EU:n tuore metsäkatoasetus ja palmuöljyn tuotannon ympäristövaikutukset ovat synnyttäneet kiivaan keskustelun EU:n sekä Indonesian ja Malesian välillä. Kaakkois-Aasian palmuöljyntuottajamaiden näkökulmasta asetuksessa on syrjiviä ja jopa protektionistisia juonteita. Maat korostavat pienviljelijöiden ja paikallisyhteisöjen huolia ja kyseenalaistavat länsimaiden aseman ympäristöasioiden määrittelijöinä. 

EU:n kesäkuussa 2023 voimaan astuneen metsäkatoasetuksen tarkoituksena on kieltää metsäkatoa aiheuttavien tuotteiden myynti EU:ssa. Uuden asetuksen myötä yritysten on siirtymäajan jälkeen todistettava, ettei metsää ole tuhoutunut tuotteiden tuotantoketjussa vuoden 2020 jälkeen. 

Eurooppalaiset ympäristöjärjestöt ovat jo pitkään vaatineet, että EU:ssa kulutettavien tuotteiden metsäkatovaikutuksiin on puututtava. Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan EU on maailman suurimpia trooppisen metsäkadon aiheuttajia ja vastuussa noin 16 prosentista kaikesta kansainvälisestä kaupasta aiheutuneesta metsäkadosta. EU:n mukaan palmuöljy on 35 %:n osuudella suurin EU-vetoisen metsäkadon aiheuttaja. 

Suurimmat palmuöljyntuottajamaat, Indonesia ja Malesia, suhtautuvat metsäkatoasetukseen kriittisesti ja pitävät sitä syrjivänä. Kesäkuussa Malesian pääministeri Anwar Ibrahim ja Indonesian presidentti Joko ”Jokowi” Widodo julkaisivat Jokowin Kuala Lumpurin vierailun yhteydessä yhteislausuman, jossa he kehottivat EU:ta ”korjaamaan välittömästi syrjivät toimenpiteet ja pyrkimään oikeudenmukaiseen ja tasapuoliseen ratkaisuun.” 

Suojellaanko ympäristöä vai kauppaa – Kaakkois-Aasian pienviljelijät pinteessä

Öljypalmu on satoisuutensa vuoksi erinomainen tuotantokasvi, ja sen viljelyllä on tärkeä rooli Indonesian ja Malesian taloudelle. Noin 80–85 % maailmalla kulutetusta palmuöljystä tuotetaan Indonesiassa ja Malesiassa. Palmuöljy muodostaa 4,5 % Indonesian bruttokansantuotteesta ja työllistää noin 3 miljoonaa ihmistä. Jopa kaksi kolmasosaa Indonesian palmuöljyn tuotannosta on malesialaisten tai singaporelaisten yritysten hallussa joko suorien investointien tai yhteisyritysten kautta. 

Malesian ja Indonesian valtionpäämiehet ovat ilmaisseet huolensa erityisesti pienviljelijöiden puolesta. Kaakkois-Aasian laajan palmuöljysertifikaatin RSPO:n mukaan globaalisti noin 7 miljoonaa pienviljelijää saa elantonsa palmuöljystä ja noin 40 % Malesian ja Indonesian palmuöljystä on pienviljelijöiden tuottamaa. Maat ovatkin puheenvuoroissaan korostaneet, että pienviljelijöiden on liki mahdoton vastata EU:n vaatimaan raskaaseen vastuullisuusraportointiin ja huomauttaneet, että molemmat maat ovat jo tehneet paikallisesti hallinnoidun palmuöljyn vastuullisuussertifioinnin pakolliseksi kaikille viljelijöille. 

Globaalisti noin 7 miljoonaa pienviljelijää saa elantonsa palmuöljystä ja noin 40 % Malesian ja Indonesian palmuöljystä on pienviljelijöiden tuottamaa. Klikkaa twiitataksesi!

Kriittisimmät keskustelijat ovat arvioineet, että matsäkatoasetuksen tavoite vähentää metsäkatoa on vain sumuverho ja todellinen tarkoitus on protektionismi: Asetuksen väitetään luovan kaupan esteitä erityisesti kehittyvistä maista tuotavalle palmuöljylle ja vahvistavan näin korvaavien, EU:n alueella tuotettavien tuotteiden, kuten rypsi- ja auringonkukkaöljyn asemaa markkinoilla. EU on kiistänyt väitteet toteamalla, että asetus koskee myös EU-maita ja EU:n sisällä tuotettuja tuotteita, mikä tosin ei kasviöljyjen tapauksessa juuri vaikuta tuovan muutosta tilanteeseen – öljypalmut kun ovat EU-alueella harvinaisia, kuten myös iso osa muista metsäkatotuotteista. 

Malesian raaka-aineministeri Fadillah Yusof on todennut, että palmuöljyn tuottajamaiden tulisi taistella sekä asetusta että Yhdysvaltojen ja EU:n palmuöljystä levittämiä “perättömiä syytöksiä” vastaan. Hänen mukaansa asetus on ”kaupan este, joka rajoittaa vapaata ja syrjimätöntä markkinoille pääsyä.” Ministeri onkin ilmoittanut Malesian vastaavan asetukseen lisäämällä kauppaa Kiinan kanssa, jonka on määrä lisätä ostamansa malesialaisen palmuöljyn määrää 500 000 tonnilla vuosien 2023 ja 2024 aikana. Tällä hetkellä Kiina on kolmanneksi suurin malesialaisen palmuöljyn ostaja Intian ja EU:n jälkeen. 

Vihreäksi öljyksi povattu palmuöljy ei lunastanut lupauksiaan 

Palmuöljy on maailman käytetyin kasviöljy ja sitä on sisällytetty lukuisiin ruoka- ja kosmetiikkatuotteisiin. Suomessa se on päässyt julkisen keskustelun osaksi paljolti ruokatuotteiden osalta, kun vastuullisia valintoja etsivät kuluttajat ovat pyrkineet ostamaan palmuöljyttömiä elintarvikkeita. Pandan ja Fazerin vaihtaessa suklaidensa palmuöljyn muihin tuotteisiin on kiistellylle tuotteelle yritetty rakentaa myös uutta, vihreämpää brändiä.

Palmuöljyä ja sen tuotannon sivuvirtoja voidaan käyttää myös biopohjaisten polttoaineiden, kuten Nesteen MyDieselin raaka-aineena. EU:n vuoden 2009 uusiutuvan energian direktiivi kasvatti biopolttoaineiden kysyntää, ja joinakin vuosina jopa puolet EU:hun tuodusta palmuöljystä käytettiin biodieselin valmistukseen. Kuitenkin ympäristöystävälliseksi toivottu uusi polttoaine törmäsi pian kritiikkiin juuri palmuöljyn vuoksi. 

EU:n julkaiseman tutkimuksen mukaan palmuöljystä valmistettu biodiesel tuottaa jopa kolme kertaa enemmän päästöjä fossiilisiin verrattuna, kun myös epäsuorat maankäytölliset vaikutukset otetaan huomioon. Klikkaa twiitataksesi!

EU:n julkaiseman tutkimuksen mukaan palmuöljystä valmistettu biodiesel tuottaa jopa kolme kertaa enemmän päästöjä fossiilisiin verrattuna, kun myös epäsuorat maankäytölliset vaikutukset otetaan huomioon. Vuonna 2018 EU päätti, että palmuöljystä biopolttoaineiden raaka-aineena luovutaan vuoteen 2030 mennessä (Renewable Energy Directive, RED II). Malesia ja Indonesia ovat haastaneet päätöksen maailman kauppajärjestö WTO:ssa ja syyttäneet myös sitä protektionismista. 

Biopolttoaineiden lisäksi palmuöljylle on visioitu vihreämpää tulevaisuutta niin kutsutun peltometsäviljelyn (engl. agroforestry) osana. Peltometsäviljely yhdistää metsä- ja maataloustuotannon samalle alueelle, eli yhdellä maa-alueella viljellään esimerkiksi hedelmäpuita ja maatalouskasveja sekä pidetään eläimiä. Öljypalmun on arvioitu sopivan hyvin peltometsäviljelyyn, sillä se ei juuri häiriinny naapurikasveistaan eikä ole turhan tarkka maaperän laadusta. 

Useampien lajien viljeleminen samalla alueella ehkäisee luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä ja maaperän eroosiota, voi vähentää torjunta-aineiden käytön tarvetta, sekä vahvistaa viljelijöiden taloudellista tilannetta vähentämällä heidän riippuvuuttaan yhden tuotteen sadosta ja markkinahinnasta. Öljypalmun hyödyntäminen peltometsäviljelyssä ei kuitenkaan ole kovin yleistä. Palmuöljyä tuotetaan useimmiten suurilla monokulttuurifarmeilla, joiden suorissa riveissä ainakin sadonkorjuu on tehokkaampaa, mutta joiden katsotaan ajavan Kaakkois-Aasian sademetsät ahtaalle paikallisista vastuullisuussertifioinneista huolimatta.

Sumuinen todellisuus – miksi metsä palaa?

Useat ympäristöjärjestöt pitävät palmuöljyä yhtenä suurimmista syyllisistä Kaakkos-Aasian sademetsien tuhoutumiseen. Euroopasta katsottuna näkemys on usein melko suoraviivainen: Aktivistit katsovat palmuöljyfarmien polttavan sademetsää uusien viljelmien tieltä ja vaarantavan näin sekä metsät että niiden asukit. Maissa käytössä olevat vapaaehtoiset sitoumukset eivät ympäristöjärjestöjen mukaan riitä saamaan yrityksiä toimimaan metsäkadon ehkäisemiseksi. 

Kaakkois-Aasiassa ilmiöön suhtaudutaan kuitenkin yleisesti hieman monimutkaisempana ja pyritään korostamaan, että öljypalmuakin voi viljellä kestävästi. Vaikka metsien polttamisen seuraukset näkyvät kirjaimellisesti kaikkien silmien edessä, syyllisestä ei olla yhtä varmoja. Aihe nousee alueella jokavuotiseen keskusteluun vähintään heinä-lokakuussa, jolloin saapuu savusumukaudeksi kutsuttu  “haze season”. Valtioiden rajat ylittävät savusumu saa alkunsa pääasiassa Indonesian Sumatralla ja Kalimantanissa poltettavasta sademetsästä ja turvemaasta ja leviää alueelle vaikuttaen negatiivisesti hengitysilmaan erityisesti Indonesiassa, Malesiassa, Singaporessa ja Bruneissa.

Siinä missä toiset kieltävät palmuöljyn syyllisyyden metsäkatoon ja savusumuun käytännössä kokonaan, myös kriittisimmät keskustelijat Kaakkois-Aasiassa sanovat yleensä vain 'not all palm oil.' Klikkaa twiitataksesi!

Erinäiset tahot, kuten useat tutkijat ja ympäristöjärjestöt, pitävät savusumun alkuperänä juuri suuria palmuöljy-yrityksiä, jotka polttavat sademetsää raivatakseen lisää tilaa viljelmilleen. Tämä väite on kuitenkin erityisesti Malesiassa ja Indonesiassa osin kiistetty, ja toiset syyttävät muita toimijoita, kuten maattomia viljelijöitä, jotka yrittävät laittomasti raivata itselleen viljelyalaa. Palmuöljyn tuotantoa toisinaan kärkkäästikin puolustavat verkkokeskustelijat argumentoivat esimerkiksi, että palmuöljy-yrityksillä on tarkat standardit ja tiukka linja metsän polttamista vastaan ja Indonesialla köyhänä maana heikot resurssit rikollisten polttojen kitkemiseen.

Mikäli paloja viljelmillä ja niiden ympäristössä joskus ilmeneekin, niiden taustat ovat joidenkin tuottajien mukaan luonnollisia, tai ne ovat syttyneet vahingossa kuivuuden tai viljelmillä tapahtuvan ruoanlaiton seurauksena, tai levinneet ulkopuolelta. Samankaltaisilla linjoilla argumentoi myös Indonesian valtio laajalti kritisoidussa Good Palm -kampanjassaan, joka ajoittui epäonnistuneesti juuri yhdelle lähihistorian pahimmista metsäpalojaksoista. 

Siinä missä toiset kieltävät palmuöljyn syyllisyyden metsäkatoon ja savusumuun käytännössä kokonaan, myös kriittisimmät keskustelijat Kaakkois-Aasiassa sanovat yleensä vain “not all palm oil”. Esimerkiksi ympäristöjärjestö Greenpeace Malaysia korostaa, että vaikka heidänkin mukaansa savusumukauden taustalla on nimenomaan palmuöljyteollisuus, ei kaikki palmuöljy ole pahasta, vaan viljely on mahdollista myös kestävästi ja ympäristöystävällisesti. Järjestön mukaan tärkeintä metsäkadon ja savusumun kitkemisessä on lakien ja säädösten tarkka valvonta.

Metsäkadon kitkentää vai länsimaiden agendaa

Kuitenkin myös Greenpeacen (kohtuullisen radikaalin maineen huomioiden) melko maltillinenkin kritiikki alaa kohtaan on saanut Malesiassa tiukan vastauksen. Järjestöä on syytetty esimerkiksi eurooppalaisten yritysten tai länsimaalaisten tahojen laskuun toimimisesta Malesian talouden vahingoittamiseksi. Kritiikki palmuöljyä kohtaan katsotaankin helposti länsimaiden agendan ajamiseksi. 

Kaakkoisaasialaisessa media- ja verkkokeskustelussa esiintyy väitteitä, että länsimaiden päättäjät, ympäristöjärjestöt ja media tuovat esille ainoastaan negatiivisia puolia palmuöljyteollisuudesta, mutta jättävät huomiotta globaalin etelän asukkaiden ja pienviljelijöiden edut ja tarpeet. Tämä on herättänyt kysymyksiä siitä, kenellä on oikeus määritellä eri hyödykkeiden yhteiskunnalliset ja ympäristölliset vaikutukset ja kenen ääni kuuluu kansainvälisessä keskustelussa. 

Paikallisyhteisöjen, pienviljelijöiden ja alkuperäiskansojen oikeuksien toteutuminen on keskeistä, jotta ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä vastaan voidaan toimia oikeudenmukaisesti. Klikkaa twiitataksesi!

Kyseisten kysymysten voi nähdä liittyvän muihinkin käynnissä oleviin pohdintoihin ilmasto-oikeudenmukaisuuden ympärillä. Voidaanko uusiutuvan energian tuotantolaitoksia rakentaa alkuperäiskansojen alueille? Voiko sähköistäminen vähentää liikenteen päästöjä, vaikka akkumineraalien louhintaan liittyisi ihmisoikeusloukkauksia? Täytyykö globaalin etelän valtioiden suojella jäljellä olevat metsänsä taloudellisen tappionkin uhalla, kun rikkaat maat ovat jo hakanneet omansa ja tehneet voittoa? Voiko metsän suojella, jos suojelualue estää paikallisyhteisöjä harjoittamasta alueellaan perinteisiä elinkeinojaan ja vaarantaa heidän elämäntapansa ja kulttuurinsa? 

Paikallisyhteisöjen, pienviljelijöiden ja alkuperäiskansojen oikeuksien toteutuminen on keskeistä, jotta ilmastonmuutosta ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä vastaan voidaan toimia oikeudenmukaisesti. Kuitenkin herää kysymys, voivatko tietyt teollisuuden alat käyttää näitä ihmisryhmiä argumenttina vastustaessaan ympäristönsuojeluun tähtääviä muutoksia. Kestävämpää tulevaisuutta luodessa käydäänkin nyt, ja luultavasti vielä pitkään, ympäri maailman keskusteluita siitä, kenen kustannuksella sitä rakennetaan ja kuka määritelmistä vastaa. 

—

Kirjoittaja: Noora Isomäki
Editointi: Sasu Katajamäki, Julia Lintunen, Eero Tuorila
Kielenhuolto: Hanna Lehto