Jaa

Lukuaika: 9 minuuttia
Kuva: Thijs ter Haar (CC BY 2.0)

1990-luvulla yhdysvaltalaiset politiikan tutkijat huomasivat, että maan muut osavaltiot olivat valmiita tiukentamaan ympäristösääntöjään Kalifornian asettamien esimerkkien mukaisesti. Professori Anu Bradford väittää The Brussels Effect -kirjassaan, että EU on koko maailman Kalifornia. Sen käytössä on ainutkertainen voimanlähde: sisämarkkinat, joita sääntelemällä EU ohjailee koko maailmaa. Missä kulkevat EU:n vaikutusvallan rajat, ja onko sääntelyn maailmanmestarilla merkitystä suurvaltakilpailun kiihtyessä?

EU-maiden unioni on omalaatuinen otus maailmassa, jossa valtaa käyttävät valtiot ja usein vielä väkisin. Jo 1970-luvulla ranskalainen tutkija François Duchêne näki syvenevän ja laajenevan eurooppalaisen yhteistyön edustavan uudenkaltaisen vallan kehittymistä maailmanpolitiikassa. Silloiselle Euroopan talousyhteisölle oli jo ehtinyt kertyä globaalia vaikutusvaltaa kauppa- ja kehityspolitiikan kautta. Toisaalta esimerkiksi puolustusyhteistyössä ei ollut nähty yhtä merkittävää edistystä. Euroopan erikoinen ja ennennäkemätön nousu haastoikin aikansa poliittista ajattelua. Voisikohan sotilaallisen voiman ja pakkokeinoihin perustuvan vallankäytön lisäksi olla myös jotain muuta – älykkäämpää, pehmeämpää, rakenteellista valtaa?

Viime vuosikymmenien aikana moni tutkija on ottanut osaa keskusteluun EU:n roolista kansainvälisessä politiikassa. Kööpenhaminan yliopiston professori Ian Manners on kuuluisasti sovitellut normatiivisen vallan viittaa EU:n harteille. Mannersin mukaan eurooppalaisen yhteistyön kehittyminen entisten vihollisten rauhanprojektina ja EU:n sitoutuminen ihmis- ja perusoikeuksiin on muuttanut kansainvälisen politiikan luonnetta. Manners tarkasteli EU:n työtä kuolemanrangaistuksen kieltämiseksi ja arvioi EU:n onnistuvan muuttamaan muiden toimijoiden käytöstä maailmanpolitiikassa. Hänen mielestään normatiivista valtaa edusti nimenomaan EU:n kyky vaikuttaa ‘normeihin’ eli muiden ulkopoliittisten toimijoiden oletuksiin ja odotuksiin kansainvälisesti sallitusta käytöksestä.

EU vaikuttaa ihmisten arkeen niin jäsenmaissa kuin kaikkialla maailmassa. Mutta onko sääntelyn maailmanmestarilla merkitystä suurvaltakilpailun kiihtyessä? Klikkaa twiitataksesi

Mannersin väitettä eivät kaikki ole nielleet pureskelematta. Joidenkin mielestä EU ei ole käyttäytynyt tarpeeksi esimerkillisesti voidakseen muuttaa kansainvälisen politiikan pelisääntöjä pelkästään olemuksellaan. Toiset ovat esittäneet, että EU:n globaali rooli on paremmin ymmärrettävissä sen sisämarkkinoiden kautta. EU:n sisämarkkinat luovat noin 450 miljoonan henkilön talousalueen, jolla tavaroiden, palveluiden, pääoman ja henkilöiden vapaa liikkuvuus on pääsääntöisesti pystytty takaamaan. Ehkä talouden jättiläinen ei olisikaan pelkkä poliittinen kääpiö?

Eurooppa on sääntelyn maailmanmestari

Vuonna 2012 Edinburghin yliopiston professori Chad Damro esitti, että EU:n kansainvälinen vaikutusvalta on parhaiten ymmärrettävissä markkinavaltana. Damron mukaan nämä sisämarkkinat takaavat EU:lle verratonta voimaa. Koska niin moni haluaa käydä eurooppalaisten kanssa kauppaa, moni on valmis hyväksymään EU:n asettamat pelisäännöt, myös Euroopan ulkopuolella.

Yksi viimeisimmistä pyrkimyksistä määritellä EU:n globaalia roolia on professori Anu Bradfordin viimevuotinen teos, The Brussels Effect: How the European Union Rules the World. Bradford esittää, että EU onnistuu sääntelemään globaaleja markkinoita yksipuolisesti – juuri sisämarkkinoiden myötä. EU-sääntelyssä ei olekaan kyse vain käyristä kurkuista, vaan vakavasti otettavasta vallankäytöstä. Bradfordin argumentissa on monia samankaltaisuuksia Damron esitykseen EU:sta maailman markkinavaltana. Bradford kuitenkin väittää, että EU:n globaali vaikutusvalta muovautuu pääsääntöisesti yritysjättien kautta. Tätä hän kutsuu Bryssel-efektiksi.

Ajatus perustuu politiikan tutkija David Vogelin jo 1990-luvulla esittämään teesiin Kalifornia-efektistä. Vogel sattui huomaamaan, että samalla kun yritykset ovat siirtäneet työpaikkoja matalamman palkkatason alueille, ovat ympäristöstandardit vain kiristyneet vauraimmilla alueilla – ja muut ovat olleet valmiina seuraamaan perästä ja tiukentaneet sääntelyään. Vogel päätyikin siihen, että Yhdysvaltojen markkinoita ja sääntelytrendejä ohjasi niin sanottu Kalifornia-efekti. Jos alue on tarpeeksi vauras, väkirikas ja muutenkin houkutteleva liiketoiminnalle, yritykset myös sen ulkopuolella ovat valmiita noudattamaan sen sääntelyä päästäkseen markkinoille.

Jos alue on tarpeeksi vauras, väkirikas ja muutenkin houkutteleva liiketoiminnalle, yritykset myös sen ulkopuolella ovat valmiita noudattamaan sen sääntelyä päästäkseen markkinoille. Klikkaa twiitataksesi

Bradford esittääkin, että EU on koko maailman Kalifornia: sen sisämarkkinoiden vaurauden ja koon takia lähes kaikki kansainvälisesti toimivat yritykset ovat valmiita hyväksymään EU:n asettamat säännöt tehdäkseen kauppaa Euroopassa. Koska arvo- ja tuotantoketjut ovat pääsääntöisesti globaaleja, eritasoisten ja erilaisten sääntöjen noudattamisesta eri alueilla aiheutuu kuitenkin kustannuksia yrityksille. Bradford osoittaakin, että tietyillä politiikan osa-alueilla monikansalliset yritykset ovat olleet valmiita noudattamaan tiukempaa, EU:n asettamaa seulaa myös EU:n ulkopuolella, vaikka monessa paikassa saisikin mennä matalammasta kohtaa aitaa. Joissain tapauksissa yritysjätit ovat olleet valmiita jopa vaatimaan EU-sääntöjen kaltaista sääntöjä myös EU:n ulkopuolella.

Kuinka pitkälle voi sääntelyhegemoni pötkiä?

Bradford keskittyy teoksessaan tarkemmin Bryssel-efektin globaaleista vaikutuksista kilpailusääntöihin, digitaaliseen talouteen, kuluttajansuojaan ja ympäristösääntöihin. Yhteistä näille aloille on se, että EU:lla on toimivaltaa säännellä niitä. Jäsenmaat ovat päättäneet, että näillä aloilla tarvitaan yhteistä lainsäädäntöä, joten ne ovat myös tukeneet EU:n toimielinten valmiuksia valmistella ja panna toimeen päätöksiä. Ehkäpä nämä alat myös heijastelevat arvokysymyksiä ja normatiivisia pyrkimyksiä. EU on pyrkinyt asettamaan yhteiset, kaikkia sitovat pelisäännöt varmistaakseen esimerkiksi yksityisyyden suojan ja kuluttajien oikeudet. Kaikilla näillä aloilla EU-sääntely on maailman tiukimpien joukossa.

Kaikki Bradfordin tutkimat sääntelyn alat liittyvät myös elimellisesti sisämarkkinoiden toimintaan. Bradford esittääkin, että yksi ehto Bryssel-efektille on se, että sääntelyn kohde on ‘joustamaton’. Yritysjätit voivat siirtää tuotantonsa ja pääomansa paikasta toiseen, mutta harvemmin asiakkaitaan. Näin ollen juuri kuluttajamarkkinoiden toimintaan vaikuttavilla sääntelyn aloilla nähdään globaalia Bryssel-efektiä. Bradford esittääkin, että toisilla sääntelyn aloilla maailman voimakeskus voi olla muualla – esimerkiksi globaalien finanssimarkkinoiden sääntelyssä Yhdysvalloilla on enemmän vaikutusvaltaa. Tulevaisuudessa, kun sisämarkkinoiden suhteellinen koko pienenee talouskasvun keskuksen siirtyessä yhä selvemmin Itä-Aasiaan, myös Bryssel-efektin voima heikkenee.

Bryssel-efektin ytimessä ovat EU:n sisämarkkinat, mutta mitä jos sisämarkkinoiden kehitys pysähtyy? Jäsenmaiden asettamat rajoitukset uhkasivat sisämarkkinoiden toimintaa koronapandemian aikana, kun ihmisten ja tuotteiden vapaaseen liikkuvuuteen puututtiin. Hankalassa tilanteessa löytyi kuitenkin väliaikaisia ratkaisuja: EU-maiden rajoille perustettiin ”vihreitä kaistoja” tuotteiden kuljetusten ja välttämättömien palveluiden edistämiseksi.

Sisämarkkinoiden toiminnan palauttaminen koronapandemian jälkeen ja kehittäminen edelleen ovatkin kohtalonkysymyksiä monelle. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen viittasi asiaan EU:n tila -puheessaan Euroopan parlamentille 15.9.2021. Sisämarkkinoiden tulevaisuus ei liikuta kuitenkaan pelkästään EU-toimielimiä. Muun muassa Suomen EU-selonteossa sisämarkkinat esitetään yhtenä EU:n suurimmista saavutuksista. Suomi onkin riippuvainen sisämarkkinoiden toiminnasta: esimerkiksi eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisussa on esitetty, että Suomen talouskasvu nojautuu lähinnä sisämarkkinoiden toimintaan.

Bryssel-efektiä voinee myös uhata epäreilu edunvalvonta, joka saattaa vinouttaa päätöksentekoa ja sitä kautta sisämarkkinoiden toimintaa.  Koska Bryssel-efekti nostaa esille EU-sääntelyn merkityksen kansainvälisesti toimiville yrityksille, herää myös kysymyksiä yritysten pyrkimyksistä vaikuttaa EU-päätöksentekoon.  Muun muassa Yle onkin tänä vuonna tuonut ilmi amerikkalaisten teknologiayritysten lobbauskäytäntöjä Brysselissä. Koska EU-peli on elintärkeää globaaleille jäteille, ovat myös panokset järjettömän suuria.

Päätöksentekoon liittyviä avoimuussääntöjä on viime aikoina uudistettu, mutta ovatko muutokset olleet riittäviä? Viime vuoden lopussa EU:n neuvosto, komissio ja parlamentti pääsivät yhteisymmärrykseen vahvistetusta avoimuusrekisteristä. Tämän myötä myös lobbaus jäsenmaiden neuvostossa on tullut aikaisempaa näkyvämmäksi, sillä rekisterin kautta voi nyt tarkkailla kaikissa EU-toimielimissä tapahtuvaa edunvalvontaa. Lisäksi myönteistä kehitystä on tapahtunut jäsenmaiden tasolla. Muun muassa Suomessa on aloitettu toimet oman avoimuusrekisterin perustamiseksi.

Voiko EU olla suurempi kuin sen sisämarkkinat?

Bradfordin Bryssel-efekti -käsitteen suurin ansio liittyykin EU:n kansainvälisestä asemasta käytävän keskustelun monipuolistamiseen. EU-keskusteluja määrittää edelleen valtakäsitys, joka korostaa kovaa vallankäyttöä: mahdollisuutta suojella omia etuja pakkokeinoilla. Viimeisimpänä Afganistanin tilanne on herätellyt kysymyksiä jäsenmaiden valmiudesta kehittää EU:n valmiuksia puuttua tilanteisiin, joissa eurooppalaisten yhteinen etu on uhattuna. Muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti huoltaan EU:n näkymättömyydestä kansainvälisissä kriiseissä puheessaan Suomen suurlähettiläille 24.8.2021.

Monissa tilanteissa EU onkin ollut näkymätön tai korkeintaan toiminut parrasvalojen ulkopuolella. Jäsenmailla on toki harvoin ollut tahtoa reagoida lähettämällä yhteisiä taisteluosastoja kaukaisiin kriisinhallintaoperaatioihin tiukan paikan tullessa.

Vaikka tämä kyky reagoida voimallisesti ja välittömästi maailman mullistuksiin puuttuisikin, EU voi silti olla merkittävä globaali toimija. Bradford  kääntääkin katseen aseiden piipuista kansainvälisen politiikan ja talouden yksityiskohtiin. Brussels Effect kutsuu arvioimaan vallan käsitettä 2020-luvun verkottuneessa maailmassa. Vastoin yleisesti esitettyjä näkemyksiä EU ei ehkä olekaan kaikessa kansainvälisen kanssakäymisen sivustakatsoja, vaan merkittävä pelisääntöjen asettaja.

Vastoin yleisesti esitettyjä näkemyksiä EU ei ehkä olekaan kaikessa kansainvälisen kanssakäymisen sivustakatsoja, vaan merkittävä pelisääntöjen asettaja. Klikkaa twiitataksesi

Pelisäännöillä ei kuitenkaan ole väliä, jos kukaan ei halua pelata itse peliä. Komission puheenjohtaja von der Leyen on kuvaillut aikaamme ”hyperkilpailun” jaksoksi. Muut geopoliittiset ja -taloudelliset toimijat ovat jo viritelleet omia sääntöjään ja pelejään, ja tämä kehitys jatkunee. Haluammeko, että EU pystyisi puolustamaan eurooppalaisten etuja ja arvoja sekä sääntöihin perustuvaa maailmanpeliä aikaisempaa strategisemmin? Mitä haluamme jäsenmaiden tekevän yhteistyön ja EU-toimielimien toimintaedellytysten vahvistamiseksi?

Kirjoittaja: Tuure-Eerik Niemi
Kommentointi ja editointi: Iida Nalli ja Tuukka Tuomasjukka
Kielenhuolto: Kari Suomalainen

Jaa