Poliittinen islam on epäonnistunut useimmissa arabimaissa. Tunisian Ennahda-puolue on poikkeus: se on brändännyt itsensä muslimidemokraattiseksi. Muodonmuutos on tapahtunut asteittain. 

Ennen vuoden 2011 vallankumousta monet Tunisian Ennahda-puolueen aktiiveista olivat sorrettuina, vangittuina tai maanpaossa. Nyt, demokraattisen siirtymän ja muutamien vapaiden vaalien jälkeen, Ennahda hallitsee maata osana koalitiota yhdessä maallisen Nidaa Tounes -puolueen kanssa. Ennahda on myös kumonnut stereotypioita, joita usein liitetään arabimaiden uskonnollis-konservatiivisiin puolueisiin. Puolue on nostanut listoilleen juutalaisia ja auttanut apteekkarinaisen, Souad Abderrahimin, pääkaupunki Tunisin pormestariksi.

Tunisian Ennahda on kumonnut stereotypioita: se on nostanut listoilleen juutalaisia ja antanut naisille korkeita pestejä. Klikkaa twiitataksesi!

Puolueen kasvutarinaa kiinnostavampaa on kuitenkin se, keitä ihmisiä ja mitä arvoja puolue edustaa. Esimerkiksi Yle ja uutiskanava CNN määrittelevät puolueen maltillisen islamistiseksi, kun taas Helsingin Sanomat ja ranskalainen Le Monde puolestaan kuvailevat Ennahdaa islamistipuolueeksi.

Ennahda itse luonnehtii itseään muslimidemokraattiseksi. Puolueen pitkäaikaisen puheenjohtajan Rašid al-Ghannušin mukaan Ennahda haluaa kehittää Tunisiaa siviilivaltiona, jossa lait säädetään kansan tahdon perusteella eikä esimerkiksi sharia-lain pohjalta. Foreign Affairs -lehden artikkelissa al-Ghannuši painottaa, ettei puolueen ohjelma rajoitu identiteettipolitiikkaan vaan tarjoaa myös ratkaisuja sosiaalipoliittisiin haasteisiin.

Puolueen nuoremman polven kansanedustaja Sayida Ounissi on samoilla linjoilla puheenjohtajan kanssa: hän toteaa ajatushautomo Brookings Institutionin julkaisussa, ettei puoluetta pidä sekoittaa esimerkiksi Egyptin Muslimiveljeskuntaan, joka on monissa maissa terroristiseksi määritelty islamistinen järjestö. Ennahdan aktiivit eivät ole pitkään aikaan ammentaneet oppejaan Hassan al-Bannan tai Said Qutbin kaltaisilta veljeskunnan johtohahmoilta.

Oxfordin yliopistosta väitellyt Tunisian ja Lähi-idän tutkija Monica Marks on samaa mieltä Ounissin kanssa. Marksin mukaan Ennahdan muodonmuutos transnationaalisesta islamistiliikkeestä demokraattiseksi uskonnollis-konservatiiviseksi puolueeksi on tapahtunut asteittain ja jonkin aikaa sitten. Lisäksi Marks huomauttaa, että puolueen uusi brändi on osa laajempaa muutosta Tunisian sisäpolitiikassa. Toinen valtapuolue Nidaa Tounes ei myöskään halua esiintyä maallisena vaan ”modernina muslimipuolueena”. Kumpikaan puolue ei siis enää halua, ainakaan julkisesti, määrittää ohjelmaansa uskonnon pohjalta.

Ennahdan muodonmuutos islamistiliikkeestä demokraattiseksi uskonnollis-konservatiiviseksi puolueeksi on tapahtunut asteittain. Klikkaa twiitataksesi!

Todellisuus vastaan teoria  

Ennahdan muslimidemokraattinen identiteetti ei kuitenkaan ole ihan niin yksiselitteinen kuin al-Ghannuši ja Ounissi väittävät: Joidenkin tutkijoiden mukaan Ennahdan muodonmuutos ei ole johtunut ideologisesta valaistumisesta. Pikemminkin sen taustalla vaikuttavat puolueen eristys, vuoden 2011 vallankumouksen vaatimukset, kansainväliset tekijät kuten Egyptin kaksi vallankumousta ja Isisin nousu Syyriassa ja Irakissa.

Kun kapinalliset käynnistivät Tunisian vallankumouksen, joka johti presidentti Zine El Abidine Ben Alin maanpakoon vuonna 2011, armeija ei halunnut tai voinut ottaa kuninkaan tekijän roolia, toisin kuin esimerkiksi Egyptissä. Sen sijaan se vannoi puolustavansa vallankumouksen vaatimuksia vapaudesta ja arvokkuudesta. Vallankumouksen jälkeen Ennahdan maanpaossa olleet aktiivit palasivat maahan, ja seuraavissa vaaleissa puolue kampanjoi osana koalitiota, johon kuului Ennahdan lisäksi kaksi maallista apupuoluetta. Hyvistä lähtökohdista huolimatta asiat eivät kuitenkaan menneet ihan niin kuin Strömsössä.

Komissio, joka luotsasi vallankumouksen jälkeistä demokraattista siirtymää, joutui poliittisten jännitysten seurauksena hajottamaan Ennahdan johtaman hallituksen tammikuussa 2014. Samaan aikaan Ennahda seurasi kauhistuneena Isisin nousua valtaan Lähi-idässä. Seuraavien vaalien jälkeen puolue tyytyi hallitsemaan Tunisiaa yhdessä vaalivoittaja Nidaa Tounesin kanssa.

Asetelma herättää kysymyksen: ovatko puolueen jäsenet ja äänestäjät aidosti omaksuneet uuden muslimidemokraattisen toimintatavan ja identiteetin vai onko kyseessä pikemminkin puolueen eliitin hanke?

Kysymys on, onko puolue aidosti omaksunut uuden muslimidemokraattisen toimintatavan? Klikkaa twiitataksesi!

Vielä on liian aikaista antaa vastausta. Esimerkiksi Hamadi Jebali, joka on Ennahdan entinen sisäpiiriläinen ja Tunisian entinen pääministeri, julisti Facebookissa vastustavansa naisten oikeutta mennä naimisiin ei-muslimien kanssa ja lakimuutosta, joka takaisi tasa-arvoisen perinnönjaon sukupuolesta riippumatta. Samassa päivityksessä Jebali myös valitti, että Tunisia on ajautumassa moraalisen rappion partaalle ja että Ennahdan hallitusyhteistyö Nidaa Tounesin kanssa on “luonnotonta”.

Jebali ei ole yksin sukupuolikäsitystensä kanssa. Elokuussa 2018, pari päivää sen jälkeen kun Tunisian tasa-arvo- ja yksilönvapausasioita ajava komissio oli ehdottanut perintälain muuttamista, 4 000 hengen mielenosoittajajoukko lähti kaduille julistaakseen, että kansa on islaminuskoinen eikä aio alistua. Joidenkin mielipidemittausten mukaan 63 prosenttia tunisialaisista vastusti perintälain muuttamista. Ennahda on yrittänyt pitää matalaa profiilia lakimuutoksen suhteen, mutta toisaalta sen johtajat ovat myös sanoneet puolustavansa perinteistä sukupuolikäsitystä ja islamin oppeja. Sukupuolten välistä tasa-arvoa edistäneet lakimuutokset ovat siis selvästi kiperiä ja puoluetta jakavia.

Post-islamismi uutena vaihtoehtona

Politiikantutkija Olivier Royn 1990-luvulla esittämän teesin mukaan poliittinen islam, ainakin egyptiläisen Muslimiveljeskunnan muodossa, on tuomittu epäonnistumaan moderneissa kansallisvaltioissa. Royn mukaan epäonnistuminen johtuu osittain siitä, että islamistiset liikkeet eivät pysty sopeutumaan moderneihin päätöksentekoprosesseihin eivätkä ne tarjoa muiden puolueiden aloitteista poikkeavia ratkaisuja esimerkiksi sosiaalipoliittisiin haasteisiin.

Kymmenen vuotta myöhemmin Roy palasi teesinsä ääreen ja huomautti, että toinen syy poliittisen islamin epäonnistumiseen on uskonnon muuttuva rooli Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueella. Hänen mukaansa uskonnosta ei olla luopumassa, mutta se on siirtymässä julkisista tiloista yksityisiin, ja sen vuoksi uskonto ei enää voi toimia poliittisten puolueiden ainoana ideologisena lähtökohtana. Niin ikään tutkija Gilles Kepel on huomauttanut, että Egyptin Muslimiveljeskunnan kaltaisten islamistiryhmien vahvuus ei niinkään ole hallitseminen vaan eri kansanryhmien mobilisoiminen ja yhteentuominen.

Royn teesiä poliittisen islamin epäonnistumisesta ei voida varmuudella todentaa Ennahdan kohdalla. Mutta puolue on onnistunut siinä, missä moni muu alueellinen islamistinen liike on epäonnistunut: se on Tunisian toiseksi suurin puolue ja se on antanut uskonnollis-konservatiivisille väestönosalle vaikutuskanavan osana demokraattista järjestelmää ja kohtalaisen moderneja päätöksentekoprosesseja. Ennahda on myös ollut keskeisessä asemassa, kun maassa on kehitetty kompromisseihin ja koalitiohallituksiin perustuvaa poliittista kulttuuria.

Ennahdan vaikutus voi ulottua myös Tunisian ulkopuolelle. Se voisi toimia esimerkkinä uusille avauksille esimerkiksi naapurimaassa Algeriassa, jossa uskonnollis-konservatiiviset liikkeet ovat olleet sorrettuja 1990-luvun sisällissodasta lähtien. Mikäli naapurimaat siirtyvät  kohti modernimpaa ja demokraattisempaa poliittista järjestelmää, Ennahdan kaltaisille liikkeille ja tunisialaiselle poliittiselle kulttuurille voi olla enemmänkin tilausta. Mutta – niin kuin arabiaksi on tapana sanoa – shway, shway eli hitaasti, hitaasti.