Jaa

Lukuaika: 8 minuuttia
Tokion Marunouchin pankkitornien välissä ujeltavat nyt ESG-sijoittamisen tuulet. Kuva: Kaisa Saarinen

Yritysvastuu on nyt tapetilla, ja ESG-ala kasvaa räjähdysmäisesti Japania myöten. Säännöstelyn ja yhteisten tavoitteiden puute on kuitenkin herättänyt voimakasta kritiikkiä. Voiko ESG-sijoittaminen todella täyttää lupauksensa lempeämmästä talouskasvusta? 

Yritysvastuun ABC eli ESG (‘environmental, social, corporate governance’), joka sanana keksittiin 2000-luvun alussa, on korona-aikana ollut kovassa nosteessa. Itä-Aasiassa trendi on ollut hitaampi niin säännösten kuin käytäntöjenkin saralla, mutta Japanin finanssipalveluviraston vuonna 2014 lanseeraama, vastuulliseen investointiin tähtäävä Stewardship Code-asetus sekä Japanin kansallisen eläkerahaston päätös ryhtyä ESG-sijoittajaksi enteilevät alkavaa muutosta. 

Yhtäältä kehityssuunta on tervetullut, sillä japanilaisfirmojen tuotantoketjut ovat tähän asti usein olleet huomattavasti vähemmän läpinäkyviä kuin eurooppalaiset vastaavat. Toisaalta koko ESG-alaan on kohdistunut merkittävää kritiikkiä, joka on keskittynyt metodologian heikkouteen ja ongelmien valko- tai viherpesuun radikaalin muutoksen ajamisen sijasta. Selkeiden pelisääntöjen puuttuminen ESG-alalta on viime vuosina johtanut siihen, että jo valmiiksi kannattavammille sijoituskohteille on haettu ja myönnetty ESG-sertifikaatteja, mikä puolestaan on kohottanut niiden arvoa entisestään. Tämä on luonnollisesti vääristänyt “kestävää kehitystä” tavoittelevien markkinoiden kehitystä liioittelemalla odotuksia ESG-projektien tuottopotentiaalista.

ESG-leima on tuudittanut sijoittajia luottamaan siihen, että sijoituskohteiden vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön ovat muita vaihtoehtoja positiivisempia, vaikka todellisuus olisi toinen. Klikkaa twiitataksesi

Samaan aikaan ESG-leima on tuudittanut sijoittajia luottamaan siihen, että sijoituskohteiden vaikutukset yhteiskuntaan ja ympäristöön ovat muita vaihtoehtoja positiivisempia, vaikka todellisuus olisi toinen; oikeat sanavalinnat ja tiettyjen sertifikaattien hankkiminen eivät vielä tarkoita sitä, että kulissien takana olisi kaikki kunnossa. Erityisesti ympäristön saralla tällaisten strategisten narratiivien rakentaminen on jo pitkään tunnettu viherpesuna. Kun yritysvastuun rooliin muiden yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa on alettu kiinnittää enemmän huomiota, vastaavat toimintamallit myös “S”- ja “G”-osa-alueilla ovat ilmeisiä. Japanin kehitys onkin kiinnostava ikkuna siihen, millaisiksi kestävän kehityksen narratiivi ja todellisuus ovat muodostumassa. 

Monikansallisten yhtiöiden tuotantoketjuja on vaikea kiillottaa läpinäkyviksi 

Suuryritysten roolia yhteiskunnallisten ongelmien ja erityisesti ilmastonmuutoksen siivittäjinä on viime vuosina kritisoitu yhä voimakkaammin. Ei olekaan yllättävää, että erinäisiä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseen tai siihen sopeutumiseen tähtääviä organisaatioita ja sopimuksia on ilmestynyt kuin sieniä sateella. ESG-maailmassa suurimpia nimiä ovat TCFD (Task Force on Climate-Related Financial Disclosures), CDP (Carbon Disclosure Project), sekä UNPRI (UN Principles for Responsible Investment), jotka ovat luoneet yrityksille standardeja ja metodologiaa kestävää kehitystä koskevan datan julkaisemiseen.

Organisaatiot keskittyvät yleensä ilmastonmuutoksen lisäksi myös muihin teemoihin, kuten ihmisoikeuksien ja työntekijöiden oikeuksien kaltaisiin sosiaalisiin kysymyksiin sekä yrityshallintoon. ESG-aiheiden laaja kirjo voi kuitenkin jo itsessään aiheuttaa ongelmia, sillä on vaikea sopia yhtenäisistä säännöistä ja valvoa niiden täytäntöönpanoa, jos samojen standardien alle kuuluvat niin hiilivoiman käyttö, vanhemmille tarjotut etuudet kuin työtapaturmien lukumääräkin. 

Vastaavasti myös yritysten monimutkaiset rakenteet aiheuttavat merkittäviä ongelmia. Monikansallisten yritysten on ollut tähän asti helppo pakoilla vastuuta piilottamalla mahdollisesti ongelmalliset toimintamallit, kuten lapsityövoiman käyttö, liialliset ylityötunnit tai ympäristön turmeleminen, ulkomailla sijaitsevien alihankkijoiden kontolle. Kesäkuussa 2021 julkaistun tutkimuksen mukaan vain 12% japanilaisista yrityksistä pyrkii ottamaan selvää tuotantoketjussaan tapahtuvista ihmisoikeusrikkomuksista. 

Tämän valossa ei ole yllättävää, että japanilaisfirmat ovat joutuneet keskelle xinjiangilaisen pakkotyövoiman käyttöä koskevia skandaaleja. Ihmisoikeuksia valvovilta järjestöiltä tullut kritiikki vaikuttikin luultavasti siihen, että kauppa- ja talousministeriö METI päätti kesällä 2021 teettää selvityksen mahdollisista ihmisoikeusrikkomuksista japanilaisfirmojen tuotantoketjussa Xinjiangissa ja julkaista uudet ohjeistukset niiden välttämiseksi. Vaikka ESG-säännöksiä pyrittäisiin tiukentamaan, on monikansallisten yhtiöiden tuotantoketjujen valvominen kuitenkin suunnilleen yhtä vaikeaa kuin kansainvälisen verovälttelyn pysäyttäminen. 

ESG-ala tekee kestävästä kehityksestä bisnestä 

ESG-lähestymistavan perusperiaate on, että liiketoiminnan kestävyys ja kannattavuus voidaan tuoda lähemmäs toisiaan tekemällä “kestämättömästä” toiminnasta — kuten lapsityövoiman käytöstä tai ongelmajätteen kaatamisesta kalastusvesiin — myös taloudellisesti kestämätöntä. Vastaavasti pyrkimyksenä on luoda taloudellisia kannusteita “kestävämmille” toimintatavoille, kuten aurinkovoimaloille tai isyyslomille. Erinäiset kansainväliset sopimukset aina YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta Pariisin sopimukseen, sekä toimialakohtaiset toimintaohjelmat kuten UNEP:in Finance Initiative, ohjaavat periaatteessa yritysten toimintaa.

Käytännössä niiden sitovuus on kuitenkin yhä heikkoa. ESG-tavoitteita pyritään ajamaan finanssialan sisäisin mekanismein: kannustamalla firmoja julkaisemaan vapaaehtoisesti enemmän ympäristö- ja ihmisoikeusteemoja koskevaa dataa sekä sijoittajia puolestaan hyödyntämään kyseistä dataa — tai sen puutetta — päätöstenteossa. Konseptin kauppaaminen yrityksille on tähän asti ollut melko helppoa, sillä lupaukset ovat suuria: ne pääsevät käyttämään kestävän kehityksen sanastoa pönkittääkseen omaa tuottavuuttaan. Yhä useammat suursijoittajat haluavat sijoittaa kohdistetusti ESG-rahoituskohteisiin, ja ESG-leima itsessään on tuotteistettu samaan tapaan kuin esimerkiksi luomu ja Reilu kauppa menneinä vuosikymmeninä. 

Vaikka Japanin talous on yhä maailman kolmanneksi suurin, se on toistaiseksi laskenut liikkeelle vähemmän ESG-obligaatioita kuin esimerkiksi Kiina, Ranska ja Ruotsi. Klikkaa twiitataksesi

Alkuvuodesta 2021 ESG-sertifioitujen obligaatioiden eli joukkolainojen arvo oli 206 miljardia euroa, ja kasvun on ennakoitu jatkuvan: luottoluokitysyhtiö Moody’s ennustaa, että niin kutsuttuja “vihreitä obligaatioita”, jotka täyttävät tietyt ympäristöstandardit, myydään vuoden loppuun mennessä 390 miljardin euron arvosta ja “sosiaalisia obligaatioita” 173 miljardin euron arvosta. Luottoluokitusyhtiö arvioi, että jopa 10 % vuonna 2021 liikkeeseen lasketuista joukkolainoista on jollakin tavalla ESG-sertifioituja. Vaikka Japanin talous on yhä maailman kolmanneksi suurin, se on toistaiseksi laskenut liikkeelle vasta 23 miljardin euron arvosta ESG-obligaatioita — vähemmän kuin esimerkiksi Kiina, Ranska ja Ruotsi. 

Myös Japanin keskuspankki ilmoitti heinäkuussa 2021 ostavansa jatkossa enemmän ESG-obligaatioita osana hallituksen ympäristöstrategiaa. Lähes kaikki suuret japanilaiset pankit ovat nykyisin sitoutuneet ainakin jonkin tasoiseen kestävän kehityksen mittarien valvomiseen ja usein liittyneet TCFD:n kaltaisiin ESG-periaatteita ajaviin organisaatioihin. Merkittäviä toimijoita Japanin ESG-markkinoilla ovat myös esimerkiksi Dai-ichin ja Sompon kaltaiset vakuutusyhtiöt sekä enenevässä määrin julkisen sektorin toimijat, kuten Tokion aluehallinto, joka on vuodesta 2017 asti laskenut liikkeelle ICMA:n (International Capital Markets Association) kriteerit täyttäviä vihreitä joukkovelkakirjoja (“green bonds”). Myös ulkomaisten varainhoitoyritysten ja muiden sijoittajien rooli Japanin ESG-markkinoilla on kasvamassa

Japanin eläkerahasto keskellä kestävyyden ja kannattavuuden konfliktia

Japanin kansallinen eläkerahasto, joka on luokassaan maailman suurin, allekirjoitti UNPRI-periaatteet vuonna 2015 ja ryhtyi sijoittamaan ESG-indekseihin vuonna 2017. Japanissa ei ollut mitään tähän velvoittavaa säännöstä, vaan päätöksen taustalla oli luultavasti halu seurata trendejä globaaleilla markkinoilla. Päätös herätti runsaasti kiinnostusta paikallisessa ja kansainvälisessä mediassa: tulisiko tästä malliesimerkki varallisuuden käytöstä yhteisen hyvän lisäämiseen? Alkuinnostuksen jälkeen eläkerahaston asennoituminen ESG:hen on kuitenkin jäähtynyt selvästi, ja kohdistettujen sijoitusten virta on tyrehtynyt

Kestävyyden ja kannattavuuden välinen kuilu on laajempi kuin optimistisemmat olisivat odottaneet. Klikkaa twiitataksesi

Ongelmaksi on muodostunut, että kestävyyden ja kannattavuuden välinen kuilu on laajempi kuin optimistisemmat olisivat odottaneet: esimerkiksi naisten aseman parantamiseen keskittyvä indeksi ei ole tuottanut riittävästi voittoa täyttääkseen eläkerahaston määrätyn tuottoasteen. Rahaston johtajat ovatkin haastatteluissa korostaneet, että tuoton on lopulta yhä oltava prioriteetti. Vaikka ESG-teemaiset sijoituskohteet toisivatkin hyvää julkisuutta, ei mikään paina vaakakupissa voittoriviä enempää. Yritykset tehostaa ESG-alan sääntelyä Japanissa pyrkivät ainakin näennäisesti ratkaisemaan ongelmaa, mutta radikaalimpi muutos edellyttäisi prioriteettien muutosta: sijoittajien pitäisi kiinnittää enemmän huomiota sijoituskohteiden kokonaisvaikutuksiin, minkä kasvava määrä julkista ESG-dataa kyllä tekee huomattavasti helpommaksi. Odotuksena on, että sijoittajat vertailisivat dataa ja suosisivat paremmin suoriutuvia yrityksiä, mikä osittain toteutuukin.

Moninaisten kriisien valossa käytäntö ei kuitenkaan välttämättä riitä ensisijaiseksi muutoksen instrumentiksi. Sääntöviidakossa radikaaleja uudistuksia, kuten tuotantoketjujen tarkastelua tai fossiilienergiasta luopumista ei ole toistaiseksi vaadittu, vaan kosmeettisemmat muutokset, kuten aurinkopaneelien asentaminen toimiston katolle tai ihmisoikeusviikon viettäminen, ovat yleensä riittäneet. 

Pankeilla on yhä useammin omia ESG-osastoja, jotka analysoivat ja raportoivat firmojen toimintaa “kestävyyden” näkökulmasta, mutta ovat harvoin kovin armottomia kriitikkoja — tyypillisen toimintamallin mukaan ESG-analyysi on lähinnä muodollisuus, jolla osakkeet saadaan helpommin myytyä vastuuntuntoisemmillekin sijoittajille. Toisaalta sijoittajat ja sääntelevät tahot ovat oppineet suhtautumaan ESG-analyyseihin entistä kriittisemmin ja odottavat nyt yrityksiltä aiempaa laadukkaampaa sekä kattavampaa dataa. 

Todellisen “yritysvastuun” vaalimiseksi sääntelijöiden pitäisi mennä askelta pidemmälle ja edellyttää yrityksiä paitsi julkistamaan kestävään kehitykseen liittyvää dataa, myös sitoutumaan tiettyihin tavoitteisiin. Tällaiset muutokset ovat kuitenkin ristiriidassa nykymuotoisen markkinatalouden perusperiaatteiden kanssa, mikä onkin ESG-alan keskeinen dilemma pähkinänkuoressa. Kynnyskysymykseksi niin Japanissa kuin kansainvälisestikin onkin muodostumassa, pystyykö moninaisissa kriiseissä ryvettynyt finanssiala ikinä tehokkaasti sääntelemään itseään.

__

Kirjoittaja: Kaisa Saarinen

Editointi: Eero Tuorila, Ilari Autio, Julia Lintunen

Kielenhuolto: Sannimari Veini

Jaa