallisuuden lisäämiseen, mikä oli osa juuri ennen pandemiaa päättyneen puheenjohtajakauden ohjelmaa. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on nyt pandemian toisena vuonna ja sen jälkeenkin runsaasti tehtävää, kun erityisesti opiskelijoiden pahoinvointi näyttää lisääntyneen ahdistuksen, yksinäisyyden ja näköalattomuuden kokemuksien myötä. Inhimillisen kärsimyksen määrä on ollut korona-aikana suuri ja akuuttia kriisiä voi seurata vuosikymmen, jonka aikana erilaisia pandemian aiheuttamia sosioekonomisia ongelmia joudutaan ratkomaan. Länsimaissa ongelmia voivat aiheuttaa kasvavat terveyserot ja taloudellisen eriarvoisuuden kasvu.

Kolmas, pandemian hallinnan kannalta tärkeä aikaisempi aloite on liittynyt huoltovarmuuteen, jota on pidetty kansainvälisesti esimerkillisenä, vaikka pandemia osoittikin siinä erinäisiä puutteita mm. materiaalisessa varautumisessa. Suomalaista varautumissuunnittelua on määrittänyt sekä turvallisuuspoliitiinen valinta sotilaallisesta liittoutumattomuudesta että sijainti kulkureittien kannalta syrjässä, eräänlaisena “saarekkeena”. Huoltovarmuus näyttäytyy Suomessa perinteisesti varautumisena pahan päivän varalle ja oletus siitä, että ongelmista  tulee selvitä yksin. Suomalainen huoltovarmuusosaaminen kiinnostaa nyt kansainvälisesti, mutta EU:ssa aihe ei historiassa ole ottanut tuulta purjeisiin. Suomi oli aloitteellinen huoltovarmuuskysymyksissä Paavo Lipposen pääministerikaudella 1990-luvulla, ja teema oli esillä Nizzan vuoden 2000 huippukokouksessa Suomen aloitteellisuuden ansiosta, mutta seminaareista ja selvityksistä ei kehkeytynyt yhteisötason huoltovarmuutta.

Neljänneksi Suomessa on yhä myös tutkimuksellista osaamista pandemioiden varalta ja päätöksenteon tueksi, vaikka leikkaukset THL:stä veivätkin resursseja tältä työltä. Helsingin yliopistoon on vastikään perustettu Helsinki One Health -verkosto (HOH),  joka kannustaa tutkimukselliseen yhteistyöhön ihmisten ja eläinten terveysongelmien ratkaisemiseksi. Tutkimuskohteisiin kuuluvat eläinten ja ihmisten välillä siirtyvät taudit, kuten zoonoosit, jotka ovat myös koronapandemian taustalla. Verkoston teema liittyy nimeään myöten YK-tasoiseen pandemian hallintaan, missä viimeistään vuodesta 2008 on kulkenut mukana ajatus siitä, että ihmisten terveys riippuu myös eläinten hyvinvoinnista ja luonnon monimuotoisuudesta. Kokonaisuus kulki nimellä “Yksi maailma, yksi terveys” (One World, One Health), joka on sittemmin lyhentynyt muotoon Yhteinen terveys (One Health).

Suomessa elementtejä onnistuneeseen terveysalan kansainväliseen vaikuttamistyöhön siis löytyisi. Klikkaa twiitataksesi

Kansallisvaltiokeskeisessä terveyspolitiikassa pidättäytyminen edellyttää ja ehkä jopa velvoittaa eri maiden hallituksia pohtimaan avauksia, joilla kansainvälistä hallintaa voisi kehittää. Suomessa elementtejä onnistuneeseen terveysalan kansainväliseen vaikuttamistyöhön siis löytyisi. Aloitteiden lisäksi Suomella on kansainvälistä uskottavuutta, sillä olemme pärjänneet kriisissä verrattain hyvin.

Visioita ja johtajuutta kaivaten

Maailman terveysjärjestön pandemiajulistuksesta on kulunut puolitoista vuotta ja tänä aikana on käyty läpi koko draaman kaari ongelman peittelystä kiinalaisessa provinssissa aina historiallisen suuriin talouden elvytystoimenpiteisiin. Pelkästään EU:ssa elvytyspaketin koko on 750 miljardia euroa, minkä lisäksi maat tekevät omia toimiaan. Suomalainen pandemiaan liittyvä EU-keskustelu on pyörinyt vahvasti elvytyspaketin ja sen vastustamisen ympärillä. Positiivisia ja rakentavia aloitteita esittelevä Suomi loistaa poissaolollaan.

Tutkimusjohtaja Hanna Ojanen muistutti Helsingin Sanomien vieraskynässä, ettei EU:n johtajan tarvitse olla Saksan liittokansleri, Ranskan presidentti tai kom ission puheenjohtaja vaan myös yksittäinen jäsen­valtio tai muutama niistä yhdessä voi johtaa toimintaa. Syksyllä 2020 julkaistussa Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa koronaviruspandemiaa pidetään esimerkkinä kriisistä, jonka myötä EU voi vahvistua niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Lisäksi selonteko nimeää pandemian globaaliksi kysymykseksi, jossa EU voi osoittaa siltä odotettua johtajuutta.

Positiivisia ja rakentavia aloitteita esittelevä Suomi loistaa poissaolollaan. Klikkaa twiitataksesi

Mahdollisuuksia on siis tarjolla ja aikaisempiakin avauksia on, mutta niihin reagointi on jäänyt vaatimattomaksi tai ainakin näkymättömäksi. Esimerkiksi, ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon on kirjattu 14 kertaa sana pandemia, kun se aikaisemmin oli liitetty kaksi kertaa erilaisten listojen perään. Osana katumusharjoituksia ja vastareaktiona Yhdysvaltojen päätökseen vetäytyä WHO:sta presidentti Donald J. Trumpin valtakaudella on myös lisätty rahoitusta WHO:lle.  Virkakoneiston näkemyksiä pandemian hallinnasta voi tulkita eduskunnassa käsiteltävistä kirjeistä, joista esimerkiksi pystynee ennakoimaan, miten Suomi suhtautuu marraskuussa 2020 julkaistuun EU:n terveysunionialoitteeseen.

Tuore EU-selonteko ei tarjoa mitään erityistä, vaan linjaa, että “Suomi kannattaa nykyistä toimivallanjakoa terveyspolitiikan alalla. EU-toimilla ei tule rajoittaa jäsenvaltioiden yksinomaisessa toimivallassa olevia asioita, kuten terveyspalveluiden järjestämistä. EU:n terveyspolitiikka tukee ja täydentää kansallisia toimia sekä auttaa varmistamaan, että terveys huomioidaan kaikessa EU-politiikassa. EU:n toimet tukevat jäsenmaita terveyden edistämisessä ja sairauksien ehkäisyssä.” Erilaisissa kannanotoissa pääministeri Sanna Marin on peräänkuuluttanut vahvempaa EU-koordinaatiota nykyisen kriisin selättämiseksi. Tulevaisuudenvisiota on silti jääty odottamaan, mikä voi johtua asiantuntijuuden tai johtajuuden puutteesta, liiallisesta kansallisvaltio-orientoitumisesta — tai sitten näistä kaikista.

Kirjoittaja: Johanna Ketola

Editointi: Tony Salminen, Hannu Salomaa

Kielihuolto: Matti Marjamäki

Jaa