Kun ulkovaltojen katseet kohdistuvat muualle, myös YK:n diplomaattiset pyrkimykset rauhoittaa Libyan tilanne jäävät vajaaksi. Saadakseen lisätukea konfliktin ratkaisuun ulkovallat ovat nimenneet Egyptin yhdeksi avaintoimijaksi. Egyptin ja Libyan väliset suhteet ovat kuitenkin kaukana yksinkertaisesta. Kairon libyalaiset tarjoavat odottamattoman oppitunnin näiden maiden naapuruussuhteista.

Kun johtaja Muammar Gaddafi syöstiin vallasta vuonna 2011, Libyan toivo valoisammasta tulevaisuudesta mureni maan suistuessa jälleen sisällissotaan. Konfliktiin ei ole sen jälkeen löytynyt ratkaisua, ja maan islamististen ryhmien kasvava valta synnyttää lisää jännitteitä jo muutenkin epävakaaseen tilanteeseen. Lisäksi perinteisesti Lähi-itään keskittyneet toimijat ovat etääntyneet tilanteesta: Yhdysvaltain uuden hallinnon luomat uhat lähinnä hankaloittavat Lähi-idän tilannetta, Iso-Britannia on paneutunut Brexitin jälkimaininkien selvittelyyn, ja EU:n kasvava kiinnostus uusia aluevaltauksia kohtaan on jättänyt Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tukemisen taka-alalle.

YK:n diplomaattisten yritysten epäonnistuttua kansainvälinen yhteisö on yllättäen nimennyt Egyptin avaintoimijaksi Libyan konfliktin ratkaisussa. Presidentti Abdel Fattah al-Sisin johtaman Egyptin odotetaan ottavan johtoaseman rauhan sopimisessa niin Libyassa kuin Lähi-idässä. Odotus on ehkä realistinen ulkovaltojen silmissä, mutta  Egypti on kokenut suuria haasteita Lähi-idän maiden valtakamppailussa viime vuosikymmeninä. Tämä puolestaan tuo sekä alueellisia että kansainvälisiä jännitteitä tilanteeseen. Lisäksi Egyptin rooli Libyassa ei ole yhtä yksiselitteinen kuin ensi vilkaisulla saattaa vaikuttaa. Jännitteitä maiden välillä on puolin ja toisin, ja pinnan alla kytevät syyt ja seuraukset voivat olla arvaamattomia. Tilanteen taustalla ei ole pelkästään Egyptin vaikutusvalta Libyassa muuttotyöläisten ja aseellisen tuen muodossa, mutta myös Libyan kytkökset Kairoon, jossa pieni mutta vaikutusvaltainen libyalainen diaspora on majaillut jo 1980-luvulta lähtien. Tämä ryhmä on nähty sekä uhkana että mahdollisuutena molempien osapuolten kannalta. Mutta mitä Kairon libyalaiset kertovat maiden välisistä suhteista?

Tilannetta taustoittaa kysymys siitä, miksi Egypti on nostettu alueen rauhanvälittäjän rooliin. Maalla on toki historiallisesti vahva alueellinen rooli. Libyan rajanaapurina Egypti on ollut myötämielinen tarjoamaan apuaan taistossa terrorismia vastaan sekä tukemaan maata niin sotilaallisesti kuin poliittisestikin. Pintapuolisesti katsottuna Egyptin johtoasema Libyassa vaikuttaa luonnolliselta valinnalta. Myös EU:n kannalta valinta on hyödyllinen: viime vuosina Libyasta Eurooppaan saapuneiden pakolaisten määrä on saatava kuriin, mutta EU:n vaikutusvalta Pohjois-Afrikassa on vähäinen. Egyptin nostaminen alueelliseen johtoasemaan tarjoaa juuri sitä, mitä ulkovallat hakevat – näennäistä parannusta tilanteen hallintaan sekä paikallista tukea alueellisen rauhan sopimiseen. Vaikka Egyptin tuki Libyan armeijan johtajalle Khalifa Haftarille ja hänen joukoilleen nähdään paheksuttavana, ulkovallat kokevat Egyptin olevan hyödyllinen Libyan konfliktin rauhoittamisessa ja Euroopan rajaturvallisuuden parantamisessa. Todellisuudessa Egyptin toiminta saattaa tehdä tilanteesta jopa entistä latautuneemman.

Väkivaltaa ja voimadynamiikkaa

Egyptin Libya-intressit ovat olleet kiivaan spekuloinnin kohteena kansainvälisessä akateemisessa yhteisössä. Siinä missä Egypti tukee liittolaistaan Haftaria, on maa myös ilmaissut paheksuntansa Haftarin kieltäydyttyä tukemasta Libyan kansainvälisesti tunnustettua edustajainhuonetta, instituutiota, jonka on katsottu toimivan ulkovaltojen alaisuudessa. Egypti tuntuu tasapainottelevan liittolaistensa intressien välillä sekä Libyassa että globaalisti ja hapuilevan vielä omaa strategista kantaansa. Maan toiminta ei suoranaisesti viesti tasapainoisesta yhteistyökumppanista.

Viime vuosina Egypti on ottanut ohjat käsiinsä taistellakseen terrorismia vastaan niin kotona kuin Libyassakin, jonka ISIS-tytärjärjestöillä on ollut osuutensa Egyptissä viime vuosina tapahtuneissa terrori-iskuissa. Moni asiantuntija on kuitenkin kyseenalaistanut Egyptin motiivit ja todennut Egyptin käyttäneen viimevuotista koptikristittyihin kohdistunutta terroristi-iskua syynä pommittaa Dernan kaupunkia Libyassa, jossa Kairon iskuihin syyllistyneiden ISIS-liittoutuneiden väitettiin oleilevan. Todellisuudessa kyseinen aseellinen ryhmä ei sijaitse Dernassa. Todennäköistä on, että iskujen taustalla ei ollut suinkaan Egyptin reaktiivinen tarve puolustaa maansa kristittyjä hyökkäämällä, vaan strateginen intressi tukea sotapäällikkö Haftaria joutumatta kansainvälisen selkkauksen kohteeksi. Aikaisemmista peiteoperaatioista poiketen Egypti ei ole peitellyt iskuja, mahdollisesti juuri edellä mainitun motiivin varjolla.

Egyptin viimeaikainen lähestymistapa rauhan saavuttamiseksi Libyassa ja alueellisesti on ollut poikkeuksellisen näkyvä ja väkivaltainen ottaen huomioon maan vakavat taloudelliset vaikeudet, jolloin kalliit aseelliset operaatiot vaikuttavat epäloogisilta. On toki mahdollista, että Yhdysvaltojen ulkopolitiikka on presidentti Donald Trumpin johdolla saavuttanut tavoitellun vaikutuksen sen alueellisiin liittolaisiin kuten Egyptiin ja kannustanut maata terrorisminvastaisiin toimintoihin riskialueilla. Tämä ei myöskään yllättäisi, kun tiedetään Egyptin strategiset intressit Libyassa sekä tuki sotilasjohtaja Haftaria kohtaan. Joidenkin lähteiden mukaan Egypti on tehnyt iskuja Libyaan pääasiassa Arabiemiraattien painostuksesta, joten alueellisilla voimadynamiikoilla saattaa myös olla asian kanssa tekemistä.

Kun Egyptin iskut perustellaan tarpeellisena turvallisuudelle, väkivallan määrä voi nousta arvaamattomaksi. Klikkaa twiitataksesi!

Egyptin Libya-iskujen muutos peiteoperaatioista peittelemättömiksi viestii voimatasapainon huomattavasta heilahduksesta Egyptin (ja sen liittolaisten) suuntaan. Egyptin oletettu rooli rauhantekijänä antaa maalle uutta puhtia olla peittelemättä toimintojaan ja samalla mahdollistaa vapaamman toiminnan Libyan suhteen. Kun iskut terrorismia vastaan perustellaan tarpeellisena tekona niin Libyan stabiliteetin kuin Egyptin rajaturvallisuuden takia, väkivallan määrä ja voimakkuus voivat nousta arvaamattomaksi. Muutos poikii mielikuvia siitä, kuinka iskut Libyaan ovat moraalisesti hyväksyttäviä taistossa terrorismia vastaan. Huomattava on kuitenkin, että iskuja ei edes ole kohdistettu alueille, joissa terroristiryhmät ovat.

Mitä seuraavaksi?

Kansainvälisen poliittisen tilanteen luoman moraalisen suojan lisäksi Egyptillä on valttikortti, joka hukkuu monissa keskusteluissa taka-alalle: Kairon libyalaisdiaspora. 1980- ja 90-luvulla Egyptiin muuttaneet Gaddafin aikaiset toisinajattelijat ja opposition johtohahmot operoivat Kairosta pitäen silmällä kotimaansa tilannetta. Tämä ryhmä on elänyt pelossa jo syrjäytetyn presidentti Hosni Mubarakin hallituksen aikana, jolloin Egypti palautti monia Kairoon paenneita libyalaisia toisinajattelijoita Libyan hallitukselle vangittavaksi tai teloitettavaksi. 1990-luvulla Kairosta kidnapattujen libyalaisten jälkeläiset ovat yrittäneet selvittää kadonneiden perheenjäsentensä kohtaloa, mutta tuloksetta.

Gaddafin syrjäyttämisen seurauksena avautuneet vankilat eivät ole tarjonneet suurta apua kadonneiden löytämiseen. Todisteet on hävitetty, ja Libyan hallitusta vastustaneiden johtohahmojen vaikutus on hiipunut maan mullistusten alle ja jäänyt siten ikuiseksi salaisuudeksi. Tämä kertoo kyseisen ryhmän olevan tärkeä sekä Libyan hallitukselle, jolla on motiivi pitää valtion poliittiset salaisuudet piilossa, että Egyptille, joka on ymmärtänyt diasporan merkityksen maiden välisten suhteiden selvittelyssä. Sama voimasuhteiden diskurssi on saanut uutta jatkoa, kun Libyan hallitus on ilmaissut huolensa siitä, kuinka vuoden 2011 jälkeen Kairoon paenneet Gaddafin kannattajat toimivat edelleen Egyptistä käsin horjuttaen Libyan tilannetta entisestään. Tuntien libyalaisten historian Kairossa ei ole mahdotonta ajatella Egyptin käyttävän kyseistä ryhmää strategisesti edukseen poliittisina pelinappuloina jälleen tulevaisuudessa.

Egypti voi käyttää maan libyalaisia pakolaisia jälleen pelinappulana. Klikkaa twiitataksesi!

Myöskään 1990-luvun libyalaisten kidnappaus- ja palautustapauksista viisastuneena ei sovi unohtaa, että heitä on ennenkin käytetty pelinappuloina maiden välisissä suhteissa, kun Egypti on tavoitellut omaa etuaan. Siksipä ei olisi lainkaan kohtuutonta olettaa, että Kairon Libya-diasporalla olisi suurempikin merkitys myös tässä taistossa. Moni 1980- ja 90-luvun pakolaisista asuu edelleen Kairossa. Lisäksi vallankumouksen ja sisällissodan seurauksena Egyptiin saapuneet libyalaiset luovat uuden ulottuvuuden tilanteeseen.

Kysymys kuuluu: käyttäisikö Egypti heitä oman etunsa tavoitteluun? Entisen presidentin Hosni Mubarakin aikaiset käyttäytymismallit viittaavat siihen, että tutut käänteisdiplomaattiset metodit ovat edelleen muistissa. Ottaen huomioon myös al-Sisin välinpitämättömyyden ihmisoikeuksia kohtaan ei ole lainkaan utopistista ajatella, että Egypti käyttää kaikki mahdolliset keinot hyödykseen naapurusten välisessä diplomatiassa.

Egyptissä asuvien libyalaisten vaikutus heijastelee myös konfliktin piileviä voimadynamiikkoja. Libyan epävakaa tilanne vaikuttaa Egyptiin monin eri tavoin. Myös Libyassa asuvat egyptiläiset työläiset altistuvat jatkuville väkivaltaisuuksille. Lisäksi itäisen Libyan aseelliset ryhmät uhkaavat Egyptin rajaturvallisuutta.

Egyptin nousu Lähi-idän johtoryhmään ulkovaltojen kannustamana enteilee voimatasapainon muutosta Lähi-idässä mutta myös kansainvälisesti. Egyptin kasvava alueellinen dominointi petaa arvaamattomat olosuhteet niin Libyan tulevaisuudelle kuin ulkovaltojen mahdollisuuksille parantaa alueen turvallisuutta. 

Egyptin kasvava dominointi petaa arvaamattomat olosuhteet Libyan tulevaisuudelle. Klikkaa twiitataksesi!

Sisillä on mahdollisuus hyödyntää tilannetta omien turvallisuusintressiensä edistämiseksi. Ei siis olisi yllättävää, mikäli al-Sisi sortuisi käyttämään uutta alueellista asemaansa hyväkseen. Tämä johtaisi uusiin epävakauksiin sekä Libyan diasporan tilanteen tukaloitumiseen, minkä seurauksena he ovat jälleen vaarassa jäädä rauhanselvittelyjen jalkoihin kahden hallituksen diplomaattisina sätkynukkeina. Jos al-Sisi vaikutusvallan toivossa päättää luovuttaa Kairosta operoivia pakolaisia Libyan hallitukselle vastineeksi aseellisesta ja strategisesta tuesta, tulee Kairosta kidnappauksien ja punottujen juonien murheellinen pelikenttä. Aivan kuten 1990-luvun palautukset nämäkin tapaukset tulevat häviämään ääneti kuin hiekka aavikolle. Nähtäväksi jää, onko Egyptin rooli Libyan rauhanvälittäjänä uusi takapakki vai kykeneekö al-Sisi vastaamaan alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden odotuksiin.